Oli juuri keskipäivän jälkeen.
Kuumuus ei ollut se aurinko, se vaan tuli.
Miehelle oli kasvaneet viikset tuosta noin.
Ne nyt eivät yleensä ole. Niitä vain hurjasti tulee.
Kiharaa, jäykkää, vallatonta.
No, kaikkia niitä tuli siellä lämpimässä maassa.
Parrasta tämä poikki.
Mutta se moottoripyörä. Chen vanha.
Kuumuus ei ollut se aurinko, se vaan tuli.
Miehelle oli kasvaneet viikset tuosta noin.
Ne nyt eivät yleensä ole. Niitä vain hurjasti tulee.
Kiharaa, jäykkää, vallatonta.
No, kaikkia niitä tuli siellä lämpimässä maassa.
Parrasta tämä poikki.
Mutta se moottoripyörä. Chen vanha.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Oli jo viisikymmenluvulla viechossaan Alfa-Romeo.
Hänen henkilökohtaiset vartijansa eivät tästä puhu,
-Hengissä olevat...
Parta-ukon toiminnasta.
Sähke löytyy " (14.8.1953).
- "Tilaisin nyt tässä avun lisäksi laivalasteittain amerikkalaisia autoja"
- Lähinnä niissä täytyy olla voimakas moottori, koska osa köyhää kansaamme asuu vuoristossa.
- Rannikko-alueeltamme on löytynyt öljy-esiintymiä.- joiden hyödyntämisessä te varmasti voitte apuanne antaa.
Vallankumouksemme edistämiseksi haluaisin tilata teiltä kiihottavan nopean Alfa- Romeo urheiluvaunun.
Se täytyy olla varustettu voimakkaalla koneella sekä pystyy liikahtamaan hyvin nopeasti paikaltaan pois silmien edestä.
Nämä ovat tärkeitä ominaisuuksia tässä elämänvaiheessani.
Teidän Fidel Castro
Olemme lunastaneet lähettämänne katteellisen shekin, josta kiitämme Teitä.
Paluulaivassa teille saapuu Alfa- Romeo urheiluvaunu.
Olemme varustaneet sen nopeasti hengittävällä V6 moottorilla, joka kammitsoi 254 hevosvoimaa.
Mallissa on luodinkestävät ovet ja panssarilasit, toivomuksenne mukaisesti.
Alligaattorinnahkaisia penkkejä emme vallitsevasta pulasta johtuen voineet varustaa.
Sen sijaan ne on päällystetty -43 Saksasta saadusta nahasta, jonka alkuperää emme ole pystyneet valitettavasti selvittämään.
Viva Alfa! Lähetyksenne saapui toivomukseni mukaan.
On eri vänkää sudittaa tästä vuorille, jossa on gasolinoa piilotettuna tarkoin, koska sitä tämä puta tuntuu janoavan.
Kiitän teitä myös persoonallisesta nahkasisustuksesta, vaikkei allieta ollutkaan.
Erityisesti minua ilahduttaa takapenkin ulkoreunaan tatuoitu sarjanumero.
Hyvä toverini, Raul Zapata kohdensi sen 12.8.1941, Göttingenistä kadonneen kelloseppä Simon Traubalin järjestysnumeroksi Birkenausta.
Kai muistatte vielä minut - Fidelin.
Tilasin teiltä voimaa parkuvan Alfa- Romeon vuosia takaperin.
Nyt on tilanne sikäli silleen, että se halavatun Batista nukkuu nytten nurmen alla, joten asiaan.
Tilaan teiltä samasta tehtaasta,(samalla hinnalla), koko kuluvan vuoden tuotantonne Alfa- Romeo urheiluautoja. Siis koko tuotannon.
Lähetän luihun advokaattini tykönne, en luota häneen pätkääkään, joten kaikki jäävät jotenkin Jumalan maksun päähän...
Aivan kuin hyvällä ystävälläni Kalle Päätalolla on tapana sanoa kirjassaan, Ihmisiä telineillä.
Eduardo Chibas oli päämiehelle uskollinen.
Hän vartioi 38 Alfaa kuin terskan päätään.
Tahtomattaan, mutta visusti.
Fidel oli antanut tämän tehtävän hänelle 1961.
Palsta oli 18 hehtaarin laajuinen, sisälsi vuoreen koverretun laajan hallin, ja 5,2 kilometriä pitkän kiitoradan, jossa autoja oli mahdollisuus lämmittää, sekä Fidelin tulla.
Eduardo oli miehistä kiltein, Fidelin puolesta hän antaisi vaikka henkensä.
Ainoastaan kaksi pahetta hänellä oli. Halpa rommi ja summattomasti siihen liittyvä autoilu.
Oi jos Havannassa olisi tiedetty, kuinka perkeleenmoista vasikankarkua Edu Alfoilla rommeissaan päästeli.
Pirellin tehdas Sisiliassa oli vaikeuksissa toimittaessaan renkaita Kuubaan.
Kuin myös Louis Hernandes,- mies joka joutui päivittäin vaihtamaan Alfojen kumit uusiksi, ja fiksaamaan autojen mittarit ajopäiväkirjan mukaisiksi.
Että hän kärsi.
Fidel oli tulossa Chesnallaan kiitotielle, kun korjaamopäällikkö huristeli vastaan 245 lasissa.
- Voi eläimen poika!, voi tahaton hulluus!
- Ei kai tuo Puta aja minun Alfallani!
Alfojen vahti veti kiitotien päässä käsärin, ja pisti savukkeen palamaan.
Siihen olivat riippurintaiset naiset keränneet uutterasti erinäisiä lehdykäisiä aarniosta.
Nämä aineosaset välittyivät keuhkojen myötä humeettiin, ja sieltä liikkeinä vartaloon sekä käytökseen.
Oli erään aikakauden loppu.
Odottivat kiitotien päässä.
Edunvalvoja nousi kuumuuttaan naksahtelevasta Alfasta.
- Sie sitten kävit hurauttelemassa miun autollain?
Mies oli asunut tässä kuumuudessa jo lähes kuusikymmentä vuotta.
Huono liksa, emäntä ei enää anna, sekä muutennii vituttaa.
- Ka, niihä mie tein.
Mies silmäsi paahtavaa aurinkoa, sekä tokaisi.
- Vittu, saatan mie koht vällee lähtee supittamaan uuvestaa!
Fidel puhalsi sakeat savut kohti stratosfääriä, ja laski kätensä rauhantekijän kahvalle (Peacemaker).
- Sitä sinun ei enää todellakaan tarvitse tehdä.
Muuta ei tarvittukaan.
Fidel puhalsi piipun suusta savut kuin Jonni Vainen aikanaan.
Tallista riensi puoliverinen mies, tarkasti mittarilukeman, ja hymyili aurinkoisesti.
- Mestari, voinko saada hiljattain kuolleen tallipäällikön paikan?
Fidel antoi partansa hiukan kasvaa, ennen vastaamistaan.
- Osaatko kirjoittaa mies?
Hyvin päivettynyt mies pudisti päätään.
- Entä osaatko lukea?
Innokas kreoli huljutti edelleen nuppiaan.
Castro tuijotti johonkin kaukaisuuteen, ehkä viiden vuosikymmenen päähän.
- Olet kyllä sopiva tähän tehtävään, mutta taidan kuitenkin antaa tämän työn veljelleni, Raulille.
Tarina päättyy.
Vanha, viiksekäs mies tutki pommien arpia.
- Jotakuinkin tähän sen piti osua.
Häntä seurasi pommin rampauttama mies.
- Phil, myötäkoen mulkkusi menetyksen.
- Aika aikaansa. Kuninkaan puolesta.
Punainen nenä nousi & laski.
Tässä vaiheessa Britit
Havannalaisessa automuseossa on muuten yksi Alfa Romeo. Vieläpä vallankumouksen jälkeiseltä ajalta. Lisäksi olen nähnyt siellä ainakin yhden Berlina 2000:n. Liekö sitten taiteilija vai urheilija sellaisen tuonut vai diplomaatin jäljiltäkö La Habanaan jäänyt. Muista italian autoista mainittakoon kohtuuttoman suuri Fiat 125:n määrä sekä P:llä että ilman.
Ämpäri käydään, yhteen tullaan.
Fidelin Alfahan se. Et kurkistanut pellin alle?
Siellähän se peto murisi.
Myös käydessäni sillä, oli varsin erikoista että auto oli Rannanjärveläisillä riimuilla seinään kahlittu...
113 vuotias nainen sai yöllä kohtauksen.
- Fidel, Fidelio, rakkain poikani, miksi lähdit niin varhain kylmille vuorille...
21- vuotias apuhoitaja kuunteli nappistereoista latinalaista musiikkia kovatahtisesti.
Tullessaan vuoroon, hän oli nauttinut kuuballisen juomaa, sekä kasveja poltettuna piipussa.
- Raoul, miksi sinun piti kastella itsesi tavan takaa...
Hoitajan mielestä potilas häiritsi hänen yhteyttään rummun taakse, tuonpuoleiseen...
Valkoiset hampaat hymyten, hoitaja painoi tyynyn vanhuksen kasvoille.
Tikkumaiset raajat sätkivät nimellisesti, kunnes asettuivat siihen asentoon, jossa Kuuban suuri taistelija pää märkänä tuli aikoinaan maailmaan.
Hoitaja käänsi soittimen sille kanavalle, joka kuului voimakkaammin korviin.
Reggae, Okay!
On Handen kynä. Kertakaikkiaan on.
Reikäiset sukanpohjat eivät ehkä olleet mikään lämmin tervehdys ovesta saapuvalle, mutta johan vanhalla miehellä jotain etuoikeuksia piti olla.
- Sisään vain – sukat laskeutuivat ja parran uumenista kuului kehoitus, lämpimän ystävällinen, mutta ehdottoman määrätietoinen. Peukalon paksuinen Cohiba hampaiden välissä pehmensi vielä caribialaistyylistä espanjan ääntämystä, mutta sikari ei palanut.
- Viva Fidel, iloinen naisääni tervehti ovelta.
- Ah’ Señora, pero viva la Italia. Käykää sisälle, mies vastasi. Nyt äänessä oli enää pelkkää lämpöä. Rentoa olemustaan hieman häpeillen ikämies laski jalkansa alas, suoristautui ja ojensi ryhmyisen kätensä. Puristus oli vankka, muttei liioitteleva; rehellisen miehen ote. Mustissa silmissä oli yhtä aikaa päättäväisyyttä ja väsymystä, lämpöä ja epäluuloa... ryhdikkäässä olemuksessa vielä ylenpalttisesti karismaa.
Tulija arvioi vastaanottajaa ammattilaisen katseella. Katseen kestävä hän oli itsekin. Tumma, tyylikäs rouva oli italialainen valokuvaaja, jolla näyttely Villa Clarassa, vanhassa kaupungissa. Mustapartainen mies oli luvannut avata näyttelyn, siinä ei ollut enää sovittavaa. Sen sijaan rouvalla oli tuomisinaan painotuore Alfa Romeon katalogi.
, señoralla oli kiire näyttelyään rakentamaan, partamiehellä katalogiaan selaamaan.
Jäätyään yksin mies palasi mukavaan asentoonsa. Hän selaili legendaarisen automerkin uusimpia luomuksia. Stylecentre oli onnistuneesti uudistanut 156:n ja 166:n. Ei silti, ei vanha mies ollut koskaan nähnyt luonnossa vanhojakaan malleja. Vuoden 1959 jälkeen maahan ei ollut juurikaan virrannut uusia länsiautoja, joitain yksittäiskappaleita vain.
Mies makusteli sikariaan. Joskus oli tämä huone ollut täynnä savua partamiesten röyhytellessä paksuja pötiköitään. Hän oli savuttelusta luopunut, koska oli kansanterveyden nimissä halunnut seistä tupakoinnin vastustamiskampanjan kärjessä - siitäkin huolimatta, että kadulla putputtavat viisikymmentäluvun amerikanraudat ja 80-luvun Ladat saattoivat kyllä olla suurempi terveysriski kuin sikari konsanaan.
Vanhus jäi muistelemaan, milloin oli viimeksi ajanut autoa itse. Kymmenen vuotta sitten hän oli saanut poistuvilta venäläisiltä lähes ajamattoman Volgan. Sitä oli tullut testattua, käytyä Viñalesissa saakka. Kohtalainen peli, matka taittui tunnissa.
Puoluepalatsin valtaisalla pihalla hän oli joskus kokeillut toista lahja-autoaan, pitkää, mustaa Ziliä. Hän ei ollut koskaan pitänyt siitä autosta ja sen edustamasta pömpöösistä paskantärkeydestä. 55-mallinen avo-Dodge oli enemmän hänen mieleensä, mutta vähälle oli autoilu silläkin jäänyt, jopa takapenkiltä käsin.
Vallankumouksen jälkeen maahan oli jäänyt joitain upeita Alfa Romeoita. Amerikanitalialaiset Mafiosot saivat älkkilähdön, jonka seuraksena Sevillan, Caprin ja Nacionalin parkkipaikoille jäi amerikanrautojen lisäksi myös virtaviivaisempaa koripeltiä.
Raulin ja Che:n kanssa oli valittu avo-Alfat hotelli Sevillan pihalta ja ajettu parrat hulmuten Varaderoon. Hänen ohjastamansa Giulietta Spider -58 oli kuulunut Al Pacinon kirjanpitäjälle. 1,3-litrainen alumiinimoottori oli tuottanut 90 hevosvoimaa. Sen verran oli kauppasaarron läpi tullut lehtiä maailmalta, että hän tiesi lukeman olevan kova arvo vielä nykypäivänäkin.
Se oli ajamisen iloa. Nuorten miesten villiä ilottelua, vapauden huumaa. Silloin oli heillä ollut kaikkea: rommia, sikareita, nopeita autoja, kauniita naisia… ja unelmia.
Nyt hän oli jo vanha mies. Che oli kuollut, jopa Raul oli yli seitsemänkymmenen. Alfat olivat hävinneet - ruostuneet kuten monet unelmatkin. Vanhat amerikanraudat vain vielä jaksoivat. Ne tuntuivat ikuisilta kuin imperialismin uhka hänen tasavaltansa yllä. Uhka, joka ei koskaan ollut sallinut hänen kehittää maataan sellaiseksi, kuin hän olisi halunnut. Uhka, joka oli pakottanut hänet etsimään turvaa Neuvostoliitosta, vaikka ei suurelta osin ollutkaan valmis jakamaan sen mustavalkoista maailmankuvaa. Enää ei ollut edes sitä.
Painuva katse tavoitti autoesitteen. Jostain tuli mieleen automuseo. Sehän on aivan keskustassa, Calle de Mercatorin varrella, siellähän on…!
Mies pomppasi pystyyn. Hän survaisi jalkansa maihinnousukesnkiin ja saapasteli ulos huoneestaan suoraryhtisenä kuin vartiosotilas. Silmiin oli syttynyt palo, joka oli tuttu valokuvista, joita maailmalle levisi partamiesten käydessä sissisotaa maan metsäisillä vuorilla.
- Comandante, minne olette menossa, odottakaa…!
Hengästyneellä henkivartijalla oli vaikeuksia pysyä johtajan perässä tämän marssiessa ulos puolueviraston portista. Hose Martin patsas kadun toisella puolella joutui todistamaan melko erikoista näkyä: Presidentti asettui kadun varteen liftaamaan.
Oliivin vihreään univormuun sonnustautunut päämies tuuppasi apumiehen paikalle ja liituraitai-nen turvamies jäi seisomaan astinlaudalle. Gonzales otti Gazista kaiken irti. Muchos gracias, pian oltiin vanhassa kaupungissa.
- Hyvää – sanoi mustapartainen mies – päivää – ja astui halliin.
Muistikuva oli oikea. Pienesä automuseossa oli kulkupelejä, joista monet olivat uudempia kuin ne, jotka täyttivät Havannan kadut. Kokoelman helmi oli Bolivian suurlähettilään entinen Alfa Romeo Sprint 2600 http://www.ultimatecarpage.com/slide.php?num=1578. Malttamattomana se odotti ohuen pölyn alla, että joku herättäisi sen pitkästä unestaan.
Fidel avasi auton oven ja istahti jalopuisen ohjauspyörän taakse. - Venceremos! Mirada italiana sobre Cuba. Fue para mi un honor.
Vuosien jälkeen kiertyi avain virtalukossa. Ääntäkän ei kuulunut valokaan ei syttynyt.
- Comandante, museonhoitaja sopersi hätääntyneenä. Autoissa ei ole akkuja… ne on tarvittu muualle, tyhjiksi olisivat hapettuneet muutenkin.
- La dolce vita, ei hätä ole tämän näköinen, Emilio Gonzales rauhoiteli ja kävi hakemassa kuorma-autosta akun. - Viva la Revolución, valtion omaisuus on yhteistä.
Bensiinikäyttöisestä kuorma-autosta imettiin vielä menovettäkin Alfan tankkiin ja sitten toivottiin parasta. 120 Ah:n akku alkoi jo osoittaa hyytymisen merkkejä, kunnes vihdoin, sylinteri kerrallaan, prinsessa heräsi 25 vuotta kestäneestä ruususen unestan ja syttyi tulille.
Auto, kaunis kuin koru, kiitti pelastajiaan päästäen mojovat pölläykset halliin. Kyynel kihosi vanhan vapaustaistelijan silmäkulmaan. Auto jäi korisemaan tyhjäkäynnille, jonka lievä epätasaisuus tuntui kuiskaavan lisää kierroksia. Niitä oli luvassa. El futuro
Henkivartija könysi ahtaalle takaistuimelle, Gonzales laskeutui kartturin paikalle ja pomomiehen maihinnousukenkä kaasupolkimelle.
Moottorin jyly kaikui 400-vuotta vanhoista kiviseinistä, kun Ladojen, Chryslereiden ja Hyunday-taksien sekaan ampaisi auto, jonka ehdottomuudelle veti vertoja vain sen kuljettaja.
Läpi Vedadon ja Miramarin autoaan tunteen palolla piiskaava kuljettaja eteni määrätietoisesti kohti melkein valmista moottoritietä. Vasta sitä oli 20 vuotta valmistettu. Sillat olivat jo paikoillaan, mutta eritasoliittymät puuttuivat, samoin liikenne melkein kokonaan.
Matkan aikana seurue ohitti yhden bussin, kaksi traktoria ja hevosten vetämän heinäkuorman. Nopeusmittari kohosi yli 180:n. Enempää ei uskaltanut, vanhat ristikudosrenkaat alkoivat pykiä.
Viñalesiin saavuttiin puolessa tunnissa. – Uusi ennätys- hullaantunut kuljettaja hihkui ja sytytti perskaantuneen sikarinsa. Ohjaamo peittyi savuun, kohta alkoi olla vaikeuksia nähdä sisään ja ulos. Kaksi poliisin Ladaa aloitti takaa-ajon, mutta sitä ei riemuitseva seurue havainnut. Tunnelma oli riehakas. Fidel lauloi vallankumouslauluja, Gonzales huudahteli iskulauseita ja vartija ampui sivuikku-nasta pari laukausta taivaalle. Konepellille mätkähtänyt korppikotka jäi kiinni lasinpyyhkimiin. Juuri noin käy imperialisteille, todettiin yksimielisesti. Taitava pyssymies nimettiin oitis sisäisestä turvallisuudesta vastaavaksi ministeriksi. Patria o muerte.
Viimeiset mutkat ja urheiluauto kaartoi Hotellin parkkialueelle Pinar del Riossa. Paikalle hälytetyt BMP-rynnäkköpanssarivaunut odottivat puoliympyrässä tulikomentoja. Johtaja pysäytti auton käsijarrukäännöksellä niiden eteen. Gonzales korkkasi Havana Clubin.
- Lasi vai pullo, Señor?
- Tynnöri. Taidanpa nimetä sinut liikenne- ja viestintäministeriksi
Hämmästyneet poliisit ja sotilaat tekivät asennon, kun El Presidente nousi autosta. Ohikulkijat ja turistit kerääntyivät myös seuraamaan tapahtunutta montut avoinna.
Tottuneesti otti päähenkilö huikan ja yleisönsä. Kuin orava hän kapusi urheiluauton konepellille ja aloitti puheensa, tällä kertaa vain kaksituntisen.
- Una identità in movimento… Expresión de lucha y de victoria… imperialismos finaloe, nuestro compadre viva! – välillä hyväntuulinen veteraani voiteli kielenkantojaan kolme vuotta tammitynnyrissä kypsytetyllä rommilla. Ja taas jatkui: - Una vez más desea expresar su irrestricta solidaridad al pueblo y Gobierno de Cuba, en estos momentos en que las fuerzas reaccionarias de siempre.
Vähitellen lähestyi hönöttelevä presidentti jo puheensa kliimaksia:
- Ken on saanut maistaa vapauden huumaa, ymmärtää sen arvon. Haluamme jakaa sitä kaikille. Cuba libre, pueblo libre, presse libre, Alfa Romeo libre!
- Presse libre – Libresse – essen? Essenkö? Essenpä hyvinkin! Tuoreet ministerit kummastelivat aikansa, mutta riensivät soittamaan uusista ohjeista.
Niin koitti uusi aika ja uudet iskulauseet. Ainoa tyytymätön oli Gerg W. Bush, joka joutui etsimään uusia vihollisia. Hän suuntasi katseensa Venezuelaan. Mutta onneksi hänen aikansa on käymässä vähiin.
- Viva Fidel
- Viva la Revolucione
- Viva Alfa Romeo!
Hiukan tässä hauskaa pitää. Tässä se.
Aikansa oli hauskaa, kunnes puutui.
Kömpelöä kieltä, kirjoitusvirheitä.
Tyylini on ollut omintakeinen, vihaakin herättävä.
Ennemmin/myöhemmin tiesin jonkun runttaavan handen pökkelöukoksi. Yllättävän pitkään siihen meni.
Jonkun täytyi se tehdä plagioiden...
Phil (amerikassa opiskellut), löi lyhtyyn valon.
- Saatana näitä öljjylyhyjjytjä.
- Tiedätkö mormoniveljeni, Joensuussa nailonpaitani lepattaessa tuulessa, Koulukadun risteyksessä kaatuessani tiesin Jahven vetäneen jarrustani.
Tämän ei täydy olla kirjoitettu kellareissa.
Näissä katkenneissa sormissanne kuuluu tuskan huuto.
Tiedän raapineet ne seinät tiiliset naarmuihin.
Tiedän että elätte tuskassa
Teidän tiedän vieneen lasiseen kukkoon rahat.Kaikki.
Tiedätte että olen veljenne.
No, nykykulman mukaan toistaiseksi...
Teidän tiedän asuvan nuoren venäläisen kanssa.
Teistä tiedän kaikki.
Tiedän