Karpaattienkellon ja aitoelämänlangan siemenet multaan jo nyt?

uusi harrastelija

Samettikukat ovat näköjään itäneet kahdessa päivässä, mustasilmasusannoihin tulee jo toiset lehdet (eli kohtako koulin ne?) orvokeissakin lehdet jo, Rugen-mansikka on pienellä alullaan. Pusseissa olisi vielä elämänlankaa ja karpaattienkelloa. Olisiko oikea aika istuttaa ne nyt? Tuoksuherne ja krassit varmaan vasta huhtikuussa?

3

1021

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Töyhtötiainen

      Elämänlanka itää nopeasti, ei siis kiirettä. Toki kukintaa saa aikaistettua aikaisella esikasvatuksella, mutta jos ei ole lämmitettävää kasvihuonetta käytössä, ei kannata hosua. Kasvit vain venyvät ja tekevät hentoa kasvua ikkunalaudalla, kun valo ei tahdo riittää. Karpaattienkellon olen itse kylvänyt heinäkuulla, mutta eiköhän kevätkylvökin onnistu, mutta kukinta ei välttämättä ole kummoinen eka kesänä. Kokemuksena jäi, että oli aika vaatelias taimikasvatettava, sit kun sain penkkiin juurtumaan, on ollut helppo ja kylväytyy kasvupaikalleen, josta olen saanut uusia taimia joka vuosi.

      • uudisviljelijä

        En sitten malttanut olla kylvämättä noita eilen, kun multasormet syyhyää.. Auttaisikohan elämänlangan kanssa, jos sitä latvoisi, siis katkaisis lyhemmäksi jos liian honteloksi jää.. Kasvilamppu on hankittuna, taidan laittaa sen alle sitten kasvamaan..


      • Auringonpaiste
        uudisviljelijä kirjoitti:

        En sitten malttanut olla kylvämättä noita eilen, kun multasormet syyhyää.. Auttaisikohan elämänlangan kanssa, jos sitä latvoisi, siis katkaisis lyhemmäksi jos liian honteloksi jää.. Kasvilamppu on hankittuna, taidan laittaa sen alle sitten kasvamaan..

        Kevätaurinko saa tosiaankin viherpeukalot kutiamaan. Täytyy oikein pidätellä tuota kylvöintoa. Onnistuin viime kesänä tuon aitoelämänlangan kanssa niin,että piti aivan ystäviä kutsua ihailemaan sitä parvekkeen komeaa kukkaseinää. Asun kerrostalossa ja parveke on puutarhani. Teetin parvekkeen ehjää päätyseinää vasten koko seinän pituisen ja 50 cm leveän puulaatikon painekyllästetystä puusta. Pohjalle laitoin paksun kerroksen lecasoraa ja palan suodatinkangasta ja sitten sitä säkkimultaa kasvualustaksi. Seinustalle narut elämänlankaa varten ja koko seinä kasvoi sitä köynnöstä. Keskelle tuli rivi samettikukkia ja laatikon etureunaan pensaskrassia. Olipa se täynnä kukkia ja kaunis. Nyt ajattelin laittaa elämänlankaa taakse, keskelle rivi pelargonioita ja etureunalle riippumaan lobeliaa.

        Isoihin ruukkuihin partsille tulee vielä muita köynnöksiä kuten japaninhumalaa ja kelloköynnöstä.Niille värkkään pajusta kasvutuet. Parvekkeen kaiteelle orvokkeja ja petunioita tavallisiin laatikoihin. Persiljaa ja muita yrttejä laitan ruukkuihin. Ovat myöskin sieviä vaikka eivät kuki.

        Siemenet on ostettu, odottelen vain ilmojen lämpiämistä. Muutenkin vinkkinä,että siemenet kannattaa ostaa heti kun ne kauppoihin ilmestyy, koska suosituimmat loppuu pian. Monena keväänä olen joutunut kiertämään kaikki mahdolliset kaupat, krassinsiemeniä etsiessäni.

        Kun sinulla on nuo taimet jo hyvässä kasvussa, laita tukikepit köynnöksille ja ala ulkoiluttamaan päivisin niitä, aina kun on niin lämmintä että ei tarvitse paleltumista pelätä. Laita mahdollisimman suojaisaan paikkaan vaikka seinustalle. Följää yöksi sisälle. Latvomisesta en uskalla sanoa, kun on kyse köynnöstävästä kasvista jonka on tarkoitus kasvaa pituutta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      116
      1376
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      921
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      133
      704
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      565
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      507
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      490
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    12. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      98
      470
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      468
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      463
    15. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      458
    16. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe