Tuntuu niin pitkiltä välillä päivät, kun ei ole oikein ketään kelle voisi soittaa ihan noin muuten vain, ajan kuluksi. Yhtään ystävää minulla ei ole ollut pariin vuoteen, on kavereita jonkin verran, mutta ne on sellaisia, joita näkee koulussa eikä juurikaan vapaa-ajalla.
Olen koko elämäni tuntenut olevani erilainen kuin kukaan muut, aina on tuntunut siltä, että kukaan ei voi tosissaan ymmärtää minua. Tämä onkin varmaan syynä siihen, että olen aina tukeutunut eläimiin ihmisten sijasta.
Olen muuttanut paikkakunnalta toiselle pari kertaa ja tämä on yhtenä syynä siihen miksi yhteyden pito vanhoihin kavereihin ja ystäviin on jäänyt. Pari vuotta sitten vielä erosin pitkäaikaisesta suhteesta ja muutin toiselle paikkakunnalle. Näin jäivät ne tutut, jotka olivat miehen kanssa yhteisiä.
Nyt olen elänyt uudessa parisuhteessa jo jonkin aikaa ja uudella paikkakunnalla, mutta omaa kaveripiiriä vaan en tunnu saavan. Miehellä kyllä vilkas oma sosiaalinen elämä, mutta minulla ei todellakaan. Tai siis minulla ei ole sosiaalista elämää!
Onneksi minulla on eläimeni, muuten en varmaankaan aina jaksaisi...
Tuntuu, että elämä vain valuu ohi, ilman että saan siihen mitään kosketusta. Tuntuu pahalta, että elämäni parhaat vuodet menevät vain ohi...
Rakastan silloin tällöin yksinoloa, mutta en tässä mittakaavassa, tämä kun ei enää ole oma valinta...Koomisinta kaikessa on se, että ihmisillä on minusta sellainen kuva, että olen todellinen oman tieni kulkija ja itsevarma, vahva ihminen!Jotkut ovat sanoneet jopa hauskaksi, mutta kuinka moni on nähnyt kuoren sisään?
Kiitos kun jaksoit lukea, sainhan purkautua hieman!
Olen koko elämäni tuntenut olevani erilainen kuin kukaan muut, aina on tuntunut siltä, että kukaan ei voi tosissaan ymmärtää minua. Tämä onkin varmaan syynä siihen, että olen aina tukeutunut eläimiin ihmisten sijasta.
Olen muuttanut paikkakunnalta toiselle pari kertaa ja tämä on yhtenä syynä siihen miksi yhteyden pito vanhoihin kavereihin ja ystäviin on jäänyt. Pari vuotta sitten vielä erosin pitkäaikaisesta suhteesta ja muutin toiselle paikkakunnalle. Näin jäivät ne tutut, jotka olivat miehen kanssa yhteisiä.
Nyt olen elänyt uudessa parisuhteessa jo jonkin aikaa ja uudella paikkakunnalla, mutta omaa kaveripiiriä vaan en tunnu saavan. Miehellä kyllä vilkas oma sosiaalinen elämä, mutta minulla ei todellakaan. Tai siis minulla ei ole sosiaalista elämää!
Onneksi minulla on eläimeni, muuten en varmaankaan aina jaksaisi...
Tuntuu, että elämä vain valuu ohi, ilman että saan siihen mitään kosketusta. Tuntuu pahalta, että elämäni parhaat vuodet menevät vain ohi...
Rakastan silloin tällöin yksinoloa, mutta en tässä mittakaavassa, tämä kun ei enää ole oma valinta...Koomisinta kaikessa on se, että ihmisillä on minusta sellainen kuva, että olen todellinen oman tieni kulkija ja itsevarma, vahva ihminen!Jotkut ovat sanoneet jopa hauskaksi, mutta kuinka moni on nähnyt kuoren sisään?
Kiitos kun jaksoit lukea, sainhan purkautua hieman!
Vastaukset 6
Vanhimmat
ottaa Sinut mukaan, kun tapaa ystäviään. Tai puhu hänen kanssaan asiasta, kyllä hänen pitäisi se ymmärtää, kun olet uudella paikkakunnalla.
Ehkäpä hänelle ei sopisi, että menet yksin ulos, siis on paras ottaa mukaan. Voi näitä meidän miehiä!
Olenhan minä miehen mukana välillä ollutkin, mutta kun niihin porukoihin ei oikein naiset mahdu... poikien iltoja... ymmärrän kyllä tuon, enkä missään tapauksessa halua ripustautua, vaan haluan, että miehelläni on myös ihka oma elämänsä!
En haluaisi kahlita toista siksi, että itse en löydä sosiaalisia suhteita parisuhteen ulkopuolelta. Olisi hienoa, että itsellä olis myös tuo "oma" elämä, vaikka joku kaveri jonka kanssa voisi mennä leffaan....
Hei !
On meitä yksinäisiä naisia muitakin, jos se yhtään sinua lohduttaaa. Minkä ikäinen nainen olet ? Haluaisitko tutustua ? Laita sähköpostiosoitteesi, mihin sinulle voisi kirjoitella.
t: toinen yksinäinen
et ole ainut jolla on yksinäistä. minulla on ollut sama tunne jo vuosia. minusta tuntuu myös että parhaat vuoteni vierivät vain ohi, eikä elämään saa minkäänlaista kontaktia tai yhteyttä. Jospa tämä elämä lähtisi tästä pikkuhiljaa taas rullamaan eteenpäin tai ainakin toivon niin. Hyvää jatkoa sinulle ja voimia! :)
Mullakaan ei oo vuosiin ollut sellaisia ystäviä, joille voisin soittaa muuten vaan ja pyytää ulos. Pari hyvää ystävää on, mutta asuvat eri paikkakunnilla, joten näkeminen ei ole sellaista spontaania. Minäkin seurustelen ja jonkin verran vietän aikaa poikaystäväni kavereiden kanssa, mutta häiritsee, ettei ole omaa kaveriporukkaa, tai nimenomaan sellaista, joita näkisi muutenkin kun sattumalta baarissa. Mä myös olen jollain lailla tosi valikoiva ihmisten suhteen, tai siis en jaksa olla tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, joista en todella pidä.. Siis tosiaan, et ole yksin!
Ainakin noiden miesten löytäminen/saaminen näyttää olevan aika helppoa. Että kai sussa jokin viehättää ainakin vastakkaisen sukupuolen silmää. Millä tavalla sä sitten tunnet olevasi erilainen kuin muut? Mitä asioita tulee mieleen? Voithan sä pyytää jonkun niistä kavereistasikin joskus vaikka shoppailemaan tai pizzalle, tai kahville, tai mihin tahansa. Eikös siitä kaverista juuri muokkaannu aikaa myöten se hyvä ystävä jos on muokkaantuakseen?