Kim Il

Tutkikaa ensin mihin Matti Vanhanen oikein pyrkii


Katsokaa tämän päiväinen uusintanan esitetty A-Zoom, siinä kuullaan Julkisen sananneuvoston kanta asiaan, jolloin pitäisi sokeidenkin silmät aueta näkemään mihin Matti Vanhanen pyrkii kaikella tällä sopalla.

Siinä selvitettän myöskin erittäin hyvin Pääministerin asema julkisuudessa ja kaikki se mitä jokaisella Suomen kansalaisella on oikeus, taitaisi olla jo velvollisuus, saada tietää pääministerin virkaan pyrkivän ja siinä virassa istuvan henkilön taustoista ja nuhtettomuudesta je niin edelleen.

Nyt porukka huutaa silmät ummessa Matille samaa asemaa kuin Pohjois-Korean johtajilla on. Miksi?


   

Matti kultapojan kultaus vaan alkoi tipahdella hyvin alkaneen valtapäähän -kihauksen huumassa ja aivan jostain kumman syystä tuomiovalta ei halua olla mukana lainsäädäntövallan henkilökohtaisessa pääministerin vallan lisäämisessä ja poistaa Suomen Tasavallan Pääministerin velvolliuuksista ja vastuusta niin yhtään mitään.

Pain vastoin, näpäytti Mattia näpeille, ei Matti vaan jatkaa: valta, minun se!



Ei vaikka pääministeri kuristaisi sen vanhan naisystävänsä ja käyttäsi kaikki olemassa olevat keinot päästäkseen päämääräänsä, ei antanut oikeus matille lupaa olla Kim Il Jong
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

oli sitä julkisuutta, jonka Vanhanen hyväksyi.

Ja perhekin pääsi mukaan julkisuuteen, milloin oltiin lähdössä puolukkaan milloin asuntomessuille.

Kaikki tämä kelpasi.

Mutta heti kun julkisuus ei ollutkaan Vanhasen kontrollissa, alkoi armoton jahti. Ja se päättömyys jatkuu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Matti Jong kirjoitti:

Tutkikaa ensin mihin Matti Vanhanen oikein pyrkii


Katsokaa tämän päiväinen uusintanan esitetty A-Zoom, siinä kuullaan Julkisen sananneuvoston kanta asiaan, jolloin pitäisi sokeidenkin silmät aueta näkemään mihin Matti Vanhanen pyrkii kaikella tällä sopalla.

Siinä selvitettän myöskin erittäin hyvin Pääministerin asema julkisuudessa ja kaikki se mitä jokaisella Suomen kansalaisella on oikeus, taitaisi olla jo velvollisuus, saada tietää pääministerin virkaan pyrkivän ja siinä virassa istuvan henkilön taustoista ja nuhtettomuudesta je niin edelleen.

Nyt porukka huutaa silmät ummessa Matille samaa asemaa kuin Pohjois-Korean johtajilla on. Miksi?


   

Matti kultapojan kultaus vaan alkoi tipahdella hyvin alkaneen valtapäähän -kihauksen huumassa ja aivan jostain kumman syystä tuomiovalta ei halua olla mukana lainsäädäntövallan henkilökohtaisessa pääministerin vallan lisäämisessä ja poistaa Suomen Tasavallan Pääministerin velvolliuuksista ja vastuusta niin yhtään mitään.

Pain vastoin, näpäytti Mattia näpeille, ei Matti vaan jatkaa: valta, minun se!



Ei vaikka pääministeri kuristaisi sen vanhan naisystävänsä ja käyttäsi kaikki olemassa olevat keinot päästäkseen päämääräänsä, ei antanut oikeus matille lupaa olla Kim Il Jong

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu