Pojanpoikani

kun tulee Hesasta

lomille, kohta samana päivänä alkaa hän aivastella ja räkä vuotaa ja silmät vesissä!
Meillä on kissa ja kaksi koiraa, hänellä on koira itsellä ja astma (sukuvikana alk 7v hänellä).
Nyt 14v kohta.

On asunut nyt 4 vuotta Uudellamaalla, sitä ennen 10v lähellä meitä ja päivittäin lähes kävi mummolassa silloin ja oli päiviä ja öitä, ei oireita ikinä silloin, vaikka konttasi vauvaiästä asti koirien kanssa ja kissa aina ollut meillä ja velloi sitä!
Mistäs tuo noin tekee nyt?
Pitää varata Alzyria aina kun käy lomillaan, jopa 2.5 kk kesiksillä!

Mikähän neuvoksi?
Uskaltaako kukaan vastata?

9

700

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eläinallergia

      Kun hän kävi teillä päivittäin, hän oli siedättynyt teidän eläimille, aivan kuin hän on siedättynyt omalle eläimelleen. Itse luulin olevani allerginen kissoille kun oireet poistuivat kotona ja minulla oli koira, mutta kun muutin pois kotoa, tulin myös omalle koiralleni allergiseksi (joka jäi siis vanhempieni luokse). Poistakaa eläimet hänen huoneestaan ja siivotkaa se kunnolla, älkää siis päästäkö eläimiä siihen huoneeseen lainkaan. Mahdollisuuksien mukaan muitakin huoneita. Allergialääkkeen syöminen noin pitkään ei ole hyväksi, samoin hänen astmansa voi pahentua.

      • jjpp--

        ainakin siitepölyallergiaan voi huoleti syödä 2,5 kk, itse joudun syömään reilu 3 kk kesäaikaan.

      • allergeenit hienoja

        Allergeenit ovat erittäin hienojakoisia. Ihan turha luulla siivouksella niitä vähentävän riittävästi, jos eläimet asuvat jatkuvasti siellä.Ainoa mikä voi auttaa on ilmanpuhdistin, toimivat maksavat sellaisen 300 Euroa. Kannattaakohan pojan olla teillä noin pitkää aikaa? Astma pahenee ja elinikä lyhenee.

    • vaatii aikaa

      Allergian syntyminen vaatii tietyn ajan altistusta. Ei sitä heti ole, vaikka olisi koirien ja kissojen kanssa tekemisissä - pitää olla pitempää ja siitä se vähitellen se allergia tulee - jos on tullakseen. Se olisi tullut ajan kanssa myös niiden sinun elukoittesi kanssa.

      • allergialle

        ja astmalle. Tämä on asia mitä ei oteta riittävästi huomioon.
        Jos pojanpoikasi olisi elänyt teidän kanssanne koko ajan ja syönyt kunnollista kotona, aivan alkuperäisistä puhtaista raaka-aineista tehtyä ruokaa, hän ei todennäköisesti kärsisi allergiasta.

        Nykyinen kouluruoka on tehty teollisista einessotkuista, ja nuoret latkivat aspartamiinilimsoja ja mussuttavat aromivahventeilla terästettyjä sipsejä ja eineksiä muina töinään.
        Iholle tupsutetaan deodorantit joita ainakaan murrosikäiset eivät pese yöksikään pois, päälaen iho tukkeutetaan erilaisilla hiustököteillä.

        Ilmankos joka toinen (vähintään) on allerginen.
        Omat lapseni ovat pienestä pitäen suorastaan rypeneet erilaisten navetta- ja lemmikkieläinten pölyssä, eikä heillä ole hitustakaan allergiaa!!!

      • olen maalta
        allergialle kirjoitti:

        Ja mitäköhän sinun logiikkasi sanoo sille, että minä olen maalta ja allerginen. Meillä oli lehmiä ja koiria, eikä ainakaan kesällä ehtinyt niitä siivouksia tekemään. Maito juotiin käsittelemättömänä. Sipsejä näin kuntakeskuksen kaupassa ja sinnehän ne jäivätkin.

        Ideani on, että allergia kulkee suvuittain. Suvussa on nimittäin paljon allergenisia ja sukukirjoista selviää monen kuolleen aikanaan keuhkotautiin. Ehkä me allergiset olemme niitä entisaikojen superselviytyjiä, joitten elimistö kesti loiset hyvin. Ilman loisia elimistömme keksii jonkin toisen kohteen puolustettavakseen. Tuskimpa sipseillä ja hiusgeelillä olisi noin paljon vaikutusta.

      • tutulta
        olen maalta kirjoitti:

        Lapsena meillä oli ”lemmikkeinä” lehmä, sika, koira, kissa, kanoja, hanhia .. Maito oli oman lehmän maitoa. Tuskin äiti ehti kotia liian siistinä pitämään. Siitä pitivät seitsemän lasta huolen. Kellään ei ollut mitään allergioita.

        Allergiat puhkesivat siinä vaiheessa, kun muutimme kaupunkiin. Olin muutaman kuukauden ilman mitään eläinkontakteja. Sitten yhdellä kyläreissulla koiraperheeseen sain ensimmäisen astmakohtauksen. Saman kohtalon kokivat myöhemmin pari veljistäni.

      • Oikkuliininen
        allergialle kirjoitti:

        ja astmalle. Tämä on asia mitä ei oteta riittävästi huomioon.
        Jos pojanpoikasi olisi elänyt teidän kanssanne koko ajan ja syönyt kunnollista kotona, aivan alkuperäisistä puhtaista raaka-aineista tehtyä ruokaa, hän ei todennäköisesti kärsisi allergiasta.

        Nykyinen kouluruoka on tehty teollisista einessotkuista, ja nuoret latkivat aspartamiinilimsoja ja mussuttavat aromivahventeilla terästettyjä sipsejä ja eineksiä muina töinään.
        Iholle tupsutetaan deodorantit joita ainakaan murrosikäiset eivät pese yöksikään pois, päälaen iho tukkeutetaan erilaisilla hiustököteillä.

        Ilmankos joka toinen (vähintään) on allerginen.
        Omat lapseni ovat pienestä pitäen suorastaan rypeneet erilaisten navetta- ja lemmikkieläinten pölyssä, eikä heillä ole hitustakaan allergiaa!!!

        Tulittekohan ottamaan taas huomioon..?
        Maalla eläimet on suurimman osan ajasta ulkona!
        ja kaupungissa taas sisällä, ku ei ulkona saa pitää irti! kun on iso maatila, tai iso talo muutenki, niin ei siellä pari kissaa ja pari koiraa vielä tee mitään, mutta otahan esim. pieneen kaupungin yksiöön yksikin kissa..! Ja tuskinpa kukaan siellä hevosien ja lehmien, sun muiden heinien kanssa 24h/7 viettää!? ajattelisit vähän taas, neropatti!

    • Oikkuliininen

      Olen pienestä asti ollut tekemisissä kissojen, koirien, hevosien, monien pienien eläinten ja kaiken maailman muiden ötököiden kanssa... silti...
      Muutin omaan kotiin ja otin 2 kissaa... se oli virhe... "sain" samantien alituisen flunssan, tukkoisen- ja pahanolon! join teetä, joka auttoi jonkinverran ja söin kaiken maailman allergia lääkkeitä, mutta tulin kaikille ajan kanssa "immuuniksi"... eli mitä tehdä..? Sitten yhtänä yönä jouduin tökkimään silloisen poikaystäväni hereille, kun en saanut enää henkeä!! ei kun sairaalaan, avaavaa astmalääkettä ja ilmaa keuhkoon..!
      Kävin myöhemmin sitten allergia testeissä... Kissat, koirat, hevoset ja joitain heiniä ja puita... tiesittekö, ettei siitepöly allergikko saisi juoda teetä vakituisesti?!?
      Jos on pohjalla yksi allergia, suosittelen hävittämään kaikki muutkin asiat mitkä voi aiheuttaa allergiaa..! Mulla on nyt astma ja olen jopa huonepölylle allerginen!! ja allergia lääkkeet ei enää auta ollenkaan, että kesäaika on todella mukavaa, ku kaiken maailman kasvit kukkii..!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      203
      11501
    2. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      93
      9911
    3. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      62
      8528
    4. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      133
      8200
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      71
      8060
    6. Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle

      Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht
      Maailman menoa
      6
      7468
    7. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      91
      5862
    8. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      6
      5766
    9. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      22
      5720
    10. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      59
      5323
    Aihe