Pyöräonnettomuus

Sinun pitää hakea ammattiapua (terveyskeskus, työterveydenhuolto tms.)tai voit soittaa auttaviin puhelimiin, joista saat varmasti neuvoja. Missään tapauksessa älä syyttele itseäsi, sillä elämässä tapahtuu aina asioita, joille ei voi mitään. Olet kuitenkin hyvin selvillä tuon kolarin vaikutuksista elämääsi ja ongelmiisi, joten älä epäröi enää, vaan tartu puhelimeen.

Hei!

Erittäin ikävää kuulla että olet joutunut tuollaiseen pyöräonnettomuuteen noinkin nuorena vielä.Tottakai tuollainen onnettomuus voi jättää hyvinkin traumaattisia jälkiä mieleen,on kuolema tai hyvinkin vakava loukkaantuminen ollut lähellä.Usein tuollaisissa tilanteissa ihminen pysähtyykin miettimään miksi jäin eloon?Elämäsi tarkoitus ei ollut vielä loppua,se että syyttää itseään ei auta mitään.Ehkä et osannut silloin vielä kun ajoit kolarin käsitellä asiaa vaan olet nyt vasta alkanut pohtimaan sitä. Oletko koskaan keskustellut asiasta tämän ystäväsi kanssa joka oli kanssasi sinä pyöräonnettumuudessa?Ehkä hänen kanssaan pystyisitte jotenkin käymään asiaa läpi.

Itse olen ajanut kolarin mopolla,selvisin siitä hengissä mutta sain siitä traumoja.Ajoin sen ystäväni kanssa joten kävimme asiaa monesti yhdessä läpi,kerroimme omia tuntojamme mitä tunsimme missäkin vaiheessa onnettomuutta.kaverini ymmärtää minun tuntemuksiani paremmin kun hän oli siinä mukana vaikkei hänelle mitään sattunutkaan:)

Tuntuu että mieltäsi kuitenkin hiertää ehkä muutkin asiat kuin pelkkä onnettomuus.Bulimia on jo sairaus joka täytyy hoitaa.Olet nuori ja selvinnyt hengissä noinkin pahasta pyöräonnettomuudesta.Sinun kannattaa hakea apua esim.terveyskeskuskpsykologilta tai juuri soittaa auttaviin puhelimiin. Pikkuhiljaa huomaat kun alat purkamaan asioita jotka mieltäsi painaa että mieli kevenee.On todella vaikeaa alkaa puhumaan ammattiauttajan kanssa omista asioista mutta sinulla on vielä koko elämä edessäsi ja koskaan ei ole liian myöhistä käsitellä vanhoja traumoja.Jos vain tuntuu että pystyt puhua jollekkin ammattiauttajalle niin kannattaa hakea apua:-)

Tsemppiä sinulle todella paljon ja koita jaksaa!=)

Ikuiset traumat on myös jättänyt polkupyörävarkaudet, ei se muuksi muutu.

Persoonallisuus on menetetty ikuisiksi ajoiksi.

se olin minä.

Tervehdys.

Luin juuri tekstisi ja ajattelin itsekkin, ettei kannata jäädä itsekseen asiaa pohtimaan. Kaverit ja vanhemmat ovat hyvä tuki ja jos heidän kanssa ei pysty keskustelemaan, niin kannattaa ilmoittaa terveyskeskukseen, josta he osaavat sitten viedä asiaa eteenpäin.

Nuorena on vielä se positiivista, että silloin luut vielä uusiutuu hyvin, mutta silti olisi ollut paikallaan käydä näyttäytymässä mahdollisesti jopa sairaalassa - sitä ei koskaan tiedä mitä on tapahtunut, vaikka päälle päin ei näy mitään vahinkoja.

Autoilijalta sinänsä 50 mk heittäminen ja paikalta lähteminen on todella vastuuton teko. Asiasta olisi pitänyt keskustella myös lapsen (sinun) vanhempien kanssa ja miettiä vähän teon seuraamuksia. Syypääksi en ala ketään osoittelemaan - se on poliisin tehtävä, mutta ihmisen terveys on nyt kyseessä ja on tärkeää, ettäjokaisessa onnettumuudessa tarkastetaan ettei kukaan todellakaan loukkaantunut. Tällaisessa tapauksessa olisi magneetti- tai röntgenkuvaus olleet ehdottomia.

Itse tulin 3 vuotta sitten auton päälleajamaksi (n. 100 km/h) kun pyöräilin pientareella (ei ollut pyörätietä sillä tiellä). Auto tuli takaani, joten ei ollut mitään mahdollisuutta väistää kun kuski oli nukahtanut rattiin ja poikkesi ajoradaltaan. Jatkan nykyäänkin selviämistä vauroiden kanssa, mutta olen itsekkin onnellinen siitä ettei tullut mitään neliraajahalvausta tai vastaavaa. Mieltä tuollainen kaivertaa, mutta siitä eteenpäin jaksaminen vahvistaa. Apua saa pyytää ja sitä varmasti annetaan - vaikka keskustelemalla foorumilla. =)