Yhtyeen nimi

keski-savon-mies

Maailmassa on ollut monta Hurricanes-nimistä yhtyettä, mutta mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin Hurriganes-nimi tuli yhtyeestä Johnny & The Hurricanes. Tuo yhtye perustettiin 1950-luvun lopulla ja esiintyi tietääkseni aina 2000-luvulle asti.
Siitä tuli siis nimi Remu & Hurricanes. Sitten se muuttui muotoon Remu & Hurriganes, kun joku toimittaja kirjoitti yhtyeestä sillä nimellä. Se kuullosti paremmalle ja muuttui lopulta yhtyeen nimeksi. Myöhemmin se lyhennettiin muotoon Hurriganes.
Kymmenisen vuotta sitten, kun Remu ja Merilahdet kokosivat yhtyeen, nimeksi tuli jälleen Remu & Hurriganes. No pääsasia, että siinä on Remu ja tyyli on rock and roll! :)

4

895

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ramonello

      Yhtyeen nimeä ruvettiin kirjottaan G:llä kun siiinä on enemmän teksasii,tai remun sanoin siinä on jytinää,botnee enemmän ja se kuulostaa joltain

    • Bonehead

      Remun itsensä mukaan (haastattelu)ekoissa treeneissä sovittiin että yritetään keksiä seuraavaksi kerraksi joku nimi ja tokalla treenikerralla otettiin nimi Hurriganes,ei mikään Remu&Hurriganes.90-luvulla taas kun Remu lähti jälleen soittamaan Hurriganesia niin se esiintyi nimellä "Remu plays Hurriganes",silloinhan mukana oli myös toinen rumpali.

      Se mistä toi G tuli tohon nimeen ei ole aavistusta,kai yritettiin erottua muista noin miljoonasta "Hurricanesista".

      • Tuosta nimen historiasta kerrotaan Honey Aaltosen Hurriganes-kirjassa. Kirja perustuu bändin jäsenten, heidän sukulaisten, roudarien yms. haastatteluihin. Joten luotan siihen, vaikka joku tällä palstalla kirjaa mollasikin fiktioksi.
        Toisekseen, kun katsoo esim. YLEn ensimmäisiä Hurriganes-pätkiä, niin esiintyjän nimi on Remu & Hurriganes. Rummuissa luki aluksi c:llä.
        1994 Remu lähti Roadrunnerin 20-vuotiskiertueelle, tuossa bändissä oli tosiaankin basisti, kolme kitaristia ja kaksi rumpalia. Sen nimi oli Remu plays Hurriganes.
        Mutta vuonna 1998 perustettiin Remu & Hurriganes, jossa soittivat Remun lisäksi Harri ja Rocka Merilahti. Nykyään siinä soittavat Remu, Nipa Niilola ja Mikkö Löytty. Tuon bändin näin, kuulin ja tapasinkin joulukuussa ja nimi on edelleenkin Remu & Hurriganes.


      • Ramonello
        keski-savon-mies kirjoitti:

        Tuosta nimen historiasta kerrotaan Honey Aaltosen Hurriganes-kirjassa. Kirja perustuu bändin jäsenten, heidän sukulaisten, roudarien yms. haastatteluihin. Joten luotan siihen, vaikka joku tällä palstalla kirjaa mollasikin fiktioksi.
        Toisekseen, kun katsoo esim. YLEn ensimmäisiä Hurriganes-pätkiä, niin esiintyjän nimi on Remu & Hurriganes. Rummuissa luki aluksi c:llä.
        1994 Remu lähti Roadrunnerin 20-vuotiskiertueelle, tuossa bändissä oli tosiaankin basisti, kolme kitaristia ja kaksi rumpalia. Sen nimi oli Remu plays Hurriganes.
        Mutta vuonna 1998 perustettiin Remu & Hurriganes, jossa soittivat Remun lisäksi Harri ja Rocka Merilahti. Nykyään siinä soittavat Remu, Nipa Niilola ja Mikkö Löytty. Tuon bändin näin, kuulin ja tapasinkin joulukuussa ja nimi on edelleenkin Remu & Hurriganes.

        Kyllä se oli niin että aluksi oli Remu&Hurricanes (C:llä)kun ameriikoissa oli bändi nimeltä Johny and the hurricanes,kun bädille piti saada nimi niin Remu muisti tämän,jotenka aluksi oli bändillä nimi Remu&Hurricanes, jossain vaiheessa Hurricanes ruvettiin kirjoittaan g:llä,koska Remun mielestä näin tuo nimi kuulosti paremmalta, myös tuo Remu pudotettiin tuosta edestä pois. Sitten kun Remu rupes tekeen näitä comeback keikoja Cissen ja Alpun kuoltua,bändi nimiet vaihtelivat Remu&Hurriganesiin ja Remu Plays Hurriganesiin ja nykyäänki se on tuo Remu&Hurriganes.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      39
      10563
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      126
      10132
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      21
      7921
    4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      177
      6334
    5. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      30
      4912
    6. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      55
      4727
    7. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      117
      4066
    8. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      124
      3423
    9. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      62
      3137
    10. Adonikselle

      Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin
      Ikävä
      224
      3071
    Aihe