Tämä on vain

Olen mielenkiinnolla seurannut tätä palstaa. Olen tullut siihen johtopäätökseen, että juuri kukaan täällä ei kirjoittele tosissaan. Luulen, että kirjoitukset ovat vain huumorimielessä tehtyjä. Ei kai kukaan esimerkiksi tosissaan voi väittää, että Kuuba olisi millään tavoin esimerkillinen valtio. Vastaavia esimerkkejä löytyy vaikka kuinka paljon.
1127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

kylmän sodan aikaan presidentti Reagan löi leikiksi ja kertoi vitsin, joka kuului suurin piirtein näin, että "amerikkalainen ja venäläinen puhelivat keskenänsä ja kehuivat toisillensa yhteiskuntiensa paremmutta. amerikkalainen sanoi voivansa koska tahansa marssia valkoiseen taloon lyömään nyrkkiä presidentti Reaganin työpöytään ja kertoa, ettei pidä tavasta jolla tämä hallitsee maataan. no, neukkukansalainen tuohon heti toteamaan, että ei tuo kovin kummoista ole ja että meillä neuvostoliitossa on aivan samat oikeudet. että täällä voi koska tahansa marssia kremliin lyömään nyrkkiä pääsihteeri gorbatsovin työpöytään ja kertoa ettei pidä tavasta jolla presidentti Reagan hallitsee maataan."

totisinkin kommunisti on nimittäin tietyntyylinen vitsi. täällä on tragikoomisuutta ja suoranaista tahatonta komiikkaa mutta se on vain hyvä sillä kommunismi itsessään on paha ja surullinen hirmuaate. on loistavaa, että sen kannattajakunta itsessään on suuri vitsi. maailma on vielä toistaiseksi turvassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


leikkiä kirjoitti:

Olen mielenkiinnolla seurannut tätä palstaa. Olen tullut siihen johtopäätökseen, että juuri kukaan täällä ei kirjoittele tosissaan. Luulen, että kirjoitukset ovat vain huumorimielessä tehtyjä. Ei kai kukaan esimerkiksi tosissaan voi väittää, että Kuuba olisi millään tavoin esimerkillinen valtio. Vastaavia esimerkkejä löytyy vaikka kuinka paljon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu