venäläisten maakaupoista ja jätti tänään hallitukselle kirjallisen kysymyksen vastattavaksi koskien maa-ja tonttikauppojen rajoittamista lainsäädäntömuutoksin. -seles-
Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Suomessa tonttien myynti Euroopan unionin ulkopuolisten maiden kansalaisille on kasvanut huomattavasti viime vuosina. Etenkin Itä-Suomessa maata ja kiinteistöjä on myyty huomattavia määriä venäläisille, eikä nykyinen lainsäädäntö aseta rajoitteita näihin kauppoihin.
Alueen elinkeinoelämä kieltämättä hyötyy uusien asukkaiden tuomista tuloista, mutta tonttikaupat aiheuttavat myös negatiivisia vaikutuksia. Etenkin Itä-Suomessa ulkomaalaisten kanssa tehdyt kaupat ovat nostaneet tonttien hintoja merkittävästi, ja hinnat alkavat olla useiden paikallisten asukkaiden ulottumattomissa.
Maapohjan myyminen on myös kansallinen kysymys ja poliittinen päätös, jossa on oltava selvä laisäädännöllinen pohja. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan oikeus-tai ympäristöministeriössä ei ole yksityiskohtaista tietoa muiden EU- tai ETA-maiden lainsäädännöstä ulkomaalaisten maakauppojen osalta. Oikeusministeriössä on kuitenkin todettu, että kansaivälisestä selvityksestä voisi olla hyötyä.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27§ viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Onko hallitus aikeissa selvittää muiden EU-tai ETA-maiden lainsäädäntöä koskien ulkomaalaisten maakauppoja, ja aikooko hallitus harkita ja mahdollisesti toteuttaa maa- ja tonttikauppojen rajoittamista lainsäädäntömuutoksin? -seles-
0Äänestä
sinäkin ite
koko soinin kysymys, niin saat vastaukset, jos ymmärrät.
0Äänestä
ja venäjä
Soinin kysymys kokonaisuude... kirjoitti:
Eduskunnan puhemiehelle

"kokkareiden peikko"
0Äänestä
???
sinäkin ite kirjoitti:
koko soinin kysymys, niin saat vastaukset, jos ymmärrät.
- 0
0Äänestä
Kotkanpesässä

laaditulta? Sekava ja vailla päätä tai häntää. Tuollaiseen humpuukiinko meidän jäsenten työpanos ja rahat menevät? Dorkaa.
0Äänestä
ajattele näin
Natoon ei tartte liittyä.Kyllä Venäjä puollustaa omiensa maita ja mannuja.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Soini tyhmyytensä näyttänyt, ja osaamattomuutensa osoittanut. Pelkkä pelle ja höpöttäjä koko poika.
hyi saatana -seles- tuota sun tapaa. YÄK !
Lue tuosta, ni saat vastauksia. http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000019&posting=22000000033233794
Eduskunnan puhemiehelle
Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Suomessa tonttien myynti Euroopan unionin ulkopuolisten maiden kansalaisille on kasvanut huomattavasti viime vuosina. Etenkin Itä-Suomessa maata ja kiinteistöjä on myyty huomattavia määriä venäläisille, eikä nykyinen lainsäädäntö aseta rajoitteita näihin kauppoihin.
Alueen elinkeinoelämä kieltämättä hyötyy uusien asukkaiden tuomista tuloista, mutta tonttikaupat aiheuttavat myös negatiivisia vaikutuksia. Etenkin Itä-Suomessa ulkomaalaisten kanssa tehdyt kaupat ovat nostaneet tonttien hintoja merkittävästi, ja hinnat alkavat olla useiden paikallisten asukkaiden ulottumattomissa.
Maapohjan myyminen on myös kansallinen kysymys ja poliittinen päätös, jossa on oltava selvä laisäädännöllinen pohja. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan oikeus-tai ympäristöministeriössä ei ole yksityiskohtaista tietoa muiden EU- tai ETA-maiden lainsäädännöstä ulkomaalaisten maakauppojen osalta.
Oikeusministeriössä on kuitenkin todettu, että kansaivälisestä selvityksestä voisi olla hyötyä.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27§ viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Onko hallitus aikeissa selvittää muiden EU-tai ETA-maiden lainsäädäntöä koskien ulkomaalaisten maakauppoja, ja aikooko hallitus harkita ja mahdollisesti toteuttaa maa- ja tonttikauppojen rajoittamista lainsäädäntömuutoksin?
-seles-