Higlander 1-4

Moniko on nähnyt kaikki Highlander -elokuvat ja mitä piditte? Elokuvat ovat siis:

1. Highlander
2. Highlander 2
3. Highlander: The Sorcerer (Highlander 3)
4. Highlander: Endgame

Lisäksi elokuvien 3 ja 4 väliin kuuluu 6 tuotantokautta Highlander tv-sarjaa ja sitä en ole nähnyt. Tv-sarjassa esitellään Connor MacLeodin serkku Duncan MacLeod ja tuossa Endgame elokuvassa sitten Connor ja Duncan ovat yhdessä pahiksia vastaan.

Minusta kaikki elokuvat ovat vähintään hyviä. Myös tuo pahamaineinen 2 osa. Aikajana ja logiikka on kyllä elokuvissa aika pilalla, mutta erillisinä kokonaisuuksina ne kyllä toimivat. Voidaan ajatella myös Highlander 3-elokuvaa uutena 2-osana. Silloin logiikka toimii paremmin.

Eli mitä mieltä elokuvista ollaan? Onko kukaan nähnyt sarjaa ja miltä vaikutti?

Scifisti77
3617
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Teinpä hieman tutkimusta ja kappas vaan. Viime vuonna tuli uusi Highlander elokuva!

Highlander 5: The Source

Siinä Duuncan MacLeod jatkaa seikkailujaan. Täytyypä hommata!

Scifisti77

Äänestä

Highlander, siis sen ekan version olen nähnyt noin 20 kertaa, muita noista en ole viitsinyt katsoa, (no 2 version vissiin kerran).

Eka versio, näyttelijät, musiikki(queen), sekä kameratyöskentely ovat loistavia. Katselin tuon ekan version noin 5-10 vuoden tauon jälkeen, eikä leffa sisänsä enää sytyttänyt.

Äänestä
  • Suosittelen että vilkaiset Highlander 3 ja Highlander: Endgame elokuvat. Ne ovat todella toimivia elokuvia ja paljon, siis todella paljon parempia kuin se Highlander 2. Tosiaan tuo Highlander 3 toimii tarinan jatkumona ja kakkososana paljon paremmin kuin tuo Highlander 2. Oikeastaan voisi suositella, että ihmiset voisivat katsoa elokuvat sellaisessa järjestyksessä että 1, 3 ja 4. Kakkososaa ei tarvitsisi ollenkaan katsoa. Lisäksi erikoistehosteet ovat huomattavasti parempia uudemmissa elokuvissa kuin eka osassa. 3:ssa on jotain 1. osan tunnelmaa ja 4 osa on sitten ihan uutta ja mielenkiintoista. Sarja pitäisi vielä hommata. Varmasti Highlander 5 on myös hyvä. Minusta vaan tuossa miekkailussa yhdistettynä mystiikkaan on jotain viehättävää.

    Scifisti77

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Scifisti77 kirjoitti:

Moniko on nähnyt kaikki Highlander -elokuvat ja mitä piditte? Elokuvat ovat siis:

1. Highlander
2. Highlander 2
3. Highlander: The Sorcerer (Highlander 3)
4. Highlander: Endgame

Lisäksi elokuvien 3 ja 4 väliin kuuluu 6 tuotantokautta Highlander tv-sarjaa ja sitä en ole nähnyt. Tv-sarjassa esitellään Connor MacLeodin serkku Duncan MacLeod ja tuossa Endgame elokuvassa sitten Connor ja Duncan ovat yhdessä pahiksia vastaan.

Minusta kaikki elokuvat ovat vähintään hyviä. Myös tuo pahamaineinen 2 osa. Aikajana ja logiikka on kyllä elokuvissa aika pilalla, mutta erillisinä kokonaisuuksina ne kyllä toimivat. Voidaan ajatella myös Highlander 3-elokuvaa uutena 2-osana. Silloin logiikka toimii paremmin.

Eli mitä mieltä elokuvista ollaan? Onko kukaan nähnyt sarjaa ja miltä vaikutti?

Scifisti77

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu