Missä Kokoomus?

Eu kasvaa sekä alueellisesti että byrokratiana. Näistä ensiksi mainittu lienee ihan oo ja koo, mutta jälkimmäisestä ei enää voikaan olla yhtä varma.

Ei voi välttyä vaikutelmalta, että sitä mukaa kun meillä Suomessa on säästetty kaikessa mahdollisessa ja vähän mahdottomassakin, on vastaavasti hunaja alkanut valua Brysselin suuntaan.

EU:n rahantarve on osoittautunut pohjattomaksi. Sillä suunnalla fyffaa imuroi kaiken aikaa kasvava joukko virkamiehiä, joiden palkat kulukorvauksineen eivät enää edes ole järjellisissä, so. hyväksyttävissä rajoissa.

Yleisesti ottaen rahojen häviämäminen ei EU:n tapauksessa ole millään muotoa enää selitettävissä "välttämättömillä" ja "kaikkien etujen mukaisilla kuluilla". Sen hunajapötsi on joko pohjaton, tai sitten sen peräpäästä on tulppa irronnut.

Jotenkin olen taipuvainen ajattelemaan, että juuri Kokoomuksen tulisi olla meidän kotoisista puolueistamme juuri sen, jolle tiukka taloudenpito on in ja muutoinkin itseisarvo. Miksi Kokoomus ei siis ole ottanut EU:n holtittomaksi riistäytynyttä taloudenpitoa kriittisen arvioinnin kohteeksi? Eikö laskutaito kykypuolueessa riitä, vai pelätäänkö Kokoomuksessa yhtä paljon EU:ta kuin ennen pelättiin Neuvostoliittoa?

Oli miten oli, niin joskus lähitulevaisuudessa jonkun tahon on yksinkertaisesti aivan pakko sanoa "ei kiitos tällä kertaa", kun EU tulee pummaamaan. Tässä olisi Kokoomuksen tilaisuus todistaa, että se oikeasti ajaa niitä asioita, joita se väittää edustavansa eikä vain ole puolueena kokoelma jees-tyttöjä ja -poikia.
4154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

paljon rönsyjä.

Kokoomuslaiset ovatkin jo toimineet muita suomalaisia meppejä enemmän näissä EU:n budjettiasioissa. Katsoppa vaikka Ville Itälän
toimintaa budjettiasioissa.

http://www.villeitala.net/default.asp?viewID=2195&newsID=236&news_offset=0

Toinen ja merkittävin sekä tunnetuin kokoomuslainen vaikuttaja EU-parlamentissa on Alexander Stubb
http://www.alexstubb.com/fi/index.php

Näin naisten päivänä ei voi , eikä saa unohtaa myöskään Eija-Riitta Korholaa
http://www.korhola.com/

ja Pia-Noora Kauppia
http://www.kauppi.net/

Molemmat ovat toimineet myös aktiivisesti.

Äänestä
  • Populistista soopaa. Heillä ei ole oikeasti vaikutusvaltaa.
    Äänessä ollaan siksi että tullaan valituiksi seuraavallakin kerralla.

    Kuinkas heidän itsensä eläke-edut?

    Äänestä

  • on toiminut, budjetit ovat paisuneet ja varat ovat hukkuneet.

    Kyllä kokoomus osaa ja tahtoo ryövätä kansaa ja mällätä sen kustannuksella.

    Äänestä

  • ei näy eikä kuulu kirjoitti:

    Populistista soopaa. Heillä ei ole oikeasti vaikutusvaltaa.
    Äänessä ollaan siksi että tullaan valituiksi seuraavallakin kerralla.

    Kuinkas heidän itsensä eläke-edut?

    Äänessä ollaan sen takia kun pitää ja tulee olla, vaikka ei vaikutusvaltaisia olekaan. Parempi yrittää edes kuin olla hiljaa olemalla höpöheikki tai höpöhelena!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_40546 kirjoitti:

Eu kasvaa sekä alueellisesti että byrokratiana. Näistä ensiksi mainittu lienee ihan oo ja koo, mutta jälkimmäisestä ei enää voikaan olla yhtä varma.

Ei voi välttyä vaikutelmalta, että sitä mukaa kun meillä Suomessa on säästetty kaikessa mahdollisessa ja vähän mahdottomassakin, on vastaavasti hunaja alkanut valua Brysselin suuntaan.

EU:n rahantarve on osoittautunut pohjattomaksi. Sillä suunnalla fyffaa imuroi kaiken aikaa kasvava joukko virkamiehiä, joiden palkat kulukorvauksineen eivät enää edes ole järjellisissä, so. hyväksyttävissä rajoissa.

Yleisesti ottaen rahojen häviämäminen ei EU:n tapauksessa ole millään muotoa enää selitettävissä "välttämättömillä" ja "kaikkien etujen mukaisilla kuluilla". Sen hunajapötsi on joko pohjaton, tai sitten sen peräpäästä on tulppa irronnut.

Jotenkin olen taipuvainen ajattelemaan, että juuri Kokoomuksen tulisi olla meidän kotoisista puolueistamme juuri sen, jolle tiukka taloudenpito on in ja muutoinkin itseisarvo. Miksi Kokoomus ei siis ole ottanut EU:n holtittomaksi riistäytynyttä taloudenpitoa kriittisen arvioinnin kohteeksi? Eikö laskutaito kykypuolueessa riitä, vai pelätäänkö Kokoomuksessa yhtä paljon EU:ta kuin ennen pelättiin Neuvostoliittoa?

Oli miten oli, niin joskus lähitulevaisuudessa jonkun tahon on yksinkertaisesti aivan pakko sanoa "ei kiitos tällä kertaa", kun EU tulee pummaamaan. Tässä olisi Kokoomuksen tilaisuus todistaa, että se oikeasti ajaa niitä asioita, joita se väittää edustavansa eikä vain ole puolueena kokoelma jees-tyttöjä ja -poikia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu