kommunistit täysin

vasemmisto kommunistit eivät tajua ulko- ja turvallisuus politiikkaa. Suomen osallistuminen Eu:n/Naton ja pohjoismaiseen yhteistyöhön vahvistaa Suomen uskottavaa puolustusta. Puolustuksen rahoitus on aina oltava kunnossa samoin kalusto.. Puolustus ja turvallisuus on asioita josta minä olen valmis maksamaan. Karsitaan sitten muita turhia kuluja..
26569
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Noiden työläisten palkat ovat nykyään niin per.....n korkealla.Noihin työläisten palkkoihin täytyisi heti puuttua kovalla kädellä.
Ei työläisille tarvitse mitään palkkoja maksella.
Antaa niille vain hiukan ruokarahaa että juuri ja juuri pysyvät hengissä.
Työläisiähän on Suomessa todella paljon.Suomelle tulisi todella suuret säästöt kun työläisille ei maksettaisi palkkoja.Jäisi Suomella rahaa vaikka mihin.
Vaikka juuri pommeihin ja ohjuksiin sun muihin tohoamislaitteisiin.

Äänestä

Ja kommunistit eivät voi sietää puolustuksen parantamista koska silloin heidän unelmansa vallankumouksesta siirtyy kauemmaksi hamaan tulevaisuuteen.

Kommunistien mielestä kapitalistisen yhteiskunnan ei pidä panostaa puolustukseen mutta missään yhteiskunnassa ei panosteta isompaa osuutta kansan työn tuloksista puolustukseen kuin kommunistivetoisissa maissa. Silloin se on oikein viedä lapselta leipä suuta ja ostaa tykkejä ja lentokoneita.

Kommunismi on vakava ihmiskuntaa piinannut sairaus, joka ollaan nyt lopullisesti voittamassa. Mutta sairauden johdosta ehti kuitenki satoja miljoonia ihmisiä kuolla väkivaltaisesti ja nälkään ja tauteihin.

Kommunistit eivät ole kehittäneet yhtäkään lääkettä, joka olisi ollut ihmiskunnalle siunaukseksi. Kalashikovia ei tässä yhteydessä lasketa hoitomenetelmäksi vaikka sillä onkin niin mukava jakaa kommunistien päänsärkypillereitä - tosi tehokkaita mutta eivät aivan ilman sivuvaikutuksia.
Kommunisteille pitäisi antaa vain ja ainoastaan kommunistien kehittämiä lääkeaineita niin oppisivat ymmärtämään aatteensa täydellesen vahingollisuuden ihmiskunnalle.
Montako sinun lähiomaistasi on parantunut kapitalistien kehittämillä lääkeaineilla ja hoitomenetelmillä - moniko lähiomaisistasi on tarvinnut kommunistien kehittämiä hoitovälineita ja lääkeaineita???

Vittu, kommunistit saisivat syödä omat lääkkeeensä niin oppisivat ainakin heidän jälkeläisensä jotakin kapitalismin todellisesta merkityksestä ihmiskunnalle. Miksi ihmeessä meidän pitäisi antaa kommunisteille kapitalistien lääkkeitä kun ne lääkkeet eivät edes tahdo riittää kaikille kapitalisteillekaan.

Äänestä
  • G.W Bush käyttää veto-oikeuttaan ettei vesikidutusta lopeteta.Onko G.W Bushkin sitten sinun mielestäsi kommunisti?
    Ainakin kovin julmat tekniikat ovat Bushin porukalla käytössä.

    Äänestä

  • Olet tästä asiasta? kirjoitti:

    G.W Bush käyttää veto-oikeuttaan ettei vesikidutusta lopeteta.Onko G.W Bushkin sitten sinun mielestäsi kommunisti?
    Ainakin kovin julmat tekniikat ovat Bushin porukalla käytössä.

    että näitä terroristeja pidetään suihkun alla. Kaikkein parasta kidutusta näille "marttyyreille" olisi varma tieto neitsyiden loppumisesta paratiisista, ja hampaattomien ukkojen ottaminen neitokaisten tilalle.

    Äänestä

  • oikein, kirjoitti:

    Minä muistan todella hyvin kun esim. stasia ja KGP:tä jne. puolusteltiin aikoinaan melkein juuri samoilla mielipiteillä kun sinä nyt puolustelet Bushia ja natoa.Varmaan itsekkin muistat aivan saman asian.
    Eikö olekkin ihmeellistä?No,elämä on välillä aika ihmeellistä.

    Äänestä

  • Olet tästä asiasta? kirjoitti:

    G.W Bush käyttää veto-oikeuttaan ettei vesikidutusta lopeteta.Onko G.W Bushkin sitten sinun mielestäsi kommunisti?
    Ainakin kovin julmat tekniikat ovat Bushin porukalla käytössä.

    Kalle ymmärtää maailmassa olevan muitakin vaihtoehtoja kuin kommunismi ja bush. Miksi valita kahden pahan väliltä kun voi valita myös suomalaisen vastuullisen kapitalismin.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000151&posting=22000000001766271#22000000001766271

    Kommunistien maailma on mustavalkoinen mutta itsenäiseen ajatteluun kykenevät näkevät myös harmman kaikki sävyt ja näin heidän ei tarvitse valita USA:n ja kommunimin väliltä vaan he voivat valita vastuullisen kapitalismin - ainoan yhteiskunnan, jossa hyvinvointia on riittänyt kaikille.

    Äänestä

  • antikommunisti kirjoitti:

    Täällä kun lukee eri porvarikirjoittajien juttuja.Niin kyllä ainakin niistä jutuista aivan väkisin paistaa läpi se järjetön Usan ja kapitalismin ihannointi.
    Sitä minä itsekkin ihmettelen todella kovasti.
    Ei se Usa mikään paratiisi ole ainakaan köyhille ja varattomille.Vaikka Usata pidetään kapitalismin ja hyvinvoinnin kehtona.
    Näin se vaan menee todellisuudessa.

    Äänestä

  • oikein, kirjoitti:

    että näitä terroristeja pidetään suihkun alla. Kaikkein parasta kidutusta näille "marttyyreille" olisi varma tieto neitsyiden loppumisesta paratiisista, ja hampaattomien ukkojen ottaminen neitokaisten tilalle.

    ei sentään kaikkia, toiset vapautetaan ja niitä suojellaan.

    USA vapautti terroristin

    Venezuela on uudistanut luovutuspyynnön, jonka mukaan Posada Carriles pitää luovuttaa syytettäväksi 73 kuolonuhria vaatineesta lentokoneattentaatista, koska kuubalaissyntyinen Posada – joka on nykyisin Venezuelan kansalainen – pakeni vuonna 1985 venezuelalaisesta vankilasta kesken oikeudenkäynnin.

    http://www.kuuba.org/200407posada.html

    Äänestä

  • Suomi on paras kirjoitti:

    Täällä kun lukee eri porvarikirjoittajien juttuja.Niin kyllä ainakin niistä jutuista aivan väkisin paistaa läpi se järjetön Usan ja kapitalismin ihannointi.
    Sitä minä itsekkin ihmettelen todella kovasti.
    Ei se Usa mikään paratiisi ole ainakaan köyhille ja varattomille.Vaikka Usata pidetään kapitalismin ja hyvinvoinnin kehtona.
    Näin se vaan menee todellisuudessa.

    Nyt kun globaali kapitalismi jyllää, se aiheuttaa sen, että pohjoismainen malli ei ole enään tulevaisuudessa mahdollinen, politiikot eivät voi vaikuttaa mitenkään asiaan, kaikkialle leviää jenkkimalli, valitettavasti.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Jos näin on niin pitäisikö silloin taistella suomalaisen hyvinvointivaltion säilyttämisen puolesta vai pitäisikö mielestä aloittaa maassamme yritys saavuttaa kommunismi??

    Se on vain ja ainoastaan se rahan voima ja valta mikä jyllää.Millään muulla asialla ei sitten olekkaan mitään väliä.
    Heikot ja köyhät sortukoot elon tieltä.
    Vahvat ja rikkaat säilykööt elon tiellä.
    Kyllä on maailmalla tosi surkea tulevaisuus edessä päin.Muutosta kaivattaisiin pikaisesti.

    Äänestä

  • antikommunisti kirjoitti:

    Jos näin on niin pitäisikö silloin taistella suomalaisen hyvinvointivaltion säilyttämisen puolesta vai pitäisikö mielestä aloittaa maassamme yritys saavuttaa kommunismi??

    Ei Suomi ja suomalaiset tulevaisuudessa päätä itse mistään Suomen asioista.
    EU,Nato ym. päättävät tulevaisuudessa Suomen ja suomalaisten asiat.
    Ei suomalaisilta mitään kysellä.Ilmoitetaan vain miten toimitaan ja mitä maksaa.
    Jos tämä sitten on sitä kovasti mainostettua kapitalismia.Niin ei se kovin paljon kommunismista tunnu eroavan.

    Äänestä

  • antikommunisti kirjoitti:

    Jos näin on niin pitäisikö silloin taistella suomalaisen hyvinvointivaltion säilyttämisen puolesta vai pitäisikö mielestä aloittaa maassamme yritys saavuttaa kommunismi??

    Sehän olisi terrorismia, USA:ssa pidettiin vuoden alussa juuri suuret terrorismin vastaiset tietotkniikkaan ja verkkoliikenteeseen liittyvät sotaharjoitukset, niissä vastustajian olivat kuinka ollakaan, globalisaation vastustajat. EU vastustajia on jo aiemmin Espanjan ja Italian taholta haluttu laittaa samaan koppaan terroristien kanssa. Aivan vielä poliiittiset mielipiteet eivät vie linnaan, mutta eiköhän sekin tulla pian näkemään. Yksi tyyppi EU:ssa kirjoitti kirjan EU:sta (Eurooopan mätä sydän), sai potkuut välittömästi, sanavapus siis on jo rajattua.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Nyt kun globaali kapitalismi jyllää, se aiheuttaa sen, että pohjoismainen malli ei ole enään tulevaisuudessa mahdollinen, politiikot eivät voi vaikuttaa mitenkään asiaan, kaikkialle leviää jenkkimalli, valitettavasti.

    entinen yhteiskuntamalli on mennyttä mutta ei se entisaikainen hyvinvointiyhteiskunta nyt täydellinen ollut; koko kansa tasapäistettiin ja tuntui, että yhteiskunta pyyhki perseenkin kansalaisen puolesta. tämä oli pelkkä holhousyhteiskunta, jossa valtiovalta sensuroi jopa teevee-ohjelmia ja vaati housuja sarjakuva-ankoille, meillä oli veroja verojen perään ja silti kaikki maksoi aivan tolkuttomasti, yhteiskunta kontrolloi kaikkea; muistatko kun alkossa joutui seisomaan asennossa ja hyvä kun et viinakorttia vilauttamalla saanut toivoa josko sen kossupullon saisi. emme me koskaan missään pohjoismaisessa mallissa eläneet vaan suomalaisessa holhousyhteiskunnassa jossa kaikki oli vääristynyttä; meillä oli itsesensuuri ja älytön valtion puolelta lyöty aivopesu, että idän ikiaikainen vainooja ja hyökkääjä on joku meidän ylin ystävä ja että länsi oli kauttaaltaan rappioitunut vaikka ilomielin kauppojen hyllyille rahdattiinkin mieluummin länsimaista krääsää kuin itämaista jo paketissa palasina ollutta jonninjoutavaa pakkopullaa.

    mitä enemmän muistelen vanhaa suomea, sen enemmän pidän tästä "jenkkityylistä". kiina-ilmiö toki on hieman ikävä mutta ainakin ennenaikaan verrattuna työmies pystyy tänä päivänä edistymään johonkin muuhunkin kuin siihen betonikolossin osakekolmioon kuten ennenvanhaan. pidetään tämä nykyinen systeemi ja koetetaan vaan hienosäätää siitä turhat särmät ja kulmat (kuten vieläkin ylisuuri verotus) pois. kyllä tämä tästä kun kansa vaan oppii, että itse sen on elämässään eteenpäin mentävä. ei valtio enää ajattele yksilön puolesta.

    Äänestä

  • Olet tästä asiasta? kirjoitti:

    G.W Bush käyttää veto-oikeuttaan ettei vesikidutusta lopeteta.Onko G.W Bushkin sitten sinun mielestäsi kommunisti?
    Ainakin kovin julmat tekniikat ovat Bushin porukalla käytössä.

    Tuokin kääntyy Bushia vastaan. Tai pikemminkin
    seuraavaa republikaanien ehdokasta.

    Niin toimii vapaa maailma.

    Jos USA olisi neukkula niin kukaan ei edes tietäisi
    vesikidutuksen olemassa olosta.

    Mutta ei kuulu nyt tähän keskusteluun eikä mihinkään
    muuhunkaan mihin olet sitä tarjoillut.

    Kielteistä on kiduttaminen kaikkien mielestä.

    Hölmö!

    Äänestä

  • T Urpo kirjoitti:

    Et siis halua keskustella Yhdysvaltojen käyttämästä todella julmasta kidutus menetelmästä.
    Ymmärsinkö oikein vuodatuksesi?
    Bush ei siis halua luopua tuosta kidutusmenetelmästään.Bush käyttää siihen kaikki voimansa ja keinonsa mitä hänellä on olemassa.Ja sinä urpo et edes halua keskustella asiasta.Taisi osua urpoa nyt arkaan paikkaan.
    Kyllä nykyaikana sivistyneiden ihmisten täytyy pystyä vapaassa maailmassa puhumaan myös ilkeistä asioista.Kuten esim.USA:n kidutusmenetelmistä.
    Vai toimiiko todellakin mainostamasi "vapaa maailma" vaikenemalla ilkeistä asioista?
    Sinä urpo ainakin nyt tunnut näyttävän että "vaikeneminen on kultaa".

    Äänestä

  • texkiller kirjoitti:

    entinen yhteiskuntamalli on mennyttä mutta ei se entisaikainen hyvinvointiyhteiskunta nyt täydellinen ollut; koko kansa tasapäistettiin ja tuntui, että yhteiskunta pyyhki perseenkin kansalaisen puolesta. tämä oli pelkkä holhousyhteiskunta, jossa valtiovalta sensuroi jopa teevee-ohjelmia ja vaati housuja sarjakuva-ankoille, meillä oli veroja verojen perään ja silti kaikki maksoi aivan tolkuttomasti, yhteiskunta kontrolloi kaikkea; muistatko kun alkossa joutui seisomaan asennossa ja hyvä kun et viinakorttia vilauttamalla saanut toivoa josko sen kossupullon saisi. emme me koskaan missään pohjoismaisessa mallissa eläneet vaan suomalaisessa holhousyhteiskunnassa jossa kaikki oli vääristynyttä; meillä oli itsesensuuri ja älytön valtion puolelta lyöty aivopesu, että idän ikiaikainen vainooja ja hyökkääjä on joku meidän ylin ystävä ja että länsi oli kauttaaltaan rappioitunut vaikka ilomielin kauppojen hyllyille rahdattiinkin mieluummin länsimaista krääsää kuin itämaista jo paketissa palasina ollutta jonninjoutavaa pakkopullaa.

    mitä enemmän muistelen vanhaa suomea, sen enemmän pidän tästä "jenkkityylistä". kiina-ilmiö toki on hieman ikävä mutta ainakin ennenaikaan verrattuna työmies pystyy tänä päivänä edistymään johonkin muuhunkin kuin siihen betonikolossin osakekolmioon kuten ennenvanhaan. pidetään tämä nykyinen systeemi ja koetetaan vaan hienosäätää siitä turhat särmät ja kulmat (kuten vieläkin ylisuuri verotus) pois. kyllä tämä tästä kun kansa vaan oppii, että itse sen on elämässään eteenpäin mentävä. ei valtio enää ajattele yksilön puolesta.

    sensuroi ja ajattelee yksilön puolesta, niinpä niin, tässä kannattaisi vähän käyttää aikaa ja lukaista tuolta linkistä muutama juttu:
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000001365&posting=22000000033105093

    Mitä verotukseen tulee, niin Ahde on samoilla linjoilla Isokallion kanssa

    "Matti Ahde: Suomesta tulossa varakkaiden veroparatiisi

    Ahteen mukaan ilman Sdp:n ajamaa sosiaalista verouudistusta "Suomi muuttuu varakkaiden veroparatiisiksi, jossa veroa maksetaan vain palkkatuloista ja eläkkeistä".

    "Hallituksen verolinja on yksi räikeimmistä esimerkeistä, jolla hallitus on tekemässä paluuta sääty-yhteiskuntaan. Porvarihallituksen toteutettua ohjelmansa rikkaat eivät enää ole verojen pääasiallisia maksajia", Ahde arvosteli puoluevaltuuston kokouksen alussa pitämässään puheessa.

    "Raha-aateli ja talonpoikaissääty vapautetaan veroista, mutta tavallinen palkansaaja maksaa veronsa edelleen", hän sanoi. "
    http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Matti Ahde Suomesta tulossa varakkaiden veroparatiisi/1135234655615?ref=rss

    "meillä luodaan uudestaan verotuksellisiin etuoikeuksiin perustuvaa feodaalijärjestelmää.

    Valtiovarainministeri Kataiselle tiedoksi, että aatelismiesten oikeus omistaa rälssimaata kumottiin vuonna 1864. Ja itsenäisyytemme alussa, vuonna 1920 kumottiin aateliston loput veroerivapaudet.

    Suomessa veroaateli siirtää palkkatulonsa pääomatuloksi ja maksattaa verot niillä, joilla siihen ei ole mahdollista. Miksi Te herra Katainen haluatte kasvattaa maahan uuden veroaatelin?

    Herra Katainen, mitä ihmettä olette tekemässä? Ymmärrättekö Te herra valtiovarainministeri, että tavalliset palkansaajat maksavat palkkatuloistaan nuo uudelle veroaatelille annetut etuudet?"

    http://www.iltalehti.fi/kolumnistit/200705136105083_ko.shtml

    Äänestä

  • ajattele vähän kirjoitti:

    Sehän olisi terrorismia, USA:ssa pidettiin vuoden alussa juuri suuret terrorismin vastaiset tietotkniikkaan ja verkkoliikenteeseen liittyvät sotaharjoitukset, niissä vastustajian olivat kuinka ollakaan, globalisaation vastustajat. EU vastustajia on jo aiemmin Espanjan ja Italian taholta haluttu laittaa samaan koppaan terroristien kanssa. Aivan vielä poliiittiset mielipiteet eivät vie linnaan, mutta eiköhän sekin tulla pian näkemään. Yksi tyyppi EU:ssa kirjoitti kirjan EU:sta (Eurooopan mätä sydän), sai potkuut välittömästi, sanavapus siis on jo rajattua.

    pitää olla vähän varovainen, kun kirjoittelee hyvinvointivaltioista, siitä voi saada terroristin leiman, olisi siinä antipunikillakin ihmettelemistä :)

    Äänestä

  • Sentään kirjoitti:

    Et siis halua keskustella Yhdysvaltojen käyttämästä todella julmasta kidutus menetelmästä.
    Ymmärsinkö oikein vuodatuksesi?
    Bush ei siis halua luopua tuosta kidutusmenetelmästään.Bush käyttää siihen kaikki voimansa ja keinonsa mitä hänellä on olemassa.Ja sinä urpo et edes halua keskustella asiasta.Taisi osua urpoa nyt arkaan paikkaan.
    Kyllä nykyaikana sivistyneiden ihmisten täytyy pystyä vapaassa maailmassa puhumaan myös ilkeistä asioista.Kuten esim.USA:n kidutusmenetelmistä.
    Vai toimiiko todellakin mainostamasi "vapaa maailma" vaikenemalla ilkeistä asioista?
    Sinä urpo ainakin nyt tunnut näyttävän että "vaikeneminen on kultaa".

    Laitan copy pastella. Voit tarkastaa alkuperäisestä
    menikö oikein.

    Eli: "Kielteistä on kiduttaminen kaikkien mielestä."

    Niin siellä kirjoitin.

    Et ymmärrä lukemaasi.

    Äänestä

  • T Urpo kirjoitti:

    Laitan copy pastella. Voit tarkastaa alkuperäisestä
    menikö oikein.

    Eli: "Kielteistä on kiduttaminen kaikkien mielestä."

    Niin siellä kirjoitin.

    Et ymmärrä lukemaasi.

    Sinäkin siis tuomitset Bushin toimenpiteet täysin tässä vesikidutusasiassa.Hienoa.Kerrankin olemme samaa mieltä edes jostain asiasta.

    Äänestä

tajuavat asiat oikein, sen sijaan oikeisto on taas menossa haastamaan riitaa Venäjän kanssa.

Äänestä
  • kukahan sitä riitaa on haastanut? Lentelyt Länsimaiden ilmatilassa, tae sopimuksen yksipuolinen rikkominen, naapurien "uhkailu" nato asiassa, ja jne ota ne punalasit sieltä ja katso asioita oikein..

    Äänestä

  • vasuri änkyrä kirjoitti:

    kukahan sitä riitaa on haastanut? Lentelyt Länsimaiden ilmatilassa, tae sopimuksen yksipuolinen rikkominen, naapurien "uhkailu" nato asiassa, ja jne ota ne punalasit sieltä ja katso asioita oikein..

    kuten jo aiemmin on tullut esille USA on sanoutunut käytännössä kaikista sopimuksistaan irti, on uhoillut ydinasdeen käytöllä myös ydinaseettomia maita vastaan...lue joskus jotain, luulet vähemmän

    "Euroopan ohjuskilpi vasta alkua USA:n varustautumisessa

    Eurooppaa jakava Yhdysvaltain ohjuspuolustusjärjestelmä on vain pieni osa suurvallan massiivista sotilasvarustelua. Tavoitteena on kokonaan uudenlaisten sotajoukkojen luominen ja myös avaruuden sotilaallinen valloittaminen. Myös uusien ydinaseiden kehittely on pantu käyntiin.

    Venäjä vastaa
    varustautumiseen

    Ydinaseriisunta
    pantu jäihin

    Ensi-iskun oppi
    nousi kuolleista

    Venäjän reaktiota Philip Coyle kehotti pohtimaan siltä kannalta, mitä Yhdysvallat tekisi, jos Venäjä rakentaisi samanlaista järjestelmää Kanadaan tai Kuubaan.
    Yhdysvalloissa herännyt oppi onnistuneesta ensi-iskusta on dramaattinen käänne huonompaan sitten kylmän sodan, jolloin kostoiskun mahdollisuus varmisti sen, ettei ydinaseita käytetä.

    Vastauksena Venäjä ja muut ydinasevallat todennäköisesti vahvistavat omaa kapasiteettiaan Yhdysvaltain uhkaa vastaan ja uusi varustelukierre saa käyttövoimaa. Venäjällä ja Kiinalla on kaikki syyt olettaa olevansa mahdollisen Yhdysvaltain iskun kohteita."

    http://hirvasnoro.blogspot.com/2007/04/euroopan-ohjuskilpi-vasta-alkua-usan.html

    "Yhdysvallat käy pitkä sotaa
    Halukkaille tulee
    lisää koalitioita

    Koko maailma
    taistelukentäksi

    Yhdysvalloissa asiaa on arvioitu sekä puolesta että vastaan. Yhden näkemyksen mukaan Yhdysvallat on irtautunut aiemmasta unilateralismistaan ja pyrkii nyt tekemään työtä yhdessä liittolaistensa kanssa. Vastapuolen mukaan strategia jakaa maailman ”meihin ja niihin”, ja pakottaa kaikki osallisiksi globaaliin sotaan riippumatta siitä, katsooko joku olevansa siinä osapuoli ollenkaan. Pitkään sotaan on pakko ottaa kantaa samalla tavalla kuin aiemmin kylmään sotaan.

    Rauhantutkimuksen professori Paul Rogers Bradfordin yliopistosta arvioi viikko sitten julkaisemassaan kolumnissa Yhdysvaltain muuttavan koko maailman taistelukentäksi. "

    http://hirvasnoro.blogspot.com/2006/02/kynniss-on-pitk-sota.html

    "Yhdysvallat varustelee itsensä hengiltä, todellinen puolustusbudjetti 1 000 000 000 000 dollaria

    Yhdysvalloilta kesti kaksi sataa vuotta velkaantua (amerikkalaisittain) triljoona dollaria. Sitä seuraavan neljännesvuosisadan aikana se velkaantui 8 triljoonaa lisää. George W. Bushin kahdeksanvuotiskaudella velka kasvaa noin 50 prosenttia. Kaiken takana on valtaisa sotavarustelu."

    http://hirvasnoro.blogspot.com/2008/02/yhdysvallat-varustelee-itsens-hengilt.html

    Siksi lasten sairaanhoitoon ei riittänyt rahoja, ei myöskään New Orleansin tulvapatoon.

    Äänestä

kommarit on pihalla aivan kaikesta.
Ne on niin saatanan tyhmiä. Mikään ei voi olla niin tyhmä kuin kommari. Kastematokin on fiksumpi kuin kommari, ja madolla on vain joku tikapuuhermosto.
kommarilla ei ole selkärankaa lainkaan. Onkoos silläkin tikapuuhermosto.

No ei olla niille kommareille vihaisia, ei ne ymmärrä mitä ne on tekemässä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

pihalla turvallisuuspolitii... kirjoitti:

vasemmisto kommunistit eivät tajua ulko- ja turvallisuus politiikkaa. Suomen osallistuminen Eu:n/Naton ja pohjoismaiseen yhteistyöhön vahvistaa Suomen uskottavaa puolustusta. Puolustuksen rahoitus on aina oltava kunnossa samoin kalusto.. Puolustus ja turvallisuus on asioita josta minä olen valmis maksamaan. Karsitaan sitten muita turhia kuluja..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu