Toissa viikolla autoni päälle peruutettiin parkkipaikalla. Miesystäväni oli jo peruuttanut autoni parkkiruudusta pois ja oli vaihtamassa vaihdetta ykköselle jatkaakseen matkaa, kun viereisestä parkkiruudusta alkoi auto peruuttaa ja törmäsi autoni etulokasuojaan.
Toinen kuljettaja yritti ensin väittää, että autot lähtivät yhtäaikaa ruuduista liikkeelle, mutta myönsi sitten kuitenkin, ettei ollut paskaisen takalasin takia huomannut autoani ja lupasi mennä tekemään vahinkoilmoituksen seuraavana päivänä - minkä tekikin.
Sain kuitenkin tyypin vakuutusyhtiöstä (Pohjolasta) kirjeen, jossa "syyllisyyskysymyksen selvittämiseksi" haluttiin myös minun näkemykseni asiasta ja pyydettiin tekemään heille vahinkoilmoitus.
Eilen sain sitten sähköpostia Pohjolasta, jossa luvattiin korvata vain puolet vahingoista. Eli ilmeisesti tyyppi on kertonut asian eri tavalla, kuin se tapahtui.
Kun poliisia ei ollut paikalla, niin uskooko Pohjola suoraan oman asiakkaansa tarinan, tarkistamatta edes autoni vaurioita (niistähän jo voi vähän päätellä, miten ne syntyivät - jos yhtäaikaa olisi lähdetty peruuttamaan, niin perät kai siinä olisivat kolisseet molemmilla)
Eli soitan tietty heti maanantaina Pohjolaan ja kyselen asiasta, mutta olisiko kellään etukäteen antaa neuvoja, miten asiassa kannattaa toimia, en haluaisi syyttömänä osapuolena maksaa puolia.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Mitäpä jos soittaisit seuraavan kerran poliisit paikalle, niin jäisi nämä jälkiselvittelyt hieman vähemmälle...
yleensä heti selvitys kumman vika,jaa kolhija maksaa,tai sen vakuutusyhtiö.miksi et pyytänyt poliisia paikalle.vaikeampi todistella.saako korvauksiakaan
Monet vakuutusyhtiöt toivovat vahingon osapuolten piirtävän yhdessä kartan miten törmättiin. Nimet alle, niin ei voi kertomusta muuttaa. Poliisit paikalle, jos on vähänkin epäselvää tai tulee kinaa tai sitten yhdessä vakuutusyhtiöön vahinkoilmoitusta tekemään.
pari kertaa oon saanut vakuutusyhtiöstä tiedon että parkkipaikalla sattuneet vahingot korvataan pääsääntöisesti puolittaen koska todellista syyllistä on vaikea nimetä, jos molemmat autot ovat lähteneet tai lähdössä parkkiruudusta.
Tilanne on todennäköisesti toinen jos autosi on paikallaan parkkiruudussa ja joku toinen auto kolhii sitä.