Tänään Mäntän nuoriso antoi parasta kuvaa kaupungistaan, kuvaa, joka tullaan muistamaan ja kertomaan niin kauas ja pitkälle ja kauan, että
varmasti tuntuu Mänttäläisille jatkossa.
Mänttäläisen nuorison vanhemmat voisivat kiinnostua "lastensa" toimista hivenen. Jos kotona sanotaan, että mennään jäähallille katsomaan kavereiden peliä, ei se välttämättä tarkoita, että oltaisiin oikealla asialla. Vastustajan jatkuva mollaaminen nimikkeillä "homo" ja "pelle" kertoo hyvin pitkälti nuorisonne käsityksestä omasta minäkuvasta, johon jokaisen itseään aikuisena pitävän tulisi puuttua. Yhtään enempää plussaa mieliin kaupungin hyvinvoinnista ei jättänyt samaisen porukan katsomoon jättämä olutpullovalikoima. Enimmäkseen Olvia=)
Ikäryhmässä 15-17 vuotta, pikkupimpsat, ehkä jopa 13 -. Kaiken huikeinta oli kyllä tämä arviolta ekaluokkalainen riekumassa samoja kannustushuutoja rautapalkin päällä istuen. Äitinsä on varmasti ylpeä, vaikkei pikku kullanmuru häntä paikalle suostunutkaan hakemaan, vaan lupasi mieluummin olla huutamatta enempiä.
Tuomarit olivat maksettuja, toivottavasti, ainakin me joudumme omat tuomarimme maksamaan, mutta silti homma haisi toisin kohdin. Ihan suotavaa olisi myös järjestää paikkakunnalla toimitsija koulutusta. Yleensä jäähyltä päästetään pelaajat pois siinä järjestyksessä, kuin mitä sinne on tultu. Mäntässä tämäkin miten sattuu.
Mäntän KPK! Varmasti tapaamme vielä, toisissa merkeissä vaan. Ja jokainen joukkueenne tulee saamaan takaisin tämän päiväisen yleisönne käytöksen. Olkaa ylpeitä itsestänne!
ps. Jokainen tietää, ettei tämän päivän pelillä ollut meille yhtään mitään merkitystä tilastollisesti tai edes henkisesti. Siitä huolimatta odottaisi joka pelipaikassa yleisöltä asiallista käytöstä ja kommentointia, mikä oman käsitykseni mukaan rajoittuu oman joukkueen kannustukseen, ei vastustajan mollaamiseen!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kolmekymmentävuotta sitten olin Alajärvellä katsomassa pesäpallo-ottelua.
Meininki oli sama.
Sillä erotuksella, että huutelijat olivat etupäässä vanhempia, kuin 30 vuotta.
Eipä pahemmin ole nuo joukkuepelien katsomiset sen jälkeen kiinnostaneet.
jaa jaa sitä tais äitee olla katsomassa peliä KUPARISET lasit päässä ei sitä nyt tarvi noin tosissaan ottaa vaikka oman pojan joukkue ei pärjää se on vaan urheilua...JOILLEKKIN
Joopajoo, taidat olla perusmänttäläinen. Itse en tiedä ko pelistä mitään kun onneksi asun jo kaukana lapsuuteni kotikaupungistani. Siellä nuoriso tuntuu vain pahenevan, eivätkä vanhemmat tunnu välittävän tuontaivaallista siitä mitä jälkikasvu touhuaa, taidetaan vaan naureskella kun pikkuinen ryyppää ja kiroilee.
Mieleeni tuli heti aamulehden artikkeli jonkun ajan takaa kun poliisikin sanoi olevansa voimaton Mänttässä nuorten ryyppäämiseen. Nuoret kun totesivat etteivät kytät meille mitään mahda, jos vievät kotiin niin äkkiäkös sitä takaisin kavereiden luo mennään jatkamaan dokaamista ja rälläämistä.
Mielestäni vanhemmilla olisi syytä mennä itseensä ja hieman katsoa mitä nuo LAPSET siellä touhuaa...
Kyllä, olin äitinä katsomassa ja se on pelkkää harrastusta ja urheilua meille. Kyse ei ollut pärjäämisestä, jos yhtään olet sattunut seuraamaan tilastoja, ei sillä ollut meille mitään merkitystä, miten pelissä käy.
Kyse oli siitä miten hallissa käyttäydytään, yleensä urheilun parissa. Se mistä nuo pennut teilläpäin on tapana oppineet, ei liene arvoitus kenellekään?
Mitä tulee tuomareiden käytökseen, havaitsin puutteita myös maaliskuun lopulla pelatussa toisen ikäryhmän finaalissa. Siitä huolimatta että poistuimme hallista kultamitalit kaulassa, en ollut tyytyväinen tuomari työskentelyyn, mokia molemmin puolin. Lisäksi ala-arvoinen toimitsijoiden sääntötuntemus.
Eli jos nyt yhtään ymmärsit, tämä ei ole pelkästään hävinneen joukkueen äidin vuodatus, tämä on realistinen näkökulma, joka ei pureudu niinkään jääkiekkoon vaan lasten käytökseen.
Mänttä se ei muutu. Sama unohdettu pikkupaskantärkeiden lapsellisten junttien rotankolo.
Jos Suomella olisi persereikä, sen toinen nimi olisi Mänttä