Perkele yrittää eksyttää pois uskosta Kristukseen

Hämmästyttävän paljon pirulla on esikoislestadiolaistenkin parissa
apupoikia ja aputyttöjä?? Murina ja ärinä oikein käy, kun he yrittävät raastaa Kristuksen lahjoittamaa vanhurskautta Jumalan lapsen yltä.

No minkäpä he Jeesukselle mahtavat, Jumalan SANA pysyy vahvana, ja Jumalan armo pysyy niissä jotka USKOVAT, ja seuraavat Herraansa Kristusta. Jumala ei KOSKAAN petä lupaustaan.

Monille se tulee ongelmaksi, kun Jumalan armoa ei voi kukaan saada ansiosta, vaan ainoastaan armosta.

Armo ei kelpaa niille jotka ovat täynnä itseään ja omaa yhdistystään ja yrittämistään, mutta vailla Kristuksen kirkkautta. Mooseksen peite roikkuu heidän silmiensä päällä.
Paha on olla, itseään he halveksivat, mitätröivät ja mollaavat - toisten lisäksi. Epäilykset vaivaavat päivittäin, ja jatkuva riittämättömyyden tunne raastaa heitä. Ylistys Jumalle ei heidän suustaan nouse päivittän. Kristuksen lämmin ja turvallinen syli ei kelpaa.

Syntien anteeksiantamukseen he eivät jaksa OMAKOHTAISESTI uskoa. Mutta eivät kuitenkaan voi myöntää Jumalallekaan, missä tilassa he oikeasti elävät.

Ruikutusta ja valitusta riittää, "kun en pysty parempaan", mutta Jeesuksen lahjoittama vanhurskaus ei heille kelpaa, he elävät hengellisessä ylpeydessä toisten tuomareina. Sitä Jumala ei MISSÄÄN TAPAUKSESSA salli, sillä hänen on tuomio, JA HÄN TUNTEE OMANSA!!! Hänen omansa tuntevat hänen äänensä eivätkä lähde muukaisia seuraamaan hengelliseen erämäähän yhdessä heidän kanssaan.

Joskus kaikki tuo naurattaakin mutta enimmäkseen säälittää kovasti, että Jumalan armo ja syntien anteeksiantamus ei näille kirkastu. Näille joilla on pinnallinen syntikäsitys.
7358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sepe

Äänestä
  • Omavanhurskaat yrittävät tehdä pahaaJumalan lapsille myöskin sillä, että tämän tästä yrittävät murtaa nimimerkkejä.

    Piru on heille hyvä voiman ja rohkeuden antaja, sellainen toiminta kun ei ole luvallista internetissä. Perätön ilmianto on aina rikos!

    Tarkistapa nimimerkkini vielä kerran tuosta otsikosta. Kuka lienee tuo sinun Sepesi, toivottavasti hän ei vie oikeuteen sinua perättömästä ilmiannosta. Edellyttäisin omalla nimellä esiin tulemista sinulta, koska kyse on rikoksesta.

    Äänestä

Jumalan palvelija todistan Herrani ja Vapahtajani Jeesuksen käskyn mukaisesti jokaiselle joka janoaa vanhurskautta:

Usko nyt kaikki syntisi anteeksi Jeeuksen nimessä ja sovintoveressä. Jos tämän todistuksen SANAN uskot, niin sen omistat. Kristuksen vanhurskauden.

Ja saat USKOSSA käydä sisälle Jumalan valtakuntaan Jumalan lapseksi ja taivaan perilliseksi. Aamen!

Äänestä

Matt. 11:28   Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut,
niin minä annan teille levon.

Matt. 11:29   Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä;

niin te löydätte levon sielullenne.
Matt. 11:30   Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."

Äänestä
  • Johtuu , että Jeesuksen kuoma on keveä , jos ajattelisi näin, esim. minun synnit kerrottuna kuudella miljardilla , synnin määrä on valtava .
    Ja ne -33 maailman loppuun .

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Johtuu , että Jeesuksen kuoma on keveä , jos ajattelisi näin, esim. minun synnit kerrottuna kuudella miljardilla , synnin määrä on valtava .
    Ja ne -33 maailman loppuun .

    Matt. 11:28   Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut,

    - niin minä annan teille levon.

    Matt. 11:29   Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä;

    - niin te löydätte levon sielullenne.

    Jeesus ei puhu tässä OMASTA kuormastaan, vaan sen henkilön kuormasta joka luovuttaa syntikuormansa Jeesuksen kannttavaksi.

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Johtuu , että Jeesuksen kuoma on keveä , jos ajattelisi näin, esim. minun synnit kerrottuna kuudella miljardilla , synnin määrä on valtava .
    Ja ne -33 maailman loppuun .

    kun tunnet omat syntisi! Herra auttaa sinua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Armoitettu kirjoitti:

Hämmästyttävän paljon pirulla on esikoislestadiolaistenkin parissa
apupoikia ja aputyttöjä?? Murina ja ärinä oikein käy, kun he yrittävät raastaa Kristuksen lahjoittamaa vanhurskautta Jumalan lapsen yltä.

No minkäpä he Jeesukselle mahtavat, Jumalan SANA pysyy vahvana, ja Jumalan armo pysyy niissä jotka USKOVAT, ja seuraavat Herraansa Kristusta. Jumala ei KOSKAAN petä lupaustaan.

Monille se tulee ongelmaksi, kun Jumalan armoa ei voi kukaan saada ansiosta, vaan ainoastaan armosta.

Armo ei kelpaa niille jotka ovat täynnä itseään ja omaa yhdistystään ja yrittämistään, mutta vailla Kristuksen kirkkautta. Mooseksen peite roikkuu heidän silmiensä päällä.
Paha on olla, itseään he halveksivat, mitätröivät ja mollaavat - toisten lisäksi. Epäilykset vaivaavat päivittäin, ja jatkuva riittämättömyyden tunne raastaa heitä. Ylistys Jumalle ei heidän suustaan nouse päivittän. Kristuksen lämmin ja turvallinen syli ei kelpaa.

Syntien anteeksiantamukseen he eivät jaksa OMAKOHTAISESTI uskoa. Mutta eivät kuitenkaan voi myöntää Jumalallekaan, missä tilassa he oikeasti elävät.

Ruikutusta ja valitusta riittää, "kun en pysty parempaan", mutta Jeesuksen lahjoittama vanhurskaus ei heille kelpaa, he elävät hengellisessä ylpeydessä toisten tuomareina. Sitä Jumala ei MISSÄÄN TAPAUKSESSA salli, sillä hänen on tuomio, JA HÄN TUNTEE OMANSA!!! Hänen omansa tuntevat hänen äänensä eivätkä lähde muukaisia seuraamaan hengelliseen erämäähän yhdessä heidän kanssaan.

Joskus kaikki tuo naurattaakin mutta enimmäkseen säälittää kovasti, että Jumalan armo ja syntien anteeksiantamus ei näille kirkastu. Näille joilla on pinnallinen syntikäsitys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu