Onko siellä muita joilla on todellisena ongelmana näppyjen ja kaikenlaisten iho"pomppujen" näpläily ja puristelu? En nyt puhu mistään "puristan joskus finnin" tyyppisestä vaan semmosesta käyttäytymisestä että naama on verisiä jälkiä täynnä ja ei vaan osaa jättää niitä pieniäkään näppyjä ja huokosia rauhaan?
Kärsin tästä ja olen kärsinyt vuosia. Etsin netistä tietoa ja englanniksi löytyy. Mietinkin onko minulla kohtalotovereita ihan suomessa..En oikein tiedä onko tämä pakkomielle varsinaisesti vai vaan tosi paha tapa?
Omia piirteitä hommassa on että teen sitä kun huomaan epätäydellisyyttä,eli tunnen pienenkin näpyn, eli en vaan kestä ajatusta että se jää siihen. Myös kun stressaannun vähämnkin, suuntaan peilin eteen. Se jotenkin "puhdistaa" kun näen että jotain tulee sieltä huokosesta ulos. Aina poden suurta morkkista, ja itkenkin pilalla olevan naamani takia. Kärsin tästä sosiaalisesti, häpeän katsoa ihmisiä silmiin. Koitan peittää jälkiä meikillä, mutta kaikkihan näkee. Häpeän suuresti sitä että ite aiheutan näpyt, en kehtaa myöntää. Jos antaisin ihon olla, siinä olisi jonkun verran tukkeumaa yms, mutta se olisi siisti.
Auttakaa! Miten saan oikeasti lopetettua??
Kärsin tästä ja olen kärsinyt vuosia. Etsin netistä tietoa ja englanniksi löytyy. Mietinkin onko minulla kohtalotovereita ihan suomessa..En oikein tiedä onko tämä pakkomielle varsinaisesti vai vaan tosi paha tapa?
Omia piirteitä hommassa on että teen sitä kun huomaan epätäydellisyyttä,eli tunnen pienenkin näpyn, eli en vaan kestä ajatusta että se jää siihen. Myös kun stressaannun vähämnkin, suuntaan peilin eteen. Se jotenkin "puhdistaa" kun näen että jotain tulee sieltä huokosesta ulos. Aina poden suurta morkkista, ja itkenkin pilalla olevan naamani takia. Kärsin tästä sosiaalisesti, häpeän katsoa ihmisiä silmiin. Koitan peittää jälkiä meikillä, mutta kaikkihan näkee. Häpeän suuresti sitä että ite aiheutan näpyt, en kehtaa myöntää. Jos antaisin ihon olla, siinä olisi jonkun verran tukkeumaa yms, mutta se olisi siisti.
Auttakaa! Miten saan oikeasti lopetettua??
Vastaukset 19
Vanhimmat
sinulle vähintään 5 keksittyä diagnoosia. Sinulla olisi kuulemma aivoissa kemiallinen epätasapaino.
Aivolääkäri ei löytäisi aivoistasi mitään vikaa.
Täältä lisää diagnooseja: http://www.psychdisorders.org/DSMsRidiculousLabels.html
Kiitos vastauksesta. En haluakaan mitään nimikettä ongelmallemni ja minulle on yksi hailea onko kyseessä mikään "oikea" sairaus. En vaan ole pystynyt lopettamaan vaikka kovasti haluaisin. Kai tämä on verrattavissa esim tupakanpolttoon: haluaa lopettaa mutta itse sitä röökiä kuitenkin vetää. Minä haluan lopettaa mutta tunnen suurta ahdistusta jos en saa puristaa näppyä jonka tunnen. Itse sen kuitenkin puristan ja revin kunnes iho on rikki. Haluaisin vinkkejä siihen miksi teen näin ja miten saan ajatukset muualle. Ilmeisesti lopettamisen lopputulos ei riitä syyksi...
tupakanpoltto on sairaus. Johtuu aivojen kemiallisesta epätasapainosta.
Sinulla on ongelma. Se ei missään nimessä ole sairaus. Mikään käytös ei ole eikä voi olla sairaus.
Neuvo: Yritä aktiivisesti olla puristelematta näppyjä. Muutaman viikon päästä et koe enää niin suurta ahdistusta. Voit yrittää keksiä itsellesi harrastuksia millä saat näpyt pois mielestä.
josta sitten muut ovat enemmän viellä minua kiinnostuneimpia.Muistanäpyistä olen lähes jo päässytkin,ja sosiaallisuuteni ei ketään ainakaan enää tunnu vaivaavan.Auttaiskohan siihen mummon alkkarit tai stretsit?
Olen sinun kanssasi samassa pisteessä. Olen kärsinyt siitä myös muutaman vuoden ajan. Haluan siitä eroon, mutten tiedä miten. Näppyjen näpräämisestä saa hetkellisen ilon, mutta ahdistus, mikä siitä seuraa, on kamala. En halua katsoa peiliin, mutta katson silti. Tavallaan rankaisen itseäni siitä, mitä olen tehnyt. Se on hirveää. Tiedän, että jos vain antaisin niiden olla, ne häviäisivät ajan myötä. Mutten vain osaa! Ajattelin, että jos kasvattaisin pitkät kynnet, olisi naaman puristelu hyvin vaikeaa. Iho menisi niin rikki, etten kouluunkaan kehtaisi mennä.. Kynnet on vielä liian lyhyet, mutta kun ne pitenevät niin osaan lopettaa. Enhän voi näyttäytyä sopimattoman näköisenä ihmisten edessä.
Joo muakin on vaivannut tämmönen jo koko nuoruuteni. tarkkailen ihoani, ja jos tunnen pienenkään epätasaisuuden mikä voisi olla finni tai jokin vastaava epäpuhtaus, menen peilin eteen ja nypin sen ulos, vaikka se ei sieltä tahtoisikaan tulla, puristelen niin kauan kunnes se tulee ja iho on ihan rikki ja verillä.
ja sama mulla on kynsinauhojen nyppimisen kanssa, nypin ja revin ja puren kynsinauhojani jatkuvasti, sillon jos stressaa niin kaikkein eniten. Ne ovat välillä kipeät ja verillä.
olisi kiva päästä eroon tästä, sillä varsinkin naamaani tulee vaan enemmän finnejä kun niitä ärsyttää.
joskus pystyn pitämään taukoa tästä ja huomaan kuinka tasainen ja finnitön naamani on.
Kiitos asiallisista vastauksista! En ole siis yksin.
Minua hävettää asia koska sehän kuulostaa ihan järjettömältä, että revin pienen talipaukun takia naaman vereslihalle asti, joka päivä! Ei semmosta moni ymmärrä...
Minä revin usein niin pahasti (kun haluan väkisin jotkut tiukassa olevat talit ulos ja vaikka ne ei tulekkaan niin yritän viimeiseen asti, kunnes tulee verta ja nestettä..)että häpeän lähteä ulos. Ajattelen julkisilla paikoilla kuinka ihmiset tuijottaa, ei meikki peitä. En katso kaupan kassaa silmiin, koska jotenkin muualle katsominen luo illuusion siitä että hän ei katso naamaani...Vihaan kirkkaasti valaistuja tiloja koska häpeän yhä enemmän. Naurettavinta on se, että TIEDÄN että iho olisi sata kertaa parempi ilman nypläilyä! Jotenkin vaan se ajatus niistä tukkeumista kuvottaa, jotenkin likainen olo. En usko että ne katoaa mihinkään. Ajatus siitä että jätän kipeän finnin siihen (todennäkösesti kipeytyny koska oon ronkkinu, yleensä mulla ei ole tulehtuneita finnejä)on kamala. HALUAN että se kaikki roska sieltä lähtee pois.
Olen koittanut miettiä syitä tähän. Ilmeisesti pyrin täydellisyyteen eli en kestä ajatusta virheistä naamassa. Sitten koitan poistaa ne. Täytyisi vaan oppia kulkemaan peilin ohi vaikka sielä näkyisi joku paukama. On muillakin näppyjä! Tänään koitan aloittaa puristelemattoman ajan..Olen välillä onnistunutkin, ehkä joitain päiviä. Olen ollut äärettömän onnellinen ja tyytyväinen ja mikä parasta, olen tuntenut itseni kauniiksi! Silti vaan sorrun uudestaan..
Jakakaa ajatuksianne! Miltä teistä tuntuu, tai siis miksi puristatte? Minulla ainoa mikä auttaa on koittaa olla koskematta naamaan (tunnen näpyt suihkussa kun pesen naaman...) ja katsomatta peiliin läheltä. Sit on vaikee vastustaa kun kerran näkee jonkun näpyn...
pois.
..ja pahiten saan aikaan tuhoa naamalle ilman peiliä esim sohvalla kun alan ajatuksissani kokeilla namaa sormilla ja repiä näppyjä...
Eli kiitti vinkistä mutta ei auta :) Oon koittanu paittää peilin veskissä paperilla mutta kurkin niistä kohdin mistä näkyy ja otan paperin pois sillon kun alkaa tosissaan pakottaa. Henkisestä tahdosta sen on pakko lähteä. Edes miehen käsky että lopeta, ei riitä. Oon joskus käskeny miehen estää mua, ja olen sit suuttunu ja repiny irti otteesta jos hän on koittanu nätisti ohjata pois veskistä. Jos todella tuntuu et pakko saada joku näppy pois, niin mähän otan sen pois...Tavote ois saada se pakkomielle katoamaan..
voisi päätellä, että nyt ei haluta medikalisoida tätä ongelmaa. Minusta se vaikuttaa kuitenkin pakkoneuroosilta ja neuvoisin sinua hakemaan apua mielenterveystoimistosta. Veikkaanpa, että jos pääset näppylöiden puristelusta eroon, tulee tilalle muun laisia "näppylöitä".
Näin minäkin uskon, siis että olen taipuvainen noihin neurooseihin. Nimittäin ei ole tuo näppyjen puristelu ainoa tapa. Muilla ei ole niin väliä. Revin muualtakin kropasta pienimmätkin näpyt, nykyään niitä on onneksi vähän. Ongelma oli kun minulla oli paha ihottuma niin se nyppiminen, ei varmaan tee tulehtuneelle iholle hyvää...
Tuntuu vaan NIIN tyhmältä varata lääkäri "joo no mun on pakko puristaa näpyt, voitko auttaa?". Koitan nyt taas ottaa niskasta kii, koska olen päässyt kropan epäkohtien nyppimisessä jo vähän parempaan suuntaan, joten jospa osaisin ohjata tämänkin tavan muualle...Esim haron hiuksiani ja kokeilen löytyskö päänahasta "hiukkasia", ja ainoa haitta (teen vaan kotona..)on että tukka vähän rasvottuu enemmän. Ilmeisesti kun stressaannun mun käsillä on pakko olla tekemistä, esim korvanlehtien näpräily on ehdoton tapa jossain tentissä..
Kai se on pakko mennä hakee vinkkejä lääkäriltä jos en pääse tästä eroon. Niin tyhmä ongelma :(
sulle sitten jokin muu homma missä saat käyttää käsiä? virkkaaminen,piirtäminen,narujen letitys(ne jotka laitetaan ranteeseen), muovailu..silloin voit purkaa sitä ahdistusta johki muuhun ja annat naaman olla rauhas.
Se ei auta mitään jos päätät vaan et nyt lopetat..
Sun pitää osaa vaihtaa vaa se pakkomielle johki toiseen josta ei niin haittaa..
Niin ja muuten käsissä paljon bakteereja joten ei oo hyvä jos nypläilet paljon naamaa..levität niitä bakteereja vaa ympäriinsä ja voi tulla lisää finnejä tai tulehdus levitä---
Koitin ainaki kutomista mut se on jääny. Korvanlehtien näpräily on ainaki "vaaratonta" ja ne on aina mukana :D Mulla ehkä pahin ongelma on niiden paukamien näkeminen/tunteminen eli sit mua ahdistaa jos tiedän et se on siinä. En siis sais katella ainakaa heti suihkun jälkee (iho punottaa ja turvottaa) peiliin ja muutenki kaukaa. Tänään koitin sitä. Sit jos huomaa et kädet vaeltaa naamalle, niin pitäs tehä niil jotai. Esim kynsien näpräily vois ajaa asian..En usko et se on ihan ratkasu et teen jotai oikeeta, esim jos samal katon telkkua..
mietin semmosta tänää (voi kuulostaa ihan tyhmältä) et kun tulee oikeesti olo et ton mä haluun puristaa, niin jos tekis lyhyen joogasarjan. Sit miettis uudestaa. jotenki en vielkää voi luopua kokonaan puristelusta, jos joku on poksahtamaisillaan, tuntuu et jos desinfioi kädet ja sit nätisti koittaa poksauttaa ni se on ok. Mut en sais koskee niihin jotka on ihonvärisiä ja melkee huomaamattomia, tai vielä pahempaa, niihin jotka on jo tulehtunu ja rupisia siks et oon repiny. ei ne parane jos avaan uudestaa aina.
Tämäkin keskustelu on saanut jo vähän lisää motivaatiota, tosin illalla puristin leuasta jo kuukausia koko ajan ruvella olleen alueen kun se valkonen möykky siellä ahdisti :( se tulee aina siihen, eikä pääse ulos. Varmaan kun iho jo paksuuntunu siitä. Huoh, ahdistaa ajatus et siihen jää se valkonen sinne sisälle, vaik tiedän et parempi niin ku rupi siinä koko ajan. Päivä kerrallaan..
siltä, että tämä puristelu ei ole ollenkaan se ongelman ydin, vaan se on jossain muualla.
Minä ehdottaisin, että menisit sinne lääkärin puheille ja kertoisit tästä asiasta niin rehellisesti kuin pystyt.
Nimittäin minä luulen, että tälle pakkoneuroosille löytyy ihan toisenlainen ratkaisu, kun muu tekeminen käsillä.
Olen huomannut että olen semmoinen "levoton" tyyppi, eli jalat heiluu kun istun ja pitää jotain aina räplätä. En ole pitänyt sitä mitenkään erityisenä ominaisuutena.
Kuulosti siltä että sinulla on joku veikkaus siitä mikä taustalla on? Itse olen päätellyt että se on tapa jotenkin rentoutua (kyllä saan siitä tyydytystä) ja sitten myös vaan tapa. Ikäänkuin tartten päivittäisen annoksen..Ja ne talit ihossa kuvottaa. Kai se on jotain täydellisyyteen pyrkimystä. Perfektionistin luonteeseen ei kai oi vaikuttaa?
Masentunut en varsinaisesti koe olevani, ja tosiaan ongelma juontaa juurensa murrosiästä. Ilmeisesti äitini mukavasti aloitti ongelman, hän oli aina puristamassa kun mulle alkoi tulla näppyjä. Kai minä sit pdä'n sitä normaalina että ne otetaan pois..
Onko kellään kokemusta siitä, mistä pakkoneuroosit johtuvat ja miten niitä voi hallita? Tuntuu järjettömältä että olisi joku lääke joka sais himon puristeluun vähenemään.. En ainakaan voi kuvitella suostuvani syömään jotain rauhottavia, en halua olla turta.
kaikki kokemukset tervetulleita ja suuri kiitos vastanneille! Saa pistää mailiosotteen jos on samanlaista ongelmaa, jospa saatais yhdessä puitua toisiimme järkeä..
yleistä mielenterveydestä palstalla ei ole useinkaan esiintynyt niitä ihmisiä, jotka tuohon voisivat vastata. Minä en ole asiantuntija, mutta jos kääntyisit ongelmasi kanssa tuonne naapuripalstalle, niin sieltä löytyy monta pätevää tyyppiä, joilla voisi olla sinulle sanottavaa. Palsta on Psykologia. Siellä vaikuttavat nimimerkit Psykopatologia, Varjoilija, Kellastunut, ritalin, Mirri57 ja monta muuta, joilla on sekä kokemusta, että tietoa. Kysäisepä heiltä.
Herättelen tätä viestiketjua vuosien jälkeen.
Minulla on nimittäin täysin samanlainen ongelma ja vasta nyt noin 15 vuoden jälkeen olen huomanut tämän olevan pakko-oire. Olen yrittänyt googletella ja lukea aiheesta, mutta pakko-oireista puhuttaessa useimmiten kirjoitetaan vaan esim. siivoamisen pakko-oireesta.
Onko kukaan hakeutunut psykoterapiaan näppyjen puristelun takia? Itse harkitsen sitä nyt vakavasti, mutta vastaanotolle meneminen tämän naamasta näkyvän vaikeuden kanssa tuntuu todella, todella nololta.
Kertokaa lisää kokemuksianne! Erityisesti kiinnostaisi kuulla, miten psykoterapia hoitomuotona on toiminut ja miltä se on tuntunut.
Herranen aika! Mä olen niin samassa junassa teidän kanssa ja ihan tosissaan tänään vasta löysin tämän ketjun ja oon enemmän kuin iloinen että en oo ongelmani kanssa yksin. Kasvoihin harvoin mitään ilmaantuu, paitsi pikku mustapäitä, mut finni kun tulee se otetaan kynsin ja hampain pois... Muutama pieni arpi jo naamassa kiitos itseni :(
Mulla kohdistuu vaan nykyään tuo puristelu tosi pahasti käsivarsiin.. Sinne ilmaantuu jostain niitä ihan pienen pieniä valkosia näppyjä ja kun ne menee puristamaan kynsin.. Noh kyllä te tiedätte miltä ne sitten näyttää. Alkanut vähän jo omat käsivarret hävettämään kun nehän on vaan kahta kauheemmat..
On kyllä kausia jolloin puristelu on vähemmällä, mutta jonain viikkoina se on iha päivittäistä.. Melkein tuntuu aamurutiinilta...
Kieltämättä en oo tän ketjun lukemista ennen pitänyt asiaa ehkä näin kamalana, mutta onhan tää aika ikävä ongelma kun tarkemmin ajattelee.. (Ja ehkä kans hiukan ällö?) Toivotaan et ketjuun saadaa vielä eloa, mut halusin tulla ainakin omat kokemukseni jakamaan! Ja muakin kiinnostaa noi terapiakokemukset jos joku on käyny.
Mäkin ajattelin aiemmin, että tämä on vain huono tapa. Mutta kun puristelen näppyjä lähes jokaisessa mahdollisessa välissä. Aamulla, kotiin tultuani, illalla. Tähän menee myös aivan liikaa aikaa, puhumattakaan lopputuloksesta :(