Minulla on ollut varsin negatiivinen kuva if-yhtiöstä jo aikaisemminkin ja nyt kun perheenjäsenemme joutui syyttömänä osapuolena liikennevahingon uhriksi, ja JOUDUIN vastapuolen vakuutuksen takia asioimaan yhtiön kanssa, niin tämä kuva osoittautui valitettavan oikeaksi.
1. Palvelu on olematonta ja epäystävällistä. Puhelinäänet ovat kireitä ja puhelimeen vastaajalla on valtava kiire saada käännettyä puhelu aina jollekin muulle. Huonoimmassa tapauksessa kääntö epäonnistuu ja tulee viesti "numero ei ole käytössä, tarkistakaa numero..." Näin on käynyt useamman kerran.
2. Sähköposteihin ei vastata ollenkaan, tästä useampia samanlaisia kokemuksia.
3. Nettisivut ovat vähintäänkin hankalat käyttää - täyttä hepreaa.
4. Korvauskäsittely on hidasta ja pieniäkin asioita saa odotella kuukausikaupalla.
5. Puhelimeen vastaavien virkailijoiden tietotaito on hämmästyttävän heikkoa ihan rutiiniasioissakin.
Tämä lienee juuri sitä riistokapitalismin tulosta. Väki poltetaan loppuun ja pyritään maksimoimaan Wahlroosin ja muiden omistajien voitot. Pyrin jatkossakin kaikin puolin välttämään asiointia po. yhtiössä, kunhan saadaan nykyinen prosessi päätökseen.
Vanha kaverini oli aikaisemmin töissä vakuutusyhtiössä ja hän sanoi mottona olevan, että tehdään korvauksen hakeminen niin vaikeaksi, että ne jäävät ihmisiltä hakematta. Ainakin If:issä tämä tuntuu toimivan. Mutta omalta osaltani voin luvata, että tulen kyllä alan asiantuntijan kanssa VARMASTI selvittämään kaikki kiemurat ja tulen antamaan iffiläisille miehekkään vastuksen.
Olen toiminut asiakaspalvelualalla koko ikäni, työvuosia lähes 30, joten tietääkseni ymmärrän mistä puhun.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Itsellä hyvin erilaisia kokemuksia ifistä, tosin mitään suuria vahinkoja ei ole sattunutkaan, useita pieniä hoitokuluvakuutuksesta korvattavia vahinkoja (rahat aina tulleet 2päivän sisällä ilmoituksen teosta.) Ja sitten on yksi pieni autovahinko. Kuitenkin on Suomen suurin vakuutusyhtiö kyseessä joten uskoisin asiakaspalvelun olevan hyvää, toisaalta kun firma on niin suuri kuin se on niin montaa erilaista työntekijää löytyy ja saattaa olla hankalaa löytää jotakuta jolle asioiden hoito oikeasti kuuluisi, en tiedä mutta näin epäilisin. Taitaa kuitenkin esimerikiksi autovahingoissa olla monta eri ihmistä jotka hoitavat erilaisia autovahinkoja?
Mutta joka tapauksessa itse olen ollut tyytyväinen enkä vaihtaisi pois ainakaan tällä hetkellä.
Miinusta vakuutusyhtiölle on kaikki tällainen toiminta. Oletetaan, että asiat eivät leviä ihmisten keskuudessa. Ihan varmasti nekatiivinen palaute leviää.
Vakuutusyhtiöiden asiakkaiden pitää valittaa kaikesta vilpistä, ei nuo nuijat muuten opi.
Kun on huono maine vakuutusyhtiöllä, niin asiakkaat kaikkoaa. Tuokaa kaikki nekatiivinen julkisuuteen!!!!!!!
Kirjoittaja on täysin oikeassa. Vakuutusyhtiöt ja pankit potevat "mammuttitautia" jossa ajatusmalli on ettei asiakkaasta tarvitse paljon välittää. Kyltymätön raha-ahneus on vienut palvelevan henkiläkunnan. Palvelu toimipaikoissa on viety tasolle jota voi luonnehtia 100 % asiakkaan kusetukseksi. Kun soitta ko yritysten paikallisiin toimitaloihin puheluun vastaaninen on tuskan takana. Mikäli saa jonkun vastaamaan hän istuu ulkoistettuna esim. Lontoossa, eikä tiedä ko yhtiöstä mitään.Kyselee vain henkilötietoja todeten että teihin otetaan yhteyttä. Selvästi mainitut yhtiöt haluavat asiakkaiden asioivan vain netin välityksellä. Ei missään tapauksessa henkilökohtaista käyntipalvelua. Miten esimerkiksi kotimigrolla vaihtaa valutta matkaa varten?
Asiakkaiden pitäisi äänestää jaloin useammin. Taitaa vain mennä ojasta allikkoon.
Masa vaan
siinä mitä sanoit jaloilla pitäis äänestää heidän palveluista /korvauksista ,muta ei yhtään rehellistä yhtiötä ole kaikki huijaa ihmisiä .Laitoin tuonne vakuutusyhtiöitten lääkäreiden nimiä siellä on linkki käyppä kattomassa niin tiät minkälaisista rikollisista on kysymys.