Mitä te

Olen seurannut tätä teidän win capita keskustelua. Ensimmäiseksi tulee mieleen kateus mikä suomessa jyllää. Ihmiset joilla ei ole varaa osallistua vastaavaan toimintaan yrittävät kaiken keinoin tehdä sellaisten elämästä vaikeaa joka pärjää. Se on kaikista pahin asia jos naapuri tai jokin sukulainen alkaa pärjäämään paremmin kuin itse Suomi on kateellisten ihmisten maa.
Toinen mieleeni tuleva kysymys on se että kuinka moni täällä kirjoittelevista on edes oikeasti perillä Win Capitan toiminnasta,mennäänkö tässä vain virran mukana ja kirjoitellaan kirjoittamisen riemusta. Olen huomannut että on paljon sellaisia jotka toistaa toisten kirjoituksia sekä tehdään aivan turhia keskustelun aloituksia jotka eivät johda mihinkään.

Oma käsitykseni asiassa on se että jos ihmiset jotka pärjää hoitavat velvollisuutensa esim. verojen suhteen niin olkaamme onnellisia heidän menestyksestään. Vaikeaahan se tietysti on jos joku tienaa vain alle tuhat euroa kuussa kun taas toinen voi tienata kymmeniä tuhansia euroja kuussa. Jokainen on valinnut tiensä kulkea ja jos joku sanoo että töitä ei ole niin valehtelee. Suomessa on kyllä töitä tekevälle ja jopa hyvä palkkaista työtä.

Hyvää jatkoa kaikille.
6965
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

mieleen tulleesi kysymykseen. Luulen että täällä kirjoittelevista ei-jäsenistä useammalla on tieto mistä wincapitassa on kyse, kuin itse jäsenillä.

Äänestä
  • Tuo on totta, jäsenistä valtaosa luulee tulojen tulevan valuuttakaupasta ja että virtuaali rahat lähetetään vielä heille.

    Äänestä

  • Voihan pitää tuo asiasi paikkansa mutta kuinka moni ei-jäsen ei tiedä yhtään mitään asiasta. Kuinka moni on täällä liikkeellä vain tappaaksensa aikaa. Onhan tämäkin tapa viettää aikaa. Mut jos jotain rikollista on tapahtunut niin uskon että poliisi hoitaa asiansa mutta ihmetyttää vain se että täällä on ollut juttua siitä krp tutkii mutta ei tutkikkaan vaan tarkkailee. Mtv3:n tekemässä ohjelmassa ei selvinnyt mitään. Kaverin kaiman naapuri puhui siinä kuinka sitä oli yritetty saada mukaan. Mielestäni pitäisi olla sen verran miestä että ei istu huppari päässä selkä kameraan päin kun kertoo asiasta jos kerran puhuu rehellisesti siitä mitä on tapahtunut.

    Kysynkin nyt mistä sinun mielestä Win Capitassa on kysymys?

    Äänestä

  • ei jäsen kirjoitti:

    Tuo on totta, jäsenistä valtaosa luulee tulojen tulevan valuuttakaupasta ja että virtuaali rahat lähetetään vielä heille.

    Haluaisin saada hyvän perustelun tuohon väittämääsi.
    Miksi se ei olisi mahdollista että valuuttakaupasta ei saisi tuloja. Miksi mielestäsi kyseinen klubi ei tekisi valuutta kauppaa? Kai sinulla on perustelut?
    Itselleni tarjottiin kyseiseen klubiin paikkaa mutta olen omatoimisesti tehnyt valuutta kauppaa pari vuotta joten en kiinnostunut ja lisäksi olen englantilaisessa sijoitus klubissa mukana joka tekee hyvää tulosta. Itse tehdessäni valuuttakauppaa olen liian arka asioiden suhtee mutta väitän että 400% ei ole mahdoton tuotto mutta se ei voi olla jatkuva tuotto.

    Äänestä

Ei tästä mitään hyödytä. Rikollista toimintaa ei vain voi hyväksyä. Sääliksi käy niitä jotka on tähän huiputettu katteettomilla lupauksilla.
Ne jotka ovat lähteneet puhtaasti ahneuksissaan joutavatkin menettämään rahansa.
Älä nyt vaan ala väittämään, että tämä on rehellistä. Te lupaatte 400% vuosituoton se tekee 10 000€ sijoituksesta 2,6 miljardia 10 vuodessa.

Äänestä
  • mutta palkkatyötä ei kannata vielä kuitenkaan lopettaa =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyödytte tästä! kirjoitti:

Olen seurannut tätä teidän win capita keskustelua. Ensimmäiseksi tulee mieleen kateus mikä suomessa jyllää. Ihmiset joilla ei ole varaa osallistua vastaavaan toimintaan yrittävät kaiken keinoin tehdä sellaisten elämästä vaikeaa joka pärjää. Se on kaikista pahin asia jos naapuri tai jokin sukulainen alkaa pärjäämään paremmin kuin itse Suomi on kateellisten ihmisten maa.
Toinen mieleeni tuleva kysymys on se että kuinka moni täällä kirjoittelevista on edes oikeasti perillä Win Capitan toiminnasta,mennäänkö tässä vain virran mukana ja kirjoitellaan kirjoittamisen riemusta. Olen huomannut että on paljon sellaisia jotka toistaa toisten kirjoituksia sekä tehdään aivan turhia keskustelun aloituksia jotka eivät johda mihinkään.

Oma käsitykseni asiassa on se että jos ihmiset jotka pärjää hoitavat velvollisuutensa esim. verojen suhteen niin olkaamme onnellisia heidän menestyksestään. Vaikeaahan se tietysti on jos joku tienaa vain alle tuhat euroa kuussa kun taas toinen voi tienata kymmeniä tuhansia euroja kuussa. Jokainen on valinnut tiensä kulkea ja jos joku sanoo että töitä ei ole niin valehtelee. Suomessa on kyllä töitä tekevälle ja jopa hyvä palkkaista työtä.

Hyvää jatkoa kaikille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu