Miettikääpä

niitä vaaliliittoja. olisiko syytä olla vähän nöyrempi. oisko esim. Ilkka Hakalehto ilman Timppaa päässy Hokin valtuustoon.
7172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ilman muuta vaaliliitto on tehtävä myös Sinivalkoiseten kanssa. Esimerkiksi Turussa ei ole muuten mitään menestymisen edellytyksiä.

SKS:lla saattaa olla nyt sellaisia ehdokkaita muutenkin, että kannattaa liittojen teko.

Kaikkien eduskunnan ulkopuolisten ryhmien eli todellisen opposition kanssa tulee pyrkiä vaaliliittoihin.

Äänestä

Ehkä vaaliliitto Serioripuolueen kanssa olisi ollut sielläkin fiksumpaa.
Emme ole hyötyneet mitään persuista pitkällä tähtäimellä, päinvastoin olemme vain taantuneet heidän kainalossaan.

Selvä hajurako tuohon riitaisaan sakkiin.

Äänestä
  • Vaikka perussairaat täällä koettaa tyhmästi provoilla.

    Äänestä

Tämä Pohjois-Karjalan piirin kannanotto ,ettei yhteistoimintaa saa harjoittaa on täysin sieltä,en viitti sanoa.

Kuukausi sitten Turussa järjestetyssä tilaisuudessa oli kutsuttu kansanedustajia ja muita vaikuttajia jotka suhtautuvat kielteisesti Euroopan Unioniin.

Heitä oli monesta puolueesta kuten kansanedustaja Jyrki Yrttiaho (vas) ja puoluesihteeri Sari Essayh
(krist.) Olihan siellä kutsumatta tullut Olavi Mäenpääkin häiriköimään.Jolloin Itsenäisyys puolueen puheenjohtaja Antti Pesonen ja Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja Jouko Laakso totesivat etteivät he tee yhteistyötä fasistisen ja rasistisen Olavi Mäenpään puolueen kanssa.

Ilmeisesti tästä kannanotosta pahastuneena Sivonen on nyt sitä mieltä,ettei tehdä yhteistyötä kenenkään kanssa,eikä varsinkaan Perussuomalaisten kanssa.
Kovin on piirijohtajan kannat henkilökohtaisia.
Olavi Mäenpää on Sivosen hyvä ystävä ja Timo Soinia hän vihaa koska Soini on hänen mielestään estänyt Sivosen etenemisen Perussuomalaisten puoluekoneistossa.

Äänestä
  • Onko nyt niin, että täällä määräilee joku muualta tullut.
    Miksi Perussuomalaisia kutsutaan riitelijöiksi, vaikka hyvin tiedetään, että ulkopuoliset siellä hilluu?

    Äänestä

  • Uudenmaan Ukko kirjoitti:

    Onko nyt niin, että täällä määräilee joku muualta tullut.
    Miksi Perussuomalaisia kutsutaan riitelijöiksi, vaikka hyvin tiedetään, että ulkopuoliset siellä hilluu?

    Soinin perseen nuolijat ja hyvin katkerat sellaiset.
    Menkää jo omalle palstallenne ja pysykää siellä.

    Äänestä

  • pääasiassa kirjoitti:

    Soinin perseen nuolijat ja hyvin katkerat sellaiset.
    Menkää jo omalle palstallenne ja pysykää siellä.

    Huomaatko, että kaikki ei ihan ole kohdallaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tarkkaan kirjoitti:

niitä vaaliliittoja. olisiko syytä olla vähän nöyrempi. oisko esim. Ilkka Hakalehto ilman Timppaa päässy Hokin valtuustoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu