Mihin perustuu

Olen katsonut että tässä foorumissa on pelkkiä Wincapita viestejä. Suurin osa pelkkää vittuilua. Mihin nämä väitteet perustuvat, että Krp tutkii asiaa ja on sulkenut sivustot. Onko siis jotain todellista tietoa, vai perustuuko kaikki pelkästään siihen että sivustolla lukee "service unavailable"?

Asiallisia vastauksia kaipaisisin. En tunne tapausta, mutta tämä hurlumhei meininki foorumilla on sen verran sekavaa, ettei mitään kunnollista perustelua ainakaan löydy.
173313
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

KRP,Moneybookers ja WinCapita ovat kaikki antaneet omat tiedotteensa asiasta :
Tutkimusten ajaksi Klubin toiminta on lakkautettu.

Äänestä

Syy miksi Wincapita on kiinni, koska heidän keksimää järjestelmää on käytetty sääntöjen vastaisesti hyväksi.
Eli muutamat ovat laittaneet oman sivubuniksen capitan kylkeen. Luvanneet 40-50 % tuottoa vuodessa. Sijoittaneet rahat Wincapitaan ja erotuksen ovat ottaneet omaan taskuunsa.
Kukaan muu ei tutki kuin capitan oma väki näitä juttuja. Kukaan muu ei ole sivuja sulkenut. KRP ei tutki, CIA ei tutki, FBI ei tutki, eikä entinen KGP tutki. Ainoa joka saattaa myös tutkia on MTV3 ja siellä se tutkivan journalismin osasto, joka perustaa tutkimuksensä suurimmalti osalta tälle palstalle.
SIvut aukeaa , kunhan väärinkäyttäjät ovat löydetty.

Äänestä
  • on puhdasta huuhaata. Klubia tutkii nimenomaan viranomaistaho, joka on myös sulkenut MB:n rahansiirron. Klubi vain yrittää selitellä jäsenilleen asiat parhain päin. Valitettavasti nyt näin. Viranomaiset ovat tutkineet klubia aktiivisesti jo noin 2 viikkoa. Tämä on faktaa joka on myös klubin vetäjien tiedossa, mutta he vaikenevat kuin muuri.

    Äänestä

  • viestisi kirjoitti:

    on puhdasta huuhaata. Klubia tutkii nimenomaan viranomaistaho, joka on myös sulkenut MB:n rahansiirron. Klubi vain yrittää selitellä jäsenilleen asiat parhain päin. Valitettavasti nyt näin. Viranomaiset ovat tutkineet klubia aktiivisesti jo noin 2 viikkoa. Tämä on faktaa joka on myös klubin vetäjien tiedossa, mutta he vaikenevat kuin muuri.

    Ja mistä sa sen niin varmaasti teidät, ootko virkamies, poliisi, joku muu tutkimuksista vastava henkilö, tai sitten ilmeisesti vaan joku pelle...

    Äänestä

  • WinCapitan oma tiedote MAHDOLLISISTA klubin sisäisistä väärinkäytöksistä annettiin jo helmikuussa.
    KRP JA MONEYBOOKERS VIHELSIVÄT PELIN POIKKI AIVAN JUURI SITTEN.

    Äänestä

  • viestisi kirjoitti:

    on puhdasta huuhaata. Klubia tutkii nimenomaan viranomaistaho, joka on myös sulkenut MB:n rahansiirron. Klubi vain yrittää selitellä jäsenilleen asiat parhain päin. Valitettavasti nyt näin. Viranomaiset ovat tutkineet klubia aktiivisesti jo noin 2 viikkoa. Tämä on faktaa joka on myös klubin vetäjien tiedossa, mutta he vaikenevat kuin muuri.

    Toiminta siis todellakin poikki toistaiseksi.
    Treidausta ei tehdä maaliskuun kotiutukset peruttu.
    Syy on epärehellisten sposoreiden jotka tammikuun
    jäsen hankinnassa laittoivat uusien jäseten rahat
    omiin taskuihinsa.
    Epärehelliset sposorit siirsivät omilta tileiltään
    uusille jäsenille varoja klubitilillä.
    Itse pitivät jäsenten antamat käteisvarat,näin
    he kiersivät esim. Verot.
    Poliisi pääsi kyseisen toiminnan jäljille ja pyysi
    mb:tä sulkemaan rahaliikenteen.
    Sitä miksi klubi sulki sivut ja lopetti treidaamisen ei vielä tiedetä.

    Äänestä

  • Ehh kirjoitti:

    Ja mistä sa sen niin varmaasti teidät, ootko virkamies, poliisi, joku muu tutkimuksista vastava henkilö, tai sitten ilmeisesti vaan joku pelle...

    muista, pelle en ole.

    Äänestä

  • rehellinen-sponsori kirjoitti:

    Toiminta siis todellakin poikki toistaiseksi.
    Treidausta ei tehdä maaliskuun kotiutukset peruttu.
    Syy on epärehellisten sposoreiden jotka tammikuun
    jäsen hankinnassa laittoivat uusien jäseten rahat
    omiin taskuihinsa.
    Epärehelliset sposorit siirsivät omilta tileiltään
    uusille jäsenille varoja klubitilillä.
    Itse pitivät jäsenten antamat käteisvarat,näin
    he kiersivät esim. Verot.
    Poliisi pääsi kyseisen toiminnan jäljille ja pyysi
    mb:tä sulkemaan rahaliikenteen.
    Sitä miksi klubi sulki sivut ja lopetti treidaamisen ei vielä tiedetä.

    ei sellaista mitä ei koskaan edes aloitettu voi lopettaa.

    Äänestä

Murossa puhutaan asiaa

"Klubi nyt tuntemassamme muodossa on mennyttä, mutta ehkä joku jälkirahastus "klubi" jolle liiketoiminta on "myyty" vielä palaa ja rahastaa teiltä jäseniltä jonkin "aktivointimaksun".
Totuus kuitenkin on se että klubi on nyt viranomaistutkinnassa ja rahanne olette menettäneet vetäjien pakoillessa virkavaltaa kassan kanssa. Valitettavasti näin tällä kertaa, mutta ette voi sanoa, ettei teitä varoitettu. Ja ihan ajoissa. Tämä "joululahja" vähän venähti, mutta tuli kuitenkin."

Äänestä

Nyt yksi väittää että KRP on antanut oman tiedotteen. Onko kyse sanahelinästä, vai löytyykö tuo tiedote jostain.

Toinen väittää, että Wincapita tutkii itse väärinkäytöksiä. Löytyykö tästä jotain todistetta.

Hiukan arvelin tätä palstaa seuratessani, että täällä on menossa pelkkä provokaatio. Nyt se alkaa vahvistua molemmin puolin. Kukaan ei taida oikeasti tietää mistä on kyse.

Äänestä

Luuletko, että joku tosissaan uskoo sinun vain tyhmänä sivusta seuraajana kyselevän asioita.
Yritä provosoida viranomaisia ja poliisia täällä tapahtuvasta provosoinnista et hyödy enää mitään.

Äänestä
  • Jos luet viestejä jotka olen aikoinaan lähettänyt, niin tiedät varmasti, etten toimi noin.

    Tämä koko asia on yhtenä sillisalaattina täällä. Mitään todisteita ei ole että krp tutkisi asiaa. Minä en provosoi, vaan minua kiinnostaa tietää mitä todisteita näillä provoviesteillä, joita foorumi on täynnä, löytyy.

    Äänestä

  • virkavalta kirjoitti:

    Jos luet viestejä jotka olen aikoinaan lähettänyt, niin tiedät varmasti, etten toimi noin.

    Tämä koko asia on yhtenä sillisalaattina täällä. Mitään todisteita ei ole että krp tutkisi asiaa. Minä en provosoi, vaan minua kiinnostaa tietää mitä todisteita näillä provoviesteillä, joita foorumi on täynnä, löytyy.

    Sinun eksklusiivinen Klubisihan voi laittaa pisteen tälle spekulaatiolle :
    WinCapitan verkkosivut toimintaan että massakotiutukset voivat alkaa.
    Myös Moneybookersin tilin voisi saattaa toimintaan.
    MUTTA SE ON MAHDOTONTA !!

    Äänestä

  • puheiden tilalle. kirjoitti:

    Sinun eksklusiivinen Klubisihan voi laittaa pisteen tälle spekulaatiolle :
    WinCapitan verkkosivut toimintaan että massakotiutukset voivat alkaa.
    Myös Moneybookersin tilin voisi saattaa toimintaan.
    MUTTA SE ON MAHDOTONTA !!

    En kuulu klubiin. Siksi minulla ei ole mitään sisäistä tietoa. Tämän foorumin tietoihin en luota, ellei joku pysty jotain todistamaan.

    Olen mukana kyllä monessa, mutten Wincapitassa.

    Äänestä

  • virkavalta kirjoitti:

    En kuulu klubiin. Siksi minulla ei ole mitään sisäistä tietoa. Tämän foorumin tietoihin en luota, ellei joku pysty jotain todistamaan.

    Olen mukana kyllä monessa, mutten Wincapitassa.

    aikaisemmin kirjoitin niin soitin tänään klo 10:20 krp:n talousrikospuolelle ja sanoivat, että wincapita ei ole heillä tutkinnan alaisena, mutta kehoittivat tekemään ilmoituksen nimen omaan paikallispoliisille. Ja jos joku pitää tätä jollainlailla provokaationa niin kehoitan soittamaan itse. Jos saat jollainlailla erilaisen vastauksen niin tilanne on muuttunut sitten reilussa tunnissa.

    Äänestä

  • tuossa kirjoitti:

    Uskon mieluummin tällaista asiallista viestiä kuin väitteitä ilman mitään näyttöä. Jos joku tutkii, niin kyllä siitä varmastikin jotain infoa on saatavissa.

    Äänestä

ei Panamalaisia sivustoja sulje.

Eli täyttä huuhaata.

Näin se vain on.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

virkavalta kirjoitti:

Olen katsonut että tässä foorumissa on pelkkiä Wincapita viestejä. Suurin osa pelkkää vittuilua. Mihin nämä väitteet perustuvat, että Krp tutkii asiaa ja on sulkenut sivustot. Onko siis jotain todellista tietoa, vai perustuuko kaikki pelkästään siihen että sivustolla lukee "service unavailable"?

Asiallisia vastauksia kaipaisisin. En tunne tapausta, mutta tämä hurlumhei meininki foorumilla on sen verran sekavaa, ettei mitään kunnollista perustelua ainakaan löydy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu