Arpajaista vai ei ? Kun aikoinaan pyöri telkassa se dille dong, niin joku oli vienyt puhelimensa korjattavaksi väittämällä siinä olevan vikaa, kun ei voita. Samoin on vähän Fiksuhuudonkin kanssa. Täytyy onnitella köyhänä poikia hyvästä ideasta. En jaksa uskoa, että toimintaan liittyisi mitään epärehellistä. Ei siihen tarvitse, sillä idea on mainio. Kaiken lisäksi toiminta on lakien mukaista. Pojat ovat vaan löytäneet pykälästä norsun mentävän aukon. Oikeastaan laki on tullut jälkijunassa jo pidemmän aikaa.
Jos minä laitan nettiin sivun, jossa myyn auton 100 eurolla sille, joka lähettää tekstiviestin kello 12.00 ja se tekstari maksaa 100 euroa. Arvatkaa onko se arpajaislain piirissä. Ei ole. Kello käy tietysti palvelimella, joka on se virallinen. Liikenneyhteyksistä johtuen saisin -10 sekuntin aikana 1000-2000 tekstaria. Kukaan noista tekstarin lähettäjistä ei olisi varma auton voittaja. Kello mittaisi ajan tuhannesosien tarkkuudella ja silloin on ihan tuurissaan kuka auton voittaa, mutta lain mukaan homma olisi ihan normaalia kaupankäyntiä.
Jos Fiksuhuudossa 5000 ihmistä huutaa samaa tuotetta, niin voittaja on ihan sattumaa, vaikka muuta väitetäänkin. Arpajaislain piiriin tuota touhua ei saa millään ja ihmisten vaan pitäisi sisäistää idean ydin ja miettiä mahdollisuutta voittaa narinan sijaan.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Nimenomaan juuri se, että sattuma määrää voittajan, sitoo Fiksuhuudon arpajaislain piiriin. Tutustu siihen lakiin, ennen kuin tulet tänne tuommoista paskaa jauhamaan.
Pelkkä sattuman mukana oleminen ei tee toiminnasta arpajaislain piiriin kuuluvaa. Toimintaan osallistuminen täytyy olla vastikkeellista ja voitettavien hyödykkeiden täytyy olla myös rahan arvoisia. Mikäli osallistuminen olisi ilmaista tai voitoksi saisi mainetta ja kunniaa, niin silloin toiminta olisi laillista.
Itse olen viikon aikana huutanut 1200 euron tuotteet, siis kaupan tarjoushinta olkoon vaikka 900 euroa. Minulta on mennyt huutoja yhteensä 238 kpl a´85 senttiä. En tunne olevani huijattu, kun vielä tuotteet olivat muutenkin hankintalistalla. Huutaessa pitää vain olla päättäväinen, vaikka "kokeilempa" huutajia riittää. Huutajat jotka huutavat kokoajan samaa kohdetta halunnevat sen, onnenonkijat suttaavat hieman pakkaa, mutta "oikeat huutajat eivät tunnu turhaan härnäävän muita kohteita. Toki tyhmäähän se on kuluttaa huutojaan vain kiusaamalla. Jos rahaa on niin mikä ettei. Miksi muuten jättää huuto viimesekunnille kun päättäväisyytensä voi osoittaa heti huutamalla päälle. Tällöin hitaampikin ymmärtää olla tuhlaamatta huutojaan, koko homma on silloin halvempaa kaikille. Tavaraa kun toistaiseksi tuntuu riittävän. Nyt jään odottelemaan huutamiani tavaroita, mitäpä jos niitä ei tulekkaan...?
Arpajaistahan tuo touhu on, siitä ei mihinkään pääse. Onhan telkan kilpailutkin taitopelejä, kun tiedät mikä maitoa tuottava eläin LE_MÄ. Sitten yrität olla nopein soittaja sekunnin tuhannesosan tarkkuudella. Sekuntin sisään palvelimelle tupsahtaa 100-200 soittoa ja yksi on nopein. Taitoahan se vaatii, vaikka arpajaisesta on kyse.
Fiksuhuudossa on sama periaate. Tuhannesosan tarkkuudella kello tikittää palvelimella ja soittajia on satoja. Kun kello tikittää ruudussa, niin tosiasiassa palvelimella kello tikittää ihan eri aikaa, jota et tietenkään tiedä. Kun sata huutajaa koittaa saada tuotteen itselleen, niin palvelimella oleva kello päättää kuka voiton saa. Ehkä juuri sinä olet se, joka on muutaman tuhannesosan myöhässä. Kun kello palvelimella on kulunut loppuun, niin huutosi saattaa olla vasta matkalla, vaikka olet sen 4 sekunttia sitten lähettänyt. Sattumalla ja tuurilla on tuossa systeemissä 90% osuus ja 10 % on sinusta kiinni.
Turha on itkeä rahojen perään, sillä idea on todella hieno ja koukuttava kokemus monelle.
Sivusto tulee toimimaan niin kauan, kun hyväuskoisia riittää, sillä laki ei voi kieltää sivustoa, vaikka se on ihan selvää arpomista.