Mä olen nuori nainen jolla pitäs kai periaatteessa olla asiat hyvin,
mukava perhe, hyvä duuni, ja pari kaveria...
Mä kuitenkin tiedostan sen,
että mulla ei ole tunteita,
mä saatan tehä ihan mitä tahansa ja mä en kadu, mä en osaa,
otetaan esimerkiks se, että kun pienenä
(noin 5 vuotiaana) mun pikkusisko joutu teharille asia oli musta todella hauska,
oli kivaa kattella ku toinen kärsi
ja jos mun äiti kuolis,
mä joutusin harjotteleen itkemistä hautajaisia varten, jotta kukaan ei panis merkille,
että mua ei vois vähempää kiinnostaa.
mä olen aina ollu samanlainen,
mä osaan vaan esittää,
vetää normaalin ihmisen roolia,
se on elinehto,
että kukaan ei saa tietää tästä pimeestä puolestani,
vain netissä nyt nimimerkillä mä voin kirjottaa tästä.
Mä tiedän itekin,
että mussa on jotain hyvin pahasti vialla.....
mukava perhe, hyvä duuni, ja pari kaveria...
Mä kuitenkin tiedostan sen,
että mulla ei ole tunteita,
mä saatan tehä ihan mitä tahansa ja mä en kadu, mä en osaa,
otetaan esimerkiks se, että kun pienenä
(noin 5 vuotiaana) mun pikkusisko joutu teharille asia oli musta todella hauska,
oli kivaa kattella ku toinen kärsi
ja jos mun äiti kuolis,
mä joutusin harjotteleen itkemistä hautajaisia varten, jotta kukaan ei panis merkille,
että mua ei vois vähempää kiinnostaa.
mä olen aina ollu samanlainen,
mä osaan vaan esittää,
vetää normaalin ihmisen roolia,
se on elinehto,
että kukaan ei saa tietää tästä pimeestä puolestani,
vain netissä nyt nimimerkillä mä voin kirjottaa tästä.
Mä tiedän itekin,
että mussa on jotain hyvin pahasti vialla.....
Vastaukset 23
Vanhimmat
Onhan sulla sitten tunteita :)sulla oli hauskaa. Mutta oliko se silti hyvänolon tunne? Oletko katkera jollekin jostakin, haluatko kostaa, tunnetko vihaa? Mene ajassa taaksepäin, pohdi, ehkä löydät syyn. Vai masentaako, onko kova stressi? Masennus ja stressi, paha olo aiheuttavat myös tuota, mutta silloin pitäisi hakeutua hoitoon kiireellä, ettei tilanne pääse muuttumaan pahemmaksi. Voit sairastua vakavastikin, psykoosikin
mitään syytä tähän mä en keksinyt,
mitään masennusta tai mitään mulla ei oo,
ja mulla ei oo syytä vihata ketään tai haluta kostoa mä en tiedä siitä,
että oliko se hyvänolon tunne,
mutta se on se sana millä sitä pystyin parhaiten kuvaamaan,
mä luulen, että se oli jotain ihan muuta, jotain hyvin sairasta mitä mä en itekään täysin tiedosta....
heti sairauksista ala puhua. Sinulla ei näytä olevan kosketusta omiin tunteisiisi. Minulla vähän samanlainen tilanne. Läheisen kuolema ei tunnu missään. Avioero ei tunnu missään jne...
Itsekin joskus mietin, että olenko täysin tunteeton ihminen. Mutta niin asia ei kyllä ole. Ne tunteet ovat siellä jossain ja ne voidaan kaivaa esiin.
Kun kuulen Mozartin kuolinmessun alkukuoron, silmäni kostuvat välittömästi. Siis minulla on tunteet.
Enkö rakasta lähimmäisiäni?
Jos joku kohtelee puolisoani huonosti, raivostun silmittömästi. Siis Minä rakastan häntä.
Jos kuulen, että jotain viidestä lapsestani on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti, tunnen surua.
Olenkin päätellyt, että kova maailma kaikkine konkursseineen ja monine avioeroineen on kovettanut tunteitteni pinnalle kalvon, joka täytyy puhkaista.
Siellä ne ovat, tunteet.
vain yksinkertaisesti pimppa päälle? Sieltä ne kaikki tunnetilat ja niiden puutokset tulee. Ja mä en ole sitten mikään saatanan hullu!!
Toinen juttu on sit se miksi kuvittelet noin? Tai ajattelet... Sulla ilmeisesti vähän ajatus harhailee? Ei siinä mitään... Spontaani itku onkin sitten melko harvinaista eikä se ole edes käytössä kaikilla ihmistyypeillä kaikkina aikoina. Riippuu vähän persoonasta. Ei sitä tarvitse silleen edes itkeskellä, jos ei huvita. Osta eläin, mielellään nisäkäs...
ole kyse siitä,
että mulla on tunteet jossakin,
mutta päällepäin vaikutan kylmältä.
Sen sijaan mulla ei ole MITÄÄN tunteita,
ei ollenkaan.
Että et ainakaan häviä mitään..
Kaikki on niin paljon helpompaa ilman tunteita.
Joku tuntee liikaa joku liian vähän..kuka
voi sanoa että miten toisen pitäisi tuntea.
Tuntuu, että "tälläisten" ihmisten oikeus elää on useimpien mielestä olematon, mikä on perseestä sillä enhän mä pyytänyt saaada syntyä tälläiseksi. sitä jää väkisinki miettimään, että menetänkö mä sitten niin paljon, kun ei ole tunteita?
Olen myös jotain sellaista huomannut että kielteisesti
suhtaudutaan ihmisiin jotka eivät syystä tai
toisesta "tunne niinkun pitäisi tuntea".
Haluaisin sanoa että et menetä mitään..mutta taidanpa olla hieman väärä henkilö sanomaan noin.
En voi varmasti sanoa että asia on niin,kun en tiedä..
jos ei olisi näitä hiton tunteita, niin ei nyt tarvitsisi kärsiä tätä turhaakin turhempaa ahdistusta.
Olisiko parempi jos olisin liian ahdistunut, mutta pitäisin ihmisarvoni?
Älä suutu tästä, mä vain spekuloin, mutta kun tästä mä en voi kellekkään puhua....
toisin voisi olla esim masennuksen kanssa, sillä se olisi yleisen mielipiteen mukaan "hyväksytympää"
osaan auttaa, mutta kirjoituksesi kiinnostaa
ja haluan tietää lisää.
Kirjoittaisitko lisää tunteettomia tapahtumia elämästäsi?
Tunteita pitää osata hillitä sanattoman kulttuurisen sopimuksemme mukaisesti,
ja samoin taitaa olla tunteettomuuden kanssa,
vaikka siten rakentaisi kotelon ympärilleen...
Kun isäni kertoi mummini kuolleen, ihmettelin melkein ääneen, miksi se on muille itkun paikka.
Pystyn myös tekemään melkein mitä tahansa,
esim löin siskoni kolmen kuukauden ikäistä vauvaa, kun se huuti.
Olin luokkamme pahin koulukiusaaja ja vaikka jäin toisinaan kiinni pystyin esittämään aina "normaalia" ihmistä....
kun kummitätini lapsi kuoli,
minua oksetti nähdä hänen itkevän.....l
Tunteettomuus on tuttua minullekin, mutta en silti tee muille pahaa. Pitäisi olla vihaa, voidakseen lyödä toista. Pientä lasta en löisi koskaan, en tosin isojakaan, en ketään. Pystytkö järjelläsi hillitsemään itseäsi pahoista teoista? Jotkut voivat tehdä rikoksiakin tuntematta syyllisyyttä.
Minulla on lapsia koulussa. Ei ole epätavallista, että heitä joskus kiusataan. Olen miettynyt kiusaajan olemusta. Hän tuntee itsensä huonoksi ja koettaa kiusaamalla saada muut tuntemaan itsensä vielä huonommaksi kuin tuntee itsensä olevan. Usein kiusaaja on kiero ja tekeytyy "mallioppilaaksi" oikeissa tilanteissa ja, kun opettajan silmä välttää, hän kiusaa taas. Olen huomannut myös, että kiusaajalla voi olla etäinen tai muuten ei lämmin suhde vanhempiinsa. Hän janoaa heidän hyväksyntäänsä ja rakkauttaan, mutta ei saa sitä.
Tunteiden puute on toisaalta kätevää, toisaalta vaarallista. Minun tunteeni ovat kadonnet traumaattisen lapsuuden ja nuoruuden ja aikuisuudenkin myötä. Ehkä tunteeni ovat vain jäässä, ehkä persoonallisuuteni on jakautunut ja olen eristänyt tunteeni jonnekin, johon en itsekään enää pääse käsiksi.
Onhan sinulla jotain tunteita, kun itkeminen oksettaa. Oksetus on merkki ahdistuksesta tai muusta pahasta olosta. Minuakin kuvottaa moni asia. Sinua ahdistaa myös pienen lapsen itku, kun et kestä sitä, vaan lyöt viatonta lasta. Ehkä sinuakin on vauvana lyöty, kun olisi pitänyt lohduttaa. Ehkä olet täynnä purkamatonta vihaa, joka pitäisi purkaa turvallisesti ja hallitusti psykoterapeutin ohjauksessa.
Psykoterapeuteilla ja psykiatreilla on monenlaisia kyselyitä, joilla he selvittävät ihmisten oireita ja vaivoja voidakseen hoitaa asiakkaitaan ja potilaitaan oikealla tavalla.
ilmaisin aiemmin itseäni ehkä vähän väärin, esim silloin, kun löin vauvaa en tuntenut vihaa. Olisin voinut ihan hyvin ottaa vauvan syliini ja tarjota pulloa, mutta minua ei kiinnostanut muu kuin hiljentää se.
Kysyt pystyisinkö tekemään rikoksia tuntematta syyllisyyttä, vastaus on EHDOTTOMASTI kyllä, ja olen niin tehnyt.
En vain ole koskaan jäänyt kiinni. Koulukiusaajana ollessani kyse ei ole ollut siitä, että olisin tuntenut,
että mä olen muita huonompi, vaan vaikka mä käsitin, että se ei muiden mielestää oo oikein, mä en pystynyt tuntemaan katumusta tai mitään muutakaan.
Vanhempiini minulla on aina ollu lämmin suhde. Kun kirjoitin, että itkeminen oksetti mua,
minä tarkoitin, että se ei ahdistanut minua, mä en vaan pysty käsittämään, mitä itkemistä siinä on jos joku kuolee??
Että ehkä kannattaisi keskustella jonkun
mielenterveysalan ammattilaisen kanssa asioista.
Tuo kuvauksesi sopii varmaan moneenkin persoonallisuushäiriöön.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Antisosiaalinen_persoonallisuushäiriö
Löysin kyllä itseäni noista kuvauksista,
ja varmasti mun pitäs jollekin näistä asioista puhua,
mutta mulle on vaikeaa hakea tähän apua,
kun olen tottunut salaamaan tätä....
uskallat hakea,
siis saat aikaiseksi mennä juttelemaan ammattilaiselle.
Ja toivottavasti saat järjelläsi pidettyä itsesi ns. yhteiskuntakelpoisena.
Toivottavasti tuon terapian jälkeen
saat edes kerran
nauraa aidosti tai kokea orgasmin miehesi kanssa tms. tunteikasta.
Tere, selailin tääl ja löysin sun kirjoituksen. Täytyy ihan kysyä, että oletko sä tyytyväinen elämääsi noin? Jos et ole ja haluat ehkä tuntea jotain, niin hakeudu terapiaan. Ekana tulee mieleen, että sinulla on jokin trauma, jota et tunnista ja tunteesi ovat "jäätyneet" tai sitten persoonallisuushäiriö...Terpaia ja mahd. lääkitys auttaa. Hyvää jatkoa, toivon että saat apua...
haluaisinko muuttaa elämääni, sillä en tiedä muustakaan...
mutta kun vaikuttaaa siltä ettei tälläinen ihminen ansaitse ihmisarvoa,
sitä jää miettimään,
onko se mitä minulla ei ole, sitten niin paljon...
Luin juttusi ja en tiedä noista psyykkisistä ongelmista mitään, mutta minun korvaani kuulostaa kovasti siltä että kannattaisi käydä puhumassa jonkun kanssa. Jos et itsesi vuoksi mene, mene lähimmäistesi. Arvelisin että joko kyseessä on joku patoutunut tapahtuma tai trauma mitä et muista tai sitten sinulla on joku synnynnäinen persoonallisuushäiriö.
Ihan normaalilta tuollainen tunteettomuus ei kuulosta. Se ei tee sinusta pahaa ihmistä, ainakaan ennekuin satutat muita...Sen satuttamisen voit estää puhumalla jonkun kanssa jotta opit tuntemaan itsesi ja löydät syyn tuohon empatian puutteeseen.
Onko kyseessä mielestäsi täysi tunteiden puutos (myös iloiset asiat) vai vain empatian puutos? Eli siis etkö osaa asettua muiden sijaan, vai etkö ylipäätään tunne mitään? Kysytään vaikka näin että iloitsetko jos saavutat jotain? Ilahdutko jos sinua muistetaan (saat yllätyksen yms)? Petytkö? Itketkö koskaan? Jos niin miksi (surulliset leffat..)?Tunnetko mielestäsi rakkautta? Voitko kuvitella ketään elämässäsi jonka kuolema tuntuisi joltain? Voisitko muuttaa maailman toiselle laidalla ja olla ikävöimättä ketään, ikinä?
Nämä kysymykset esitin lähinnä mielenkiinnosta. Vastaile jos jaksat :)
Minun mielestäni kyseessä on täysi tunteiden puutos,
en iloitse jos saavutan jotain,
en välitä siitä yhtään jos saan yllätyksen
tai muuta...
En pety, en itke koskaan en muista,
että edes lapsena olisin itkenyt
(paitsi joskus kivusta)...
en tunne rakkautta muita ihmisiä kohtaan en edes mitään pientä kiintymystä tai vastaavaa...
En voi kuvitella ketään jonka kuolema tuntuisi jossakin,
jos koko perheeni kuolisi vaikka auto-onnettomuudessa minä olisin vain,
että okei, se ei liikuttuttaisi minua yhtään.....
Voisin muuttaa ihan minne tahansa,
enkä ikävöisi ketään en vanhempiani, sisaruksiani, ystäviäni.....
Vaikuttaako ne mitenkään mielihyvää tuottavasti? Jos ei, niin kyseessä voi olla aivovamma.
alkoholi ynnä muut vaikuttaa
kyllä mielihyvää tuottavasti,
vaikka en juomisesta niin
hirveästi välitäkään.