Tuskin kirjanpitokaan on ongelma kun voittoja ei tule paljoa. Voitais laskea osumat jokaisesta rivistä silti vaikkei voittoa tuliskaan.
Monarikilpailu
mihin hävisi?
3440
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
...mutta tuo systeemi ei sellaisenaan kannustaisi hakemaan hyviä vähän pelattuja merkkejä. Eli 30 % pelattu merkki olisi samanarvoinen 5 % pelatun merkin kanssa. Käytännössä tuon kilpailun voittaisi pelaamalla vain kaikki eniten pelatut merkit. Tuskinpa pelaisin ikinä sellaista riviä oikeasti, jonka tuohon kilpailuun laittaisin noilla säännöillä. Jos saat tuon ongelman ratkaistua, niin mikä ettei joku kilpailu kävisi. Tuonhan voittaisi käytännössä myös yhdellä osumalla, koska pitkää kilpailua ei kukaan jaksa käydä ja osumia tulee harvakseltaan. Esimerkiksi pisteitä voisi tulla siten, että osuneen merkin pelatuimmuusprosentista otetaan käänteisluku, eli tavallaan kerroin. Nämä luvut sitten summattaisiin yhteen. Kuulostaako järkevältä? Laskemista tulisi ylläpitäjälle kyllä enemmän tällöin. Minä en kyllä osallistu, jos pelkät maalimäärien osumat lasketaan. Onhan tuossa tietysti muutakin säätämistä, mutta tuo nyt tuli potentiaalisena ongelmana ensimmäisenä mieleen.
Mikä se sellanen käänteisluku on? Taitaa olla Monariveikon propagandaa sääntöjen rukkaamiseksi omaksi eduksi. Sun pitäis pyrkii eduskuntaan.
Otetaan panosraja ja lasketaan niillä osumat. Lähimmäksi päässyt "voittaa" tulleen kertoimen, vaikka kaikki ei osuisikaan.
Siksi vaikeilla kierroksilla voisi "voittaa" enemmän ja näin jyvät karsiutuivat akanoista vaikkapa 10 kierroksen kilpailussa. Kuka järjestää?