Opinko rakastamaan lasta?

itestää kiinni,mikä on elämäntilanteesi(suhde mieheen),onko taipumusta masennukseen,onko vauva haluttu,mistä olet valmis luopumaan laspen takia jne.lista on pitkä,mutta on ihmisiä ketkä voivat lastaan rakastaa ehdoitta vaikka elämäntilanne olisi huono,paljoa niitäkään ei ole.Mutta on PALJON asioita joilla on vaikutusta äidin ja lapsen varhaisesti syntyvään suhteeseen ja niitä on hyvä pohtia ennen lapsen syntymää.

Itse en välitä niinkään lapsista(en pieneistä enkä isoista) ylipäätään-enkä ole koskaan ollutkaan mikään erityisen lapsirakas persoona.
toimeen kyllä tulen aidosti silti lasten kanssa,mutta esim.ammattina en voisi kuvitellakkaan työtä jossa olisi paljon lapsia.
Se pointti tässä jutussa olikin se,että se OMA on kuitenkin se SINUN OMA eikä kenenkään muun.
Eli kyllä useinmiten sitä omaa raskastaa täydestä sydämestään.

Eikä se,ettei näin muuten pidä lapsista tms. todellakaan tarkoita ettei omastaan voisi pitää.

Itselleni juuri ne omat rakkaat lapseni ovat maailmankaikkeus ja mun elämä! mitään sen rakkaampaa en täällä maan päällä tiedä,ja sillä on suuri merkitys niin minullekkin kuin lapsilleini,eikä minun siltikään tarvitse olla mikään lapsirakas edelleenkään.

Noi sun ajatukset on ihan normaaleja kun esikoista(?)odotat ja muistan ite ajatelleeni ihan samanlailla,mutta jos koittaa asennoitua asiaan uudella valoisemmalla tavalla ja samalla painottaa itselleen,että :"kyllä mä pärjään äitinä" "osaan hoitaa sitä omaa lastani parhaiten ja tulen siinä pärjäämään loistavasti" "mä saan maailman ihanimman vauvan!"

Mieti siis enemminkin kuinka hyvä olisit äitinä juuri sinun vauvalleauva tarvitsi ja kuinka se sinun oma vauva tarvitsee sinua.

kannattaa olla ihan vaan poistiivisella mielellä tässä rakkaus-asian tiimoilla =)

Mulla on samanlaisia ajatuksia, että välitänkö mä sitten siitä omasta lapsesta, ja jaksanko hoitaa sitä. Mä tykkään hirveesti lapsista ja olen työssä, jossa hoidan lapsia, ja olen todella hyvä työssäni. Mutta silti tää äitiysjuttu on ihan uusi mulle, väistämättä sitä tulee kelattua kaikkia asioita mielessään eri lailla. Hmm.. onhan tässä vielä koko odotusaika aikaa tottua äitiyden ajatukseen. Uskon, että kun se syntyy, niin kyllä se silloin tuntuu omalta ja tärkeimmältä ja täydellisimmältä asialta maailmassa. Anna itsellesi lupa pohtia asioita, mutta luota silti siihen, että sinusta tulee omalle lapsellesi kaikkein paras äiti!

saman tunteen läpi etenkin kun miehen kanssa riidellään paljon hankinnoista,ym..ja pahoitan siitä koko ajan mieleni niin on välillä tuntunut että haluanko sittenkään tätä lasta. Mutta kun istun yksin mieli maassa ja pieni potku mahasta tulee niin tiedän että haluan tämän lapsen enkä halua tapahtuvan mitää pahaa pienelle. muttei sellaista suurta äidin rakkautta ole vielä tullut,mutta uskon sen tulevan sitten kun lapsi on maailmassa ja kun totutaan toisiimme. Nyt odotus aikana huomannut että hormonit on laittaneet kaikki tunteet ihan sekaisin niin tunteet ailahtelee hirveästi. Hyvää jatkoa odotuksessa !