Prahaan asumaan

???

Olen mahdollisesti lähdössä töihin Prahaan kesäkuussa. Onko Prahassa millainen hintataso verrattuna Suomeen? Lähinnä kiinnostaa elintarvikkeiden hinnat, asuntojen vuokrahinnat. Missäpäin Prahaa on ns. hyvät asuma-alueet?

5

3272

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • prahis

      En itse ole asunut Prahassa, mutta tiedän jotakin ylläolevista asioista.
      Ruoka on selkeästi halvempaa, kuin Suomessa. Karkeasti puolet halvempaa. Vuokran määrä riippuu jonkin verran asunnon sijainnista. Kaukaisemmissa lähiöissä melko paljon halvempaa, kuin esim, Helsingissä, mutta keskustassa ja sen tuntumassa eroa ei käytännössä juuri ole. Hieman turistipyydysten ulkopuolella olevista asuinalueista käsittääkseni Dejvice esimerkiksi on varsin arvostettua aluetta.

    • Prahassa

      Eläminen on Prahassa aika edullista, ainoastaan asuminen maksaa paljon. Ruoka ja juomapuoli on halpaa niin kaupoissa kuin monissa ravintoloissakin. Itse kun siellä muutaman vuoden asuin, en juuri viitsinyt kotona kokkailla. Varsinainen ulkonasyöjän paratiisi siis :)

      Prahassa hyviä asuntoalueita ovat keskustassa Mala strana (linnan juurella, lähetystöaluetta ja loistoasuntoja), jotkut osat Vanhasta kaupungista (esim. Josefov) ja osa Vinohradyn aluetta. Kauempana keskustasta hyviä asuinalueita ovat esim. huvilakaupunginosat Orechovka ja Hanspaulka.

      Keskustakaksiosta pitää maksaa sijainnista ja tasosta riippuen 600-1000 euroa. Luksus on tietenkin sitte oma lukunsa, jos sellaista haluat lisää edellisiin hintoihin tonni. Ilmoitettu vuokra monesti on ns. kylmä vuokra, sillä lämmityksestä, lämpimästä vedestä, sähköstä ja kaasusta maksetaan erikseen kulutuksen mukaan. Tähän pitää varata reilu 100 euroa / kk.

    • ffflame

      Lähiöstä saa panelak-murjun parilla sadalla eurolla JOS teet pitkäaikaisen sopimuksen. Vuokranantajat suosii pitkiä, yli vuoden kestäviä soppareita ja lyhyemmän ajan vuokra voi olla suhtessa hurjasti kalliimpi. Kaikki englantia puhuvat kiint. välittäjät välittää short term-asuntoja, mm. homesweethome, happyhouserentals. Me maksettiin 1,5 kuukaudesta 800€/kk mutta kaikki sujui in english ja sujuvasti. Kiint. välittäjä oli eren realityn Karolina.

      Kivoja kaupunginosia on esim. Devjice, Smichov, Vinohrady (kallis), Letna. Karlin ja Zizkovkin näyttää mukavammalta kuin 10 vuotta sitten.

      Jos olet menossa vain lyhyeksi aikaa, yksi vaihtoehto on etsiä sub-let -tyyppinen vuokra-asunto, onko se nyt suomeksi alivuokralaisuus? Eli joku on tehnyt vuokrasopimuksen ja haluaa mennä kotimaahansa tms. joksikin aikaa tai lähteä kokonaan poies ja siirtää vuokrasopimuksensa sinulle.

      Ruoka on edelleen Suomea halvempaa (missäpä ei olisi?) sekä kaupoissa että perusravintoloissa.

      • ???

        Kesäkuussa olisi lähtö ja pidemmäksi aikaa olen jäämässä Prahaan, mutta kiitos kaikille vastauksista.


      • myös asunnon etsijä
        ??? kirjoitti:

        Kesäkuussa olisi lähtö ja pidemmäksi aikaa olen jäämässä Prahaan, mutta kiitos kaikille vastauksista.

        Olen tässä surffannut epätoivoisesti ja koittanut löytää kalustettua asuntoa Prahasta. Lähtö sinne vuodeksi on tämän kuun viimeinen päivä...hinta ja asuntojen laatu tuntuu vaihtelevan suuresti. Tsemppiä!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      109
      2740
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      29
      1331
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      98
      1176
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1007
    5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      987
    6. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      133
      948
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      843
    8. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      673
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      40
      668
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      109
      625
    Aihe