VAROKAA HURMAAVAA

Haluan varoittaa kaikkia autokoulua käyviä tyttöjä ihanasta autokoulunopettajasta.

Sain autokoulunopettajaltani sukupuolitaudin.
Ihanaa oli ensin, mutta totuus oli karu.
Tämä hyvännäköinen mies solmii suhteita sekä työssä että vapaa-ajalla helposti. Hänen ei edes tarvitse metsästellä koska naisia riittää ilman että hän tekee mitään. Lisäksi hänellä on pari vakituistakin, jotka ei tiedä toisistaan kumpikaan. Nekin on olleet sen oppilaita.

En jaksa ruveta asiasta riehumaan. Lääkärissä selvisi että olen saanut sukupuolitautitartunnan. Opettajasta olen sen saanut, koska muita mulla ei ole ollut. Haluan varoittaa teitä joilla on suhde saman miehen kanssa. Hankkiutukaa lääkäriin. Ja te jotka olette hänen oppilaitaan, varokaa, opella on tauti edelleen eikä se mene lääkäriin vaikka sille sanoisi.
416143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

missäpäin suomea tilanne on tämmönen

Äänestä
  • Helsingissä

    Äänestä

Kerrohan autokoulun johtajalle asiasta, on muuten entinen autokoulunopettaja sen jälkeen !

Ellei se auta niin Liikenneministeriö tai AKE on seuraava valituskohde, sillä opettajalla kun on lupa siihen hommaansa, ja se lupa voidaan myös peruuttaa.......

Äänestä
  • saa sitä autokoulun opekin panna vapaaajallaan miten haluaa ei vaikuta mihinkään sori vaan.inssi joka päästäisi läpi niin se olisi rikos.

    Äänestä

  • takia vai haloo. kirjoitti:

    saa sitä autokoulun opekin panna vapaaajallaan miten haluaa ei vaikuta mihinkään sori vaan.inssi joka päästäisi läpi niin se olisi rikos.

    kukaan autokoulun omistaja hyvällä katsoo opettajaa, joka kovin tiheellä frekvenssillä panee oppilaitaan.
    Opettajan ei kait pitäisi sekaantua oppilaisiin, olipa sitten kyse autokoulusta tai muusta koulusta? Kannattaisi ap:n olla yhteydessä ainakin autokoululiittoon.

    Äänestä

on suotavaa myös autokoulunopettajan kanssa. Nastoilla tai ilman.

Äänestä

On hyvä kun varoitat toisia. Varmaan ainakin ne jotka ovat ko miehen kanssa suhteessa tällä hetkellä ymmärtävät mennä lääkäriin.

Muut tämän henkilön oppilaat eivät ehkä osaa yhdistää varoitusta omaan opettajaansa, koska et kertonut mikä koulu ja kuka opettaja. Älä toki kerrokaan, netissä henkilön paljastaminen voisi johtaa ikäviin seuraamuksiin, jotka kohdistuisivat itseesi.

On todella väärin, ettei useissa samanaikaisissa suhteissa elävä mies käytä oma-aloitteisesti kumia. En halua sinua siitä syyttää. Vaikea naisen on miehelle kumia tyrkyttää jos mies on vastahakoinen sitä käyttämään.

Äänestä
  • Kumia pitäisi toki käyttää puolin ja toisin. Mutta kyllä mun mielestä ongelma tässä on jo itse seksisuhteissa. Ko. ajo-opettaja käyttää väärin oppilaisiinsa (nuoriin tyttöihin!) opetustilanteessa syntyvää luottamuksellista suhdetta. Ymmärrän, että tytöt tuossa tilanteessa ihastuvat helposti, mutta opettajalla pitäisi aikuisena ihmisenä olla sen verran munaa, että etsii panonsa muualta, kuin oppilaistaan.

    Äänestä

Jännä juttu tää autokoulunopettajaan ihastuminen! Mä kävin koukuni Lahdessa ja olin ihan liekeissä kun tään tietyn miehen kanssa ajeltiin.. tosin olen jo vanhempi nainen (yli30vee) mutta mies pyörii vieläkin tietyissä tilanteissa mielessä.. ;)

Äänestä

Joko tää on provo tai sitten nää oot tyhymä.

Ope siis kertoili sulle näistä naisjutuistaan, vai mistä tiedon sait. Ja silti menit touhuumaan ilman suojaa.

Ja sitä paitsi: tän sun kuvailus perusteellako pitäis pystyä se oikea hurmuriope nyt sitten tunnistamaan kaikkien stadilaisten opettajien joukosta?

Äänestä

teidän jutut...
Nyt on kyllä kaikilla Helsingin ihanilla, hyvännäköisillä ja hurmaavilla opettajilla leima otsassa.
Nämä jutut kertovat kyllä kirjoittajistakin jotain, taitavat olla provoja, kun usein tiedetään opettajien taustatkin niin hyvin. Toivottavasti he eivät nimeä ketään, ettei tule syytteitä.

Äänestä

ei muuta kun nimetön tiedote molemmille vakituisille ja niille "uhreille" jotka tunnet!
Noin vastuutoman sian toimiin pitäis puuttua, te edes tuo!

Äänestä

Olkoot provo tai ei niin mulle kävi samoin.Satuin seurustelemaan tollaisen open kanssa joten - kutsukaa vaan tyhmäksi - emme käyttäneet kumia.Ois pitäny mutta varokaa,se tyyppi on vähän yli 30-vuotias ja ajelee täällä stadissa.En usko et tollasesta luvat menee mutta ainakin autokoulun maine menee!

Äänestä
  • ja se varmaan tuuppas sua kakkoseen ja satuit tulemaan vielä raskaaks sen takia

    Äänestä

  • Ite en saanu tautia mutta itekkin "Satuin seurustelemaan tollaisen open kanssa".En tiedä onko sama tai jos ei oo niin mikä niitä opeja oikein vaivaa??? Eikä ne siellä autokoulussa välitä.

    Äänestä

Liukkaankelin 1-vaiheen ja 2-vaiheen omalla tavallaan.
Saako alennusta autokoulusta?

Äänestä
  • Saa alennusta.Tai seksillä kai maksettiin osa.Ihan oikeesti!

    Äänestä

jos jollakulla olisikin vakava sairaus, sinunkin pitäisi siitä ilmoittaa lääkintäviranomaisille. Älä keksi juttuja, jos et ole saanut tarpeeksi huomiota opeltasi. Hanki elämä ja iloitse keväästä.

Äänestä

opettajan tulee opettaa ja ohjata liikenne- ja autoasioissa. Ei muuta.
Seurustelusuhde on kyseenalainen oppilaan kanssa, jopa moitittavaa.
JOS on daudeja, tulee painua lääkäriin, varoittaa muita ja erota autokoulusta. Niin, ja hävetä Ilkka Kanervan tavoin.
Kerro lisää! Esim. ei ole punatukkainen, on laiha, ei ole kovin pitkä, puhuu savvoo jne. Edes jotain.

Äänestä
  • No jotain:
    -ei tosiaan ole punatukkainen vaan hiukset ovat ruskeat
    -melko pitkä, mutta ei hujoppi
    -normaali kehonrakenne, ei siis laiha eikä lihava
    -puhuu niin kuin Hesassa puhutaan
    -oikein mukava ja sympaattinen

    Äänestä

  • Hei eks ope!Taidatpa tuntea tyypin!"Ei ole punatukkainen"Oliko toi vihje?Mun kohdalla ainakin täysin paikkaansa pitävä - punatukkainen-kyllä!

    Äänestä

jotain vastuuta. Ilman kortsua kun ryhtyy hommiin niin siinä saa syyttää itseeäänkin. Ja jos mies ei suostu käyttämään, silloin ei suostuta antamaan.

Toiseksseen, jos te olette kuksineet ajotunnilla, niin olet ollut kyllä aika tyhmä sinäkin.

Jos taas vapaa-ajalla, silloin kun Opettajan työaika on loppunut, niin silloin se on kummankin omaa aikaa. Tietenkin ei ole moraalisesti sopivaa ryhtyä oppilaan kanssa suhteisiin silloin kun autokoulu on vielä kesken.

Minkään ammatin vaatimuksissa ei sanota, että ryhdutään selibaattiin loppuiäksi, paitsi munkit.

Ja jos olet saanut taudin, mene hyvä ihminen sukupuolitautien poliklinikalle, ja nimeä siellä partneri. Kyllä se sieltä hoituu eteenpäin, miehelle tiedoksi.

Mikään laki ei myöskään velvoita opettajaa eroamaan ammatistaan, tosin koulun johdolla voi olla sanansa sanottavana, tiukka varoitus tms.

Syynsä on siis molemmissa, turha kaataa koko vastuuta opettajan niskaan.

Kirjoituksen laati nainen, myös ihastunut opettajaansa, mutta ei tosiaankaan olisi tullut mieleen moinen homma koulun aikana, vaikka hänkin oli hurmaava mies.

Äänestä
  • viimeiseen kappaleeseen, oli muunneltua totuutta.
    Mieleen kyllä tuli ja tulee vieläkin, montakin kertaa, kaikenlaista luvatonta.
    Mutta ajotunti on ajamista varten, ei muuta.

    Äänestä

Siis menit makaamaan autokoulun opettajan kanssa!? Ei niillä nyt niin hyvä palkka ole verrattuna Suomen keskiansioihin, että se kannattaisi. Paljonko opettaja pystyi sinulle maksamaan?

Hanki hyvä tyttö itsekunnioituksesi takaisin. ÄLÄ siis makaa seuraavaksi postinjakajasi, peruskoulun opettajasi, kaupan kassan, taksikuskin, pankkitoimihenkilön, kännykkämyyjäsi, talonmiehesi tai muidenkaan ihmisten kanssa, joita tapaat jossain liittyen heidän työhönsä.

Hanki itsellesi OMA mies, mene naimisiin, osatkaa talo ja hankkikaa lapsia kekskenänne, jos et nyt sitten kärsi loppuelämän ajan lapsettomuudesta. Autokoulun opettaja tuskin raiskasi sinua? Taisit olla siellä sängyssä(?) sinäkin?

Äänestä
  • "Hanki itsellesi OMA mies, mene naimisiin, osatkaa talo ja hankkikaa lapsia kekskenänne, jos et nyt sitten kärsi loppuelämän ajan lapsettomuudesta...."

    Ei kaikki halua kiviriippaa vierellee,joillekkin yksineläminen on elinehto...naimisiin..-miksi?...lapsiakaan ei kaikki halua-miksi niitä olisi pakko olla?

    Ja lopuksi, jos saisin autokoulun kakkosvaiheen läpi pelkällä kerran parin....niin johan passais,kaupat tulisi,jos kerta tyyppi komeakin...tässä enää mitään säästeltävää muutenkaan ole=) lukekaa ja kauhistelkaa;)

    Äänestä

  • Onko sinulle kukaan aikaisemmin sanonut, että olet yksinkertainen ihminen?

    Äänestä

  • tiedoksi kirjoitti:

    Onko sinulle kukaan aikaisemmin sanonut, että olet yksinkertainen ihminen?

    Mutta minäpä olen naimisissa, kaksi lasta, talo maksettu, kaksi autoa. Kaikki muutenkin hyvin. Eipä olisi nuorenakaan tullut mieleeni panna autokoulun opettajaani. Ja alkuperäinen vielä viitsii tunnustaa! Nyt tuo heitukka levittelee tautiansa sitten muille ammattikunnille.

    Ja miksi olen ääliö? Jos sinulla on tapana panna kaikkea mikä liikkuu, niin se on sinun ääliömäisen ihmisryhmäsi ongelma. Huorat on huoria ja perverssit nuoriin sekaantujat saastaisia kusipäitä.

    Sinulle nim. "tiedoksi". Jos sinun on pakko panna jokaista opettajaasi, niin yritä lapsi pieni ymmärtää, että kärsit siitä aikuisena. Kukaan ei lopulta huoli huoraa vaimokseen.

    Äänestä

  • asian vierestä menee kirjoitti:

    "Hanki itsellesi OMA mies, mene naimisiin, osatkaa talo ja hankkikaa lapsia kekskenänne, jos et nyt sitten kärsi loppuelämän ajan lapsettomuudesta...."

    Ei kaikki halua kiviriippaa vierellee,joillekkin yksineläminen on elinehto...naimisiin..-miksi?...lapsiakaan ei kaikki halua-miksi niitä olisi pakko olla?

    Ja lopuksi, jos saisin autokoulun kakkosvaiheen läpi pelkällä kerran parin....niin johan passais,kaupat tulisi,jos kerta tyyppi komeakin...tässä enää mitään säästeltävää muutenkaan ole=) lukekaa ja kauhistelkaa;)

    "Ja lopuksi, jos saisin autokoulun kakkosvaiheen läpi pelkällä kerran parin....niin johan passais,kaupat tulisi,jos kerta tyyppi komeakin..."

    Autokoulun opettaja ei aina ole autokoulun omistaja, joten tod. näk. joudut maksamaan maineesi ja II-vaiheesi itse.

    "Ei kaikki halua kiviriippaa vierellee,joillekkin yksineläminen on elinehto...naimisiin..-miksi?...lapsiakaan ei kaikki halua-miksi niitä olisi pakko olla?"

    Juu ei varmaan vielä tuossa elämänvaiheessa, jos autokoulukin on vielä kesken. Odota vaan, elämä voi muuttua.

    Äänestä

  • tiedoksi kirjoitti:

    Onko sinulle kukaan aikaisemmin sanonut, että olet yksinkertainen ihminen?

    taisi kolahtaa omaan nilkaan? Nyt kipinkapin sinne klinikalle ja hoida panohommasi sinäkin jonkun muun, kuin jonkun sellaisen kanssa, johon olet asiakas-suhteessa. Kyllä me kuullaan kahvitunnilla teistä panopuista ja II-vaiheessa nähdään mekin sitten ;)

    Äänestä

  • toinen sivusta seuraaja kirjoitti:

    "Ja lopuksi, jos saisin autokoulun kakkosvaiheen läpi pelkällä kerran parin....niin johan passais,kaupat tulisi,jos kerta tyyppi komeakin..."

    Autokoulun opettaja ei aina ole autokoulun omistaja, joten tod. näk. joudut maksamaan maineesi ja II-vaiheesi itse.

    "Ei kaikki halua kiviriippaa vierellee,joillekkin yksineläminen on elinehto...naimisiin..-miksi?...lapsiakaan ei kaikki halua-miksi niitä olisi pakko olla?"

    Juu ei varmaan vielä tuossa elämänvaiheessa, jos autokoulukin on vielä kesken. Odota vaan, elämä voi muuttua.

    Nyt meni huti, olen nimittäin jo varsin yli-täysikäinen, 18v on tullut jo pariin otteeseen täytettyä. Niinettä kyllä mä tiedän mistä puhun.Sattuipa tuo ajokortin suorittaminen jäämään tänne alkavien vanhuuspäivien kohdilla ja ois se 2-vaihe vielä suorittamatta.

    Parisuhteesta ja elämästä yleensä on jo sellainen kokemus, että allekirjoitan siinäkin sanomani.

    Joo, odottelenhan minä mitä elämä vielä näyttää ja ehkä muuttaa....

    Ps.Tietenkään en ois tyrkyttämässä vanhaa itseäin maksuksi autokoulusta;)

    Äänestä

  • "Siis menit makaamaan autokoulun opettajan kanssa!?"

    Ihmettelen ihan samaa.

    "Hanki hyvä tyttö itsekunnioituksesi takaisin."

    Niin makaa, kuin petaa. Siperia opettaa.

    Alkuperäiseltä oli ihan fiksua varoittaa muita juuri tällä palstalla.

    Äänestä

  • yks konttoristi ak kirjoitti:

    Mutta minäpä olen naimisissa, kaksi lasta, talo maksettu, kaksi autoa. Kaikki muutenkin hyvin. Eipä olisi nuorenakaan tullut mieleeni panna autokoulun opettajaani. Ja alkuperäinen vielä viitsii tunnustaa! Nyt tuo heitukka levittelee tautiansa sitten muille ammattikunnille.

    Ja miksi olen ääliö? Jos sinulla on tapana panna kaikkea mikä liikkuu, niin se on sinun ääliömäisen ihmisryhmäsi ongelma. Huorat on huoria ja perverssit nuoriin sekaantujat saastaisia kusipäitä.

    Sinulle nim. "tiedoksi". Jos sinun on pakko panna jokaista opettajaasi, niin yritä lapsi pieni ymmärtää, että kärsit siitä aikuisena. Kukaan ei lopulta huoli huoraa vaimokseen.

    Olet sairas ihminen. Keskittyisit työhösi konttoristi, sen sijaan, että kehut itseäsi, autojasi talojasi etc työaikana netissä.

    Kai se sinun ukkosikin jonkin ammatin harjoittaja lienee, ellei opettaja eikä postiljooni niin jokin muu ja joskus jossain sinä hänet tapasit ja rakastuit jne. Samanlaisia asioita tapahtuu kaikille: joskus ne rakastumiset johtavat avioliittoon, joskus päättyvät surkeasti. Turha sinun on kehuskella ja toisia ihmisiä moittia. Muista vaan, että avioliitoistakin puolet päättyy eroon. Voit vielä jonain päivänä olla itse jätetty ehkä petettykin. Sitten voit muistella, kuinka ilkeä olit toisille, joita elämä oli kohdellut julmasti.

    Jotain tosi sairasta on siinä, että käyt palstoilla toisten kimppuun milloin mistäkin syystä. Oletko todellisuudessa elämässäsi katkera ihminen?

    Eikö siellä koululla ole sinulle konttoristi mitään töitä, kun käytät työaikasi jonnin joutavaan nettikirjoitteluun? Taitaa mennä huonosti siinä koulussa kun ei konttoristilla ole mitään asiakaspalvelua tehtävänään. Tai sitten olet oikeasti kotona työttömänä ja sinun konttoristin "urasi" ja kaikki muukin on pelkkää mielikuvitusta.

    Äänestä

  • ak.konttoristi kirjoitti:

    "Siis menit makaamaan autokoulun opettajan kanssa!?"

    Ihmettelen ihan samaa.

    "Hanki hyvä tyttö itsekunnioituksesi takaisin."

    Niin makaa, kuin petaa. Siperia opettaa.

    Alkuperäiseltä oli ihan fiksua varoittaa muita juuri tällä palstalla.

    No, en enää tiedä, oliko toisten varoittaminen fiksua, kun tässä näköjään saan itse kaikkien vihat päälleni.

    Enhän minä, Herran jestas, tiennyt, että siinä miehessä oli jokin vialla. Rakastuin hurmaavaan mieheen ja niin vain kävi.

    Nämä miehen toiset kuviot ynnä muu paljastui sitten paljon myöhemmin ja erinäisten vaiheiden kautta.

    Enpä tiedä, mitä tässä Siperia olisi opettanut.
    - Älä koskaan usko, mitä kukaan mies sanoo?
    - Älä koskaan luota, koska joku joskus valehtelee?
    - Älä koskaan rakastu, koska voit kokea pettymyksen?
    - Älä koskaan kerro netissä, että elämässä kävi kauhea asia ja olet lyöty ja surullinen, siitä seuraa vain, että sinua parjataan netissä?

    Äänestä

  • lienee "konttoristi" kirjoitti:

    Olet sairas ihminen. Keskittyisit työhösi konttoristi, sen sijaan, että kehut itseäsi, autojasi talojasi etc työaikana netissä.

    Kai se sinun ukkosikin jonkin ammatin harjoittaja lienee, ellei opettaja eikä postiljooni niin jokin muu ja joskus jossain sinä hänet tapasit ja rakastuit jne. Samanlaisia asioita tapahtuu kaikille: joskus ne rakastumiset johtavat avioliittoon, joskus päättyvät surkeasti. Turha sinun on kehuskella ja toisia ihmisiä moittia. Muista vaan, että avioliitoistakin puolet päättyy eroon. Voit vielä jonain päivänä olla itse jätetty ehkä petettykin. Sitten voit muistella, kuinka ilkeä olit toisille, joita elämä oli kohdellut julmasti.

    Jotain tosi sairasta on siinä, että käyt palstoilla toisten kimppuun milloin mistäkin syystä. Oletko todellisuudessa elämässäsi katkera ihminen?

    Eikö siellä koululla ole sinulle konttoristi mitään töitä, kun käytät työaikasi jonnin joutavaan nettikirjoitteluun? Taitaa mennä huonosti siinä koulussa kun ei konttoristilla ole mitään asiakaspalvelua tehtävänään. Tai sitten olet oikeasti kotona työttömänä ja sinun konttoristin "urasi" ja kaikki muukin on pelkkää mielikuvitusta.

    Haloo itselles! Täällä näyttää olevan reilumminkin konttoristin nimimerkkiä käyttävää, mutta minusta sen verran, että: Minä tapasin oman mieheni jo 21 vuotta sitten. Ja ollaan niin samanikäiset, että ei meidän suhteessa ollut mitään perverssiä. Molemmat lukiossa samalla vuosiasteella.

    En kehunut taloani ja autojamme. Ihmettelin vaan MIKSI nuoret pimut panee opettajiaan???? Yrittääkö ne hyötyä siitä rahallisesti. Minä ja mieheni kävimme koulut, hankimme ammatit ja perustimme perheet. Kumpikaan ei käyttänyt toisiaan hyväksi.

    Mutta nämä paneskelijat!: Minusta se on ihan oikeasti ihmetyksen aihe! Sitten kauhistellaan, kun pedofiilit jyllää ympäri maailmaa. Lienee "konttoristi"kin ei näe mitään ihmeellistä alkuperäisen ja hänen tapaustaan puolustavien touhuissa.

    Mielestäni, sori nyt vaan, autokoulun opettaja ei saisi aloittaa seksisuhdetta oppilaansa kanssa, jos oppilas vielä autokoulun oppilaana.

    Anteeksi kaikille, joilla kolahti omaan nilkkaan. Tiedän, että oma on elämänne ja sen saatte elää kuten omasta mielestä olette ansainneet.

    Minä ansaitsen parempaa. Ja sitä EN pyydä anteeksi.

    p.s haluaisin vielä, että perustelette, miksi on hyväksyttävämpää panna opettajiaan kuin elää vakaassa parisuhteessa ilman tauteja? Kiitos vastuksistanne.

    T: Ehkä konttoristi autokoulussa, ehkä jossain ihan muualla...

    Äänestä

  • alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:

    Miksipä ei vois rakastua/ihastua omaan opettajaansa,työnantajaansa,lääkäriinsä jne.jne....tätähän tapahtuu koko ajan.Mun työpaikallakin on monta paria,jotka on työpaikalla tutustuneet ja rakastuneet. Elikkä eroa ei tee sit joku autokoulunpettajakaan - periaatteessa ei kait kuormasta saisi syödä, mutta...tunteitakaan ei voi/tarvitse pakottaa.

    Ihan kohtuuton haloo ja huutelu nousi tästäkin jutusta.

    Elä ja anna muitten elää...

    Kirjoittaja jo aikuinen reilusti 30 , joten tämä mielipide tulee aikuiselta.

    Äänestä

  • yks konttoristi ak kirjoitti:

    Haloo itselles! Täällä näyttää olevan reilumminkin konttoristin nimimerkkiä käyttävää, mutta minusta sen verran, että: Minä tapasin oman mieheni jo 21 vuotta sitten. Ja ollaan niin samanikäiset, että ei meidän suhteessa ollut mitään perverssiä. Molemmat lukiossa samalla vuosiasteella.

    En kehunut taloani ja autojamme. Ihmettelin vaan MIKSI nuoret pimut panee opettajiaan???? Yrittääkö ne hyötyä siitä rahallisesti. Minä ja mieheni kävimme koulut, hankimme ammatit ja perustimme perheet. Kumpikaan ei käyttänyt toisiaan hyväksi.

    Mutta nämä paneskelijat!: Minusta se on ihan oikeasti ihmetyksen aihe! Sitten kauhistellaan, kun pedofiilit jyllää ympäri maailmaa. Lienee "konttoristi"kin ei näe mitään ihmeellistä alkuperäisen ja hänen tapaustaan puolustavien touhuissa.

    Mielestäni, sori nyt vaan, autokoulun opettaja ei saisi aloittaa seksisuhdetta oppilaansa kanssa, jos oppilas vielä autokoulun oppilaana.

    Anteeksi kaikille, joilla kolahti omaan nilkkaan. Tiedän, että oma on elämänne ja sen saatte elää kuten omasta mielestä olette ansainneet.

    Minä ansaitsen parempaa. Ja sitä EN pyydä anteeksi.

    p.s haluaisin vielä, että perustelette, miksi on hyväksyttävämpää panna opettajiaan kuin elää vakaassa parisuhteessa ilman tauteja? Kiitos vastuksistanne.

    T: Ehkä konttoristi autokoulussa, ehkä jossain ihan muualla...

    Miksi nuoretpanee opettajaansa? "hyöty" on molemminpuolinen: ope saa seksiä ja autokoulu tulee nuorelle halvemmaksi. Itselleni ei tulisi mieleenkään toimia noin, m,utta vastasimpa kysymykseen.

    Pilkun viilausta. Perustimme perheet?? tuskin kuitenkaan useanpaa parhettö????

    Jos oppilas on alle 16 vuotias (esim mopokortin suorittajat, ovat oppilaana autokoulussa.) Silloin hyväksikäyttö on lain mukaan kielletty. (mielestäni pitäisi olla 18 v, mutta lain mukaan ei ole:((, joten jos oppilas on yli 16 v ja haluaa olla sukuouoluyhteydessä opettajansa kanssa ja tama sopii myös opettajalle niin mikäs sinä,mutta on varmaan todella harvinaista.

    Onnea omaan parisuhteeseenne...

    ps jutusta huomaa että et ole "konttoristi ak" joten älä käytä sitä nimeä, varsinkaan jos et todella työskentele konttoristina autokoulussa

    Äänestä

  • lienee "konttoristi" kirjoitti:

    Olet sairas ihminen. Keskittyisit työhösi konttoristi, sen sijaan, että kehut itseäsi, autojasi talojasi etc työaikana netissä.

    Kai se sinun ukkosikin jonkin ammatin harjoittaja lienee, ellei opettaja eikä postiljooni niin jokin muu ja joskus jossain sinä hänet tapasit ja rakastuit jne. Samanlaisia asioita tapahtuu kaikille: joskus ne rakastumiset johtavat avioliittoon, joskus päättyvät surkeasti. Turha sinun on kehuskella ja toisia ihmisiä moittia. Muista vaan, että avioliitoistakin puolet päättyy eroon. Voit vielä jonain päivänä olla itse jätetty ehkä petettykin. Sitten voit muistella, kuinka ilkeä olit toisille, joita elämä oli kohdellut julmasti.

    Jotain tosi sairasta on siinä, että käyt palstoilla toisten kimppuun milloin mistäkin syystä. Oletko todellisuudessa elämässäsi katkera ihminen?

    Eikö siellä koululla ole sinulle konttoristi mitään töitä, kun käytät työaikasi jonnin joutavaan nettikirjoitteluun? Taitaa mennä huonosti siinä koulussa kun ei konttoristilla ole mitään asiakaspalvelua tehtävänään. Tai sitten olet oikeasti kotona työttömänä ja sinun konttoristin "urasi" ja kaikki muukin on pelkkää mielikuvitusta.

    Mistä tiedät, että konttoristi kirjoittaa tänne työaikanaan? Ei selleiseen ole aikaa... koululla voi olla useampi konttoristi.... Ko konttoristilla voi kirjoitushetkellä olla vapaapäivä, ruoka tai kahvitauko, jonka voi käyttää vaikka tänne kirjoitteluun.

    Äänestä

toiset kuviot...? Siis kuulopuheiden kauttako?
Kuulopuheita voi olla monenlaisia, eivätkä välttämättä ole totuudenmukaisia.
Kaikista opettajista varmaan puhutaan, sen mukaan miten heistä pidetään. Kokeen hylkäys voi jo antaa hyvällekin opettajalle vastaavanlaisen maineen, ei ole opettanut, tai on opettanut väärin, naistenmies jne.
Todellisuus voi olla ihan muuta.

Mitä järkeä on netissä huudella/syytellä jonkin ihmisen yksityisasioita(vaikkakin nimeä mainitsematta onneksi) ja samalla mustamaalata koko alaa.
Järkevämpää varmaan olisi puhua kyseiselle henkilölle itselleen suoraan jos valittamista.

Todella lapsellista käytöstä.
Ikä tuo mukanaan myös vastuuta...

Äänestä
  • Ikä tuo vastuuta mutta entä se (opettaja) jonka fyysinen ikä ei vastaa henkistä ikää?Entä jos hänelle on lukuisia kertoja mainittu asiasta?Jos autokoulu on saanut valituksia asiakkailta?Pitääkö työyhteisön kärsiä ja hävetä tällaisen kollegan käytöstä?Pahinta on että kunnolliset kärsivät.Itsellä on tilanne jossa kollegan "Casanovan taidot"pilaavat koulumme mainetta.Tee siinä sitten itse työsi kunnolla ja kuuntele kahvitauolla kuinka "casanova"kerskuu valloituksillaa ja sillä ettei käytä kumia.Tehkää oppilaat valitus autokoulun omistajalle tällaisesta käytöksestä niin ehkä saadaan alaa edes vähän puhtaammaksi.Itse en välitä vaikka tämä hurmuri joutuisi tekosistaan lukkojen taakse tai joutuisi takaisin entiseen työhönsä.Kuulopuheet siis sikseen jo opettaja itse asiaa mainostaa kovaan ääneen.

    Äänestä

  • Asia on vakava kirjoitti:

    Ikä tuo vastuuta mutta entä se (opettaja) jonka fyysinen ikä ei vastaa henkistä ikää?Entä jos hänelle on lukuisia kertoja mainittu asiasta?Jos autokoulu on saanut valituksia asiakkailta?Pitääkö työyhteisön kärsiä ja hävetä tällaisen kollegan käytöstä?Pahinta on että kunnolliset kärsivät.Itsellä on tilanne jossa kollegan "Casanovan taidot"pilaavat koulumme mainetta.Tee siinä sitten itse työsi kunnolla ja kuuntele kahvitauolla kuinka "casanova"kerskuu valloituksillaa ja sillä ettei käytä kumia.Tehkää oppilaat valitus autokoulun omistajalle tällaisesta käytöksestä niin ehkä saadaan alaa edes vähän puhtaammaksi.Itse en välitä vaikka tämä hurmuri joutuisi tekosistaan lukkojen taakse tai joutuisi takaisin entiseen työhönsä.Kuulopuheet siis sikseen jo opettaja itse asiaa mainostaa kovaan ääneen.

    puheita. Opettajien maineen pilaaminen on myös vakava asia.
    Jos asia olisi totta, niin mikset itse ole maininnut asiasta pomollesi tai kolleegallesi, vaan kuuntelet asiaa kahvitauoilla ja roikut täällä valittamassa, niinkuin teinit. Mikset ole itse tehnyt jotain asian eteen. Tällaiset jutut nyt ainakin pilaa alaa. Toivottavasti et paljasta yksityiskohtiakin, huh,huh.
    Miksi kehotat muita valittamaan omistajalle jos se ei Teilläkään ole auttanut.
    Tiedän kyllä enemmänkin päinvastaisia tapauksia mutta en ala niitä tällä palstalla kirjoittelemaan.
    Iän "pitäisi" myös tuo vastuuta myös opettajien kirjoituksiin.

    Jokainen luo oman maineensa, jos itse teet työsi hyvin, ei se Sinun kollegasi Sinun mainettasi pilaa, vaan omansa. Sellaisilta opettajilta loppuisivat oppilaat vähitellen.

    Äänestä

  • tai sitten tämä ihminen on ne itse kertonut.siitä tiedetään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

AUTOKOULUNOPETTAJAA kirjoitti:

Haluan varoittaa kaikkia autokoulua käyviä tyttöjä ihanasta autokoulunopettajasta.

Sain autokoulunopettajaltani sukupuolitaudin.
Ihanaa oli ensin, mutta totuus oli karu.
Tämä hyvännäköinen mies solmii suhteita sekä työssä että vapaa-ajalla helposti. Hänen ei edes tarvitse metsästellä koska naisia riittää ilman että hän tekee mitään. Lisäksi hänellä on pari vakituistakin, jotka ei tiedä toisistaan kumpikaan. Nekin on olleet sen oppilaita.

En jaksa ruveta asiasta riehumaan. Lääkärissä selvisi että olen saanut sukupuolitautitartunnan. Opettajasta olen sen saanut, koska muita mulla ei ole ollut. Haluan varoittaa teitä joilla on suhde saman miehen kanssa. Hankkiutukaa lääkäriin. Ja te jotka olette hänen oppilaitaan, varokaa, opella on tauti edelleen eikä se mene lääkäriin vaikka sille sanoisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu