KATEISSA

Etsintäkuulutus!!

Pitäisi löytää jostain sellainen oikea huijattu että voisin alkaa syyttämään jotakin kohdetta huijariksi. Ilmoittautukaa nyt joku muukin kuin paskanpuhujat, joita on huijattu että kaikki mikä kuullostaa hyvältä on paskaa.

Jos huijattuja löytyy jostain, voidaan porukka jakaa kahteen eri osaan;

1. Ne jotka eivät halua tulla huijatuiksi (voivat laittaa rahansa pankkiin ja toivoa että ne siellä pysyvät, siis jos on rehdisti ansaittu ja verot maksettu)

2. Ne jotka haluavat tulla huijatuiksi tai ainakin on siihen varaa ja saavat tehdä omilla rahoillaa n mitä haluavat hakeakseen jännitystä elämäänsä. Tekevät siinä sivussa ehkä vähän rahan paskaakin valtiolle, itselleen ja perhelleen.

Voi olla ettei liity tähän aiheeseen, mutta aina jostain ne onnistujat pullahtavat maailmalla ja yleensä siksi että eivät toimi kuten enemmistö ja siksi heitä myös kadehditaan.

Vielä pyytäisin peilin eteen kaikkia ennen Nukkumatin tuloa että mietitte oikeasti kenen etua kukakin ajaa.
1432
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

klubin "sisäistä" foorumia. Sieltäkin löytyy huijattuja. Mm. eräs 5v mukana ollut ei saanut kotiutuksiaan helmikuussa. Että kyllä heitä on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Saa Vedättää kirjoitti:

Etsintäkuulutus!!

Pitäisi löytää jostain sellainen oikea huijattu että voisin alkaa syyttämään jotakin kohdetta huijariksi. Ilmoittautukaa nyt joku muukin kuin paskanpuhujat, joita on huijattu että kaikki mikä kuullostaa hyvältä on paskaa.

Jos huijattuja löytyy jostain, voidaan porukka jakaa kahteen eri osaan;

1. Ne jotka eivät halua tulla huijatuiksi (voivat laittaa rahansa pankkiin ja toivoa että ne siellä pysyvät, siis jos on rehdisti ansaittu ja verot maksettu)

2. Ne jotka haluavat tulla huijatuiksi tai ainakin on siihen varaa ja saavat tehdä omilla rahoillaa n mitä haluavat hakeakseen jännitystä elämäänsä. Tekevät siinä sivussa ehkä vähän rahan paskaakin valtiolle, itselleen ja perhelleen.

Voi olla ettei liity tähän aiheeseen, mutta aina jostain ne onnistujat pullahtavat maailmalla ja yleensä siksi että eivät toimi kuten enemmistö ja siksi heitä myös kadehditaan.

Vielä pyytäisin peilin eteen kaikkia ennen Nukkumatin tuloa että mietitte oikeasti kenen etua kukakin ajaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu