Verkostomarkkinointi

Kaiken kaikkiaan järjetön idea. Verkostomarkkinointi meinaan. Halvemmaksi ne shampoon ja pesuaineen. logistiikkakulut tulee, kun ne myydään päivittäistavarakaupasta, jonne ne rahdataan isoissa erissä, kustannus yksikköä kohden minimaalinen. Ja ihmiset voi ostaa samalla, kun ostaa ruokaa.

Eikä ole välistävetäjiä, vain tukkuportaan ja jälleenmyyjän palkkiot, ei mitään kymmenen portaan pyramidia, jossa joka portaalle pitää saada provisiota.
13846
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Olen seuraillut vuosia erään tuttavani pyristelyjä verkostomarkkinoinnin maailmassa. Aina hänelle on tullut turpaan. Aina parin vuoden välein hän innostuu uuteen kuvioon suurinpiirtein samalla kaavalla. Ensin valtava innostus. Ryhti nousee. Verkkarit vaihtuvat pukuun. Kravatti kaulassa ruvetaan puhumaan suurista summista ja piirrellään kaavioita. Ehkä tuossa onkin ideana antaa ihmisten edes hetkisen tuntea itsensä miljonääreiksi. Mitään järkeä on turha edes yrittää kaivella esiin. Matemaattinen totuus on että verkostomarkkinoinnilla ei edes voi rikastu kuin n. 5% osallistujista.
Nyt tämä tuttavani on taas sen vaisun vaiheen edessä kun Win Club/Capita vei käsittääkseni jo hivenen lainattuakin. Mutta oli se vuoden ajan mielessään rikas. Ei kai mikään ole ilmaista....ei edes mielikuvitus.

Äänestä
  • ...jotta he ottaisivat opikseen, eivät olisi enää niin helposti huijattavissa.

    Mutta sitten on vielä oma lukunsa juuri tuollaiset kuvailemasi Ultra-Tampiot, jotka eivät opi koskaan. Surullista, mutta totta.

    Äänestä

  • ...on aina huijattava... kirjoitti:

    ...jotta he ottaisivat opikseen, eivät olisi enää niin helposti huijattavissa.

    Mutta sitten on vielä oma lukunsa juuri tuollaiset kuvailemasi Ultra-Tampiot, jotka eivät opi koskaan. Surullista, mutta totta.

    Itse ihmettelen suuresti, että yrityksen johtotehtävissä pitkään ollut, eläkkeelle jäänyt ihminen menee retkuun ja on täysin sokea liiketoiminnan perusanalyyseille ja taloudellisille tunnusluvuille, jotka osoittavat homman mahdottomuuden.

    En keksi muuta syytä kuin sen, että värväystilaisuudessa onnistutaan jotenkin manipuloimaan, melkein aivopesemään hyväuskoisen, vastaanottavan ihmisen mieli ja manipulointia/aivopesua jatketaan "opetus" materiaalilla. Tulin oikein surulliseksi, kun huomasin, että kohtuullisessa asemassa työelämässä ollut ihminen on hukannut sen ymmärryksen, jonka hän on hankkinut työssä ja siellä saadussa koulutuksessa aiemmin.

    Äänestä

  • suuresti.. kirjoitti:

    Yrityksen johtotehtävissä ei aina välttämättä ole kaikkein fiksuimmat.
    On selvää että verkostomarkkinoinnista rahat ottavat tahot ovat hyviä manipuloimaan ja luomaan haavekuvia ihmisille, jotka ovat muutenkin vastaanottavaisia.

    Äänestä

  • Köyhän ainut huvitus on vilkas mielikuvitus. Verkkosukkamarkkinointi antaa siihen hurjasti mahdollisuuksia. Ja koulutustilaisuudet - nam, mikä määrä naisia, kaikenlaisia naisia. Ja kaikki sellasessa extaasissa, että esileikkiä ei kauheesti tarvitse! Lähde sinäkin matkaan!

    Äänestä

että on monia eri mileipiteitä. Toiset tykkää äidistä, toiset Äidin tyttärestä.

Niiiin, eihän me kaikki oivalleta samoista jutuista samoja asioita.

Äänestä
  • En todellakaan oivalla tuota mielikuvitusmiljonäärinä olon autuutta. Etenkin kun olen nähnyt miten syvälle se voi ihmisen viedä sitten, kun sieltä tullaan takaisin todellisuuteen. Tuo Ultra-Tampio oli oikein osuva nimi.

    Äänestä

Kun et tunne vähittäismyyntijärjestelmää, niin et ymmärrä. Et ymmärrä, että on keskustukkuja ja aluetukkuja. Pitää järjestää valtakunnallinen ja alueellinen mainonta yms. Ja sitten on myymälöitä, joiden vuokrat ja palkat on maksettava. Siis tuote, joka tehtaalta lähtiessään maksaa 10 euroa, maksaakin kaupassa lähelle 50 euroa.

Kun tuote tulee Suomeen, eli on maksettu rahdit ja alvit, niin se hinta kerrotaan 3:lla, jotta saadaan se hinta, jolla tuote myydään. Kysymys onsiis kulutustavaroista

Verkostomarkkinoinnissa tuote lähetetään suoraan asiakkaalle tai ainakin myyjälle. Myyjällä ei ole suuria kuluja, joten hän voi myydä pienellä katteella.

Esim Buocurissa yksityiset myyjät myyvät tuotteet 18 eurolla, minä taas joudun maksamaan palkat ja vuokrat ja hinta on 24 euroa.

Olli

Äänestä
  • No ainakin ne verkostomarkkinointituotteet mitä minulle on tarjottu, ovat olleet selkeästi kalliimpia kuin vastaavat tuotteet kaupassa. Huono pisnes.

    Äänestä

  • huoh kirjoitti:

    No ainakin ne verkostomarkkinointituotteet mitä minulle on tarjottu, ovat olleet selkeästi kalliimpia kuin vastaavat tuotteet kaupassa. Huono pisnes.

    Pitää osata verrata saman tasoisiin tuotteisiin. Esim. naisten ihovoiteita löytyy kaiken hintaisia. Myös hirveän paljon kalliimpia kuin verkostotuotteet.

    Ja huonoja ei taas verkostomarkkinoinnissa kannata myydä, koska tuotteiden saaminen on sen verran vaikeaa, että ei sitä turhan takia viitsi ostaa. Tai ydhen voi ostaa, mutta sitten ei koskaan toista, eikä sillä tavalla koskaan synny mitään businesta.

    Olli

    Äänestä

  • Olli lind kirjoitti:

    Vertasin kerran pesuaineitten koostumusta ja hintaa. Kaupasta sai selkeästi halvemmalla samantasoista ainetta. Tuo hinta/laatu juttu , kun kyseessä on verkostotuotteet, on kupla. Apinaa vaan koijataan.

    Äänestä

  • Kuljetuskustannuksissa ja tukkukaupan katteissa on kaikkein tärkeintä on volyymi, volyymi ja volyymi. Rekallinen tavaraa suoraan euroopasta ei tosiaankaan paljoa kustanna - siis per pikkuputeli. Eli logistiikkaa jonkin verran työkseni tehneenä sanon, että toimitusketjun lenkkien määrä on yx hailee - tärkeämpää on, kuinka paljon siinä tulee hintaa per tuote.

    Tuo laatu on ihan toinen juttu. Silloin kun tuote on laadukas (ja kallis), sen markkinointi, mainostus ja esillepano on iso juttu. Siinä mielessä henkilökohtainen suosittelu ja kotimyynti (ja siis verkostomyynti) sopii näille kalliille tuotteille.

    Mutta laatu, menekki ja hinnat ovatkin sitten monimutkaisempi yhtälö. Kaikki eivät saa tuota yhtälöä kuntoon - eli business ei aina kannata. MOT.

    Äänestä

  • huoh kirjoitti:

    Vertasin kerran pesuaineitten koostumusta ja hintaa. Kaupasta sai selkeästi halvemmalla samantasoista ainetta. Tuo hinta/laatu juttu , kun kyseessä on verkostotuotteet, on kupla. Apinaa vaan koijataan.

    Esimerkiksi United feelingin aikoina, se maksoi noin 30 mk, mutta kun sitä tarvitsi vain kymmenesosan kuin kaupan 10 markkaa maksavaa pesuainetta, niin paljonhan se oli halvempi. Ja jos sitä laittoi suihkupulloon 1 ml:n eli 3 pennin arvosta, niin vastaava maksoi kaupassa 5-7 markkaa.

    Myös Goldenin pesuaineet ovat tiivisteitä, joita tarvitaan vain murto-osa siitä, mitä vastaavia kaupan aineita.

    Kokeile itse, niin tiedät, eikä tarvitse kirjoitta hölynpölyä tuntematta asiaa.

    Olli

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

on järjetön kirjoitti:

Kaiken kaikkiaan järjetön idea. Verkostomarkkinointi meinaan. Halvemmaksi ne shampoon ja pesuaineen. logistiikkakulut tulee, kun ne myydään päivittäistavarakaupasta, jonne ne rahdataan isoissa erissä, kustannus yksikköä kohden minimaalinen. Ja ihmiset voi ostaa samalla, kun ostaa ruokaa.

Eikä ole välistävetäjiä, vain tukkuportaan ja jälleenmyyjän palkkiot, ei mitään kymmenen portaan pyramidia, jossa joka portaalle pitää saada provisiota.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu