Voimalan "terapeutti"

kummastutti

Jotenkin jäi vaivaamaan eilisen Voimalan vieras. Hän on parisuhdeterapeutti, jolla on kolme lasta eri miesten kanssa ja viides suhde meneillään.
Miten hän neuvoo ihmisiä?
Ollaanko nyt aivan uudenlaisen ihmiskäsityksen äärellä.
Hän edustaa naisten ryhmää jota nyt kovasti lanseerataan.Asialla on toinenkin puoli. Ne hyljätyt (ei täydelliset)edelliset puolisot sekä lapset. Monimutkaiset ihmissuhteet jotka ovat seurausta kilpailutetuista puolisoista.
Miettiikö kukaan sitä surua ja turvattomuutta näiden menestyjien takana.

6

487

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näköpiirissä jo pitenpään

      Olemme olleet jo kauan vaiheessa jossa naiset hyppäävät yli totuttujen roolijakojen. Ennen oli auvervaaroja nyt auvervaarattaria. En tiedä kuinka tuo nainen voi ohjata parisuhdeongelmissa jos hänellä itsellään on mopo pahasti karannut käsistä. En katsonut voimalaa, enkä osaa häneen ottaa enempää kantaa. Nämä uuden ajan spurttilähdön parisuhteesta ottaneet auvervaarattaret kuuluvat pääsääntöisesti ikäluokkaan 42- 45-vuotiaat. Lähdetään ja jätetään kaikki ja aloitetaan "puhtaalta pöydältä" siinä jää ukko, koti ja lapset. Lapset Kasvavat irti äitisuhteesta, mikä on surullista sillä he kantavat tuota traumaa loppuelämänsä.
      Miehet löytävät pian uuden ystävän ja elämä jatkuu.

      • monenlaisia naisia

        jopa sellaisia jotka tekevät abortteja aivan "työkseen" siis useaan kertaan.
        Tunnen erään naisen jolla jo nuoruudestaan monta aborttia takana, nyt hänellä ei yhtään lasta ja ikä on ettei enään saakkaan.
        Nyt hän surkuttelee tekosiaan ja on masentunut ja katuu niin kuin on kertonut.
        Hän kertoi että nyt tulee usin mietittyä että minkä ikäinen sekin lapsi nyt olisi ja minkä näköinen ja niinn edespäin.
        Kyllä sitä ajattelemattomuutta saa jälkeenpäin katua.


    • perateutti.

      Ihmettelen, millä perusteilla pääsevät esiintymään TV:hen? Oma elämä on yhtä pirstaletta, mihin hän perustaa ohjauksensa, kirjojen teorioihin, akateemisiin tutkintoihin? Just, eipä ihme, että rotikkoon mennään.

    • tulla paljon

      avoimia virkoja, jos jokaisen niissä työskentelevän tulisi elää täsmälleen oppiensa mukaan. Mitä nykyopit mistäkin sitten lienevätkään, vanhentuneita meidänaikaiset?
      Pätkätyöt lisääntyvät, kaipa pätkäliitotkin siinä sivussa?

      • kawe

        vakavasta aiheesta. Kyse on mallista lapsien aikuisuuteen kasvamisessa.Mitä arvoja ja henkisen kasvun raameja saa kun elää noin pirstaleisessa ihmissuhdekuviossa. Kuinka tuolla asenteella voi tai "kykenee" neuvomaan apua hakevaa paria.
        Voisi kyllä miettiä työnkuvaa....
        Yksilökeskeisen elämänmallin prototyyppi (individualisti)Hän voi olla silti pätevä työssään, ehkä.
        Miesten joukosta tuli mieleeni Ilkka Kanerva ja hänen puolisonsa jolla täytyy olla pitkä pinna.
        Muistaakseni Kanervakin on isä, eli melkoinen malli osaltaan.


    • Jos sillä ohjelmalla olikin tarkoitus hankkia lisää niitä parisuhdeterapiaa tarvitsevia, tiedä häntä. Sitä on sitä piilomainosta niin paljon ympätty tavallisiin ohjelmiin....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      537
      1768
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      867
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      863
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      796
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      719
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      705
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      697
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      666
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      73
      618
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      533
    Aihe