Minulla on ollut kohta kuukauden päivät kasvamassa Rugen-kuukausimansikka. Todella pieniä ja onnettomia alkuja ovat, ei ole tullut sirkkalehtien jälkeen mitään uutta. Kokoa ehkä 5milliä. Ovatkohan tuhoon tuomitut vai annanko sinteille vielä mahdollisuuden?
Vastaukset 4
- kalissa
Minulla oli joskus kasvamassa kuukausimansikkaa ja ihan onnettomia oli nekin.
Tais 2 tainta jäädä lopulta pussillisesta henkiin ja niistäkin pari mansikkaa yhteensä tuli.
Todella hyviä olivat mansikat kylläkin.
Kannattaa yrittää koulia niitä ja antaa sitten kasvaa rauhassa.- laiska harrastelija
Minulla on ollut parinakin vuonna kuukausimansikkaa siemenistä kasvamassa muovisessa jäätelörasiassa. Kasvun eteneminen ollut nihkeää ja lopulta kyllästyneenä olen vienyt rasian kesän alussa ulos ja antanut siellä olla leikkimäkin katoksen alla joskus kastellen. Loppukesästä ovatkin olleet maahan istutuskelpoisia ja osa on talvehtinut hyvinkin. Olen saanut niistä paljon pieniä metsämansikan makuisia marjoja. Joten älä luovuta vielä!
- wei
laiska harrastelija kirjoitti:
Minulla on ollut parinakin vuonna kuukausimansikkaa siemenistä kasvamassa muovisessa jäätelörasiassa. Kasvun eteneminen ollut nihkeää ja lopulta kyllästyneenä olen vienyt rasian kesän alussa ulos ja antanut siellä olla leikkimäkin katoksen alla joskus kastellen. Loppukesästä ovatkin olleet maahan istutuskelpoisia ja osa on talvehtinut hyvinkin. Olen saanut niistä paljon pieniä metsämansikan makuisia marjoja. Joten älä luovuta vielä!
surkean pieniä ovat minullakin, taidan laittaa ne autotallin viileyteen
- viljellä
Taitaa olla 20 vuotta siitä kun innostuin kuukausimansikoista, lajikkeina Aleksandria ja Rugen. Hyvin itivät ja kasvustot komeita, mutta mansikat pikkusormepään kokoisia ja eivät kestäneet juuri pellolta keittiöön matkaa, kun läsähtivät. Mansikat olivat päältä punaisia, mutta sisus oli valkea. Mansikoiden poiminta oli todella hankalla, pienet marjat tuuhean lehdistön sisässä. Kasvustoa oli kaikkiaan n. 50 kpl kumpaakin lajia ja parin kesän jälkeen saivat antaa tilaa Sengalle.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062205- 103886
- 65815
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21726Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551