VANHANEN HALVEKSII KANSAA

Hänen ilmeensä kertoi paljon ja sanansa myös.
Meillä on ylimielinen, vastemielinen ja moraaliton pääministeri joka ei kunnioita kansaa.
Hänet pitää erottaa ja vähän äkkiä!
16370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

te olettekin.
Pahimman laatuisia puskista oksentelijoita ja toisten elämän eläjiä.

Äänestä
  • Me kansa, joka maksamme verot emme ole ansainneet tuollaista miespuolista bimboa päättämään maan asioista.
    Vanhanen on pohja mutaa jalkojemme alla.
    Me maksamme hänelle palkan ja vastineeksi saamme törkeyksiä.
    Vanhasen on erottava!!!!!

    Äänestä

pääministerin halveksimaan kansaansa,viime pääministerikausi meni häneltä vielä aivan kohtuullisesti,olisiko Vanhasen syytä katsoa peiliin ja kysyä missä vika.

Äänestä

Mies on muuttunut huolestuttavan paljon muutamina viime vuosina. Vanhasesta on tosiaan tullut ylimielinen ja jopa oman puolueensa kenttää halveksiva pääministeri.

Vanhanen haluaisi säädellä kaiken, mitä hänestä, hänen yksityiselämästään tai hallituksen politiikasta puhuttaisiin.

Pahinta on se, että Vanhanen kielsi keskeneräisistä asioista puhumisen ministereiltään, hallituspuolueiltaan ja virkamiehiltä. Kuinka ihmeessä niitä asioita demokratiassa pitäisi käsitellä?

Äänestä

Pääministeri Matti Vanhanen on hävittömästi nimittänyt meidät tirkistelijöiksi, niin muistetaanpas tämä asia seuraavissa vaaleissa ja vapautetaan Matti Vanhanen täysin tästä sivubisneksestään, poltiikasta. Tätä edellisissä Eduskuntavaaleissa meitä pääkaupunkiseudulla asuvia tirkistelijöitä oli niin vähän, että ilman Tanja Karpelan ääniä Matti Vanhanen olisi pudonnut Eduskunnasta.

Äänestä
  • politiikasta kiinnostuneiden ja poliittisilla ansioillaan nuo äänet...

    ettei vaan ois juuri teidän tirkistelijöiden ja toisten elämän eläjien ääniä ollut suurin osa, myös karpelan äänistä??

    Äänestä

... halveksia sitä osaa kansasta, jolle tirkistely on joka päiväistä huvia. Vanhanen tosin vaikutti alistuneelta, kun sanoi, että niin se on ja sen kanssa pitää elää.

Äänestä
  • KUKA lähti käräjöimään mitättömällä pikkuasialla, joka olisi jo unohtunut. Ruususen vihkonen ei kiinnostaisi enää ketään, jos asiaa ei olisi JOKU ottanut asiakseen vetää oikeuteen ja vielä valittaa asiasta hoviin, että varmasti pysytään tapetilla vielä kuukausia.

    KUKA talutti uuden muijansa taas kameroiden eteen juuri kun käräjöinti entisen kanssa oli saatu päätökseen?

    Perkele, että on tekopyhiä ihmisiä tuo Vanhanen ja varsinkin Vanhas-uskovaiset.

    Äänestä

  • Näitä uskovaisia! kirjoitti:

    KUKA lähti käräjöimään mitättömällä pikkuasialla, joka olisi jo unohtunut. Ruususen vihkonen ei kiinnostaisi enää ketään, jos asiaa ei olisi JOKU ottanut asiakseen vetää oikeuteen ja vielä valittaa asiasta hoviin, että varmasti pysytään tapetilla vielä kuukausia.

    KUKA talutti uuden muijansa taas kameroiden eteen juuri kun käräjöinti entisen kanssa oli saatu päätökseen?

    Perkele, että on tekopyhiä ihmisiä tuo Vanhanen ja varsinkin Vanhas-uskovaiset.

    Ja sanasi vaikuttavat vielä siten,että kiihotuit. Olisit kiihottunut edes naimisesta, itse toisen kanssa, ymmärtäisin.

    Vanhanen ei ole vienyt asiaa oikeuteen. Syyttäjä katsoi asin rikokseksi. Koska et vieläkään ymmärrä asiaa, voin vain todeta, olet todella tyhmä ja tirkistelijä vielä.

    Vanhanen saa ja voi halutessaan mennä ulos jopanaisen kaa, hän ei mennyt miehen kaa. Erotatko asiat? Ja Vanhasen ei median takia tarvi istua juhlissa yksinään, hän ei ole rikollinen, hän on kansalainen,jolla on perustuslain kautta oikeus myös yksityisyyteen. Se tarkoittaa, että hänestä ei kirjoitella sellaisia asioita, jotka kuuluvat intimiteetti ja yksityispuolen asioihin.

    Ulkona julkisesti naisen rinnalla käveleminen ei ole rikos eikä hän ole mitään provosoiunut. Hän elää normaalia elämää, mitä et tunnu käsittävän. On se sääli, kun osa kansasta on niin.... tiedät mitä.

    Äänestä

  • pösilöä oikein kirjoitti:

    Mitä ihmettä se Vanhanen jeesustelee tirkistelystä, kun ihan itse on vongannut ensin toimittajat kotiinsa katsemaan, kun isi naputtaa maanläheisesti linnunpönttöjä? Höpisee vielä jotain perheen tärkeydestä ja maalla asumisen mukavuudesta. Tuollainen julkisuus kyllä kelpasi.

    Mitään käräjöintejäkään ei olisi ikinä tullut, jos Vanhanen ei olisi itse halunnut. Turha vääristellä tätäkään. nyt on yh-äidin kimpussa pääministeri kaikkine vaikutusvaltoineen. Siinä on Ukkola oikeassa.

    Jos Vanhanen nyt päättäisi ottaa eron ja hävitä jonnekin Vihtiin, niin kuukauden kuluttua koko ukkoa ei muistaisi kukaan. Siinähän sille olisi vaihtoehto, jos tirkistelijät häiritsevät.

    Äänestä

  • vai mitä? kirjoitti:

    "Mitä ihmettä se Vanhanen jeesustelee tirkistelystä, kun ihan itse on vongannut ensin toimittajat kotiinsa katsemaan, kun isi naputtaa maanläheisesti linnunpönttöjä? Höpisee vielä jotain perheen tärkeydestä ja maalla asumisen mukavuudesta. Tuollainen julkisuus kyllä kelpasi."

    eli tuo oikeuttaa kirjoittamaan, mielestäsi, myös siitä mitä sänkykamarissa yöllä tapahtuu,tai on tapahtumatta...
    ja yksityiskohtaisia tietoja lapsista ja perheen keskinäisestä elämästä??

    Äänestä

  • rajaa ja rotia kirjoitti:

    Ketä kiinnostaisi nuo sänkykamariasiat, jos ei ukkeli itse pitäisi niitä framilla kuukausia? Kepun lestadiolaissiipeä korkeintaan.

    Voisi Vanhanenkin pikku hiljaa ymmärtää, että se on myös valintakysymys, millä tavalla poliitikkoa siellä julkisuudessa käsitellään. Ei sitä julkisuutta voi sillä tavalla hallita, että sieltä vain poimitaan rusinat vaalien alla. Jos itsekin on sinne julkisuuteen tunkemassa, niin ei ainakaan pitäisi tekopyhästi jeesustella, jos sitten kaikki uutiset eivät olekaan puoluetoimistossa sensuroituja kauniita perhekuvauksia.

    Jokaisesta puolueesta, myös keskustasta, löytyy poliitikkoja, jotka eivät ole työntämässä kotiaan ja perhettään akkojen lehtiin. Ja saavat olla rauhassa.

    Äänestä

  • Ei voi ymmärtää kirjoitti:

    että n.s. "takarivin taavit", heitä lainkaan halveksimatta, kiinnostavat näitä paskalehtiä yhtä paljon kuin PM.
    Pidän täysin oikeana, että PM hakee selviä rajoja, joiden yli ei yksityisistä asioista saa kirjoittaa..

    Ilmeisesti Sinä et välittäisi, jos rouvasi tai aviomiehesi kertoisi seksihommeleistasi lehdistölle, joka alkaisi niitä levitellä ja kertoa niistä yhä uudelleen ja uudelleen, jonka jälkeen hän päättäisi, taloudellista hyötyä saadakseen kirjoittaa yhteisestä elämästänne kirjan...

    Äänestä

  • tietenkin väität kirjoitti:

    "Pidän täysin oikeana, että PM hakee selviä rajoja, joiden yli ei yksityisistä asioista saa kirjoittaa.. "

    Sen kun pidät, mutta älä sitten valita, jos ne asiat tulevat uudestaan ja uudestaan julkisuuteen jokaisen oikeudenkäynnin yhteydessä.

    Äänestä

  • Älä jätä. kirjoitti:

    kysymys, vaan laista ja sen tulkinnasta!!

    Aina roiskuu, kun rapataan ja koirat haukkuu, mutta karavaani kulkee...

    Äänestä

  • nimittää tirkistelyksi kiinnostusta kansaa johtavan poliitikon elämää kohtaan...?
    Minä ainakin haluan tietää mikä mies on miehiään...mikä on hänen moraalinsa ym

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

NIMITTI MEITÄ TIRKISTELIJÖIKSI kirjoitti:

Hänen ilmeensä kertoi paljon ja sanansa myös.
Meillä on ylimielinen, vastemielinen ja moraaliton pääministeri joka ei kunnioita kansaa.
Hänet pitää erottaa ja vähän äkkiä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu