Olin vannonut itselleni, etten enään koskaan ihastu saatika rakastu. Erottuani en yksinkertaisesti enään uskonut tuohon tunteeseen, joka hautaa kaiken muun alleen. Rakkautta en tulisi koskaan hakemaan vaan eläisin keskittyen lapsiini, jotka ovat minulle kaikki kaikessa.
Eräänä päivänä alkuvuodesta, poissa arjesta, huomasin sinut. Kasvosi, sinun silmäsi, vartalosi ja koko elämän iloa pursuava olemuksesi olivat jotain käsittämätöntä, kuin bensiini vanhalle hirsiseinälle. En ymmärtänyt, vaikka annoin katseeni viipyä kohdallasi toistuvasti, en uskonut vaikka tunsinkin jotain rinnassani ja jokin minussa heräsi. Päivä päivältä, tuona ajanjaksona odotin näkemistäsi, eleitäsi, katsettasi ja ääntäsi. Toit lämpöä kivettyneeseen sydämeen, antaen syyn jaksaa seuraavaan päivään, jolloin näkisin sinut jälleen.
Koitti jälleen arki ja sitä seuraavat viikot valuivat, kuin usvassa vain sinä valona. Ympäröivään harmauteen toivat väriä punaiset hiuksesi, joiden alta katsoivat silmäsi naurusi säestämänä. Oli, kuin olisit ollut vierelläni jakaen tunteen ja tilan kanssani. Oli pitkästä aikaa ihana vaipua uneen ennen uutta aamua, tuossa onnellisuuden harhassa.
Viikot kuluivat ja aikanaan, taas kaukana arjesta, olit jälleen siinä ja jos mahdollista vieläkin hehkeämpänä. Aloin ymmärtää, että olin ollut väärässä, sillä olin jälleen ihastunut. Päivittäin tunne vain voimistui ja ymmärsin, että olisit ihminen, johon voisin myös rakastua. Ihastuksen ja rakastumisen välillä heiluva silkkisen ohut verho, jonka tuuli oli heittänyt syrjään avaten yhteyden maailmaan, josta ei haluasi palata, oli vain vedettävä takaisin paikalleen koska se ei ollut minun maailmani, etkä sinä valitettavasti kuulunut omaani. Olet edelleen mielessäni jatkuvasti, halliten kaikkea ajatuksistani uneen, vaikka tiedän, etten voi saada sinua. Välillämme on liikaa matkaa ja lisäksi toinen ihminen, sinun rakkaasi. En voisi viedä sinua häneltä vaikka tahtoisinkin, enkä tuskin edes saisi, joten toivonkin teille vain parasta tulevaa. Älkää satuttako toisianne vaan rakastakaa toisianne vilpittömästi, kuten sanotaan: "niin myötä, kuin vastoinkäymisissä."
Annat, kuitenkin jatkossakin päiviini voimaa ja uskoa tulevaan. Haen sinut halutessani, mistä ympäröivästä vain, jotta saan tuntea sinut sydämessäni ja elää, edes pienen hetken tuossa haavemaailmassa, josta ei haluasi palata. Saan siitä voimaa jatkaa elämääni kohti kevättä, huolehtien ja kasvattaen lapsiani, antaen heille turvallisen elämän. Toivottavasti, ehkä vielä joskus löydän myös sen lämmön, jota ilman ei voi loputtomasti elää ja jota jokainen pohjimmiltaan kaipaa.
Odotan vain jälleen näkemistäsi...
Eräänä päivänä alkuvuodesta, poissa arjesta, huomasin sinut. Kasvosi, sinun silmäsi, vartalosi ja koko elämän iloa pursuava olemuksesi olivat jotain käsittämätöntä, kuin bensiini vanhalle hirsiseinälle. En ymmärtänyt, vaikka annoin katseeni viipyä kohdallasi toistuvasti, en uskonut vaikka tunsinkin jotain rinnassani ja jokin minussa heräsi. Päivä päivältä, tuona ajanjaksona odotin näkemistäsi, eleitäsi, katsettasi ja ääntäsi. Toit lämpöä kivettyneeseen sydämeen, antaen syyn jaksaa seuraavaan päivään, jolloin näkisin sinut jälleen.
Koitti jälleen arki ja sitä seuraavat viikot valuivat, kuin usvassa vain sinä valona. Ympäröivään harmauteen toivat väriä punaiset hiuksesi, joiden alta katsoivat silmäsi naurusi säestämänä. Oli, kuin olisit ollut vierelläni jakaen tunteen ja tilan kanssani. Oli pitkästä aikaa ihana vaipua uneen ennen uutta aamua, tuossa onnellisuuden harhassa.
Viikot kuluivat ja aikanaan, taas kaukana arjesta, olit jälleen siinä ja jos mahdollista vieläkin hehkeämpänä. Aloin ymmärtää, että olin ollut väärässä, sillä olin jälleen ihastunut. Päivittäin tunne vain voimistui ja ymmärsin, että olisit ihminen, johon voisin myös rakastua. Ihastuksen ja rakastumisen välillä heiluva silkkisen ohut verho, jonka tuuli oli heittänyt syrjään avaten yhteyden maailmaan, josta ei haluasi palata, oli vain vedettävä takaisin paikalleen koska se ei ollut minun maailmani, etkä sinä valitettavasti kuulunut omaani. Olet edelleen mielessäni jatkuvasti, halliten kaikkea ajatuksistani uneen, vaikka tiedän, etten voi saada sinua. Välillämme on liikaa matkaa ja lisäksi toinen ihminen, sinun rakkaasi. En voisi viedä sinua häneltä vaikka tahtoisinkin, enkä tuskin edes saisi, joten toivonkin teille vain parasta tulevaa. Älkää satuttako toisianne vaan rakastakaa toisianne vilpittömästi, kuten sanotaan: "niin myötä, kuin vastoinkäymisissä."
Annat, kuitenkin jatkossakin päiviini voimaa ja uskoa tulevaan. Haen sinut halutessani, mistä ympäröivästä vain, jotta saan tuntea sinut sydämessäni ja elää, edes pienen hetken tuossa haavemaailmassa, josta ei haluasi palata. Saan siitä voimaa jatkaa elämääni kohti kevättä, huolehtien ja kasvattaen lapsiani, antaen heille turvallisen elämän. Toivottavasti, ehkä vielä joskus löydän myös sen lämmön, jota ilman ei voi loputtomasti elää ja jota jokainen pohjimmiltaan kaipaa.
Odotan vain jälleen näkemistäsi...
Vastaukset 13
Vanhimmat
Sanasi koskettivat, ei ole lainkaan vaikeata kuvitella itseään juuri Häneksi tuota lukiessa. :)
Tuollaista se on, kun ihastuu, rakastuu.
Oletko varma, että punatukkaisen tytön ja hänen kumppaninsa elämä yhdessä on sillä mallilla, jotta voivat elää "niin myötä, kuin vastoinkäymisissäkin"?
Joskus elämä voi olla ratkaisujen edessä ja elo toisen kanssa sula mahdottomuus, vaikka papin edessä "amenet" on lausuttukkin.
En halua antaa tällä turhaa toivoa, mutta kuinka varma tai tietoinen olet tilanteesta ja suhteen laadusta?
Jos noin toista kohtaan tuntee, niin eikö olisi kummankin puolesta oikein ja kohtuullista selvittää tilanne yhdessä puhumalla?
Keväällä jäiden sulattua vedet virtaavat taas vapaana. Virtamme kohtaavat kyllä jälleen, kerran tai useammin, koska molemmat laskemme samaan mereen. Kohdatessa virtamme muodostavat ehkä pyörteen, jatkaen jälleen eteenpäin yhdessä tai erikseen, vain aika näyttää. Olen valmis ja odotan mutta jatkan juoksuani mereen, ellet laskekkaan viereeni.
En halua rikkoa mitään, mitä ei ole tarkoitettu rikottavaksi. Rikkoutunut sydän on vaikea korjata, se helposti kivettyy palasiksi paikoilleen. Minulta on kerran viety kaikkeni, rakkaimpani, enkä halua kenenkään joutuvan kokemaan samaa tekojeni seurauksena vaan kaiken on tapahduttava luonnostaan, itsestään, omasta halustaan. Haaveisiin voi aina paeta ja siellä vaeltaa mutta todellisuus iskee usein vasten kasvoja, kipeästi.
"Et halua rikkoa mitään, mitä ei ole tarkoitettu rikottavaksi" & "Sinulta on kerran viety kaikkesi, rakkaimpasi, etkä halua kenenkään joutuvan kokemaan samaa tekojesi seurauksena"
En tiedä, mutta luulen/oletan, että sinun tyylillä ja asenteella et rikokkaan, vaan toinen osapuoli hoitaa itse oman roolinsa ja valintansa. Kauniisti kerrot, miten annat toiselle vapauden omiin ratkaisuihin, toivottavasti toimit yhtä urhoollisesti todellisuudessakin. Vain siten voit saada jotakin hyvin arvokasta ja rikasta itsellesi.
Vaatii paljon rohkeutta suurien tunteiden kanssa jäädä odottamaan ja katsomaan, mitä tuleman pitää. Ethän kuitenkaan särje tai riko odotuksella itseäsi?
Tiesitkö muuten, että sydän rikkoutuu ja se kivettyy helposti myös suhteessa, jossa eletään vailla yhteistä päämäärää?
Samoin voi käydä, jos toisella ei ole riittävää syytä tai rohkeutta ottaa ratkaisevaa askelta, vaan tyytyy tietämättömyyttään vähemmän parempaan, olemassa olevaan?
Se toinen voi yrittää korjata olemassa olevaa, vaikka tietää sen mahdottomuuden, vain siksi ettei tiedä olevan jossakin jotakin paljon antoisampaa, aitoa, oikeata ja puhdasta rakkautta vailla vaatimuksia tai henkistä yli jyräämstä.
Tahdon tällä kaikella kertoa sinulle sen, että itse elän parhaillaan kertomaasi toisena osapuolena, juuri sinä vastakkaisena sinulle, mutten todennäköisesti samaa, jota sinä elät. Oliko mahdollisimman epäselvästi sanottu? ;)
Omalta osaltani voin sanoa olevani melko "kypsä" ja "valmis" eroon, mutta en voi toista siihen pakottaa, joten tositaiseksi odotan, että toinen osapuoli avaisi silmänsä jo kokonaan (osittaista avautumista on jo tapahtunut). Itse haluan eroni olevan kahdenkauppa, jos siitä nyt niin voi sanoa. Ymmärtänet, mitä tarkoitan. En siis lähde soitellen sotaan, vaan haluan sopuratkaisun.
Jos minua odottaisi, tuolla jossakin, joku. En haluaisi, että se minulle jätettäisiin kertomatta. Haluaisin sen tietää, mutta en perustaisi kuitenkaan ratkaisujani sille pohjalle, vaan ne tekisin puhtaasti, siksi miksi ne kuuluukin tehdä.
Jotenkin on vaikeata edes ajatella, että syöksyisi välittömästi toisen ihmisen kainaloon eli menisi välittömästi tosien kanssa yksiin. Haluaisin pitää varmasti yhtä, yhteyttä, mutta tarvitsisin aikaa toipua aiemmasta elämästä. Sillä ei ero ole kenellään helppo, on rooli siinä mikä tahansa. Haluaisin toisen kohtaavan itsellisen ja "valmiin" ihmisen siinä mielessä, että omat asiat olisi kunnossa ja mikään ei olisi pahasti kesken.
Näin haluaisin itse toimia, toivottavasti osaan toimia oikein. Tällä hetkellä sinä mielestäni toimit fiksusti ja oikein, kunhan et vain satuta itseäsi liikaa, yritäthän olla avoin sille toiselle? :)
...usko ihmisiin, toipuminen aikaisemmasta on vienyt nyt reilun vuoden ja vaikka olenkin jo näköjään kykeneväinen ihastumaan ja jopa rakastumaan, niin pelko epäonnistumisesta elää vielä syvällä. Sait minut kuitenkin ajattelemaan asiaa uudelleen. Annoit tällä minulle, ehkä juuri sen tarvittavan sysäyksen eteenpäin, lämmin kiitos siitä. Olisi ihana kokeilla ja heittäytyä taas elämään uudelleen.
Toivottavasti elämä vie myös sinua eteenpäin ja saat voimia elää sitä haluamallasi tavalla.
...niin on tuo ihmisiin uskominen aikamoinen taitolaji ja vaatii paljon, etenkin, jos on tullut satutetuksi tai kokenut epäonnistumista. Se vie varmasti aikansa, mutta toisaalta emme ole kaikki toistemme kaltaisia tai toista toisten tekoja.
On vaikeata ottaa se ensimmäinen askel, jos pelottaa, sitä miettii usein ja monelta eri suunnalta. Mutta sehän on itsesuojeluvaisto, joka laittaa meidät toimimaan niin. Eli tarkoitus on hyvä. Varovainen kannattaa olla, muttei liiaksi, ettei se käänny itseään vastaan.
Toivotan sinulle onnea matkaan ja onnistumisen iloa. Toivottavasti kohtaat ihmisen, jota kohtaan noin suuresti tunnet. Toivon myös hänelle viisautta ja lempeyttä sinua kohtaan. :) ONNEA!
Hienoa lukea näin kauniita ajatuksia.
Minulle taitaa käydä samoin,ensin yksin suruni kanssa,nyt olen ihastunut, mutta se ei ole minun maailmani. Kauniit ajatukset jäävät . Hyvä näinkin.
voi olla noin lämmin, rakastettava?
Ihan "PRIKUULLEEN" sellainen mies, jonka jo uskoin kadonneen sukupuuttoon!
Olen onnellinen siitä, että kaltaisiasi on vielä olemassa!!!
Kyllä ovat nyt polvet vetelät ja sydän jyskyttää ylimääräisiä lyöntejä - olisipa kaltaisiasi romantikkoja enemmän. Älä koskaan muutu!
- Eräs punatukka -
Minullakin pulssipn hyppelehtinyt vastaavissa tunnelmissa. Kaunista kevättä kirjoittajalle
toinen punatukka
Lämmin kiitos sanoistanne. Olen kiitollinen herätettyäni teissä tunteita, voidessani koskettaa sanoillani.
Tämä kappale sopii monelta osin, muttei just nappiin. Kuuntele tarkoin :)
http://youtube.com/watch?v=lCKuDDUsB7I
vaikutat vähän liian "krumeluulta"
vallan haltioissaan, kun löytyy vielä tälläisiä miehiä :) Ihanasti kirjoitat. Vilpittömästi toivon sinunkin löytäväsi tuon lämmön elämääsi.