Pitkä tarina. Olemme seurustelleet nyt pari vuotta, josta vuoden olemme asuneet yhdessä. Ero on ollut jo muutaman kerran lähellä, mutta aina minulla on mennyt pupu pöksyyn. Joka kerta tilanne on siis ollut, että minä olen halunnut erota, tyttöystäväni ei.
Nyt on taas tulleet nämä erohalut minulla pintaan, voimaakkaampina kuin ennen. Jälleen vain mietin, että mitä sitten. Minulla ei ole ystäviä, olemme muuttaneet uudelle paikkakunnalle, eikä ystäviä ole tullut yrityksistä huolimatta.
Olen jo lähempänä kolmeakymmentä ja tämä on ensimmäinen seurustelusuhteeni. Olin masentunut ennen tätä suhdetta johtuen yksinäisyydestäni. Nyt olen kuin uudesti syntynyt, elämäni on muuttunut lähes täydellisesti. Heti vain kun tuli nämä eroajatukset pintaan, alkoi ne masennuksen tunteet taas kolkuttelemaan. Pelkään oikeasti, että erakoidun kokonaan jos tästä suhteesta luovun.
Mielelläni kuulisin muiden ajatuksia ja hyviä neuvoja...
Nyt on taas tulleet nämä erohalut minulla pintaan, voimaakkaampina kuin ennen. Jälleen vain mietin, että mitä sitten. Minulla ei ole ystäviä, olemme muuttaneet uudelle paikkakunnalle, eikä ystäviä ole tullut yrityksistä huolimatta.
Olen jo lähempänä kolmeakymmentä ja tämä on ensimmäinen seurustelusuhteeni. Olin masentunut ennen tätä suhdetta johtuen yksinäisyydestäni. Nyt olen kuin uudesti syntynyt, elämäni on muuttunut lähes täydellisesti. Heti vain kun tuli nämä eroajatukset pintaan, alkoi ne masennuksen tunteet taas kolkuttelemaan. Pelkään oikeasti, että erakoidun kokonaan jos tästä suhteesta luovun.
Mielelläni kuulisin muiden ajatuksia ja hyviä neuvoja...
Vastaukset 8
Vanhimmat
kumppanisi saa sinulle pahan mielen? Vai onko kumppanisi ainoastaan niin tylsä, ettet jaksa häntä enempää? Siltä se ei ainakaan kuulostanut, kun kerroit kuinka yksinäinen oletkaan. Eli kumppanisi täytyy aiheuttaa sinulle useasti pahaa mieltä, näin päättelisin.
No, millaista se on? Mitä siinä tapahtuu?
Itselläni oli kumppani, joka arvosteli avoimesti minun kehoani ja totesi aina välillä: "Se intohimo ja rakastuminen tulee tähän suhteeseen vasta paljon myöhemmin, mikäli on edes tullakseen" (olen nainen). Tuli todella paha mieli joka kerta, kun hän huomautti painostani ja pituudestani. No, muutaman kuukauden häntä kattelin oman yksinäisyyteni vuoksi, sitten sain lopulta tarpeekseni. Jos minulla olisi ollut kavereita ja tekemistä elämässä, olisin katsellut sellaista menoa hänen kanssaan _tasan viikon_. Niin se oli, että hänestä en pitänyt. Hän vain oli ikäänkuin viimeinen oljenkorsi seuranhaussa, joten siksi lykkäsin huonoja fiiliksiäni suhteestamme. Viimein ne tulivat niin voimakkaiksi, että totesin että ei tästä mitään tule.
Sinun tilannettasi en tiedä, mutta jos kyseessä on jatkuva sinun halveeraminen, älä jää suhteeseen.
Syitä on monia. Ensinnäkin täysin erilaiset ajattelutavat aiheuttaa monesti turhaa ärsyyntymistä puolin ja toisin, häntä se ei vaan ilmeisesti haittaa niin paljon kuin minua. Välillä ärsyttää ihan arkipäiväisetkin asiat, kun toinen ajattelee ne niin eri tavalla.
Mutta mikä höyhen nyt meinaa katkaista kamelin selän, on seksielämämme. Alusta asti se on mielestäni ollut "puutteellista", mutta olen ajatellut että se on puolin ja toisin kokemattomuutta. Nyt kun olemme 2 vuotta sitäkin asiaa harjoitelleet, niin alkoi vaan tuntumaan, että ei se enää tästä miksikään muutu. Homma tuntuu olevan kokonaan minun harteillani, harrastetaan sitä vain minun aloitteestani ja minä olen lähes poikkeuksetta se aktiivinen osapuoli ja hän todella passiivinen. Olen yrittänyt ehdottaaa uusia asioita, mutta toinen ei tunnu innostuvan oikein mistään... Ollaan yritetty puhua tästä, ja hän vakuuttaa, että haluaisi olla parempi minulle, mutta kuulemma pelkää tekevänsä jotain väärin. Ollaan puhuttu tästä aikaisemmin ja samanlaisia selityksiä kuullut silloinkin.. en vain enää oikein jaksa uskoa, että muutos voisi tapahtua nyt kun sitä ei ole kahden vuoden aikana tapahtunut.
eri arvomaailma?
Minulla ja entiselläni oli kutakuinkin samanlainen arvomaailma, mutta kuitenkaan emme tulleet toimeen. Vaikka kumpikin arvosti raittiutta, perhekeskeisyyttä ja uskollisuutta, oli kommunikointimme sen verran erilaista ettei mistään tullut mitään. Jos hän oli huonolla tuulella, hän yritti olla todella ilkeä. Luuli, että suunsoitolla parisuhde sutviutuu. Kun minä olin huonolla tuulella, itkin yksikseni, odottaen että saan sillä tavalla stressin purettua. Puhelimessa ei riittänyt juttua, kun hän alkoi aina arvostella, jos innostuin puhumaan. Niinpä sulkeuduin puheluissa enkä tiennyt enää, mitä sanoa (muuta kuin "mitä kuuluu?"). Hän taas vastaavasti kysyi epävarmalla äänellä: "Mikset sano yhtään mitään?":D
Niin että eipä tuo yhteinen arvomaailmakaan paljoa takaa. Moni suomalainen (myöntäisipä tai ei) arvostaa raitista elämää, perhettä ja puolisolleen omistautumista. Sitten kun tuon laittaa ainoaksi kriteeriksi, voi tulla millainen ihminen hyvänsä vastaan. Siksi olisi hyvä olla sopivan arvomaailman lisäksi myös muita kriteerejä.
Kerro ihan vapaasti tilanteestanne. Oliko erilaiset arvot? Entä kommunikointi?
Älä välitä siitä, että teet joka kerta aloituksen seksiin. Johan tutkimuksetkin sanovat, että miehillä on naisia suurempi sukupuolivietti. Mietipä, millaista tilanne olisi toistepäin? Paljon loukkaavampaa. Itse sain tehdä jokaikisen aloitteen seksiin tuon ihmisen kanssa ollessani.
Ehkäpä tuo naisesi on vain epävarma omasta viehätysvoimastaan ja salaa nauttii, kun teet aina aloitteen ? Tai sitten ei nauti, sitten ei nauti seksistä ollenkaan, mikä johtuu hänen elimistöstään eikä sinun. On nimittäin sellaisia naisia olemassa, jotka eivät ole koskaan saaneet orgasmia. He eivät mahda sille mitään. Vaikka olisi brad pitt paikalla hoitelemassa homman, he eivät silti kiihotu. Joten turhaan otat itseesi asian, vaikka onhan se ihan ymmärrettävääkin. Seksin äärellä ihminen on haavoittuvimmillaan.
...ovat erilaiset. Minä arvostan juuri noita mainitsemiasi asioita. Hänelle ystävät (ihmiset joita hän ystävikseen kutsuu, en kyllä aina ymmärrä miksi) ovat tärkeämpiä kuin perhe. Raittiuttakaan hän ei arvosta ainakaan niin paljon kuin minä. Ts. hän pitää enemmän humaltumisesta kuin minä.
Kommunikoimme myös eri tavoin. Jos hän on huonolla tuulella (mikä tulee hyvinkin pienestä), hän kiukuttelee niin, että minä siitä kärsin, vaikka ei kuitenkaan suoraan minulle ilkeile tms. Kun minä olen huonolla tuulella (mikä taas ei tapahdu kovin usein), näkyy sekin varmasti ulospäin, mutta minä olen myös enemmän tuota tyyppiä, että haluan silloin olla mieluummin yksin. Hän ei taas ymmärrä sitä. Juuri tuo herkkänahkaisuus ja helposti suuttuminen on yksi hänen ärsyttävimmistä piirteistään.
Hän todellakin on epävarma omasta viehättävyydestään, mitä en voi ymmärtää varsinkaan kahden vuoden seurustelun jälkeen. Pyrin kehumaan häntä aina kun se vain luontevasti minulta onnistuu, eli en päivittäin, mutta jokseenkin säännöllisesti kuitenkin. Ja ennen kaikkea pyrin osoittamaan hänen viehättävyytensä nimenomaan teoilla, enkä sanoilla. Hän ei vaan tunnu tätä ymmärtävän/arvostavan.
Olen aika varma, että hän saa orgasmin lähes joka kerta kun harrastamme seksiä. Yhdynnästäkin hän tuntuu nauttivan, mutta ei saa orgasmia kunnes teen sen hänelle käsin. Uskottavasti hän kyllä ainakin näyttelee kerrasta toiseen jos ei oikeasti orgasmia saa. Niin kuin taisin jo mainita, olen yrittänyt ehdottaa välillä jotain uusia juttuja, mutta hän ei ole niistä innostunut. Tämä taas turhauttaa minut, kun haluaisin välillä jotain vaihtelua, mutta hän taas ei tunnu kiinnostuvan mistään. Nämä sitten yhdessä vain pahentavat epätoivoani. Hän pystyy nauttimaan seksistä, mutta ei ole kiinnostunut mistään "uudesta".
että te olette liian erilaisia. Okei, hän ei hauku koko aikaa sinua niinkuin entiseni teki minulle, mutta hänellä on sen sijaan erilaiset arvot. Sinä haluaisit viettää rauhallista elämää, hän railakasta. Sitten yritätte vängän väkisin yhteensovittaa tällaisia elämiä. Taitaako sinulla olla sama juttu kuin minulla oli: Olet yhdessä hänen kanssaan vain siksi, kun ei ole ketään muutakaan, et itse ihmisen takia? Tuo on huono periaate, koska silloin parisuhde ei ole nautintoa, vaan teennäistä hätävarjelua. Parisuhteessa pitäisi olla aina itse parisuhteen takia. Muutenhan yhdessäolo on järjetöntä.
Jos olisin sinä, tekisin pesäeroa pikku hiljaa. En siis tyyliin samantien lähtisi ovet paukkuen, kun ei ole mitään paikkaa, minne mennä. Mutta katsoisin lehti-ilmoituksista uusia (vuokra?)asuntoja ja suunnittelisin vaikkapa sitä, mitä tekisin tasan vuoden päästä. Toki jos vuoden päästä olisin yhä sitä mieltä, että kannattaa olla yhdessä, olisin. En vain yksinkertaisesti löisi mitään lukkoon. En yhdessäolon jatkuvuutta enkä loputonta eroamista. Katselisin ja funtsisin tilannetta. Antaisin itselleni mahdollisuuden suunnitella tulevaisuutta ilman häntä (en pitäisi häntä ehdottomana asiana elämässä). Ajattelisin, että jos otan nyt riskin, saatan saada tuplasti paremman kumppanin. Tekisin itselleni selväksi: Joko olen parisuhteeseen tyytyväinen tai en. Jos en yrityksistä huolimatta edelleenkään olisi, ottaisin itseäni niskasta kiinni ja miettisin miten selvitä tästä lähtien yksin.
Nyt kun olen asiaa muutaman päivän miettinyt, olen taas tullut katumapäälle. En minä siihen pysty taaskaan, enkä edes tiedä haluanko.
En tiedä onko muutos "pysyvä", mutta hän on suostunut luopumaan esim. tästä mainitusta bile-elämästä kun olen häntä pyytänyt. Hän on tehnyt myös paljon muita "myönnytyksiä" vuokseni...
"Muutenhan yhdessäolo on järjetöntä." -No, periaatteessa kyllä. Mutta käytännöstä en olisi niin varma. Jos muistat vielä sen yksinäisyyden josta puhuin. Sen olen niin karvaasti kokenut, että oikeasti sitä pelkään. Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat tuolla.
Toinen juttu on sitten, että hän on tässä se, jonka pitäisi lähteä. Asumme minun omistamassani asunnossa, joten itse en oikein voi enkä edes halua lähteä tästä. Sinänsä en ole kyllä "hänen varaansa" laskenut tulevaisuuttani. Mitään en ole tulevaisuudessani "lyönyt lukkoon".
Jos aiot jatkaa suhdettasi - kysy itseltäsi rakastatko tätä henkilöä jonka kanssa olet parisuhteessa? Jos vastaus on kyllä - kannattaa yrittää. Ja silloin kannattaa keskustella nämä parisuhteen karikot selviksi puolin sekä toisin. Keskustelkaa ja yrittäkää selvittää mitä tahdotte. Voittehan te vaikka hakeutua johonkin parisuhde terapiaan tms. Puhuminen ja rakkaus kannattelee suhdetta myös vaikeina päivinä.
Mutta jos asia on niin että todellakin olet vain sen takia yhdessä että et halua olla yksin, eikä sinulla ole suuria tunteita asuinkumppaniasi kohtaan. Olisi ehkä reilua kumpaakin kohtaan että eroaisitte. Maailma on täynnä mukavia naisia. Löydät kyllä uuden jos vain haluat.
Suosittelen eroa jos tuntuu tolta kuin mitä kerroit edellä. Itse olen kärvistellyt epätyydyttävässä suhteessa kohta 12 vuotta. Tälläsen pitkän seurustelusuhteen jälkeen on todella vaikea lähteä varsinkin kun ystäviä ei juurikaan ole ja olen lisäksi vielä vakavasti sairaskin. Rakastan puolisoaní mutta hänellä ei tunnu riittävän aikaa mulle. Kärsin tilanteesta todella paljon. Asia masentaa pahasti.
Mut te ootte olleet niin vähä aikaa. Lähde ja etsi uusi ettei sulle käy kuten mulle.