Vahva markka

Vuonna 1990 dollari oli 3,6 mk. Siis 6 mk = 1 € oli yhtä kuin 1,66 $.

Jokainen muistaa mitä sen jälkeen tapahtui.
Nyt 1 € = 1,55 €.
275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Dollari vajosi uuteen ennätykseen
Keskiviikko 12.03.2008 klo 16:15

Dollari teki keskiviikkona jälleen uuden ennätyksen, kun euro maksoi 1,5502 dollaria.

Dollarin arvo kääntyi keskiviikkona taas laskuun euroa vastaan kun sijoittajien usko Yhdysvaltain keskuspankin rahoitussuunnitelman tehoon alkoi hiipua.

Iltapäivällä euro nousi dollaria vastaan uuteen kaikkien aikojen huippuun. Neljän aikaan iltapäivällä euro maksoi 1,5502 dollaria. Lukema oli hitusen korkeampi kuin tähän astinen huippu 1,5495.

Tiistaina euron hurjan nousun pysäytti Yhdysvaltain keskuspankin julkaisema operaatio, jolla se haluaa edesauttaa 200 miljardilla dollarilla muutamien arvopaperilajien markkinoiden toimintaa. Operaatio sai kurssit reippaaseen liki neljän prosentin nousuun tiistaina Yhdysvalloissa.

Keskiviikkona markkinoilla odotettiin dollarin taas heikkenevän. Nyt vahvistuivat taas odotukset siitä, että Fed alentaa korkoa ensi viikolla. Samaan aikaan odotetaan Euroopan keskuspankin pitävän lainakustannukset ennallaan.

Euro sai nostetta myös Euroopan odotettua paremmista teollisuustuotannon kasvuluvuista. Tuotanto nousi 0,9 prosenttia, kun ennuste oli 0,4 prosenttia.

Jeni vahvistui keskiviikkona sekä dollaria että euroa vastaan, kun Japanin talous kasvoi odotuksia nopeammin neljännellä neljänneksellä. Talouskasvu oli 3,5 prosenttia, kun Bloombergin ekonomistien ennuste oli 2,3 prosenttia.

Brysselissä Luxemburgin valtiovarainministeri Jean-Claude Juncker lupasi keskiviikkona, että Euroopan viranomaiset tulevat seuraamaan valuuttakurssien kehitystä erittäin valppaasti. - Emme pidä kurssien liiallisesta vaihtelusta, hän sanoi

Äänestä
  • Hallituksilla on valmiina tukipaketit auttaa velkaantuneita pankkeja.

    Mutta kansalaiset ovat ruoskan alla.

    Yrityksien ylläpito on kallista lystiä valtiolle ja kansalle.

    Kyllä yksityinen pystyy itsensä elättämään ilman yritysten holhoavaa työtä.

    Valtion ei tarvitse pelastaa valuuttaa ja yrityksiä antaa markkinoiden ja markkinatalouden syöksyä vain lamaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


1,55 $ kirjoitti:

Vuonna 1990 dollari oli 3,6 mk. Siis 6 mk = 1 € oli yhtä kuin 1,66 $.

Jokainen muistaa mitä sen jälkeen tapahtui.
Nyt 1 € = 1,55 €.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu