Pääministeri Matti Vanhasen käyttäytyminen naisystäväänsä Susan Ruususta kohtaan on ollut ala-arvoista. Asia varmentui eilen Susan Ruususen tv-haastattelussa, jossa Ruusunen osoittautui sympaattiseksi, järkeväksi naisihmiseksi, mutta joutui hyväksikäytetyksi. Ei ollut kylliksi viisas kuitenkaan tajutakseen että vain hän oli rakastunut, toinen osapuoli vain leikki Romeota. Vanhanen on julkisuudessa valehdellut suhteen luonteesta, sen alkamistavasta lähtien. Raukkamaista, nulikkamaista. Mies ei käyttäydy Vanhasen tavoin.
Ministeri Ilkka Kanerva on käyttäytynyt kuin juuri pimpsan makuun päässyt nulikka, joka koettaa hakea lisää sitä namia keskenkasvuiselle nulikalle sopivin keinoin. Sellaiset keinot eivät sovi miehelle, eikä varsinkaan ministerille. Iältään omiksi lapsenlapsiksi sopivan seksiseuran hakeminen saa arvelemaan kyseessä olevan joko seksuaalisen poikkeavuuden tai ainakin oman miehisyytensä puutteiden tiedostamisen. Kanervalla voi olla kalu, mutta hänessä ei ole munaa.
Munaa ei liioin ole puoluejohtaja Kataisella, jolla ei ole kanttia toimia niin kuin hänen asemassaan olevalla pitäisi olla: antaa potkut Kanervalle. Kanervalle naureskellaan jo laajalti ulkomailla, ja siinä vääjämättä joutuu naurunalaiseksi Suomikin, joka ei löydä ulkoministerikseen sopivampaa henkilöä.
On annettava tunnustusta CITY-Keskustalle, joka vaatii molempien mainittujen ministereiden eroa. Vaatimus olisi painavampi, jos Hietanen ei olisi ollut niin kauan Vanhasen kimpussa myös tekosyillä. Ei Vanhanen varmasti eroamaan joudu, mutta luultavasti vaaleissa nähdään, että kansalaiset pitävät Vanhasen käyttäytymistä tuomittavana. Varmaan sen silloin viimeistään toteaa kepukin ja vaihtaa puheenjohtajaansa, jollaiseksi ei sentään toivoisi nousevan Korhosen, joka veisi puolueen jonnekin kauan menneeseen. Onhan puolueella nykyaikaankin sopivia johtohahmoja, Paula Lehtomäki ja Mari Kiviniemi ja ehkä myös Antti Kaikkonen voisivat olla sellaisia.
Kiva on ollut nähdä, että Oiva Härkönen on ollut hiljaa Vanhasen asiasta. Siitä voi vetää vain yhden johtopäätöksen. Vain yhden johtopäätöksen voi vetää siitäkin, että sonnimies on nähnyt Vanhasen ja Kanervan toiminnan kertovan vain heidän miehisyydestään. Sonnimiehen käsitys miehisyydestä kuten myös hänen oma ”miehisyytensä” toki entuudestaankin hyvin täällä tiedetään.

Vastaukset 6
Vanhimmat
tekisi mieli sanoa suorat sanat, mutta olkoot.
Keskimääräistä älykkäämmät ja varsinkin huippuälykkäät miehet pystyvät hoitamaan kaikki tehtävänsä aivan erinomaisesti ja samaan aikaan jahtaamaan myös pillua.
Kaverva ja Vanhanen kulkevat Urho Kekkosen viitoittamalla polulla kohti kansakunnan johtajuutta.
Prinsessa ruusunen on itse soppansa keittänyt tuomalla kahdenkeskiset asiat julkisuuteen.
Onko symppaattisen naisen oikea tapa esiintyä julkisesti, kertomalla yksityiskohtaisesti miehen pelin toimivuudesta?
Juuri noin! Juuri noin!
Näyttäisi siltä, että noilla velloksilla on niin kova testosteronimäärä, että se voittaa järjen ja harkinnan, ja heidän toimiaan ohjaa ala- eikä yläpää. Eli häntä heiluttaa miestä, ja mies on kevyt sen hännän varressa.
Tai sitten on niin, että noilla onkin puutosta testosteroneista, ja se häntä onkin kovin kevyt ja heidän pitää koettaa itselleen todistella, että "kyllä minussa miestä on". Varmuuden vuoksi kuitenkin täytyy hakea "miehisyydelleen" vahvistusta itseään huomattavasti alemmalta sosiaaliselta tasolta tai melkein alaikäisiltä. Sellainen kielii epävarmuudesta omaa miehisyyttään kohtaan, kuten suuret puheetkin a la sonnimies.
Niin tai näin, aina väärinpäin kenen tahansa miehen kohdalla ja varsinkin asianomaisten aseman huomioon ottaen heidän käyttäytymisensä on sellaista, että siitä kyseisten puolueiden pitäisi tehdä oikeat johtopäätökset ja toimia oikein. Hyssyttely kyllä palvelee hyvin noiden puolueiden vastustajia, ja ehkä se on ihan oikein ja koituu parhaaksemme.
... tästä Vanhasen ja Ruususen jutusta. Olen minesti sanonut, että Vanhasella on oikeus ja velvollisuuskin katsoa oikeudessa, mitkä ovat julkisen henkilön yksityisyyden rajat. Myöskin olen sanonut, ettei Vanhanaen ole valendellut ensitapaamisesta. Tapaaminen tarkoittaa kohtaamista kasvokkain ja se varmaan tapahtui, oliko se Ikeassa, mutta kyllähän he olivat olleet yhteydessä toisiinsa netin välityksellä ja ehkäpä sopineet netissä tapaamimesta Ikeassa.
Eilisessä A-studin jutussa Ruususesta ei tuotu esiin hänen suurinta virhettään, ansaitsemismielessä kirjan kirjoittamista, jossa mennään syvälle Vanhasen yksityisyyteen. Ohjelmassa ei myöskään kysytty Ruususen selitystä ensitapaamisesta.
Tämä A-studion vakiotoimittaja on oma lukunsa. Hänen intohimonsa on mollata kepua ja maanviljelijöitä. Hän se oli, joka toimitti sen valheellisen ohjelman eläinrääkkäyksistä. Nyt hän yritti mollata Vanhasta tällä Ruususella. Ohjelman suurin osa kuitenkin käytettiin sen todisteluun, että meidän on pakko liittyä Natoon.
Yleisradion pitäisi vähän tarkemmin valvoa noita toimittajiaan.