Typerä Saarakkala

sen raadollisuuden josta persut ammentaa. Vetoaminen veteraaneihin oli taas sellain ylilyönti, jota ei voi kuin hävetä. Pitäisi suunsa kiinni jos ei ole oikeaa sanottavaa. Veteraanit taistelivat myös köyhien ja monikansallisten ihmisten ja maailmanrauhan puolesta, ei suinkaan valkoisen rodun tai tuollaisten kenokaulaisten pikkufasistien, puolesta. Saarakkalan nouhau on kyllä niin lapsenkengissä ja olematonta, että hänen ei pitäisi kyllä julkisesti suutaan aukaista. Saarakkala tyhmyyksissään rupesi puhumaan sosiaaliturvasta ja sen jakamista noille Romaniasta tulleille kerjäläisille, kuitenkaan ymmärtämättä ettei sitä edes jaeta noille henkilöille.
241046
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Mitä sylki suuhun tuo. Eipä ollut Saarakkalasta edes kunnallisvaalioppaan tekijäksi, vaan sekin teetetään talkootyönä tohtorismies Lauri Heikkilällä. Tuleekohan vielä sellainen päivä, että Soinikin osaa hävetä kaksinaamaisuuttaan?

Äänestä
  • Ei sinua ainakaan enää mihinkään huolita. Töitä on varmasti jaeltu oikein. KYllähän tohtosimiehellekin pitää töitä löytyä.,

    Äänestä

Miksi kirjoittelet jatkuvasti halventavia kirjoituksia puolueestamme ja johtajistosta?
Eikö kannattaisi hankkia oma elämä, jos Perussuomalaiset tuottavat sinulle tuskaa?

Jokainen puolueettomasti ajatteleva piti Saarakkalan esiintymistä eilen TV:ssä hyvänä.
Sinun kirjoituksesi aiheuttavat pientä hilpeyttä, koska käännät kaiken päälaelleen. Olen huomannut, että saat jopa sääliä osaksesi.

Äänestä
  • joka oletat että Saarakkala ansaitsee mahtavat aploodit ja suitsutukset, typeristä lausumistaan.
    Sinun hilpeytesi rajoittuu vain siihen että tosiasiassa sisimmissäsi häpeät Saarakkalan typeryyttä. Poika puhui taas itsensä nurkkaan, kun ei tiennyt mistä puhui. Kantaa ei pidä ottaa, jos ei oikeasti tiedä asioista mitään. Veteraaneihinkin vetoaminen oli häpeämätön temppu, jota ei kukaan voi hyväksyä. Siinäpähän nuoleksit,toivottavasti saat puolueesi johtajiston perseistä nautinnon.

    Äänestä

  • Itsekkin olen harmikseni huomannut, että aika vähän täällä keskustellaan Perussuomalaisista asiallisesti. Itsekkin olen mielipiteineni puolueesta kaukana, mutta lukisin mielelläni asiallista keskustelua asiasta, en keskenkasvuisten kehareiden aivotonta tilitystä. Kai se jollain on pätemisen tarve, mutta tämä palsta on tosiaan väärä paikka siihen. Välillä alkaa suoraan sanottuna vituttaan, kun kaikkien viestien joukosta vain muutamassa on jokin pointti. Ei jaksaisi aina lukea noita itseään toistavia tyhmien ihmisten tilityksiä. Mutta tätä se vaan valitettavsati nykyään on...

    Äänestä

sontaa. kyllä hän tiesi mistä puhua. Kysehän on siitä, että viherpiipertäjät ovat vaatineet näille kerjäläisille sosiaaliturvaa. Jos tuo vaatimus joskus toteutuu, niin voit kuule sanoa hyvästit tälle hyvinvointi yhteiskunnalle. Sinä jauhat ilmanaikuista paskaa ja tiedät sen varsin hyvin itsekin. Sanoppa rehellisesti, miten olisit toiminut ja sanonut tuossa ohjelmassa, jossa muuten kaikki kehottivat pidättäytymään jakamasta rahaa po,kerjäläisille.

Äänestä

Kyllä meni Saarakkalan pojalta esiintyminen nappiin. Ei saanut toimittaja Saarakkalaan retkuun, vaikka aloitti koko homman Saarakkalan tenttaamisella. Olisi monelta pojalta ja tytöltä mennyt luu kurkkuun. Nyt toimittajakin huomasi, että vastassa on todellinen asioiden taitaja, joka esiintyi jäämiehnen rauhallisuudella.
Näytti kokoomuksen poliisipäällikkökin olevna Saarakkalan kanssa paljolti samaa mieltä.
Oli hyvä, että otti esiin veteraanit, jotka ovat taistelleen meille itsenäisyyden ja hyvinvoinnin. Ei täällä sosiaalipummeja enää ulkomailta tarvita.

Äänestä
  • on omasta takaa ihan riittävästi. Tosin nuo Romanian romaani kerjäläiset eivät rasita meidän sosiaaliturvaa, toisin kuin elämäntapanaan turvaverkoissa roikkuvat suomalaiset. Saarakkala osoittautui veteraani kortillaan typerykseksi, mutta sehän oli odotettavissa.

    Äänestä

  • sosiaali pummeja kirjoitti:

    on omasta takaa ihan riittävästi. Tosin nuo Romanian romaani kerjäläiset eivät rasita meidän sosiaaliturvaa, toisin kuin elämäntapanaan turvaverkoissa roikkuvat suomalaiset. Saarakkala osoittautui veteraani kortillaan typerykseksi, mutta sehän oli odotettavissa.

    eivät juurikaan näillä palstoilla seikkaile, eivätkä pahemmin TV:täkään katsele.

    Kuolisivat siihen paikkaan silkkaan kenkutukseen, kun kaltaistesi p-an jauhantaa kuulisivat.
    Heikäläisten uhraukset olivat turhan suuret tai peräti tarpeetomat, kun Suomen tolloilua kaikkine mamuiluineen seuraa!

    Äänestä

  • heidän ikäkumppansinsa kirjoitti:

    eivät juurikaan näillä palstoilla seikkaile, eivätkä pahemmin TV:täkään katsele.

    Kuolisivat siihen paikkaan silkkaan kenkutukseen, kun kaltaistesi p-an jauhantaa kuulisivat.
    Heikäläisten uhraukset olivat turhan suuret tai peräti tarpeetomat, kun Suomen tolloilua kaikkine mamuiluineen seuraa!

    puhuu rintarottingilla veteraaneista, ja heidän uhrauksistaan. Voi harakan pyrstösulat sentään.

    Äänestä

  • jälkeläiset kirjoitti:

    puhuu rintarottingilla veteraaneista, ja heidän uhrauksistaan. Voi harakan pyrstösulat sentään.

    erityysesti kysytä!
    Terveisin Ilikkaanen, valakoosten pualella taistelleiren lapsenlapsen lapsi ja 5 vuatta eturantamas rypemähän joutuneen lapsenlapsi.

    Äänestä

  • jonsei sulta kirjoitti:

    erityysesti kysytä!
    Terveisin Ilikkaanen, valakoosten pualella taistelleiren lapsenlapsen lapsi ja 5 vuatta eturantamas rypemähän joutuneen lapsenlapsi.

    työpalveluksessa rintaman lähellä ja jota sotahullut upseerit kävi naimassa perseeseen. Sen tavan se toi mukanaan siviiliin ja opetti pojalleen ja se taas sinulle, nilkki. Mene vittuun tältä palstalta lapsenraiskaaja!

    Äänestä

  • Kusen sut nurin kirjoitti:

    Marjoja? Voi tuota Veskua, huh huh!

    Äänestä

  • Kusen sut nurin kirjoitti:

    työpalveluksessa rintaman lähellä ja jota sotahullut upseerit kävi naimassa perseeseen. Sen tavan se toi mukanaan siviiliin ja opetti pojalleen ja se taas sinulle, nilkki. Mene vittuun tältä palstalta lapsenraiskaaja!

    jäärä alakyntehen?
    Lohorutukseksi sullen: et oo ainu jollen niin on käyny!

    Äänestä

Saarakkalakin tuomitsi, syytti ja kannatti ongelman kriminalisointia, tuossa kerjäämisasiassa. Onko tämä persujen nykylinja?

Missä ratkaisut ongelmiin? Missä vaihtoehdot? Saarakkalakaan ei esittänyt YHTÄÄN ratkaisumallia todettuun ongelmaan. Ei sanonut sanallakaan, mitä ongelman poistamiseksi käytännössä pitäisi tehdä? Hän vain totesi, että "nyt keskustellaan ja myöhemmin ryhdytään tekoihin". Mitä ne teot mahdollisesti olisivat? Mitä peruss tässä tapauksessa esittää muuta kuin perinteistä "pois silmistä - pois sydämestä" -linjaa?

Äänestä
  • Katsoitko edes kyseistä ohjelmaa? Kyllä Saarakkala ratkaisuja esitti. Parhaimpana ratkaisuna toimittajan esille nostama ja kokoomuslaisenkin kannattama "Kerjäämisen kriminalisointi".

    Voidaan soveltaa samanlainen toimintamalli kuin keräämisenkin osalta on.

    Ratkaisu tuohon romanialaisten kerjäämisongelmaan löytyy jostakin muualta kuin suomalaisten kukkarosta.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Katsoitko edes kyseistä ohjelmaa? Kyllä Saarakkala ratkaisuja esitti. Parhaimpana ratkaisuna toimittajan esille nostama ja kokoomuslaisenkin kannattama "Kerjäämisen kriminalisointi".

    Voidaan soveltaa samanlainen toimintamalli kuin keräämisenkin osalta on.

    Ratkaisu tuohon romanialaisten kerjäämisongelmaan löytyy jostakin muualta kuin suomalaisten kukkarosta.

    kerjääjien aiheuttamat ongelmat? Te ootte käsi ojossa jatkuvasti, mutta Saarakkala ei osaa antaa mitään keinoja teikäläisten torjumiseksi. Te vasta kukkarolle käytte.

    Äänestä

  • teidän suomalaisten kirjoitti:

    kerjääjien aiheuttamat ongelmat? Te ootte käsi ojossa jatkuvasti, mutta Saarakkala ei osaa antaa mitään keinoja teikäläisten torjumiseksi. Te vasta kukkarolle käytte.

    "mites hoidetaan teidän suomalaisten kerjääjien aiheuttamat ongelmat? Te ootte käsi ojossa jatkuvasti, mutta Saarakkala ei osaa antaa mitään keinoja teikäläisten torjumiseksi."

    - Oletko edes kysynyt Saarakkalalta ratkaisua tuohon asiaan? Tämä kerjäläisasia, josta nyt puhutaan koskee romanialaisia kerjäläisiä. Pysy keskustelun ulkopuolella, jos et kykene pysymään itse asiassa, tai et tiedä, mistä keskustellaan.

    Äänestä

  • Kyllä sanoi hyvin ja antoi oivan esimerkin.
    Marjanpoiminnassa ja luonnonhelmassa ei paljoa kielitaitoa tarvita.
    Taitavat nuo kerjäläiset olla keräämässä rahoja aivan joillekin muille kuin itselleen. Sen verran meni heidän puheensa ristiin saman henkilön vastauksissa eri kysymyksiin.

    Äänestä

  • Marjat odottaa poimijaansa kirjoitti:

    Kyllä sanoi hyvin ja antoi oivan esimerkin.
    Marjanpoiminnassa ja luonnonhelmassa ei paljoa kielitaitoa tarvita.
    Taitavat nuo kerjäläiset olla keräämässä rahoja aivan joillekin muille kuin itselleen. Sen verran meni heidän puheensa ristiin saman henkilön vastauksissa eri kysymyksiin.

    Kasvaa tuossa lokakuun ja kesäkuun välillä? Olen poiminut elämässäni tosi paljon marjoja, myös myyntiin. Heinä-syyskuu (lokakuussa saattaa vielä löytyä karpaloita) ovat sesonkiaikaa. Muulloin ei ainakaan meilläpäin marjoja metsästä löydy eikä marjanviljelijöiltäkään.

    Äänestä

  • siellä teilläpäin kirjoitti:

    Kasvaa tuossa lokakuun ja kesäkuun välillä? Olen poiminut elämässäni tosi paljon marjoja, myös myyntiin. Heinä-syyskuu (lokakuussa saattaa vielä löytyä karpaloita) ovat sesonkiaikaa. Muulloin ei ainakaan meilläpäin marjoja metsästä löydy eikä marjanviljelijöiltäkään.

    puhe ja kesällähän niitä marjoja on tapana poimia!

    Äänestä

  • oli ainakin ohjelmassa kirjoitti:

    puhe ja kesällähän niitä marjoja on tapana poimia!

    Mahdollisesti kuljetukset marjapaikoille ja majoitukset sekä ruokailut? Tämän alan firmoissa tiedetään, että järjestelyt ovat kovaa ja kallista touhua. Ostatko mahdollisesti myös marjat, jotka on mahdollisesti poimittu (toivottavasti ;)) kaverisi metsäsätä?

    Äänestä

tämä Saarakkala on esiintynyt? Olen ihan ulkona koko asiasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

osoitti jälleen kirjoitti:

sen raadollisuuden josta persut ammentaa. Vetoaminen veteraaneihin oli taas sellain ylilyönti, jota ei voi kuin hävetä. Pitäisi suunsa kiinni jos ei ole oikeaa sanottavaa. Veteraanit taistelivat myös köyhien ja monikansallisten ihmisten ja maailmanrauhan puolesta, ei suinkaan valkoisen rodun tai tuollaisten kenokaulaisten pikkufasistien, puolesta. Saarakkalan nouhau on kyllä niin lapsenkengissä ja olematonta, että hänen ei pitäisi kyllä julkisesti suutaan aukaista. Saarakkala tyhmyyksissään rupesi puhumaan sosiaaliturvasta ja sen jakamista noille Romaniasta tulleille kerjäläisille, kuitenkaan ymmärtämättä ettei sitä edes jaeta noille henkilöille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu