Muistelen taas lämmöllä sitä kotikujien kingiä, johon kaikki me pienet kyläntytöt oltiin ihan lääpällään. Se oli jotenkin vaan niin komee ja ihan syötävän suloinen.
Muistan aina kun se tuli ensimmäisen kerran silmieni eteen pihamaalla ja sydämessä liikahti heti. Tyhjää sydämeni varmaan löi ensimmäisen kerran sillä hetkellä kun sain katsella sitä pienen pojan silmien riemua kun se löysi hohtavan helmen simpukkansa sisältä. Myönnettäköön, että hienoista kateutta tuntien aarteen omistajaa kohtaan katsoin sitä upeata löytöä ja ajattelin, että tuollaisen minäkin haluan. Myöhemmin tiesin, että samanaikaisesti tuo hetki oli kyllä kuin pohjakosketus elämän rajallisuuteen ja silti sen pohjattomaan riemun ja ilon kaivoon.
Muistan vieläkin kuinka pienenä poikana se teki hiekkalaatikon reunalla leipäsiä kun minä olisin halunnut leikkiä sen kanssa prinsessaleikkejä. Siinä minä vain katselin haltioituneena kun se teki sen niin taitavasti, aina niin keskittyneenä siihen touhuun, suu supussa ja kulmat sillä tavalla jännästi kurtussa.
Meidän kaikkien kohdalla kuten niin monesti aika kului ohitsemme liian nopeasti ja aivan liian aikaisin ja meistä tuli hetkessä niitä fiksuja aikuisia, joilla on pää täynnä vain niitä fiksuja ajatuksia.
Mitähän meistä tuli?
Muistan aina kun se tuli ensimmäisen kerran silmieni eteen pihamaalla ja sydämessä liikahti heti. Tyhjää sydämeni varmaan löi ensimmäisen kerran sillä hetkellä kun sain katsella sitä pienen pojan silmien riemua kun se löysi hohtavan helmen simpukkansa sisältä. Myönnettäköön, että hienoista kateutta tuntien aarteen omistajaa kohtaan katsoin sitä upeata löytöä ja ajattelin, että tuollaisen minäkin haluan. Myöhemmin tiesin, että samanaikaisesti tuo hetki oli kyllä kuin pohjakosketus elämän rajallisuuteen ja silti sen pohjattomaan riemun ja ilon kaivoon.
Muistan vieläkin kuinka pienenä poikana se teki hiekkalaatikon reunalla leipäsiä kun minä olisin halunnut leikkiä sen kanssa prinsessaleikkejä. Siinä minä vain katselin haltioituneena kun se teki sen niin taitavasti, aina niin keskittyneenä siihen touhuun, suu supussa ja kulmat sillä tavalla jännästi kurtussa.
Meidän kaikkien kohdalla kuten niin monesti aika kului ohitsemme liian nopeasti ja aivan liian aikaisin ja meistä tuli hetkessä niitä fiksuja aikuisia, joilla on pää täynnä vain niitä fiksuja ajatuksia.
Mitähän meistä tuli?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ikuisia haihattelijoita.