Olen itse as-oireinen enkä aina tunnista itseäni muista jotka sanovat olevansa asseja.
Välillä siis hävettää ihan hirveesti.
Erityisesti sellaiset jutut kauhistuttaa joissa uhotaan väkivallalla, samoin ne joissa haukutaan kaikkea muuta kuin itseä, ne joissa kaunistellaan as-oireisia ikäänkuin meikäläiset olis jotakin viattomia kärsijöitä niin ettei muka as-oireinen kykene negatiiviseen käyttäytymiseen.
Tosiasiahan on se että as-oireisto on neurologinen poikkeama jonka on todettu olevan perinnöllinen.. mutta se ei mitenkään vaikuta siihen miten kukin käyttäytyy sen myötäisesti mitä on ympäristössään oppinut. Miten on oppinut kanavoimaan ahdistustaan, kiukkuaan, suuttumustaan kuin ei siihenkään onko päässyt elämässään helpolla, jne.
Ei as-oireisto vaikuta mihinkään perustunteisiin. Vaikka paljon puhutaankin siitä että autisminkirjoiset ovat muka epäempaattisia, se ei pidä paikkaansa. Yksittäinen assi siinä kuin ns. neurologisesti tyypillinen ihminen voi potea sellaista aivotoimintapoikkeamaa jossa jokin kohta aivoissa ei aktivoidu niin että henkilö kykenisi samaistumaan toisen ihmisen asemaan.
Tuollaisessa on ennemminkin kyse usein sellaisesta ettei ole tarvinnut olla vastuussa mistään muusta kuin itsestään. Kyse on joko siitä että on hemmoteltu, voi olla myös niin että on saanut varttua eristäytyneenä, ehkä ainoana lapsena jossa on suojeltu liikaa muilta, ehkä joku on vanhimpana lapsena tottunut käyttämään ylivaltaa sisaruksiinsa, ehkä on kookas ja vahva fyysisesti eikä ole joutunut muiden kanssa alakynteen eikä sitäkautta tottunut että ihmissuhteissa on pakko huomioida muitakin kuin itseään.
Se mistä tässä puhun, autisminkirjon oireilulla ei voi selittää kaikkea käyttäytymistä.
Autisminkirjon oireilu ei poissulje persoonallisuuden kehitystä, ei vaikuta siihen onko perusluonne temperamenttinen vaiko ei.
Autisminkirjon diaknoosiin vaikuttaa vain ja ainoastaan se oireileeko henkilö niiden kriteerien mukaisesti jotka on kriteereiksi asetettu.
Minä olen minä. Olen assi mutta en kykene samaistumaan muihin asseihin kuin vain as-oireiston osalta ja välillä häpeän oman käyttäytymiseni vuoksi ja välillä muiden assien puolesta, välillä kieltämättä ihan kaikkien ihmisten. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen että kykenen tuntemaan häpeää. Ilman sitä olisin sosiopaatti, tjms.
Välillä siis hävettää ihan hirveesti.
Erityisesti sellaiset jutut kauhistuttaa joissa uhotaan väkivallalla, samoin ne joissa haukutaan kaikkea muuta kuin itseä, ne joissa kaunistellaan as-oireisia ikäänkuin meikäläiset olis jotakin viattomia kärsijöitä niin ettei muka as-oireinen kykene negatiiviseen käyttäytymiseen.
Tosiasiahan on se että as-oireisto on neurologinen poikkeama jonka on todettu olevan perinnöllinen.. mutta se ei mitenkään vaikuta siihen miten kukin käyttäytyy sen myötäisesti mitä on ympäristössään oppinut. Miten on oppinut kanavoimaan ahdistustaan, kiukkuaan, suuttumustaan kuin ei siihenkään onko päässyt elämässään helpolla, jne.
Ei as-oireisto vaikuta mihinkään perustunteisiin. Vaikka paljon puhutaankin siitä että autisminkirjoiset ovat muka epäempaattisia, se ei pidä paikkaansa. Yksittäinen assi siinä kuin ns. neurologisesti tyypillinen ihminen voi potea sellaista aivotoimintapoikkeamaa jossa jokin kohta aivoissa ei aktivoidu niin että henkilö kykenisi samaistumaan toisen ihmisen asemaan.
Tuollaisessa on ennemminkin kyse usein sellaisesta ettei ole tarvinnut olla vastuussa mistään muusta kuin itsestään. Kyse on joko siitä että on hemmoteltu, voi olla myös niin että on saanut varttua eristäytyneenä, ehkä ainoana lapsena jossa on suojeltu liikaa muilta, ehkä joku on vanhimpana lapsena tottunut käyttämään ylivaltaa sisaruksiinsa, ehkä on kookas ja vahva fyysisesti eikä ole joutunut muiden kanssa alakynteen eikä sitäkautta tottunut että ihmissuhteissa on pakko huomioida muitakin kuin itseään.
Se mistä tässä puhun, autisminkirjon oireilulla ei voi selittää kaikkea käyttäytymistä.
Autisminkirjon oireilu ei poissulje persoonallisuuden kehitystä, ei vaikuta siihen onko perusluonne temperamenttinen vaiko ei.
Autisminkirjon diaknoosiin vaikuttaa vain ja ainoastaan se oireileeko henkilö niiden kriteerien mukaisesti jotka on kriteereiksi asetettu.
Minä olen minä. Olen assi mutta en kykene samaistumaan muihin asseihin kuin vain as-oireiston osalta ja välillä häpeän oman käyttäytymiseni vuoksi ja välillä muiden assien puolesta, välillä kieltämättä ihan kaikkien ihmisten. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen että kykenen tuntemaan häpeää. Ilman sitä olisin sosiopaatti, tjms.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Nyt tuli asiaa! Samaistun kirjoitukseesi täysin! Asperger on synnynnäinen ominaisuus. Se, mihin suuntaan se kehittyy, tai persoonallisuus kehittyy, liittyy ympäristöön, opittuihin tapoihin, vuorovaikutussuhteisiin jne. Kaikkea ei voi puhua pois, vetoamalla siihen että on syntynyt joksikin.
.. ei ole as-oireisto, mutta kaikelle löytyy selityksensä jostakin.
Mua on haukuttu siitä että olen yliymmärtäjä. Sain jokunen aika sitten syytöksiä siitä että hyyssään liikaa.. tai oliko se jotenkin niin että puolustan liikaa kaikenmaailman "sarjamurhaajia".
Tota.. ajattelen asioita niin että jos minulla on oikeus puolustautua niin täytyy olla muillakin. Jokaisella on oikeus etsiä selityksiä ongelmointiinsa, mutta siks just korostin tuota assiuden, tai autisminkirjon ominaisuutta että sillä ei selity kuin neurologinen status. Se kertoo tietyllä tavalla jonkinlaiset suuntaviivat sille minkätyyppisestä luonteesta tai persoonallisuudesta on kyse mutta että pitää osata erottaa asiat, ilmiöt toisistaan.
Mulla esim. on vanhemmat joista toinen on hurahtanut lahkouskoon, siis se meidän perheen autisminkirjoinen on tuo ja toinen on ollut ateisti. Olen oppinut omilta vanhemmiltani kaytöstapoja jotka perustuvat eri arvoihin.
Mulla on ollut aika hyvä aitiopaikka syynätä sitä mikä mihinkin vaikuttaa. Olettikin jos mun molemmat vanhemmat olis olleet hartaita uskovaisia en olis esmes oppinut kotona kiroilemaan ja paljon muuta sellaista mitä olen oppinut, jne.
Meitä ympäröivä kulttuuri, ihmiset, se millainen on lapsuuskodin tulotaso ja ties mikä, se osaltaan muovaa persoonallisuutta. Mutta.. aika simppeliä asiaahan tämä.. Jotenkin vaan näitä juttuja lukiessa tuli sellainen fiilis että ihan pakko välillä korostaa tätäkin kun melkein mitä vaan välillä selitetään assiudella ja toisaalta assiuden piikkiin tunnutaan ymppäävän paljon sellaista mikä ei siihen kuulu.
Tuollaisesta aiheutuu riitaa ja se on huono juttu se. Elämässä riittää kaikilla kyllä ongelmia ilman että niitä tehtaillaan puhumalla läpiä päähänsä.
Ikä ja elämänkokemuskin vaikuttaa.
Minä olen 51 ja olen ihan erilainen yksilö kuin mitä olin esmes. 15 vuotiaana.
Murrosiässä neurologisesti tyypillisetkin teinit käyttäytyvät usein kuin mielisairaat. Se johtuu hormoniepätasapainosta.
Niin, se asia, mitä minä olen koittanut kovasti ajaa noissa viesteissäni tänne ja aspalstalle on, että aspergerissahan häiriön "manifestaatio" on hallinnassa. Koko aspergerin hallitsevin ja vammauttavin piirre on itsen hallinnan menettämisen pelko. Tähän liittyy myös mm. syyllisyyttä ja pelkoa siitä, että on vahingoksi rakastamilleen asioille. Myös korkeamoraalisuus ja pikkutarkkuus moraalisista säännöksistä kuuluu kuvaan. Tyypillisiä neuroottisia oireita.
Kun mietitään rajatilaclusterin luonnehäiriöitä, niin häiriön manifestaatio on impulsiivinen, mikä on päinvastainen aspergerin käytöksen kanssa. Impulsiivisuuteen liittyy myös moraalittomuus ja pyrkimys hallita toisia ihmisiä(huomaa viite siihen, kuinka pieni lapsi tarvitsee vanhempaansa).
Aspergerissa keskeisiä ovat motoriset ja itsen hallintaan liittyvät ongelmat, mistä voi lukea paljon aspalstalta. Nämä piirteet ovat päinvastaisia rajatilatasoisissa häiriöissä.
Eli jos assi voisi olla narsisti, niin tämän täytyisi olla yhtäaikaa sekä täysin moraaliton ja häpeämätön, että liiaallisen moraalinen ja korostetun syyllisyydentuntoinen.
Samoin tällaisen assin pitäisi olla samaan aikaan huippu-impulsiivinen ja täysin epäimpulsiivinen. Koska sellaista persoonatyyppiä ei voi tietenkään olla olemassa, on mieletöntä väittää, että assi voisi olla rajatilatasoisesti häiriintynyt.
Se, mitä siis väitän on, että aspergeriin kuuluu OCD-tyyppinen luonne.
Minulla itselläni on näin. Toki en tiedä riittävästi kaikista asseista, mutta näin myös niillä, joista tiedän.
Väitettäni vastaan on sellainen omituisuus, että on olemassa paljon asseja, joille on diagnosoitu sekä asperger, että ADHD. Ristiriita siksi, että ADHDn manifestaatio on impulsiivinen, mikä on siis mahdotonta aspergerissa.
Joko diagnoosit ovat pielessä, tai tähän liittyy jotain vielä selvittämätöntä.
Pidän mahdollisena, että näillä ihmisillä ei ole puhdas asperger, tai puhdas ADHD.
Kaikkein paras juttu on ehkä se, että on diagnosoitu ihmisiä, joilla olisi sekä ADHD, että OCD, mitkä ovat täysin vastakohtaisia ja siten myös toisensa poissulkevia.
Jos aiheesta ei ole ollut juttua aspalstalla, niin voisin jossain vaiheessa tehdä sinne aloituksen, niin saataisiin psykologitkin mukaan keskusteluun.
Jaapa jaapa..
Temperamenttikin on yksilöllistä.
Se ei riipu autisminkirjon oireilusta. Assi voi olla verkkainen ja hidas tai kiihkeätempoinen ja nopea.
Ominaista on äärimmäisyys, siis se että ominausuudetkin on mielipiteiden lailla usein sellaisia jokotai tyyppisiä.
Impulsiivisus sinällään kyllä ei ole assi ominaisuus kun se yhteen asiaan juuttuminen ja keskittyminen voi kumota sen. Siitä voi erottaa onko kyseessä jokin add tms. oire vaiko autistisuutta.
Moraali sensijaan.. Se nyt puolestaan menee jo kulttuurin puolelle. Arvoihin ja asenteisiin. Autisteille on tyypillistä se että on elämänhallintaongelmia ja ties mitä ongelmia joten ei tässä assina ole varaa retostella korkealla moraalilla. Ei ainakaan minulla. Mulla ei ole oikein käsitystä siitä mitä moraali vois olla muuta kuin itsesuojeluvaistoon sidottua loogista ajattelua ja sellaisesta säädettyä yhteisöllistä käyttäytymistä, kytköksiä eettisiin kysymyksiin ja siten tavattoman monimutkaista.
Itsekriittisyys voi kyllä yltää neuroottisiin mittoihin ja sitäkautta olla stressaavaa ja ahdistusta tuottavaa täydellisyydentavoittelua joka puolestaan voikin johtaa tolkuttomana neuroottisuutena ja kontrollifriikkeilynä psykoottiseen käyttäytymiseen, jonka moraalisesta olemuksesta voidaankin olla jo montaa mieltä.
Suhteellisuudentajun kanssa asseilla on ongelmia.
Kun motoriikassakin voi olla isoja ongelmia sen suhteen että järki kyllä pelittää loogisesti, teoreettisuus rullaa mutta kroppa ei tottele aina edes tietoisia käskyjä.. niin kyllä tämä oleminen välillä on aika ongelmallista.
Minun piti vielä lisätä viestiini jotain, mutta tuli black out. Käykö sinulle sellaista, että tulee jonkinlaisia black outteja? Olen käsittänyt, että hajamielisyys on normaalia, mutta liittyyköhän tämä siihen hajamielisyyteen...
Siis hyviä esimerkkejä on kaikenlaiset monimutkaiset ja etenkin inspiraatiotyyppiset ajatusrakennelmat. Näissä siis tulee black outteja, jolloin unohdan kaiken ajattelemani.
Muistan lapsesta, että aina, kun keksin jotain hienoa, niin minulle sattui onnettomuus ja toivuttuani en enää muistanut ajatelmaani. Jotenkin tässä black outissa on saman tyyppinen logiikka.
Vasta ihan hiljattain hoksasin yhdestä telkkariohjelmasta sen että olen lapsena kärsinyt todennäköisesti ohimolohkoepileptisyydestä.
http://www.epilepsia.fi/index.phtml?menu_id=256&lang=1
" esim. lapsuusiän poissaoloepilepsia tai nuoruusiän myoklonusepilepsia"
Kyseessä on sähköpurkaus aivoissa joka aiheuttaa poissaolevuutta. Minulla niihin liittyi selkeitä aistihäiriöitä niin että näkökentässä kaikki etääntyi loitolle enkä kuullut ympäröiviä ääniä. Olin siis tavallaan poissa ihan omassa maailmassani. Tajuissani kyllä olin mutta toljotin vain eteeni. Kun tokenin kohtauksesta ei ollut mitään mielikuvia siitä mitä ympärillä on tapahtunut.
Nuo ovat laantuneet iän myötä mutta kyllä minulla vieläkin pätkii välillä. Ajatus saattaa katkeilla ja unohdan mistä olinkaan puhumassa. Mutta ei mulla niitä aistiharhoja ole aikuisiällä ollut.
Kirjoita kirja meistä asseista, ja varsinkin meidän suhteestamme psykopaatteihin. En ole lukenut kenenkään muun kirjoittavan näistä ajatuksista yhtä ajatuksella kuin sinä. Kokoa kaikki nämä nettijuttusi yhteen. Jo niistä syntyy pienellä muokkauksella kirja. Olet mahtavan selkeä ajattelija, ja niin taitava löytämään juuri oikeat sanat.
Nyt hämmästyin!
Mua on syytelty viimeaikoina joidenkin assien taholta ties miksi tähteilijäksi ja päällepäsmäriksi..
Tota.. pitäisköhän sitä oikein toisissaan tempaista ja Tähteillä. Mä olen kyllä ahkera kirjoittaja ja kirjoittamalla saan ajatukseni selkiytymään niin että hämmästyttää välillä itseäkin että voiko näin tyhmä oma pää ajatella sen kaiken minkä kirjoitan..
Suomessa ei kait olekkaan vielä kukaan assi rustannut kirjaa omasta tai assiudesta yleensä. Kaippa sellaisen vois tällainen viiskymppinen näpytellä.. tai sit mun ei tarvii muuta kuin noukkia omia kirjoituksiani ja koota niistä opus..
Kiitos vinkistä. Olishan se ihan kivaa ajankulua. :)
Ja.. ihan mukavaa saada positiivista palautetta.
On sinullakin paljon perusteellista pohdintaa. Jota olen välillä kritisoinut aika rankastikin mutta niin pitääkin, eikös vain? ;)
Ritalinin ja muiden assien kokemukset omasta autismistaan ovat auttaneet ymmärtämään mistä autismissa on kyse. Mutta teoria ja yleistäminen on täyttä mutua - joka sekoittaa enemmän kuin selittää. Käsite "autismin kirjo" kuvaa paremmin kuin käsite "Asperger" mistä on kyse.
Autismin kirjon - laaja-alaisten "kehityshäiriöiden" tutkimus vielä alkutaipaleella. Tästä kirjoitti mm. Anne Avellan ja Lennart von Wendt Autismi-lehdessä. Olisikin suotava, jos yhä useammat assit alkaisivat tutkimaan autismin kirjoa.
Lähde:
Von Wendt,Lennart & Avellan, Anne (2007) Autismin kirjon kymmenen vuoden kirkastumisen kausi. Autismi no. 4., Helsinki.
http://www.peda.net/veraja/vep/keskustelu?vp=singlemodule&m_id=839627&sp=thread&t_id=419202
mutta kirjoita ihmeessä sinäkin jotain. Ritalin vaan on niin harvinaisen selkeäjärkinen ja osaa laittaa sanottavansa niin täsmällisesti. Hän on kuulemma, muistaakseni, aina nuori, mikä tekee hänen viisaudestaan sitä yllättävämpää.
"ritalin on harvinaisen selkeäjärkinen ja osaa laittaa sanottavansa niin täsmällisesti."
Olen samaa mieltä. Hän tuntee itsensä hyvin, siitä selkeys.
Mistä on kysymys, kun väitetään, että assilta puuttuu MINÄ?
on kyse, mulla on mm. väitetty niin. Siis psykologi, mulla ei oo assidiagnoosia tosin.
Oman tilanteen selittäisin niin että on mulla "minä", mutta sosiaalisissa tilanteissa alan tutkia vastapuolta/vastapuolia ja sopeutan käytöstäni siihen mitä kuvittelen heidän odottavan, yritän tulkita tilanteen heidän kauttaan ja menetän siinä minuuden tunteen, mikä on todella ahdistavaa.
Onhan assilla minä, järjetöntä väittää ettei olisi.
En tiedä mistä tuo väittämä on peräisin?
Lieneekö jotain vanhaa psykologista koulukuntaa mukaileva vai onko kyse vain jostakin yleisestä mielipiteestä?
Ennen kun näistä autismin kirjon oireistoista ei tiedetty sitä mitä nyt, as-oireiset on diagnosoitu aika villisti milloin mihinkin persoonallisuushäiriö ja mielenhäiriö kategoriaan. Skitsofreenikko diagnoosi kaiketi on ollut se yleisin ja kait rajatilahäiriöksikin on assiutta luultu?
Niin on käynyt että sitä mukaa kun as-oireisto tietoisuus on neurologisten tutkimusten myötä levinnyt myös psykiatriselle puolelle, joka ei kylläkään ole vielä kattavaa ja vanhat opit raahaa yhä mukana niin kuitenkin sitä mukaa kun as-diagnooseja on tehty on esim. skitsofrenia diagnoosit vähentyneet.
Ihan loogisesti perustellen sen koommin mihinkään tutkimuksiin vedoten vois olettaa näin lonkalta että ihmisen persoonallisuus joka kehittyy perusluonteenpiirteiden päälle tai lomaan, se minäkuva joka limittyy siihen mitä kukin pohjimmiltaan on, se kait yleensä ihmisillä tai muillakin laumaeläimillä tarvitsee olemassaoloonsa ne muut ihmiset, erilaiset persoonallisuudet jotka vaikuttavat osaltaan kaikilla yhtenä ympäristötekijänä minäkuvan kehityksessä.
Kun sitten ajatellaan autismipiirteistä assia joka viihtyy itsekseen tai hyvin valikoidussa seurassa, kun ei ole kavereita, kun ei ole sitä sosiaalista viiteryhmää, kun huomio on kiinnittynyt yleensä muuhun kuin toisiin ihmisiin, niin sehän jo sinällään kertoo ettei helposti kehity sellaista neurologisesti tyypillisille tuttua minäkuvaa, sellaista persoonallisuutta jota muun tyyppiset kaipaavat, sitä johon muut haluavat peilata ja joko samaistua tai jota torjutaan.
Mun mielestä monet assit ovat hyvinkin persoonallisia ja näkisin paremminkin niin että neurologisesti tyypilliset muistuttavat toinen toisiaan paljon enemmän ja vaikuttavat monesti joskus niin samanlaisilta ettei aina tiedä kenestä on kyse jos ei tunnista persoonallista ääntä tai muita ukoisia tuntomerkkejä. Ajattelu on siis persoonatonta.
Ehkä on niin että syvästi autistinen voi olla sellainen robottimainen, toistella vain mekaanisesti jotakin. En itse luokittelisi minuudeltaan, persoonallisuudeltaan puutteellisiksi ainakaan kongnitiivisesti lahjakkaita, luovaan ajatteluun kykeneviä.
Syvä autismikin on hiukan harhaanjohtava määritelmä sikälis että ulkoinen olemus voi olla sekin hyvin harhaanjohtava, kuin myös kommunikaatio-ongelmat, se että ihminen ei puhu eikä osaa ilmaista itseään, se ei vielä ole mikään määre sille etteikö henkilö kykene itsenäisesti ajattelemaan omassa päänupissaan luovasti.
Ujous ja arkuus, pelokkuus, traumaattisuus, neuroottisuus, puhumattomuus, ilmeettömyys, elettömyys, spastiset ongelmat, paniikkitaipumukset.. mitä vielä, ahdistuneisuus sosiaalisissa kontaktitilanteissa, ne voivat vääristää käsitystä jonkun persoonallisuudesta.
Temperamenttia unohtamatta.
Tutkijat ovat yrittäneet selvittää että onko maailmassa kahta samanlaista ihmistä. Eipä ole löytynyt edes identtisistä kaksosista, joten ainakin sen tiedon varassa on outoa jos väitetään että olis sellainen ihmisryhmä kuin assit joilla ei ole yksilöllisyyttä.
Taitaa olla tutkijat hukassa eikä assien tai autististen minuus?
Ei kaikkia väittämiä tarvitse ottaa vakavasti. Ei kirjaimellisesti.
Kuinka moni ihminen osaa vastata kysymykseen: Onko sinulla minuus ja millainen se on. Millainen olet?
Suurin osa ihmisistä kuvittelee itsestään ihan puuta heinää. Se on nähty monet kerrat.
Yleisin käsitys ihmisillä yleensä on että he ovat mukavia ja hyväntahtoisia. Ihminen kuitenkin harvoin on sitä mitä itse kuvittelee olevansa.
Assille voi olla erittäin vaikeaa määritellä sitä millainen hän on. Etenkin introvertin ihmisen lienee hankala määritellä.
Yks juttu tuli mieleeni. Jos on joku joka on syntynyt TV:n ääreen, viettänyt paljon aikaa tietokonepelien kanssa, katsellut loputtomiin elokuvia, lukenut paljon, elänyt hyvin eristäytyneesti, siinä kait voi käydä niin että samaistuu noihin fiktiivisiin ja teoreettisiin juttuihin. Jos kukaan ei ole vaatinut toteuttamaan itseään käytännössä niin sen jotenkin voi hahmottaa sellaiseksi josta voi kehittyä ihminen joka ei käsitä itseään???
Minulla kyllä on persoonallisuus ja minäkuva vaikka olenkin assi.
Vaikea tuollaista väittämää on kumota kun sen alkuperää ei tiedä eikä sitä miten se on syntynyt.
Todella vaikeaa tuo minän määrittely - sen huomaa pitkästä vastauksestasi.
Mutta mitä sanot, kun psykologi sanoi, että lapsellani ei ole minää?
Eikä hän osannut selittää, mitä tarkoittaa sillä. "Hoidon" tarkoituksena on "koota lapselle minä".
Mistähän on oikein kyse?
No, suoraan sanottuna sitä, että persoona ei ole kehittynyt normaalin vuorovaikutuksen mukaan. Minuus "puuttuu" kaikissa persoonallisuushäiriöissä, mutta kyse on siis vain termistä. Eihän keneltäkään täysin puutu minuutta. Skitsofreniassa persoonallisuuden tila on kaikkein alkeellisin ja siinäkin on olemassa jonkinlainen minuus, vaikkakin pahasti epäyhtenäinen.
Aspergerissa minuus on mielestäni neuroottistasoinen, eli on siis luonneneuroosi ja krooninen ahdistus(jotain tämän tyyppistä).
Terapian tarkoitus on yleensä koota lapselle minä.
"Lieneekö jotain vanhaa psykologista koulukuntaa mukaileva vai onko kyse vain jostakin yleisestä mielipiteestä?"
Vanhan koulukunnan mukaan autismi on skitsofreniaa vaikeampi persoonallisuuden tila.
"niin sehän jo sinällään kertoo ettei helposti kehity sellaista neurologisesti tyypillisille tuttua minäkuvaa, sellaista persoonallisuutta jota muun tyyppiset kaipaavat, sitä johon muut haluavat peilata ja joko samaistua tai jota torjutaan."
Kyllä. Aspergeriin liittyy kai yleensä dysmorfinen ruumiinkuvan häiriö ja muita neuroottisia oireita, kuten syömishäiriöt tytöillä. Mielestäni dysmorfinen ruumiinkuvan häiriö on tälläkertaa sitä, kun pitää itseään rumempana ja ulkonäkö ei ole välttämättä kovin tyylikäs.
"Mun mielestä monet assit ovat hyvinkin persoonallisia"
Kyllä. Myös persoonallisuushäiriöiset ovat persoonallisia, mutta persoonallisuus ja persoonallisuus ovat tällöin eri asioita. Eli persoonallisuus esiintymisessä ja persoonallisuus psykologisena terminä ovat jossain määrin eri asioita.
"Ajattelu on siis persoonatonta."
Ännäreiden persoona on yleensä sellainen, että se pyrkii hylkimään ajattelussaan hyvin voimakkaasti epäsopivaa, persoonaa uhkaavaa informaatiota ja siksi nt ei pyri ajattelussaan niin voimakkaasti itseään kohti, vaan paremminkin pois päin itsestä. Syynä on pyrkimys säilyttää sosiaalinen minuus järkevyydenkin kustannuksella.(esim. kannatetaan natsipuoluetta, kommunismia, tai mummojen potkimista, koska muutkin tekevät niin)
"Syvä autismikin on hiukan harhaanjohtava määritelmä sikälis että ulkoinen olemus voi olla sekin hyvin harhaanjohtava..."
Näin, eli jos nyt puhun vaan aspergerista, niin assilla ajattelu keskittyy järkevyyteen yli sosiaalisen toiminnan. Mielestäni autismissa on nähtävissä jotenkin huippukärjistynyt neuroottinen ajattelu.
No, neurootikko saattaa olla tarkka sosiaalisista normeista, mutta aspergerissa on niin, että henkilö tarkka sosiaalisista riippumattomista normeista, eli järkevyydestä yleensä. Autistisen ajattelun päämäärä on mahdollisimman luonnolliseen, kun ännärillä se on mahdollisimman luonnottomaan.
Tässä on keskeinen syy siihen, miksi aspergerit ovat tehneet tieteessä niin merkittävää työtä: nt:n tekemät löydöt ovat korkeintaan sattumaa, mutta asperger henkilö tekee löydöt tahtonsa ansiosta.
"se minäkuva joka limittyy siihen mitä kukin pohjimmiltaan on, se kait yleensä ihmisillä tai muillakin laumaeläimillä tarvitsee olemassaoloonsa ne muut ihmiset, erilaiset persoonallisuudet jotka vaikuttavat osaltaan kaikilla yhtenä ympäristötekijänä minäkuvan kehityksessä."
Minuus on sosialisoituneen toiminnan ja vuorovaikutuksen lähde, vastakohtana tiedostamattomalle osalle persoonaa, joka ei ole sosialisoitunut. Aspergerissa on niin, että on olemassa moraalinen minuus, mutta sillä on ristiriita epäsosialisoituneen, minuudettoman vuorovaikutuksen kanssa, autismi on suoja defenssejä vastaan. Näin ollen autistisuuden asteen suhteessa itseensä voi havaita vuorovaikutuksen terveydestä riippuvaiseksi. Eli autistisen henkilön autismi-oireiden hetkellinen vakavuus riippuu ympäristön vuorovaikutuksen terveydestä, mutta niin, että henkilön autistisuuden tasoa verrataan saman(ei eri) henkilön autismin tasoon eri ympäristöissä.
Vaikka vuorovaikutus käydään sosiaalisen minuuden kautta, niin kaikkien ihmisten sosialisoitunut toiminta on kapeaa ja epäsosialisoitunut tiedostamaton ohjaa sosiaalista toimintaa. Mitä vahvempi(sairaalla tavalla) torjunta(defenssit) henkilöllä on, sitä epäsosialisoidumpaa ja psykoottisempaa hänen vuorovaikutuksensa on. Autismissa henkilö hylkii psykoottista vuorovaikutusta.
Mitä pahemmin sadistisesti häiriintynyt henkilö on, sitä suurempi seksuaalinen vietti hänellä on ajaa autistista henkilöä syvempään autismiin, samoin kuin neurootikkoja neuroosiin.
Kaikki ovat jossain määrin sadistisia.
Voisitko määritellä selkeästi ilman psykologisia termejä, mikä on tämä MINÄ, joka vaatii rakentamista!
On pitkälti äidin ja isän minä kunnes lapsi on täysi-ikäinen..
Vaikeaa kyllä sanoa mitä ammattilaisen päässä liikkuu kun edellyttää keskenkasvuiselta vahvaa persoonallisuutta. Eihän sitä ole aina aikuisllakaan. Valtaväestö taitaa olla auktoriteettiuskossa koko ikänsä. Etsiä persoonallisuudelleen vahvistusta jostakin..
Et viittis itte koota sitä kirjaa..
On niin hyvää ja jäsenneltyä tekstiä :D
.. siihen koosteeseen..
Tuo on kovin ylimalkaista ja .. se ei jotenkin toimi.
Kaikilla on aina näköjään joku "sokea piste".
Ei kai voida sanoa, että krooninen ahdistus määrittäisi aspergeriutta? En ainakaan minä ole kroonisesti ahdistunut, vaikka olen joskus saanut ahdistusneuroosi-diagnoosinkin. Pikemminkin voitaisiin kai puhua taipumuksesta ahdistua herkästi kuormittavissa tilanteissa?
Ahdistus myös nousee helposti sellaisiin mittasuhteisiin, ettei enää ole mielekästä puhua neuroottistasoisesta ahdistuksesta. Autistinen ahdistus johtaa hyvin nopeasti sellaisiin tiloihin, jotka ovat hyvin lähellä psykoosia (shutdown ja meltdown-kohtaukset). Stressaantuneena ja ahdistuneena aistipuskurit eivät toimi enää sitäkään vähää kuin normaalisti, vaan kaikki aisti-informaatio sekoittuu päässä kaoottiseksi mössöksi. Mitä vaihtoehtoja ihmisellä silloin on, paitsi romahtaa täysin (meltdown/hallitsematon raivokohtaus) tai vetäytyä liki katatoniseen tilaan (shutdown)?
Minulla ei mielestäni ole sosiaalista fobiaa. En välttele sosiaalisia tilanteita ja usein jopa nautin niistä, ainakin tietyn ajan. Esiintyminen on minulle hyvin helppoa. Mutta yhtäkkiä minulle voi silti iskeä kamala väsymys ja ahdistus. Jos en silloin pääse vetäytymään omaan rauhaan, seuraa romahdus. Ahdistus on silloin nähdäkseni pelkoa sitä romahdusta kohtaan, eikä sosiaalisia tilanteita sinänsä.
Kyllä varmasti kaikilla on olemassa jonkinlainen minä ja oma persoona. Mutta itse ajattelisin jotenkin niin että minuuden puuttuminen voisi olla sitä, ettei tiedä esim. mitä haluaa, mistä tykkää, mistä ei pidä, missä on hyvä jne. Ihminen jotenkin ehkä "elää" toisten kautta. Ei tunnista omia tarpeitaan, vaan ottaa omaksi toisten piirteitä, mielipiteitä, mielihaluja jne. Ei siis ehkä osaa muodostaa omaa käsitystä elämästä tai asioista yleensä, vaan mielipiteet ovat sidoksissa sen hetkiseen ympäristöön ja ihmisiin. Yhden kanssa henkilö on tätä mieltä, ja toisen kanssa toista.
Vaikea sanoa, onko kyse siitä, ettei oikeasti henkilö tunnistaisi halujaan. Vai onko kyseessä tilanne, missä aina kun henkilö jotain haluaa, niin kuitenkin valitaan hänen puolestaan toisin.
Tyyliin että: ottaisitko sinä maitoa vai mehua?
vastaus: mehua. Johon reagoidaan: että mitä sinä mehua juot, tulee vain reikiä hampaisiin. Joisit terveellisempää maitoa!
Esimerkkini voi olla hölmö, mutta jos esim. valitaa herkästi ihmisen puolesta, niin ihmiselle ei ehkä samalla tavalla kehity omaa tahtoa.
Se minähän kai on aikalailla psykologinen termi itsessäänkin, mutta jos jotenkin koittaisin sitä määritellä, niin näin: ihminen kerää aisteilla tietoa maailmasta ja käsittelee sitä mielessään. Sitten se tieto, mikä saadaan loogisesti käsiteltyä tietoisuuteen, on sitä minää. Minä toimii siten, että siinä tämä tietoinen aistein saatu informaatio on "sosialisoitunut", eli toimii kommunikaatiossa tietoisesti.
Kaikilla on kuitenkin ei sosialisoitunutta, tiedostamatonta materiaalia, minkä voi nähdä 10 min keskustelussa kenen tahansa ihmisen kanssa. Tämä ei sosialisoitunut tiedostamaton materiaali on sellaista, mikä käytännössä osoittaa minän rajat ja se on sitä, mikä on ihmisen motiivien taustalla.
Esim. minän mukaan mies väittää, että naapurin Ferrari on huonompi auto, kuin oma lada, mutta se, miksi näin Ferrari on Ladaa huonompi, on tiedostamatonta ja osoittaa minän rajat.
Näin ollen siis minä voi olla epäsosialisoituneen materiaalin vallassa ja ihmisen toiminta hyvinkin epäsosiaalista.
Jokatapauksessa nyt puhutaan ehkäpä kaikkein haastavimmasta mahdollisesta aiheesta, mitä voi olla olemassa.
Freud on varmaan kirjoittanut siitä paljon, joten jos syvempää kiinnostusta on, kannattaa lukea joku kirja.
Kysy kuitenkin tarkennusta, jos tarvitsee.
Sen voisin vielä sanoa, että minän puuttuminen on siis sitä, että henkilö tiedostamattaan kokee olevansa yhtä maailman kanssa, kun taas minuus on erillisyyden kokemusta.
Esim. narsisti kokee tiedostamattaan, että muut ihmiset ovat hänen persoonansa osia, minkä vuoksi hän manipuloi muita toimimaan haluamallaan tavalla... muut ovat mukana hänen fantasiassaan.
"Sen voisin vielä sanoa, että minän puuttuminen on siis sitä, että henkilö tiedostamattaan kokee olevansa yhtä maailman kanssa, kun taas minuus on erillisyyden kokemusta."
Tuo olikin nyt aika yksinkertaisesti sanottu. Eli oikein täsmällisesti olisi niin, että kun minuus puuttuu, niin ihminen kokee siis maailman olevan itsen osa, eikä niin kuin sanoin, että kokee itsen olevan osa maailmaa.
Minuus taas tarkoittaa sitä, että kokee itsensä osaksi maailmaa, siis että on maailman osana.
Esim. kun henkilö väittää, että naapurin Ferrari on Ladaansa huonompi, niin hän ei tiedosta sitä, miksi niin on. Todellinen syy on, että hän ei kestä sitä, että Ferrari olisi parempi ja on kateellinen Ferrarista, jolloin täytyy luoda vastakkainasettelu, missä toinen on selittämättömästi huonompi. Tällainen vastakkainasettelu on seurausta siitä, että kielletään epämieluisat tosiasiat, ja pyritään muokkaamaan maailma itselle sopivaksi, eli toimimaan siten, kuin maailma olisi itsen osa.
mikä se on?
(Pelkistäkää - ettei sotketa kaiken maailman muihin tekijöihin!)
toimii juuri kuvailemalla tavalla. Sosiaaliset tilanteetkin aiheuttaa pitemmän päälle stressiä, jolloin helpottaa, kun pääsee pois stressaavasta tilanteesta. Muita stressitilanteita on ristiriitatilanteet, joissa joku yrittää esimerkiksi syyllistää tavalla, johon ei voi vastata...
Tais olla ne ammoiset luolamaalaukset jo mainontaa, tai ilmoittelua ainakin ja ihminen on kuitenkin kehittynyt ihmiseksi viestintänsäkin kautta, _joten_ lienee sula mahdootomuus erottaa geeniperimän kromosomeissa siirtyviä peimätekijöitä, luonteenpiirteitä siitä persoonallisuudesta, joka kehittyy ympäristötekijöiden vaikutuksesta ja muokkaa yksilöitä aina vääjäämättä oman aikansa "lapsiksi".
Ihmisen minä on siis perimässä mutta kuka vois olla ilman persoonallisuuttaan joka muokkaantuu ties mistä?
Assit ei niin muodista piittaa. Siltä suojelee sosiaalisten kontaktien puute ja niiden yleinen ahdistavuus. Joten.. siks kait asseudesta vitsaillaan että me ollaan tavallaan kuin Neanthrendaleja, alkuihmisiä.
Ehkä alkuihimnen ei tarvinnut vahvaa minäkuvaa eikä persoonallisuutta. Olosuhteet pakottivat yhteisollisyyteen.
On siinä se hyvä puoli ettei pääse kehittymään persoonallisuushäiriötä jos on heikko minäkuva ja heikko persoonallisuus. Mutta.. mä oon assi ja mulla olis sitä paljonpuhuttua persoonallisuutta vaikka muille jakaa. Voisin antaa puolet pois. kuka haluu? =D