Pietu olisi tämän tiedon perusteella kirjoittamassa kirjaa, joka käsittelee Veikko Vennamoa ja SMP:tä.
Kirjassa tullaan myös tähän aikaan SMP:n tuhosta Soinin diktatuuriin.
Mahtaa olla mielenkiintoista luettavaa, ainakin se Soini-osuus.
Elämme mielenkiintoisia aikoja
Kirjassa tullaan myös tähän aikaan SMP:n tuhosta Soinin diktatuuriin.
Mahtaa olla mielenkiintoista luettavaa, ainakin se Soini-osuus.
Elämme mielenkiintoisia aikoja
Vastaukset 7
Vanhimmat
On kuulema osittain fiktiota.
Eräässä kohtauksessa nuorella Soinilla on Ihqut nahkahousut jalassaan ja Veikon näköinen herrasmies vetelee ruoskalla Soinia perseelle.
Olisi se hauskaa tietää jo nyt mitä Soini huutaa saadessaan piiskaa isän kädestä. Aika jännää.
Olisiko mitään mieltä, jos kirjoittaisit kaksi kirjaa? Toinen nettikirja ja toinen paperiversio.
Nettiversiossa ns. fiktio-osuudet kirjoittaisimme me lukijat. Voisi olla aika mielenkiintoinen juttu.
Interaktiivista kirjan kirjoittamista.
Panehan Pietu harkintaan.
Lisäksi voisi harkita fiktiivistä kohtausta jossa Mannerheim rakastelee nuoren lakitieteen ylioppilas Vennamon kanssa.
Timo 155 kg tanssii balettia rimpsuhame päällä pienet stringit jalassa puolueen nuorten akateemisten naisten naisjaoston tilaisuudessa.
Samalla timpe laulaa, olen suuri, olen mahtava Kim Il Soini....
Kun pääsi omaan suosikkipiiriinsä Pirkanmaalle kirjanmyyntimatkalle. Varmaan puolueen pussista kaikki kulut?
aikaiseksi, tukea tulee ja laajasti, henkilöiltä jotka ovat tunteneet Vennamon Johtajaa paljon kauemmin.