Avostan Aria

Minusta on aika hämmästyttävää, että Koivusella on niin johdonmukainen musiikillinen linja heti uransa alussa. Eikä tämä koske pelkästään kaverin musiikkimakua (biisivalinnat levylle, coverit, kisabiisit, uusi tuotanto, kaikki), vaan myös ulkoasua, bändikokoonpanoa jne.

Jonkun toisen kohdalla luultavasti ajattelisin, että taustajoukot väsää ja ideoi hyvää tuotetta, mutta Koivusen kohdalla luulen, että dynamo on kaveri itse.

Haastiksista on saanut sellaisen kuvan, että uran alku oli pelkkää sattumaa. Minusta kuitenkin tuntuu, että Koivusella on aika vahva, jossain määrin valmiiksi mietitty unelma, jota se (ja nyt bändi siinä mukana) toteuttaa.

Ai niin vielä. Minusta olisi hurjan kivaa, jos kaikki palstalaiset alkais tänään laamanneiksi - numeron saat arpoa vapaasti ja myös seiskaa voit käyttää, jos huvittaa! Asiasisällönkään ei tarvitse olla mitään elämää suurempaa. Riittää, kun Koivusen työtä tarkastelee rakentavassa hengessä.

Tekee mieli vähän käristää tuota seiskaa.
11645
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

ja se mitä sanoit Arin suunnitelmallisuudesta on mun mielestä kuten kirjoitit. Hyvä osoitus siitä on se aivan uskomattoman koskettava tervehdys äänestäjille Idols-kisa loputtua ( tän viedon lopussa):
http://www.youtube.com/watch?v=tOF6cyaELek

Äänestä
  • - Kävi näyttämässä p....ttään?

    Äänestä

  • idolsissa? kirjoitti:

    - Kävi näyttämässä p....ttään?

    varmaan toivonu enemmänkin.. mutta Ari vetikin homman tyylikkäästi himaan..

    Äänestä

Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Mielestäni Koivusen koko tähän astisessa urassa näkyy tietty päämäärä ja missio. Kaveri toteuttaa tiukasti omaa näkemystään kaikessa mitä tekee, eikä kumartele eikä pussaile tr00-hevarien eikä kenenkään muidenkaan perseitä (anteeksi vulgaari ilmaisu). Koivunen osoittaa ennakkoluulottomuutta ja luovuutta kaikessa mitä tekee, ja bändi tukee sitä erinomaisesti. Itse asiassa Ari Koivunen Band osoittaa näitä em. ominaisuuksia, sillä mielestäni on selvää jo tässä vaiheessa, että kokoonpano on todella hitsautunut yhteen. Lavalla ei ole sooloartisti Koivunen ja taustabändi, vaan loistavaa vuorovaikutusta osoittava RYHMÄ.

Tämä tinkimätön asenne on minun mielestäni mahdollistanut sen, että Koivunen on tähän mennessä onnistunut kaikessa, mitä tekee. Epäilijöitä on riittänyt enemmän kuin tarpeeksi ja edelleen tietyt tahot tekevät kaikkensa painaakseen Koivusen alas, koska eivät kestä hänen menestystään, mutta siltipä tuo porskuttaa eteenpäin. Stay True jatkossakin, Ari!

Äänestä

Komppaan edellisiä! Lisäänpä sen, että on hienoo kun jaksaa nousta myös kipeenä lavalle. Vaikka ois ollut levon paikka. Ei halua pettää yleisöö.
Yhtään keikkaa ei ole perunut sairauden takia eikä muutenkaan.

Äänestä

mutta kyllä mä luulen että ne unelmat vasta alkaa hahmottumaan pikkuhiljaa. Oman ja bändin musamaun mukaan. Ja Arilla on onnea, että on saanut niitä taustajoukkoja joita ilmeisestikään ennen idolsia ei suuremmalti ollut, muutama bailukaveri vaan. Kyllä ne taustajoukot nyt Aria kovasti väsää. Joten todellakin, Ari - Stay True!

Äänestä
  • sil ei olis aiemmin taustajoukkoja ollut, päinvastoin, miten voit muuta väittää. Onha se ollu kuvioissa pitkään. Joka välissähän se on puhunu milloin mistäkin bändistä, kenen kanssa on tehty sitä sun tätä.
    Se tarttee tota jengii ainoastaan jos (ja näköjään kun) kaikki toimii.
    Must vaikuttaa myös että päätavoite eli hevimusalla eläminen on ollut Arille selvä pitkään, välitavoitteita tulee tietty tilanteen mukaan.

    Äänestä

  • että... kirjoitti:

    sil ei olis aiemmin taustajoukkoja ollut, päinvastoin, miten voit muuta väittää. Onha se ollu kuvioissa pitkään. Joka välissähän se on puhunu milloin mistäkin bändistä, kenen kanssa on tehty sitä sun tätä.
    Se tarttee tota jengii ainoastaan jos (ja näköjään kun) kaikki toimii.
    Must vaikuttaa myös että päätavoite eli hevimusalla eläminen on ollut Arille selvä pitkään, välitavoitteita tulee tietty tilanteen mukaan.

    toi bailukaveri taisi olla turhan vähättelevä nimitys. enhän mä noista mitään tiedä. sori sori

    Äänestä

Arin ja Koivusten faneille, he ovat uskomattoman "devoted" ja tukevat heitä ja toisiaan joka päivä. Kenen muusikon palstalla on vielä tälläistä elämää ja vilkkautta! Keep on going - Ari!

Äänestä
  • en ole tottunut vielä uuteen nimeeni

    Äänestä

  • laamanni kaksi kirjoitti:

    en ole tottunut vielä uuteen nimeeni

    Kyllä täytyy kehua että Ari se ottaa yleisönsä vaikka kauppakeskuksessa ja saa tunnelman kattoon.
    Kun näitä videoitakin katsoo ja varsinkin keikoille pääsee niin näkee sen suuren sydämen jolla Ari tämän tekee. Ja koko bändi hienosti mukana. Ja ei me siellä keikoilla juosta sen takia että tuettaisiin Aria vaan siksi että sinne on pakko päästä !
    Ja on uskomatonta kuinka paljon voimaa ja hyvää mieltä aina keikoilta saa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


laamanni kuusi kirjoitti:

Minusta on aika hämmästyttävää, että Koivusella on niin johdonmukainen musiikillinen linja heti uransa alussa. Eikä tämä koske pelkästään kaverin musiikkimakua (biisivalinnat levylle, coverit, kisabiisit, uusi tuotanto, kaikki), vaan myös ulkoasua, bändikokoonpanoa jne.

Jonkun toisen kohdalla luultavasti ajattelisin, että taustajoukot väsää ja ideoi hyvää tuotetta, mutta Koivusen kohdalla luulen, että dynamo on kaveri itse.

Haastiksista on saanut sellaisen kuvan, että uran alku oli pelkkää sattumaa. Minusta kuitenkin tuntuu, että Koivusella on aika vahva, jossain määrin valmiiksi mietitty unelma, jota se (ja nyt bändi siinä mukana) toteuttaa.

Ai niin vielä. Minusta olisi hurjan kivaa, jos kaikki palstalaiset alkais tänään laamanneiksi - numeron saat arpoa vapaasti ja myös seiskaa voit käyttää, jos huvittaa! Asiasisällönkään ei tarvitse olla mitään elämää suurempaa. Riittää, kun Koivusen työtä tarkastelee rakentavassa hengessä.

Tekee mieli vähän käristää tuota seiskaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu