Levänsyöjäksi purjepleko

uusi akvaario

kävin tänään eläinkaupassa tarkoituksena ostaa uuteen 60l akvaarioon levänsyöjän. Partamonnia olisin ajatellut mutta liikkeessä ei ollut tällä hetkellä niitä,Enkä olisi halunnut leväbarbejakaan koska niitä olisi pitänyt olla parvi. Sitten huomasin kymmensenttiset purjeplekot ja ne näytti kivoilta joten ostin yhden sellaisen. myyjä kyllä sanoi että se kasvaa isoksi, mutta siitä ei ole haittaa koska voin siirtää sen kasvettuaan 350l akvaarioon. Nyt vähän mietityttää että kaiveleeko ne pohjaa tai syö, revi kasveja?

5

1110

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fish KING

      Kasvaa todella komean kokoiseksi, 40cm... ja rapiat

      Kaivelee pohjaa ja myllää samalla kasvit irti

      edes kolmejapuolsatanen ei riitä ko. kalalle täysmittaisena ;/

    • -Rihma-

      Teit erittäin huonot kaupat, valitettavasti.
      Luovu tuosta plekosta nyt hetimiten(parasta viedä takaisin kauppaan ja antaa palautetta) niin mietitään sulle sinne 60-litraiseen SOPIVA levänsyöjä.
      Partiskaan sinne ei mahdu, koska tarvitsee yli 100-litraista allasta, samoin leväbarbit puoltoistametristä allasta vähintään.

      -Laita kalastosi tähän ja vesiarvot niin voidaan suositella sulle sitä levänsyöjää. Tai jos vesiarvoissa/kalastossa sattuu olemaan jotain poikkeuksia, joka aiheuttaa levänkasvua niin selviäisi sekin.

      • en tiedä

        En ole kerinny ostaa muita veden mittaus juttuja kuin ph arvo, ja se on 7,2. Pitää käydä ens perjantaina ostamassa loput mittausjut Kaloja ei oo vielä muita kuin se pleko, mutta sopiiko siihen esim kääpiörihmakala pari, tai miljoonakaloja. kuinkas monta millistä siihen mahtuis sitte? ajattelin että kun ne lisääntyy aika nopeesti ni vaikka 1 uros ja 3 naarasta aluksi?

      • -Rihma-
        en tiedä kirjoitti:

        Palauta pleko samalla kauppaan(kun ostat vesitestejä) ja ota tilalle vaikkapa pienemmäksijääviä nuolimonneja tai katinkultamonneja, MUTTA jos ja kun akvaario on uusi, se pitää kypsytellä ennen kalojen tuontia.
        Olethan sen tehnyt?
        Jos olet, kuinka?
        Kauppiaan ihmelitkut ei vettä saa kypsäksi.

        Jos et, tässä sulle ohjetta;
        http://aquahoito.info/suomi/kypsytys/kalaton.php
        http://aquahoito.info/suomi/kypsytys/palikka.php

        Ja lisää;
        http://www.aqua-web.org/forum/viewtopic.php?t=125467

        Kääpiörihmakalahaaremi tarvitsee isomman akvaarion. Miljoonakaloista hohtomiljoonakalat sopisivat altaaseesi(kunhan se pleko on lähtenyt ja olet saanut altaasi kypsäksi).
        Toki voimme kehitellä sulle kivempaa kalastoa, kunhan hoidat kypsytyksen kuntoon ja plekon isompaan altaaseen.

        Täällä hohtomilliksistä lisää(niitä löytyy ainakin pääkaupunkiseudun akvaarioliikkeistä);
        http://www.google.fi/search?hl=fi&q=hohtomiljoonakala&btnG=Hae&meta=
        http://images.google.fi/images?hl=fi&q=Poecilia wingei&um=1&ie=UTF-8&sa=N&tab=wi

      • uusi akvaario
        -Rihma- kirjoitti:

        Joo vedet oli sorineen ja toisesta akvaariosta otettuine kantoineen ja toisen akvaarion soraa 2 viikkoa ja sitten lisäsin kasvit lannoitteet ja annoin niiden olla siinä viikon ennen kuin laitoin sen plekon sinne. laitteet asensin siihen heti veden laiton jälkeen. kai toi sitte on kypsytetty?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      397
      1602
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      141
      1032
    3. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      66
      1026
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      86
      1014
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      92
      940
    6. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      721
    7. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      131
      698
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      691
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      649
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      634
    Aihe