Kertokaahan omia kokemuksianne kyseisestä laitteesta. Ittelläni 50-luvun ns. rintamamiestalo, jossa suora sähkölämmitys ja iso kaakeliuuni jota käytämme talvella aika paljon. Miten ilp:in tuottama lämpö leviää, koska nämä vanhat talothan eivät ole niitä avarimpia. Paljonko kyseinen laite säästää lämmityskuluja? Kuulisin mielellään siis omia kokemuksia, mainoksia olen kyllä lukenut. Kiitokset vaivautuneille.
Kokemuksia ilmalämpöpumpusta
4
991
Vastaukset
- jassu
itse pohdin myös samanlaisen härvelin ostamista uuteen taloon.
Lisää rohkeutta sain kun luin Motivan (riippumaton suomalainen puulaaki) julkaisusta säästön lämmityskuluissa olevan jopa 40 %. - kYLLÄ
Parhaimmillaan on avarissa tiloissa. Mitä sokkeloisempi tila sen huonommin lämpö leviää. Ovet kannattaa pitää auki. Lämpö ei ole täysin tasaista. Lähempänä pumppua on kuumempaa. Kannattaa sijoittaa muualle kuin makuuhuoneeseen. Makuuhuoneessa parempi nukkua hieman viileämmässä. Lämmittää yksinään suhteellisen avaran kaksion -15C pakkasella. Hyötysuhde parhaimmillaan 3-4 kertainen. Itse en olisi uskonut näin tehokkaaksi. Boonuksena kesähelteillä jäähdytys. Kannattaa ehdottomasti hankkia. Säästöstä on paha sanoa tarkkaan. Pitäisi tehdä mittauksia samanlaisissa olosuhteissa. Ja aina tietysti tapauskohtaisia asunnon koon ja avaruuden mukaan. Mitä avarampi tila sen parempi.
- Tyytyväinen
Asennutin ilmalämpöpumpun vanhaan maalaistaloon, noin 120 neliötä.
Enkä ole katunut. Kesällä ei tarvitse kuumasta kärsiä, eikä talvella palella.
Ainoastaan kaikkein kovimmilla pakkasilla teho on loppunut. Siinä -15 asteen
tietämillä on paras antaa periksi ja käyttää sama sähkö suoraan pattereissa.
Mutta eipä noita pakkaspäiviä täällä etelässä kovin monta ollut viime talvena.
Hellepäiviä on sitten ollut tänä ja viime kesönä sitten sitäkin enemmän, ja
kun ilmalämpöpumppu on samalla ilmastointilaite niin en voi kuin kehua.
Suurin osa vuodesta sitä käytetään lämmitykseen.
Silloin yhdellä kilowatilla sähköä saa 3-4 kilowattia lämpöä.
"Puoli-ilmaista lämpöä ilmasta" pitää paikansa.
Asennus sujui nopeasti, eikä ollut kuin kolmasosa laitteiden hinnasta.
Pahin helle ja asennusruuhka alkaa olla ohi, kun syksy on tulossa,
joten nyt voisi olla hyvä alkaa kysellä edullisinta vaihtoehtoa.
Suosittelen! - mts
viileni heti, kun asensin panaonic duon. Kaksikerkkoksinen talo oli kesähelteellä kuin helvein esikartano. nyt voi ja jaksaa tehdä jo remonniakin,viilentää ja lämmittää trpeen mukaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974419Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293283No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 331058
- 321016
- 111014
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862