Mua ahdistaa niin paljon, että tuntuu että henki loppuu. Koulu on alkanut kärsiä mun paniikinomaisista oireista. Nyt tuntuu, että en pysty menemään enää maanantaina kouluun. Mulla on sellainen vaiva, että jännitän ihan koko ajan kaikkea;Ihmisiä, esiintymistilanteita...
Ärsyttää koska olen tosi puhelias ja tykkään olla tekemisissä ihmisten kanssa. En ole erakko tyyppiä, mutta jokseenkin ujo ehkäpä. Mutta tää ns. "Jännitys"tekee musta sellaisen erakon... :( Mä saatan yhtäkkiä seurassa alkaa jännittämään ihan hirveästi, vaikka kyseessä olisi tuttuja ihmisiä. Kun tunnen, että nyt alkaa ahdistaa, niin alan aatella, että ei kai se paniikki vaan nyt tule...mä en kestä...mitä nuo muut ihmiset ajattelee... Mä alan sillain täristä ja saan sellaisia kramppeja. Mä muutun aivan punaiseksi ja se ei lähde pois, niin kauan kuin mua vaan ahdistaa. Ja mitä ahdistuneemmaksi mä tulen, kun huomaan että tilanne vaan pysyy,niin tuntuu kuin mun naama voisi räjähtää ja siis sattuu ihan fyysisesti ja tuntuu sellainen tykytys kasvoissa.
Masentaa niin paljon, koska vähän aikaa sitten lopetin lääkityksen, jota söin tuohon kyseiseen ongelmaan. Mun oli pakko aloittaa lääkitys, koska toi vaiva alkoi rajoittaa mun sosiaalista elämää niin paljon, että en kyennyt enää näkemään edes mun ystäviä, kun ahdistuin niidenkin seurassa. Lopulta mä masennuin...
Sitten jokin aika sitten tuntui taas hyvältä ja itsevarmalta ja päätin, että lopetan lääkkeiden syönnin vähitellen. En ole syönyt läkkeitä kohta kolmeen kuukauteen ja oireita ei ollut tullut, ainakaan kovin pahoja kohtauksia. Mä olin iloinen oma itseni...
Kunnes viikko sitten sain aivan sairaan ahdistuskohtauksen sosiaalisessa tilanteessa. Pakenin paikalta, enkä pystynyt kohtaamaan sitä tilannetta kunnialla loppuun. :(
Sen vuoksi mä olen koko viikon saanut näitä kohtauksia...
Nyt kaikki tuntuu taas ylitsepääsemättömältä... :(
Mietin vain, että milloin tää paska loppuun. :( Miten mä kampeen taas itseni pystyyn, kun matto on nykäisty alta...
Onko muilla samanlaista???
Olenko mä ainoa tällaisen ongelman kanssa taisteleva....
Tuntuu, että miten mä voin mitään tulevaisuuttakaan ajatella, kun on tällainen "sairaus"...
Mä uskon, että stressi laukaisi nuo mun viimeviikkoiset kohtaukset... en vaan tiedä miten saisin stressinsietokykyä kasvatetuksi, niin että pysyisin järjissäni....
Ikää on päälle parinkymmenen...
Ärsyttää koska olen tosi puhelias ja tykkään olla tekemisissä ihmisten kanssa. En ole erakko tyyppiä, mutta jokseenkin ujo ehkäpä. Mutta tää ns. "Jännitys"tekee musta sellaisen erakon... :( Mä saatan yhtäkkiä seurassa alkaa jännittämään ihan hirveästi, vaikka kyseessä olisi tuttuja ihmisiä. Kun tunnen, että nyt alkaa ahdistaa, niin alan aatella, että ei kai se paniikki vaan nyt tule...mä en kestä...mitä nuo muut ihmiset ajattelee... Mä alan sillain täristä ja saan sellaisia kramppeja. Mä muutun aivan punaiseksi ja se ei lähde pois, niin kauan kuin mua vaan ahdistaa. Ja mitä ahdistuneemmaksi mä tulen, kun huomaan että tilanne vaan pysyy,niin tuntuu kuin mun naama voisi räjähtää ja siis sattuu ihan fyysisesti ja tuntuu sellainen tykytys kasvoissa.
Masentaa niin paljon, koska vähän aikaa sitten lopetin lääkityksen, jota söin tuohon kyseiseen ongelmaan. Mun oli pakko aloittaa lääkitys, koska toi vaiva alkoi rajoittaa mun sosiaalista elämää niin paljon, että en kyennyt enää näkemään edes mun ystäviä, kun ahdistuin niidenkin seurassa. Lopulta mä masennuin...
Sitten jokin aika sitten tuntui taas hyvältä ja itsevarmalta ja päätin, että lopetan lääkkeiden syönnin vähitellen. En ole syönyt läkkeitä kohta kolmeen kuukauteen ja oireita ei ollut tullut, ainakaan kovin pahoja kohtauksia. Mä olin iloinen oma itseni...
Kunnes viikko sitten sain aivan sairaan ahdistuskohtauksen sosiaalisessa tilanteessa. Pakenin paikalta, enkä pystynyt kohtaamaan sitä tilannetta kunnialla loppuun. :(
Sen vuoksi mä olen koko viikon saanut näitä kohtauksia...
Nyt kaikki tuntuu taas ylitsepääsemättömältä... :(
Mietin vain, että milloin tää paska loppuun. :( Miten mä kampeen taas itseni pystyyn, kun matto on nykäisty alta...
Onko muilla samanlaista???
Olenko mä ainoa tällaisen ongelman kanssa taisteleva....
Tuntuu, että miten mä voin mitään tulevaisuuttakaan ajatella, kun on tällainen "sairaus"...
Mä uskon, että stressi laukaisi nuo mun viimeviikkoiset kohtaukset... en vaan tiedä miten saisin stressinsietokykyä kasvatetuksi, niin että pysyisin järjissäni....
Ikää on päälle parinkymmenen...
Vastaukset 16
Vanhimmat
itse olen aikoinani kärsinyt kovastakin masennuksesta ja peloista. Etsin apua kaikkialta ja sain paljon apua eri luontaishoidoista, tässä niitä luontaishoitoja, joita käytin, ehkäpä jollekin teistä voisi olla näistä apua...
-mäkikuismaa kannattaa ehdottomasti kokeilla! Netistä löytyy paljon ihmisten kertomuksia, kuinka se on auttanut nousemaan syvästä pahasta olosta, netissä paljon keskustelua mäkikuismasta ja paljon hyviä tarinoita siitä!
-omega 3- sitä saa pellavansiemenöljystä ja kalaöljyistä. Molemmista myös paljon tutkimustietoa ja hyviä kokemuksia. Kannattaa kokeilla jompaakumpaa, molemmissa hyviä rasvahappoja, jotka tasapainottavat ja hoitavat aivoja ja hermojärjestelmää. Sopii hyvin yhteen mäkikuisman kanssa.
-yrteistä kokeilemisen arvoisia ovat myös valeriaana (rauhattomuus, unettomuus, pelot), kärsimyskukka (rauhoittava), avena sativa eli kauranverso (hermoja vahvistava ja rauhoittava). Näitä saa erikseen luontaistuotekaupoista ja on myös paljon luontaistuotteita, jossa useampaa rauhoittavaa yrttiä yhdessä, esim. Relaxor ja Ericamax.
-Bachin kukkatipat: 38 erilaista kukkatippaa (homeopaattisia), jotka auttavat erilaisiin henkisiin tiloihin, kuten masennukseen, toivottomuuteen, erilaisiin pelkoihin, vihaan, katkertuuteen, itseinhoon jne. Netissä myös paljon Bachin kukkatipoista, kannattaa katsoa. Esim. mustard-uute auttaa syvään, synkkään masennukseen, jossa ei mitään valoa, mimulus auttaa pelkoihin ja ujouteen, antaa rohkeutta, ja rescue remedy-tipat on hyvä "pika-apu", siinä on 5 eri bachin kukkatippaa, ne rauhoittaa ja tasapainottaa. kuulemma spice girlsitkin käytti rescue remedyä ennen esityksiä jännitykseen....:)
-ruokavalio. Itselleni on ollut paljon apua, kun jätin kaikki valkoiset viljatuotteet pois ja sokerit ja kofeiinit. Monilla valkoisten vehnäjauhojen poisjättäminen auttaa hurjasti, voi olla keliakia tms, jossa tietty ruoka-aine ei sula elimistössä ja aiheuttaa fyysisiä ja jopa psyykkisiä oireita (monilla jopa skitsofrenia on helpottanut hurjasti ruokavaliomuutoksilla ja tiettyjen ruoka-aineiden poisjättämisellä). Paljon vihanneksia ja hedelmiä ja täysjyväviljoja, kalaa, riisiä, jne. ja tietysti paljon hyviä rasvahappoja ja omegoja (oliiviöljy, pellavansiemenöljy, kalaöljy, seesamöljy ja muut...)
-kokeilin sinkkiä, kun luin että esim. skitsofreenikoille se on auttanut, ja tajusin että ruokavaliossani oli täysi puute sinkistä, aloitin käytön, ja parin kuukauden kuluttua tuntui, että hermot vahvemmat, se jotenkin vahvisti, voimisti ja paransi pelkotiloja ja sitä synkkyyttä, jossa olin. Magnesium on myös hyväksi, näitä kahta mineraalia kannattaa kyllä kokeilla.
-e-pillerit laukaisevat joillakin paniikkihäiriötä, pelkoja, kamalia mielialanmuutoksia, jopa syvää masennusta. Olen kuullut ja lukenut ihmisistä, joilla masennuskin lähtenyt pois e-pillerien poisjättämisellä. Kaikille e-pillerit eivät tietenkään aiheuta näitä, mutta joillekin kyllä, kaikki ovat erilaisia. netissä on myös paljon keskustelua ja kertomuksia tästä.
-musiikki, elokuvat, taide ja kirjoittaminen. Päivittäinen kirjoittaminen ja sellaisen asian tekeminen, joka tuntuu omalta itseltä ja hyvältä.
-sellainen urheilu, josta pitää, vaikkapa kävely tai venyttely tai uiminen, ihan mikä vaan!
-itse mietin elämäntilannettani, ja tajusin etten voi pakottaa itseäni olemaan sellaisissa olosuhteissa, jossa olen vihainen, ahdistunut ja tunnen olevani kuin "loukossa", kuin lintu häkissä, jossa ei voi olla oma itsensä ja seurata "sydämensä ääntä". Lopulta rohkaistuin vapauttamaan itseni siitä, mikä teki minut onnettomaksi.
-lupa haaveilla ja toivoa parempaa huomista. haaveilu oli välillä se, joka piti hengissä...
-kirjoita/ laula/ tee taidetta siitä tuskasta jota koet, joskus kun elämme sen helvetin ja tuskan läpi, se ei jää jumittamaan, vaan siitä jopa voi päästä yli.
-ai niin, ja kokeilin myös aromaterapiaa; neroli ja jasmiiniöljyt ovat hyviä masennuksen- ja ahdistuksen parantajia. Oli siitä aromaterapiastakin apua!
-Tommy Hellstenin kirja "Saat sen mistä luovut" helpotti oloa myös tosi paljon.
Toivon kaikille aurinkoista ja helpottavaa kevättä ja muutenkin kaikkea hyvää.
Ei nyt millään ihan kamalan pahalla, mutta on aivan ilmeistä, että markkinoit/yrität myynninedistää tällä palstalla näitä "kukkatippoja" ym. homeopatia-tuotteita. Kas, kun täällä halauaisi käydä aitoa keskustelua ihmiset, joilla on todellisia käytännön elämän ongelmia, joista aito halu päästä eroon ja hakea elämään parempaa laatua. Joten älä viitsi enempää vaan mene vaikka torille myymään...
Mietin lähinnä sitä, että mitä te muut jännittäjät teette siinä tilanteessa, jos menette aivan lukkoon/Punaiseksi/Tuntuu ettei henki kulje/Tuntuu, että jalat lähtee alta/tuntuu, että kädet kramppaa/tai esimerkiksi että saa kohta sydärin...
Miten toimitte, niin että pääsette tuon kaiken yli...???
Ja onko tuo punastuminen useamman ongelma, vai onko se vaan minä? Tiedän, että monet saattaa punastella ujouttaan...mutta mites te jännittäjät??Millaiset tilanteet aiheuttaa jännitystä???
Kiitos kaikille, kun viitsitte lukea, neuvoa ja antaa esimerkkejä! helpottaa omaa oloa, kun voi lukea, että monella muullakin on samanlaisia vaivoja... Kunpa vaan useampi uskaltaisi avata suunsa... :(
Oli entisessä työympäristössäni kans jonkinlaista
paniikinomaista jännitystä, varsinkin jotku palaverit mis oli saman pöydän ääressä enempi porukkaa,välillä ei meinannut uskaltaa kahvikuppia nostaa pöydältä,kun jännitti niin pirusti ja sit tietenki kädet tärisi kun jännitti.
Ja kasvot kans punaisena tietty..
Joskuys tuntui että jos en kohta lähde pois tilanteesta ,niin varmaan pyörryn , tai saan sydärin .. tai jotain..
No sit vaihdoin työpaikkaa ja oon yrittäny vältellä kaikenlaisia palavereita sun muita...
Mut väkisinki jossain tilanteessa tulee edelleen
toi sama homma eteen .. mut ei enää ole ollut niin pahoja tilanteita..
Kai toi tietyllä tavalla liittyy stressiin ,
lisäksi luulen et verenpaine saattaa hetkellisesti nousta johtuen juuri siitä jännittämisestä.. sit on koko naama punainen..
Että et ole ainoa jännittäjä !
Mulla on ollut paniikkihäiriöitä yli 10 vuotta. Olen nyt lähes 30 v. Olen töissä palvelualalla, eli olen paljon ihmisten kanssa tekemisissä. Ensimmäiset 5 vuotta yritin vain pärjätä. Silloin aluksi oli aika lailla vastaavanlaisia oireita, kun kerrot. Ei ehkä sitä punastumista, mutta kaikenlaisia sydämentykytyksiä, pelkoja ja kuolemankin pelkoa. Koulussa oli ihan kauhea olla. Sain kerran kohtauksen tunnin aikana. Kirjotukset meni ihan päin peetä, kun ei pystynyut keskittymään. Oli kauheeta, kun koko ajan oli sellanen tunne, että kaikki näkee sen.
Mulla on siitä asti ollut rytmihäiriöitä. Tänä päivänä suurimpana oireena on kauhea hikoilu ja hyperventilointi. Olen kyllä syönyt useamman vuoden sellaista lääkettä, kuin Sepram.
Lääke on kyllä ihmeesti auttanut. Ei vie kaikkia oireita, mutta pystyy makoilemaan aamulla rauhassa sängyssä, eikä tarvitse heti sännätä ylös, kun hyperventiloi. Mulla on myös toista lääkettä sitä varten, että jos on tulossa sellainen tilanne, mintä valmiiksi tiedän tiedän olevan paniikkia provosoiva.
Sitten on hyvä löytää itselle sellaisia asioita, mitkä rauhottaa. Mulla auttaa esimerkiksi lämpö. Joskus aikoja sitten join paljon kuumaa vetää, jos ahdisti. Kahvi kun ei tee hyvää ainakaan mun paniikille.
Mutta tässä nyt jotain. Erilaisista paniikkitilanteista olisi kyllä paljonkin juttua. Korostan kuitenkin, että muuten on todella hyvä elämän laatu, enkä vaihtaisi sitä kenenkään kanssa.
Tervehdys nti A!
Kirjoittelen tällä samalla nimimerkillä, jolla vastailin muutama otsikko aiemmin jos haluat käydä vilkasemassa mun ajatuksia/kokemuksia enempi.
Mulla itsellä vastaava ongelma alkoi lukion 3.lla. Yhtäkkiä vain aloin etukäteen jännittää älyttömästi esitelmiä, sitä, että opettaja kysyy tunnilla JUURI MINULTA ja kaikkea mahdollista sosiaalista. Ja se juttu on juuri siinä, että tutussa porukassa on vaikeinta, vieraitten kanssa helpompaa (syy lienee se, että jos vieras näkee, että punastun ja jännitän ei sitä tyyppiä kuitenkaan tarvi tod.näk. enää nähdä).
Mulle ongelma oli järkytys, kun olin kuitenkin aina ollut suht sosiaalinen (kuten sinäkin) porukassapärjääjä, hyvä urheilussa ja kaveripiirissä hyväksytty.
Mä olen luonne, joka toteaa ongelman, ottaa siitä selvää ja uskallan kyllä hakea apua. Piti vaan todeta, että jos jollain on lääkärintakki päällä niin ei sen suusta välttämättä mitään järkijuttua tule - paljon sai kuulla "Noh kyllä se siitä", "Noh käyt nyt armeijan ensin" ja "Noh ei kai se nyt niin haittaa jos vähan punastuu". Lääkkeistä ei mulle ikinä löytynyt kunnon apua, ehkä en saanut ikinä riittävän vahvoja - en tiedä..
Mä teen työtä ihmisten parissa ja olen huomannut, että vaativissakin johtotason ihmisissä on jännittäjiä (= hikinen kättely, punastelu), arvioni on, että kaikki ihmiset jännittää, koska se on inhimillistä, mutta n. 5-6% jännittää niin paljon, että se huonontaa elämänlaatua merkittävästi. ja vielä: kyllä länsimaissa ihminen saanee riittävät vitamiinit ja hiven- ja kivennäisaineet normmalista ruoasta (vrt. edellinen saamasi vastaus). Niin ja periksi ei TIETENKÄÄN anneta!!!
Tosiaan, laskeskelin, että olen kärsinut tästä ajoittaisesta ahdistuksesta kohta 3-vuotta...
Mulla on jaksoja, jolloin kaikki on tosi hyvin, eikä mulla ole mitään. Mutta jos joudun kokemaan stressiä, esim. töissä, koulussa, henkilökohtaisessa elämässä, mulle alkaa tulla näitä ahdistuskohtauksia ja pelkotiloja.
Nyt tuntuu, että koulu menee päin ******! Stressaan siitä, kun numerot laskee ja tentit eivät mene läpi.
Mietin, että lopetan ton koulun kesken, mutta sitten mulle tulis vielä enempi luuseri olo...
Pelkkä ajatus siitä, että täytyy mennä sinne kouluun kohtaamaan toi kaikki ns. "erääntyneet tehtävät", saa mut ahdistumaan. Mutta pakkohan mun on kohdattava toi kaikki. Tuntuu vaan, että kaikki kaatuu päälle. Alan ajattelemaan, että jos mä nyt jätän ton koulun kesken, niin sitten mun valmistuminen jonkin näköiseen ammattiin karkaa taas ainakin vuodella ja samoin perheen perustaminen. Otan paineita tavallaan jo tulevaisuudestakin.
Aikaisemmin kun olin töissä, niin toivoin, että voi ku pääsis opiskelemaan, niin olis niin paljon helpompaa. Ei olis niin stressaavaa. No nyt kun opiskelen, niin ajatukset on taas päinvastaiset.
Aika surkuhupaisaa sinänsä, että teinpä mä mitä tahansa, niin aina joku ahdistava tekijä seuraa mua.
Mutta luovuttaa ei kuitenkaan varmaan pidä, mietin vaan, että mistäköhän mä mahdan ahdistua kymmenen vuoden päästä...aika järkyttävää!!
Tosiaan ensimmäisen kohtauksen jälkeen olin ihan shokissa ja tästä alkoikin sitten se noidankehä, että aloin pelätä uutta kohtausta ja sieltähän niitä sitten alkoi tulla. Silloin kun kaikki alkoi, olin työelämässä, joka oli tosi hektistä ja henkisesti raskasta. Ekat kohtaukset tulivat siellä..
Masennuin aika pahasti ja pelkkä sen ajatteleminenkin saa aikaan ahdistusta. Mä en voi ohittaa tuota vanhaa työpaikkaa ilman jonkintasoista paniikkikohtausta. Kaikki pahat muistot palaa mieleen.
Nyt pelkäänkin, että tuon muutaman vuoden takainen ns "helvetti" alkaa uudestaan. Ja nyt kun ollut viime aikoina noita kohtauksia, niin on alkanut jännittää... Jännitän ihan koko ajan, että se kaikki palaa takaisin... :(
Stressi on tosi hyvä kiihdyke paniikilla. Mullakin aikanaan alkoi paniikkihäiriöt sillä tavalla, että oli koulussa paljon töitä. Sitten olen vielä perfektionisti. Joko teen asiat hyvin tai en ollenkaan. Sehän se sitten stressasi, kun ei voi jättää tekemättäkään.
Jos vaan millään pystyt, niin älä lopeta koulua. Kiität itseäsi myöhemmin. Mä en aikanaan lähtenyt lukion jälkeen enään opiskelemaan, koska en pystynyt olemaan tunneilla. Pelkäsin sellaisia tilanteita, mistä en pääse pois silloin kun haluaisin. Nykysin vähän harmittaa, etten ole enempää opiskellut. Vaikkakin töitä kyllä riittää ja olen edennyt urallani ihan hyvin.
Sitten mitä enemmän otat selvää asioista paniikin suhteen, niin ajan kanssa oireita oppii käsittelemään. Tosin myöhemmin voi tulla toisenlaisia oireita. Itse en enään pelkää niin paljon asioita kuin ennen. Olen jutellut asiasta niin monen ihmisen kanssa ja suurin osa ihmisistä ymmärtää. Onko sulla koulussa kavereita, jotka tietävät tunteistasi? Jos ei, niin olisi todella hyvä jos uskoutuisit jolle kulle. Saisit siitä henkireiän.
Sitten vielä sellainen asia, että mulla e-pillerit pahentavat paniikkia. Toivottavasti olet nyt hyvässä voinnissa. Jos vielä luet näitä, niin kirjoita ihmeessä. Jaan mielelläni omia kokemuksia kanssataistelijoille.
Mahtavaa, että tänne on niin moni kirjoittanut, kiitos vertaistuesta! :)
Mulla on nyt mennyt ihan hyvin. Koulussa olen pystynyt käymään ja kavereiden kanssa on ollut rentoa, niin ettei ole tarvinnut jännittää. Tosin sellaisten ihmisten seurassa, joiden kanssa olen saanut kohtauksia, saan edelleen.(Jossain vaiheessa en saanut ja nyt taas...) Eli vältän sellaisia tilanteita/Ihmisiä, jotka muistuttaa paniikista.
Tosiasiahan on, että se, joka ei ole koskaan joutunut itse kokemaan paniikkihäiriöitä, ei pysty täysin ymmärtämään sitä. Se, jos joku kattoo kieroon, tarkoittaa vain, että kyseisellä henkilöllä ei ole mitään tietoa tästä sairaudesta. Niin.. sairaushan tämä on!
Tosi hienoa, että olet virkeällä mielellä!
Yksi erittäin tärkeä hyvä puoli meissä perfektionisteissa ja paniikkihäiriöisissä on se, että me pärjätään työelämässä todella hyvin. Meillä on niin kova tahto tehdä asiat hyvin. Itse olen ainakin aina pärjännyt töissä. Kerroinpa esimiehellenikin tästä sairaudesta, eikä hän ollut millänsäkkään. Hän on kuitenkin tuntenut minut useamman vuoden. Hänen sanojensa mukaan ei olisi kuulemma ikinä voinut kuvitella, että minulla on tuollainen sairaus.
Mutta hyvää kevättä kaikille!!
Pointti tollaisissa peloissa on, että jos sitä yrittää hallita, niin siitä se vaan yltyy. Yritä päästä sinuiksi pelkosi kanssa - äläkä yritä pakonomaisesti hallita/peittää sitä.
Tästä kirjasta saattaisi olla apua sulle:
Antero Toskala: Pelot ja niiden voittaminen
Kirjassa käsitellään monipuolisesti erilaisia pelkoja (esim. esiintymispelko, sosiaaliset pelot ja turvattomuus) ja niiden kohtaamista. Kirjassa on esitetty esimerkkitapaus kuvitteellisesta henkilöstä ja hänen pelostaan. Sitten pohditaan mistä pelko mahdollisesti juontaa juurensa ja kuinka se olisi mahdollista voittaa.
"Kirja auttaa rakentamaan uudenlaista rohkeutta, jonka avulla voit kohdata pelkosi ja saada niiden otteen hellittämään. Kun tutustut pelkoosi tunteina, mielikuvina ja ajatuksina, pystyt rakentamaan uutta ajattelua, jonka kautta pääset pelkosi kumppaniksi. Opit arvostamaan itseäsi hyväksyen myös puutteesi ja epävarmuutesi". (takakansi)
Minäkin lainaan tuon kirjan heti huomenna.
Nti Ahdistunut!
Kuulostaa siltä, että olet vakavissasi ongelmasi kanssa ja ehkä piankin valmis kohtaamaan sen. Kohtaamisen ensi askeleita on oman pelon eritteleminen, ja minusta olit hienosti osannut havainnoida pelon syntyä ja sen oireita. Kerroit kuitenkin, että pelko rajoittaa huomattavasti tavallista arkeasi ja jos tiedät, että olet aikaisemmin pystynyt lääkkeitä elämään ilman ahdistuneisuutta, niin olen varma, että pystyt tulevaisuudessakin. Jos pelon on joskus oppinut, niin se on mahdollista myös poisoppia!
Voi olla, että se paniikki syntyy juuri siitä, kun tiukasti keskityt siihen, ettei se syntyisi. Tälloin aivosi alkaa jo hahmotella automaattisesti paniikkioireiden kaltaisia muistoja. Voisi helpottaa, jos koetat suunnata huomiotasi muihin ihmisiin. Jos se ei onnistu, voit harjoitella hengitysharjoituksia, vaikka kotonasi, jotta ahdistavassa tilanteessa pystyisit rentouttamaan itsesi. Erilaisia hengitysharjoitusohjeita löytyy esimerkiksi esiintymisjännitystä käsittelevissä kirjoissa.
Jos koet, että tarvitset lisäapua, niin hyvä idea voisi olla ottaa yhteyttä esimerkiksi opiskelupaikkasi psykologiin. Sosiaaliset pelot ovat suhteellisen yleisiä ja niihin voi jo muutamalla käyntikerralla saada huomattavaa helpotusta. Suosittelen.
Toivon sinulle menestystä, kuulostat todellakin huomaavaiselta ja mukavalta ihmiseltä. Jos käyt lukemassa jutun ja haluat lisää jutella kanssani, sekin on mahdollista.
-lomailija
Mulla on sosiaalifobia ja nyt oon huomannut että auttaa, että kun joku vahtaa mua ylimielisesti niin mä hymyilen. Se on ensin tekohymyä, mutta sit rupeaakin kohta oikeasti hymyilyttämään ja tulee parempi mieli :)
Kokeile!
hymyilemään ylimielisille, vaikka ensin saatankin kammoksua tekoa, niin..
Kirjoituksesi ovat kuin mun kirjottamia. Täysin samoja juttuja oon käynyt läpi. Jännittänyt oon kaikkea mahdollista 16-vuotiaasta asti, nyt olen 23. Hakeuduin terapiaan vasta viime syksynä ja mietin, miksi en ole tehnyt sitä aikaisemmin! Tuntuu kamalalta ajatella, että oon kärsinyt melkein kuus vuotta ihan turhaan ja elämä on ollut ihan paskaa.
Söin/syön lääkkeitä, kävin hypnoterapiassa jne. mutta oikean avun minulle on tuonut ihan perus terapeutti. Lääkkeet auttavat ongelmaan (tai ne kätkevät sen), mutta puhuminen ja asian läpikäyminen lähtee ihan ongelman alusta ja sen avulla ongelma voidaan kitkeä kokonaan pois. Itse voin koko ajan paremmin ja paremmin. Avain kaikkeen on siinä, että hyväksyy jännittämisen. Tiedän, että se tuntuu vaikealta, mutta näin asia on. Jännittämisestä ei saa tehdä mörköä mielessään, siellä se vaan paisuu kuin pullataikina.
Asiahan on niin, että ihan jokainen jännittää. Jos ei jännitä, on jokin pahasti vialla. Joten: puhu jännittämisestäsi ja huomaa, ettei kukaan pidä sua outona. Hankkiudu opiskelujesi terveydenhoitosäätiön kautta terapiaan (jos jono pitkä, pyydä psykiatria kirjoittamaan Kelalle lausunto). ÄLÄ IHMEESSÄ LOPETA KOULUNKÄYNTIÄ! Itse olen sen oppinut, että jännitys täytyy vaan myöntää ja hyväksyä ja tehdä siitä ihan normaali asia (kuten se onkin) ja yhtäkkiä sitä vaan ei jännitä enää niin paljoa. Tämä kaikki vaatii paljon töitä ja itsekin olen vasta alussa. Mutta musta tuntuu jo nyt hyvältä, kun olen oivaltanut joitain asioita, miksi minusta (olen myös ollut aina hyvin sosiaalinen ja porukan keskipiste) tuli yhtäkkiä hirvee jännittäjä.
Ja huom. minä oon taistellut tätä ongelmaa vastaan jo noin kauan ja kokeillut ties mitä, mutta parhaaksi avuksi näen PUHUMISEN.
Tsemppiä!