Tämän palstan presidentinvalintaa koskeva keskustelu on kuin nyrkkeilyottelu. Ei mitään
perusteluja, mäiskitään vaan puoleen ja toiseen kovalla metelillä.
Kyseessä on kuintenkin asiana maan johtajan valinta, maan jonka hyvinvointi on vakavasti uhattuna
ilman että kenelläkään olisi
tarjota MITÄÄN
millä sitä syöksykierrettä oikaistaisiin..
On vaan tärkeää palvoa idolia, sankaria , - yksi
vaahtoaa tarjasta, toinen tonista, kolmas haluaisi Pekka Siitoinin.
Siitä että hyvinvointivaltio romuttuu, ja kaikki väki nukkuu juovuksissa , se aihe olisi
suomalaisille melkoisen tärkeä, mutta siitä
ei julkisesti kovin paljoa vielä puhuta.
80 luvun puolivälin Suomessa palvelut ja etuudet olivat ruhtinaallisia
siihen nähden mitä ne olivat jo vuodelta 1996, jolta viimeisin
kokemukseni
on. Asuin silloin Helsingissä ja sain vakavan sairauskohtauksen . Minua
pidettiin istumassa 10 tuntia täpötäyteen ahdetussa Marian sairaalan
käytävässä, ennenkö yksikään lääkäri suvaitsi edes katsoa mistä on
kyse. Hän juoksi ohitseni ja apua pyytäessäni tökki minua minuutin ajan
sormellaan tylysti kipeään kylkeen ja käski odottaa lisää.
Suomi todettiin kansainvälisessä vertailussa terveyspalvelujen suhteen
Puolaa ja monia muita köyhempiä maita paljon huonommaksi. Suomi on
näissä palveluissa häntäpään maita , syystä että kallispalkkaista
HALLINTOA on liikaa, varsinaisia tekijöitä vähennetään koko
ajan ja tämä käytäntö on kaikilla muillakin julkisilla aloilla..
Kaikki haluavat ''herroiksi ''' ei työntekijöiksi.. Käsityöläisammatit
katoavat kohta kokonaan..
Yksityiset firmat tietysti osaavat laskea tuottonsa ja järjestää asiat
toiseen malliin, etenkin sen jälkeen kun omistajuus on myyty maailmaa
valloittaville rahapiireille, useinmiten amerikan juutalaisille . Päteville
johtajille kyllä maksetaan mutta suomalaiset työntekijät ovat aivan liian
kalliita, liian hyviin etuihin tottuneita. Myös pääkonttori ja verotusosoite
on parempi pitää jossain muualla kuin Fin-landiassa ( lopun maassa ).
Kun Baltia, Puola, Tsekki, Unkari tulevat Unionin täysjäseniksi , ne
vetävät puoleensa valtavasti investointeja ja niihin maihin suuntautuu
EU rahojen valtavirta..
Se on aivan oikein , eikä sitä mikään voi estää, mutta Suomella pitäisi olla
STRATEGIA siitä miten siellä selvitään muuttuvissa olosuhteissa.
Mutta mitä strategioita tekevät Riitta Uosukaisen , Elisabeth Rehnin tai
Tarja Halosen , tanja Karpelan kaltaiset ämmät tai Ilkka Kanervan
kaltaiset miehet , jollaisia sinne useinmiten valitaan muutamalla
valtakunnanpellellä kirjavoitettuna?
Mitä luovuutta on tarjota näillä Ilkka Kanervoilla tai Sirkka Liisa
Anttiloilla , muuta kuin että hyvinvointia saadaksemme pitäisi rakentaa
moottoritie Suomen jokaisesta kaupungista jokaiseen kaupunkiin tai että
vaalikulut pitäisi voida vähentää veroissa ja
että kansanedustajien palkkoja pitäisi korottaa 25 % kerran puolessa
vuodessa..
Tuokaa esiin joku perussuomallainen Halme tai muu, jolla olisi jokin
ajatus kansan yhteistyön, luovuuden ja voiman käyttöönotosta, niin hän
tulee johtajuuteensa saamaan kannatuksen myös minulta.
Mutta ne ajatukset tulee olla konkreettisia, käyttökelpoisia, ei pelkkää
sananhelinää..
juupas eipäs
6
135
Vastaukset
- Siitoin presidentiksi!
Asiallinen ja hyvä kirjoitus. Uskon, että Pekka Siitoimen johdolla asiat korjaantuisivat pitkälti haluamallasi tavalla.
- sama
miksei tämä Siitoin tai Halme kirjoita tänne palstalle mitä he voisivat ? Tätähän lukee sentään melkoisen suuri osa Suomea ja yhä useampi lukisi jos täällä olisi muutakin kun koulupoikamaista räkätystä
- antinatsi
Pekka Siitoinhan pistäisi heti alkajaiksiksi kaikki pitkäaikais sairaat kaasukammioon. Kirjoituksen avaaja menee nyt halpaan luullessaan että natsit toisivat sairauksista kärsiville ylimääräistä apua.
Onhan toki tappaminenkin yksi tapa ratkaista esim. sydän ja verisuoni sairauksista, astmasta, epilepsiasta tai vaikkapa diabeteksesta kärsivien ihmisten vaivat mutta kovin mukavaa se ei varmaan em. ihmisille tule olemaan. - avaaja
antinatsi kirjoitti:
Pekka Siitoinhan pistäisi heti alkajaiksiksi kaikki pitkäaikais sairaat kaasukammioon. Kirjoituksen avaaja menee nyt halpaan luullessaan että natsit toisivat sairauksista kärsiville ylimääräistä apua.
Onhan toki tappaminenkin yksi tapa ratkaista esim. sydän ja verisuoni sairauksista, astmasta, epilepsiasta tai vaikkapa diabeteksesta kärsivien ihmisten vaivat mutta kovin mukavaa se ei varmaan em. ihmisille tule olemaan.minä en ole puhunut P. siitoimesta avauksessani mitään, joten voisitko olla panematta sanoja suuhuni. Sekin on jonkinlaista väkivaltaa.. Kirjoitin että kun Suomi on menossa ajopuuna kohti epävarmoja aikoja, pitäisi poliitikoilla olla joku strategia...ja kun tässä jotkut huutavat Halmetta kuninkaaksi ja pelastajaksi , kysyin mahtaako Herra Halmeella olla joku strategia. Sinä väität minun olevan harhateillä ja ruvenneen uusnatsiksi ...Viitsitkö selittää vai oletko kenties hullu, lukutaidoton ehkä ?
- antinatsi
avaaja kirjoitti:
minä en ole puhunut P. siitoimesta avauksessani mitään, joten voisitko olla panematta sanoja suuhuni. Sekin on jonkinlaista väkivaltaa.. Kirjoitin että kun Suomi on menossa ajopuuna kohti epävarmoja aikoja, pitäisi poliitikoilla olla joku strategia...ja kun tässä jotkut huutavat Halmetta kuninkaaksi ja pelastajaksi , kysyin mahtaako Herra Halmeella olla joku strategia. Sinä väität minun olevan harhateillä ja ruvenneen uusnatsiksi ...Viitsitkö selittää vai oletko kenties hullu, lukutaidoton ehkä ?
No, jos käyt tuolla Halmen sivuilla niin ei siellä ainakaan esitetä mitään muuta kuin kysymyksiä.
Ainahan on eri asia esittää kysymyksiä ja löytää epäkohtia kuin laatia ratkaisuja niihin.
Valitettavasti taitaa kuitenkin olla niin että ne kaikkein huonoimmat vaihtoehdot ja kyvyttömimmät populistit pitävät sitä suurimpaa meteliä(kuten demarit tai joku turbojulkkis Halme). Äänestäjälle jääkin enää vaihtoehdoksi ottaa itse selvää ehdokkaista.
Anteeksi jos sain käsityksen että ajattelet minkä tahansa hölynpöly joutsenlaulun olevan käypä syy äänestää jotain ehdokasta, yleensä kannattaa huomata ehdokkaiden tausta. Ei valkoista mustalla, sillä se on yleensä pelkkää silmälumetta!
Se mihinkä esimerkiksi Halmesta on, tulee varmasti paljastumaan tässä aikojen kuluessa. Onko hän pelkkä populisti vai osaako hän tehdä asioiden eteenkin jotain... - realisti
antinatsi kirjoitti:
No, jos käyt tuolla Halmen sivuilla niin ei siellä ainakaan esitetä mitään muuta kuin kysymyksiä.
Ainahan on eri asia esittää kysymyksiä ja löytää epäkohtia kuin laatia ratkaisuja niihin.
Valitettavasti taitaa kuitenkin olla niin että ne kaikkein huonoimmat vaihtoehdot ja kyvyttömimmät populistit pitävät sitä suurimpaa meteliä(kuten demarit tai joku turbojulkkis Halme). Äänestäjälle jääkin enää vaihtoehdoksi ottaa itse selvää ehdokkaista.
Anteeksi jos sain käsityksen että ajattelet minkä tahansa hölynpöly joutsenlaulun olevan käypä syy äänestää jotain ehdokasta, yleensä kannattaa huomata ehdokkaiden tausta. Ei valkoista mustalla, sillä se on yleensä pelkkää silmälumetta!
Se mihinkä esimerkiksi Halmesta on, tulee varmasti paljastumaan tässä aikojen kuluessa. Onko hän pelkkä populisti vai osaako hän tehdä asioiden eteenkin jotain...KANSALLIS-DEMOKRAATTISEN PUOLUEEN PERIAATEOHJELMA
1993 Anno Domini
1 §. Puolue edustaa todellista kansanvaltaa ja jäsenten velvollisuus on kunnioittaa Suomen lakeja ja asetuksia.
2 §. Puolueen päämäränä on suomalaiskansallisen kulttuurin ja identiteetin säilyttäminen, sekä Suomen vapauden, itsenäisyyden, riippumattomuuden ja koskemattomuuden turvaaminen yhdentyvässä Euroopassa.
3 §. Puolue on maailmankatsomuksellinen liike ja se taistelee länsimaista rappiodemokratiaa ja vasemmistoradikalismia, sekä niiden satunnaisilmiöitä vastaan.
4 §. Puolue ehdottaa vaihtoehtona EU:n ja Brysselin pakkohallinnon tilalle pohjoismaista puolustusliittoa.
5 §. Puolue pyrkii yhdistämään kansallishenkisesti ajattelevat ihmiset ikään, sukupuoleen ja sosiaaliseen asemaan katsomatta isänmaan edun mukaiseen toimintaan meidän kaikkien yhteiseksi parhaaksi.
6 §. Perustuslaissa on turvattava jokaiselle Suomen kansalaiselle oikeus työhön, asianmukaiseen koulutukseen, terveydenhuoltoon ja inhimilliseen asuntoon.
7 §. Kaikille Suomen kansalaiselle on taattava 3500 mk:n suuruinen veroton perustoimeentulo. Peruseläkkeet ja peruspäivärahat on pidettävä verovapaina.
8 §. Kunnallista vuokra-asuntotuotantoa lisättävä.
9 §. Yhteiskuntaa vahingoittavat lakot voidaan kieltää.
10 §. Puolue on vapaan yritteliäisyyden kannalla. Pien- ja keskisuuria yrityksiä on tarvittaessa tuettava.
11 §. Verotuksen painopistettä on siirrettävä tuloverotuksesta lisäarvoverotukseen, näin vältytään veronkierrolta ja verovilpiltä pientuloisten hyötyessä eniten.
12 §. Vähintään neljän lapsen perheille taattava verovapaus, jotta kansamme väkiluku ei laskisi.
13 §. Sosiaalisesta holhousyhteiskunnasta on päästävä eroon. Sosiaalipummien tukeminen on lopetettava.
14 §. Puolue vaatii tinkimätöntä kuria, järjestystä ja oikeudenmukaisuutta. Korruptiosta ja vallan väärinkäytöstä on tehtävä loppu.
15 §. Rangaistukset saatettava järkevällä pohjaelle ja toteutettava niin, ettei niistä aiheudu yhteiskunnalle mitään ylimääräsiä taloudellisia tappioita.
16 §. Abortit on kiellettävä terveiltä naisilta.
17 §. Euthanasia on hyväksyttävä, jos potilas on parantumattomasti sairas.
18 §. Perinnöllisiä sairauksia sairastavilta kansalaisilta on suvunjatkaminen kiellettävä.
19 §. Pakolaisten, siirtolaisten ja muiden muukalaisten järjestelmällinen maahantuonti on kiellettävä, poikkeuksena Suomen sukulaiskansat.
20 §. Puolustusvoimien ja poliisin määrärahoja on lisättävä tuntuvasti ja samalla pulue vaatii erikoispoliisin perustamista, joka ainoastaan tutkii valtion palveluksessa olevien virkamiesten mahdollisia rikoksia.
21 §. Puoluetuki ja poliittinen lehditötuki on poistettava.
22 §. Suomen kansalaisuuskriteerejä on kiristettävä, muutoin muukalaiset valtaavat rakkaan sinivalkoisen isänmaamme.
23 §. Vasemmistoradikaalien johtaman ammattiyhdistysliikkeen tilalle on muodostettava ns. korporatiivinen ammattiyhditysliike, jossa on edustettuna työnantajat ja työntekijät samassa liitossa.
24 §. Vasemmistolaisten homoseksuaalien järjestöjen toiminta on kiellettävä. Homoseksuaalistien julkista esiintymistä on pyrittävä rajoittamaan.
25 §. Sananvapaus on taattava kaikissa julkisissa tiedotusvälineissä poliittiseen kantaan katsomatta.
26 §. Valtion ja kuntien toimintoja on kehitettävä ja niiden harjoittamasta byrokratiasta on päästävä eroon.
27 §. Ihmisten pettäminen erilaisten hämäräperäisten uskonlahkokuntien myötävaikutuksella on kiellettävä lakisääteisesti.
28 §. Karjala on palautettava takaisin Suomelle. Venäjän on korvattava ja maksettava takaisin ainakin osa Suomen turhaan maksamista raskaista sotakorvauksista.
29 §. Suomen kaunis ja suhteellisen puhdas luonto on pystyttävä säilyttämään tuleville sukupolville. Ympäristön- ja luonnonsuojelua on tehostettava ekokatastrofin välttämiseksi.
30 §. Kaikilta puolueen jäseniltä vaaditaan Suomen kansalaisuus ja täysi-ikäisiltä miehiltä asepalveluksen suoritus, jollei sairaus ole esteenä asepalveluksen suorittamiselle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h32721Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062521Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv42239Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.441855- 321443
Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141433- 1761155
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1011134Persu ajoi autoa
Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1201043Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?81938