julkinen häpeäpaalu auttoi

Yksi pulma onnekkasti voitettu.

Kenkäkeskustelustanne johtui mieleen harmillinen tapani kävellä.
Oli jalassa millaiset menimet tahansa minä rapaan itseni niskanappia myöten eli kelistä niippuen en kaikkialle voi mennä jalkaisin , vaikka hyvin joutaisin, kun aina likaan itseni - no, polvitaipeesiin asti ainakin.

En keksi miten se tapahtuu, tiedän vain olevani ilmeisen voimakkaasti kanta-astuja, ainakin kenkien kulumisesta päätellen.

Koska tuleekaan se vaihe että elämä opettaa edes hiljaa kulkemaan. Pitääkö opetella laahustamaan.
9441
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Itselläni on myös joskus housunlahkeet ravassa.

Mutta vain märällä kelillä ja jos kengissäni on kumipohjat.

Äänestä
  • ja vonkaa toisten piikkiin.

    Äänestä

  • kainalossa kirjoitti:

    ja vonkaa toisten piikkiin.

    luvanneet edustaa meitä ja asiaamme,kulkevat ketunhäntä kainalossa...siis valehtelevat ja vonkaavat toisten piikkiin...kukas se puhelinlaskut maksaa...sinä ja minä ja hentun liisa!
    Kengät lintassa kulukee hän myös!

    Äänestä

Muistui mieleen, että yksi lapsenlapseni oli pikkuisena kova järjestelemään kotiani uuteen uskoon. Kerran hän oli järjestänyt eteisessä kenkärivit uudelleen.
Siitä sitten aamulla hyppäsin kenkiini ja pyyhälsin töihin. Töistä tullessa vilkaisin jalkoihin ja huomasin että toisessa jalassani oli ollut musta avokas ja toisessa tummansininen kävelykenkä. Samankorkuiset kannat, joten en ollut huomannut mitään erikoista koko päivänä. Sensijaan työkavereillani ja muilla kanssakulkijoilla on saattanut olla hauskaa;).

Äänestä
  • Olisihan syy tietenkin voinut olla mitä tahansa.Mitäpä siinä kellään kysymistä. Olen joskus nähnyt kulkijoita joilla toisessa jalassa aamutossu. Ehkä olen miettinyt onko sattunut höpö varsinkin jos ei ole näyttänyt kulku mitenkään vaivalloiselta.

    Entinen työkaveri kutsui minut kerran kahville kun törmättiin kylillä. Olin silloin kävellyt pitkät matkat joten ilolla menin. Eteisessä tajusin kuinka ravassa puntit olivat ja menin vessaan riisumaan housut pois.

    Kävelin olkkarin läpi keittiöön ja samassa tajusin ettemme olleet kahden. Sielä oli vieras mies, "maija" ei kertonut etukäteen.

    Äänestä

onnistutko kuraamaan itsesi korkokengissäkin?

Minulla on ollut sama ongelma aina vauhdikkaasti liikkuessani, paitsi sirommilla korkeakantaisilla kulkiessa. Yhteen aikaan otin nappahousut varalle mukaan työmatkoille ja pidin niitä aina vähemmän muodollisissa tilaisuuksissa, jos kurakelillä kuljin enemmän kuin pari askelta jalan. Napasta oli helppo pyyhkiä kuraläikät pois, ja olen aloittanut useita messuhallikierroksia naistenhuoneessa märällä paperilla housunlahkeita pyyhkien.

Kerran lomamatkalla ollessamme päivän vierailulla Firenzessä tuli pitkän hellekauden jälkeen kunnon sade. Se kasteli kaikki kadut ja parin kuukauden hellekauden aikana kertynyttä monenlaista likaa liukeni veteen. Minä "nokkelana tyttönä" vaihdoin nahkaiset pikkukengät varvastossuihin. Varvastossuilla onnistuin ylittämään kaikki entiset roiskimisennätykset. Kivan uuden kaksiosaisen puuvillaisen puvun hameeseen tuli hirveitä mustia pilkkuja melkein vyötäröön asti, eivätkä ne lähteneet pesemälläkään pois. Voitte arvata, että nolotti ja harmitti, kun aikanaan ja ihan liian myöhään huomasin mitä oli tapahtunut.

En yleensä kuljeta suurta vaatevarastoa mukanani, ja vahinko harmitti pitempäänkin kuin sen yhden päivän ajan. Hameesta ei edes pesula saanut enää käyttökelpoista.

Äänestä
  • matkailuvinkeistäsi.
    Lohjallahan on tarjolla vaikka mitä.

    Niin - niistä kengistä. Valitut jalkumet jäävät haltuuni vain jos niillä voi kävellä jokusen kilometrin.
    Joten sievimmilläkin, korkeillakin olen saanut tuhoa aikaiseksi - siis sään muututtua.

    Minun on vaikea löytää pitkiksiä, olen jotenkin kumman mallinen. Kahdet ykköset olen tänä talvena
    saanut piloille.
    Ennen sentään se palasaippua Sunlight pelasti monelta harmilta, mikä lie muuttunut - tuote vai ilmanala.

    Äänestä

  • aloitt. kirjoitti:

    matkailuvinkeistäsi.

    ... ja muistahan käydä katsomassa pelottavia pirun kuvia Lohjan vanhassa kivikirkossa jos sielläpäin liikut.;))

    Luulen, että osa ikuisiksi muistoiksi jääneistä mustista pilkuista hameessani syntyi veden liotettua autojen pakoputkista ja ties mistä katukiville kerääntyneitä saasteita.

    Minulla on pitkisten suhteen ollut päällimmäisenä pituusongelma ja riemastuin tosissani, kun löysin jo yhdet mustat naisten farkutkin, joita en voi ilman korkokenkiä käyttää tai pitää kääntää lahjetta. Vuosi sitten sovitin Suomessa ensimmäisen kerran elämässäni liian pitkiä naisten pitkiksiä. Korkeat kengänpohjat saisivat mielestäni olla aina muodissa.;))

    Ehkä vanhuus ratkaisee aikanaan roiskimisongelmamme, kuten mainitsit.

    Vai aloitettaisiinko jokin hauska lahkeensuoja-säärystin-muotivillitys.;))
    Ostetaan sopivia, ohuita, värikkäitä suojakankaaksi sopivia materiaaleja, ommellaan lieriön malliset suojukset, jotka ylettyvät nilkasta polven yli, laitetaan kuminauha yläreunaan ja joidenkin alareunaan voisimme jättää soman rypytysreunan kuminauhakujan alapuolelle koristeeksi. Se voisi piristää muidenkin kuin omaa päiväämme. ;))

    Miltä kuulostaisi?

    Äänestä

  • O-Orvokki kirjoitti:

    Kovin on verkkaista tämä ajatustenvaihto, vaan en kovin tihi konelle ehdi.

    Katselin kerran "sillä silmällä" koirani kauluria, tiedäthän, sellainen lieriö kaulalla etteivät yletä esim. leikkuuhaavaa järsimään.
    Tuotekehittely jäi kesken.

    Tulin tässä päivänä muutamana oikein kehaisseeksi etten olen flunssia juuri sairastellut. Heti tuli kosto - viimeyönä heräsin kaktus kurkussa, suolavedellä olen kurlaillut ja muutaman tunnin kipu pysyy poissa. Olen jaellut kaikki yrttini joten nyt saan mennä luontaistuotekauppaan.
    Torstaina alkaisi pitkä vapaa, viisi päivää. Ehkä jonkun mielestä ne sopivat vallan hyvin minun sairaspäivikseni, ennenkin sairastanut omalla ajallani. Kuumetta minulle ei tule juuri koskaan, mutta kyllä olo voi olla ilman sitäkin tukala ja kulunpäälle kun on tarkoitus lähteä niin harmittaa tämä nyt hiukan.

    Tämän jälkeen en taas ruudun taakse hetikohta kerkiäkään kun en ole keksinut miten puhelimella pitäisi toimia. Lukea siitä voi, vaan kerran koetettuani "vastaa tähän viestiin" tulin tulokseen etten osanut tai on mahdotonta.

    Joten toivon vain että saat pääsiäisen viettää kuten toiveesi ja tapasi on.
    t.p.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

jälleen kirjoitti:

Yksi pulma onnekkasti voitettu.

Kenkäkeskustelustanne johtui mieleen harmillinen tapani kävellä.
Oli jalassa millaiset menimet tahansa minä rapaan itseni niskanappia myöten eli kelistä niippuen en kaikkialle voi mennä jalkaisin , vaikka hyvin joutaisin, kun aina likaan itseni - no, polvitaipeesiin asti ainakin.

En keksi miten se tapahtuu, tiedän vain olevani ilmeisen voimakkaasti kanta-astuja, ainakin kenkien kulumisesta päätellen.

Koska tuleekaan se vaihe että elämä opettaa edes hiljaa kulkemaan. Pitääkö opetella laahustamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu