Heippa!
Tarvitsetko osa/kokoaikaista apua lastenhoitoon tai silloin tällöin tekemistä lapsillesi (aikaa itsellesi)?
Olen Vantaalla Laurea-Ammattikorkeakoulussa sosionomiksi (lastentarhanopettajan pätevyydellä) opiskeleva ja asusteleva, myös Espoossa ja Helsingissä paljon aikaa viettävä 24-v tyttö ja rakastan olla lasten kanssa. Kokemusta on ihan pienistä vauvoista eskari-ikäisiin, ala-astelaisetkaan eivät ole ongelma :)
Autoa minulla ei ole, joten Espoo-Helsinki-Vantaa -aluetta pidemmälle en voi lähteä.
Olen nyt työharjoittelussa päiväkodissa koko viikot 7.4 - 16.5, jolloin olen käytettävissä vain iltaisin sekä viikonloppuisin. Sen jälkeen olen käytettävissänne koska tahansa! :)
Voin tulla kotiinne hoitamaan lapsia, tai he voivat tulla myös meille, kunhan eivät ole kaneille tai puupurulle allergisia.
Minulla on ystävä- sekä sukulaislasten sekä värikkään harrastus- ja työhistorian vuoksi kotona aika paljonkin lasten kirjoja ja videoita, maalaus ja askartelutarvikkeita ja hyviä tekemisvinkkejä ihan vauvasta ala-asteikäisille lapsille. Olemme mieheni kanssa harkinneet myös viikonloppusijaisperheeksi ryhtymistä, joka ei toistaiseksi ole kuitenkaan toteutumassa, joten meille saa ihan oikeasti tulla kotiinkin. Hätätilanteessa tarjoamme lapsille vaikka yösijan, tällaistakin on joskus sattunut.
Palkkaus on aivan sopimuksenvaraista, lasten iästä ja lukumäärästä sekä ajasta riippuvaa. Pienemmän palkan otan jos tuot lapsesi meille leikkimään, mutta alennus on siis ihan muutamaa euroa jos sitäkään.
Kirjoittamalla saa lisätietoa ja yhteystietoja. Odottelen innolla! Kaunista kevättä kaikille :)
[email protected]

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.