HAMINANKIN SÄÄSTÖTOIMET KOHDISTUVAT HEIKOIMPIIN

Suomi on allekirjoittanut YK:n. ihmisoikeusjulistuksen 1960 luvulla, sitoutuen sopimuksessa asetettuihin ihmisoikeus tavoitteisiin. Ihmisoikeusjulistus perustuu ihmisten y h d e n v e r t e i s u u t e e n. Kaikilla ihmisillä on oikeus riittävään perus-toimeentuloon ja henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, luonnonvaroihin, puhtaaseen ilmaan, lukutaitoon ja muuhun sivistykseenh, liikumiseen, itsensäilmaisuun, julkaisemiseen ja kaikinpuoliseen itsensä kehittämiseen.
Kysymys kuuluu;
Miten kuntatasolla huolehditeen YK:n.ihmisoikeusjulistuksesta?
Säästöt kohdistuvat perusoikeuksiin, heikoimpiin ihmisryhmiin,vanhuksiin,vammaisiin, lapsiin prusopetukseen ,perusterveydenhoitoon jne.
Huomaavatko ihmiset joiden omat oikeudet ovat toteutuneet, että he toiminnallaan edistäisivät oikeudenmukaisuutta?
402426
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

jolla tulee toimeen ja elää ilman apuja olisi parasta yhdenvertaisuutta!

Äänestä

puhtaan ilmasta, miten hamina huolehtii puhtaasta ilmasta venäläiset rekat jyristävät yötäpäivää ja pöllyttävät pakokaasuja?

Äänestä

vanhus 80 v. kaatui kotona, oli viikon sairaalassa ja läletettiin kotiin ilman että onomin avuin pystyy kävelemään!Mitä tämä on ?

Äänestä
  • Yritys toimintaan satamassa.

    Äänestä

  • Mervin Ja Sepon kirjoitti:

    Yritys toimintaan satamassa.

    oletko hyvä ja kerrot pääpiirteittäin miten se on noin?

    Äänestä

  • laiminlyödään yhdenvertaisuus terveyden hoitamisekei se on ihmisoikeus rikkomus sillä silloin ei välitetä YK:n. ihmisoikeusjulistuksesta jonka eduskunta on allekirjoittanut.

    Äänestä

  • Mervin Ja Sepon kirjoitti:

    Yritys toimintaan satamassa.

    Siis satamatoiminta onkin Haminan ensisiainen hoivan kohde Venäjän valtion tavaratoimitukset! Sielläkään hoiva tuskin kohtaa sitä kansankerrosta jonka perusoikeuksien turvaaminen valtiovallalle yhteeiskunnallisena perusturvana kuuluisi.

    Äänestä

  • arvoista tulee puhua kirjoitti:

    Siis satamatoiminta onkin Haminan ensisiainen hoivan kohde Venäjän valtion tavaratoimitukset! Sielläkään hoiva tuskin kohtaa sitä kansankerrosta jonka perusoikeuksien turvaaminen valtiovallalle yhteeiskunnallisena perusturvana kuuluisi.

    venäjän valtio tuskin mitään ottaa suomen kautta,mutta oligargit kylläkin

    Äänestä

  • hoitamatta jättämsellä kirjoitti:

    laiminlyödään yhdenvertaisuus terveyden hoitamisekei se on ihmisoikeus rikkomus sillä silloin ei välitetä YK:n. ihmisoikeusjulistuksesta jonka eduskunta on allekirjoittanut.

    Haminan säästää vanhusten lakisääteisistä palveluista sataman hyväksi

    Äänestä

  • Mervin Ja Sepon kirjoitti:

    Yritys toimintaan satamassa.

    satama ei tuota tulosta vaurautta kaupungin talouteen,lihottaa kylläkin herraboolia,

    Äänestä

  • sillä kirjoitti:

    satama ei tuota tulosta vaurautta kaupungin talouteen,lihottaa kylläkin herraboolia,

    herrat eivät kärsi työttömät ahtaajat kärsivät

    Äänestä

  • haminan kaupunginjohdosta kirjoitti:

    herrat eivät kärsi työttömät ahtaajat kärsivät

    työttömyyskorvaus pitää hengissä, mutta sivuraiteella.

    Äänestä

  • ahtaajalta kirjoitti:

    työttömyyskorvaus pitää hengissä, mutta sivuraiteella.

    U S K O I T S E E S I!
    Ulkoile, podaa pidä henkinen-ja fyysinen kunto hyvänä se on pääomaa joka on ihmisen aivan oikeasti omaa pääomaa. Sitä voi häiritä, mutta sitä ei voi myydä pakkohuutokaupassa! Älä ole provosoitavissa!

    Äänestä

  • kirjoittaa KAIKKI viestisi nimelläsi, kun kirjoitusvirheesi sinut kuitenkin paljastavat. Ei virheissä mitään pahaa ole, mutta paljastut niistä.

    Äänestä

  • haminan kaupunginjohdosta kirjoitti:

    herrat eivät kärsi työttömät ahtaajat kärsivät

    tippuessaan pois kaupungin luottamustoimista seuraavissa vaaleissa. Kengän kuva persiisee ja menoks!

    Äänestä

virkatehtävissä oikeudenmukaisuutta, mutta raamit ja priorisointi osoittavat kuinka kulloisessakin tapauksessa päätetään, tarpeellisuus harkintaa tehtäessä arvio voi joskus osua väärään!

Äänestä

Sairaanhoidossa on h o i t o j ä r j e s t y s ja kiireellisyysjärjestys?
Ihmisten tulisi saada tietää järjestys. Se mikä on terveydenhoidossa asiain tila ja se mikä on kaupungin määräys hoidon suhteen. Priorisointi ja ihmisten tietämättömyys siitä ja hoitopäätöksen perusteista voi johtaa kohtalokkaisiin seurauksiin vaikka asianosaisella voisi olla varoja muualta hoidon hankkimiseen kuin kunnalliseltasektorilta.

Äänestä
  • Kuolemaan auttamiseksi katsottanee hoitamatta jättäminen.

    Äänestä

Etelä-Suomen läänien heikoimpiin kuuluu Haminan kaupunki perusturvaviraston päätökset. Toimeentulotuki päätökset ja harkinnanvaraisen toimeentulotuen myöntämiseksi perusturvaviraston etuuskäsittelijöillä on oma lainsäädäntö. He yrittävät säästää ulkomaalaistaustaisilta ja erityisesti harkinnanvaraisen toimeentulolain nojalla myönnettävissä päätöksissä . Tuki on löysässä silloin kun on ns. vakituinen asiakas.Jos ei ole vakituinen joutuu suoranaisten herjausten kuuntelijaksi. Ei ole ihme, että erityisesti miehiä on kaltoinkohdeltu. Etuuskäsittelijä on jo puhelimessa ärähtänyt "MISTÄS SE ON TULLUT NYT ÄKILLINEN RAHANTARVE"

Äänestä
  • EI KUKAAN MENE TURHAA SOSSSUUN,SIELLÄ ON RÖYHKEITÄ AKKOJA NIIDEN TARKOITUS ON OLLA ILKEÄ
    SELLAISTA KOHTAAN JOKA NIITÄ EI MIELLYTÄ
    VOI OLLA ETTÄ SÄÄSTÖVÄT RAHAT TUTUILLEEN

    Äänestä

Mitä tarkoittaa yhdenvertaisuus luonnonvaroihin?

Äänestä

kaupungin johdolta ovat unohtuneet lakisääteiset peruspalvelut jääden bisnesmiesten kloppauksen tyydyttämisen jälkeem toselle tilalle.

Äänestä
  • Vuodesta toiseen tappiollisia jonka takia joutuu sitten säästämään sosiaalimenoissa.

    Äänestä

Tätä globalisaatiota kutsuttiin ennen puhtaaksi kapitalismiksi ja tämä saatiin kun liityttiin euhun. Joten pulinat pois jos kannatit siihen liittymistä. Sodan jälkeen Haminalaiset eivät huolineen karjalasta evakkoon lähteneiden siirtolaisten Holmingin telakkaa, Koiviston auto eikä muitakaan yrityksiä, koska ns. pelkäsivät roskasakkia. Nyt on sitten paska käsissä. Onko nyt hyvä olla.
Unohtakaa luonnonsuojelu ja ottakaa kaikki yritykset vastaan, jotka haluavat tulla, ettekä järjestä valitusruletteja. Niin saatte työpaikkoja.

Äänestä
  • ja aivan kohdalleen. Hamina ajoi aikoinaan karjalaisen yrittäjyyden Lahteen.

    Äänestä

  • muuten asiaa kirjoitti:

    ja aivan kohdalleen. Hamina ajoi aikoinaan karjalaisen yrittäjyyden Lahteen.

    Sama meno näköjään joka vuosikymmenellä.

    Äänestä

  • Haminan satamasta kirjoitti:

    Sama meno näköjään joka vuosikymmenellä.

    Niin ne laajenee sen takia muissa paikkakunnissa, nyt on meneillään sataman alas ajo Haminassa.

    Äänestä

  • Ajettiin Haminasta kirjoitti:

    KUOLEMAAN ASTI
    Haminan kaupungin tai kaupungin omistamien toimijoiden valkutuksesta on puhuttu.Mutta toimintaan taitaakin vaikuttaa yleismaailmallinen taloustilannn!
    UPM/Kutestti ym. keskittävät toimintojaan muihin satamiin Se on vain paha juttu kun rekkalikenteen päästot ja muut haitat jäävät Haminankin alueelle ohikiitävistä autoista, pilaten ilmaa, ympäristöä sekä ihmisten terveyden.

    Äänestä

  • KESTÄMÄÄN kirjoitti:

    Haminan politiikkoja jotka antoi Herralan vaikeuttaa UPM ja stevecon toimintaa ja hintojen nostelulla ja epäterveellä neuvottelu kulttuurilla, tällä hetkellähän steveco saa Haminassa hyvin rahaa kun on vuokrannut varastoja ylihintaan kaupungille ja myi vanhoja trukkeja uuden hinnalla HMT käyttöön mutta Haminallahan on varaa tuhlailuun kun kysymys koskee satamaa.

    Äänestä

  • Taidat itse olla kirjoitti:

    Eiko kukaan mahda mitään sataman älyttömille touhuille, kaupunginhallitukselle ja valtuustolle! Onko noissa toimijoissa ihmisiä vai ??????

    Äänestä

  • kaupunginjohdossa kirjoitti:

    Eiko kukaan mahda mitään sataman älyttömille touhuille, kaupunginhallitukselle ja valtuustolle! Onko noissa toimijoissa ihmisiä vai ??????

    Nykyinen johto antaa satamalaitoksen johdon tehdä mitä vaan aina löytyy vankka tuki ne vaihtamalla voi alkaa taas satamalla kukoistuksen aika.

    Äänestä

  • Ei äänestetä nykyisiä päätt... kirjoitti:

    Nykyinen johto antaa satamalaitoksen johdon tehdä mitä vaan aina löytyy vankka tuki ne vaihtamalla voi alkaa taas satamalla kukoistuksen aika.

    haminan satamaa ei pelasta muu kuin johdon vaihto satamajohtaja on aina saanut tehdä mitä haluaa kun satamalautakunta on pelleporukkaa siis demarienemmistöinen

    Äänestä

  • Ei äänestetä nykyisiä päätt... kirjoitti:

    Nykyinen johto antaa satamalaitoksen johdon tehdä mitä vaan aina löytyy vankka tuki ne vaihtamalla voi alkaa taas satamalla kukoistuksen aika.

    Ihmettelen suuresti sitä että haminan satamassa on lastiyksikön käsittely (kontit) suomen kärkiluokkaa. Keskimääräinen purkuteho 38/tunnissa ja lastaus 32/tunnissa (keskiarvo viime vuodelta).

    Miten kilpailiat voi tehdä samasta työstä keskimäärin 19 siirtoa tunnissa (keskiarvo viime vuodelta) ja pitää toiminnan kannattavana?

    Kuka lypsää ja ketä?????
    Kyllä haminan satamassa ainakin työmiehen hiki virtaa mutta kenen lompakkoon?

    Äänestä

Enemmän kuin puolet pakkolomista kohdistuu naisten työtehtävistä säästämiseen.
Vanhukset ja terveydenhoito ovat alasajon kohteena.
Työtä tarvittaisiin lisää, mutta työtunteja vähennetään.

Äänestä

naiset työskentelevät kodinkoidossa,sairaalassa, vanhainkodeissa kotisairaanhoidossa jne.
Kunnalliset palvelut on tarkoitettu ensisiaisesti heikommassa asemassa oleville tarvitsijoille, nyt kunnallisista palveluista säästetään siis heikoimmilta ihmisiltä.Missä on sosiaalinen omatunto päättäjillä.

Äänestä
  • haminan valtuustossa ja työpaikoilla!
    haminan luottamustehtävissä on lähes 1/2 naisia. kunnanvaltuutettu on mullyhovissa, kellokalliossa, haminan sairaalassa on useampia naisvaltuutettuja, haminan satama oy.n hallituksessa on 3 naista,myös valtuutettu "kaikentietävä eeva" joka oli mm. kotisairaanhoidon päällikkövirkailija ja sairaalan asioiden tietäjä. naiset eivät pidä naisten puolia. naiset heiluttelevat helmojaan katselevat peilistä tuota jumalaista olentoa ja se riittää naisille!!!!

    Äänestä

  • se riittää naiselle kirjoitti:

    haminan valtuustossa ja työpaikoilla!
    haminan luottamustehtävissä on lähes 1/2 naisia. kunnanvaltuutettu on mullyhovissa, kellokalliossa, haminan sairaalassa on useampia naisvaltuutettuja, haminan satama oy.n hallituksessa on 3 naista,myös valtuutettu "kaikentietävä eeva" joka oli mm. kotisairaanhoidon päällikkövirkailija ja sairaalan asioiden tietäjä. naiset eivät pidä naisten puolia. naiset heiluttelevat helmojaan katselevat peilistä tuota jumalaista olentoa ja se riittää naisille!!!!

    varmaan. mutta Myllyhovissa ei ole valtuutettuja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

AUNE MÄNTTÄRI kirjoitti:

Suomi on allekirjoittanut YK:n. ihmisoikeusjulistuksen 1960 luvulla, sitoutuen sopimuksessa asetettuihin ihmisoikeus tavoitteisiin. Ihmisoikeusjulistus perustuu ihmisten y h d e n v e r t e i s u u t e e n. Kaikilla ihmisillä on oikeus riittävään perus-toimeentuloon ja henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, luonnonvaroihin, puhtaaseen ilmaan, lukutaitoon ja muuhun sivistykseenh, liikumiseen, itsensäilmaisuun, julkaisemiseen ja kaikinpuoliseen itsensä kehittämiseen.
Kysymys kuuluu;
Miten kuntatasolla huolehditeen YK:n.ihmisoikeusjulistuksesta?
Säästöt kohdistuvat perusoikeuksiin, heikoimpiin ihmisryhmiin,vanhuksiin,vammaisiin, lapsiin prusopetukseen ,perusterveydenhoitoon jne.
Huomaavatko ihmiset joiden omat oikeudet ovat toteutuneet, että he toiminnallaan edistäisivät oikeudenmukaisuutta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu