Yksityiskoulujen saaminen suomeen on enemmän kuin tervetullut lisä opetuksen heikkoon tasoon.
Jospa laittaisin lapseni erikoisopetukseen ja voisin kasvattaa heistä kunnon kansalaisia.
Työnantajat varmaankin tervehtivät ilolla sellaisia osaajia jotka ovat panostaneet alusta saakka omaan osaamiseensa.
Paljonkohan maksaa tällainen yksityisopettaminen ja henkilökohtainen ohjaus?
Varmasti yksityiskoulut tulevat saamaan saman valtionavun kuin yleiset kansankoulut.
Nyt vaan tulisi saada liikkeelle monikansalliset yrityksemme jotka satsaisivat korkealaatuiseen opetukseen siten että opettajientaso, laitteiden ja teknologiantaso olisi huippuluokkaa.
Näin saataisiin yksityiskouluista osaavien, rauhallisten ja motivoituneiden opiskelijoiden koulutuspaikoja.
Näin yksityinenkoulujärjestelmä voisi toimia veturina kouluttaa meille osaavamman ryhmän ihmisiä joiden työpanosta arvostettaisiin korkeilla viroilla ja hyvällä palkalla myöhemmin elämässä.
Nuorten kasvatuksessa olisikin panostettava näiden yksityiskoulujen kasvatukselliseen puoleen sekä ajatusmaailman ja katsomuksen valoisuuteen.
Jospa laittaisin lapseni erikoisopetukseen ja voisin kasvattaa heistä kunnon kansalaisia.
Työnantajat varmaankin tervehtivät ilolla sellaisia osaajia jotka ovat panostaneet alusta saakka omaan osaamiseensa.
Paljonkohan maksaa tällainen yksityisopettaminen ja henkilökohtainen ohjaus?
Varmasti yksityiskoulut tulevat saamaan saman valtionavun kuin yleiset kansankoulut.
Nyt vaan tulisi saada liikkeelle monikansalliset yrityksemme jotka satsaisivat korkealaatuiseen opetukseen siten että opettajientaso, laitteiden ja teknologiantaso olisi huippuluokkaa.
Näin saataisiin yksityiskouluista osaavien, rauhallisten ja motivoituneiden opiskelijoiden koulutuspaikoja.
Näin yksityinenkoulujärjestelmä voisi toimia veturina kouluttaa meille osaavamman ryhmän ihmisiä joiden työpanosta arvostettaisiin korkeilla viroilla ja hyvällä palkalla myöhemmin elämässä.
Nuorten kasvatuksessa olisikin panostettava näiden yksityiskoulujen kasvatukselliseen puoleen sekä ajatusmaailman ja katsomuksen valoisuuteen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
erityisosaaminen on mennyt!
Ongelmana ei ole aivojen vienti Kiinaan vaan työssäolevien ikääntyminen ja väsyminen.
Toisaalta ihmiset haluavat jättäytyä jo 59 vuotiaina eläkkeelle nauttimaan työnsä hedelmistä terveenä.
He haluavat nähdä maailmaa, tehdä mitä ovat haaveilleet.
Nukkua pitkään aamulla ja hoitaa terveyttään joka on rapistunut.
Ihmiset haluavat hoitaa ihmissuhteensa kuntoon ennen vanhuuttaan.
He haluavat jättää lapsilleen hyvän kuvan itsestään, he haluavat lastensa tasapainoisuutta ja onnistumista.
Tätä kaikkea he haluavat.
Työ on uuvuttavaa, vaativaa, keskittymistä tarvitaan ja joskus jopa pakkotahtista.
Työntekijällä vaanivat ammattisairaudet jotka johtuvat, asennoista, työpaikoista, melusta, ilmanepäpuhtauksista tai vaikkapa muista ihmisistä.
Jatkuva tarkkuus, työn vaikeudet, haasteet, aikataulut ja monet monet muut ristipaineet pakoittavat etsimään suojaa.
Toisille tämä merkitsee rauhoittumista, toisille tervehtymistä, toisille ajattelmista, toisille toista työtä, jotkut kaipaavat kipeästi ystäviään ja normaalia elämää.
Osaava ihminen yleensä on ylipuhuttavissa, hänen osaamisensa ei ole vain rahasta peräisin, se on myötäsyntyistä oppimista ja kiinnostumista asioihin.
Toisaalta näitä ihmistyyppejä on harvassa.
Meitä puurtajia on enemmistö, joiden on välillä sairastuttava ja otettava sairaslomaa, hoitovapaata ja sen semmoista breikkiä töihin.
Tämä ei kannata yrittäjälle, yritykselle, omistajalle, konsernille eikä osakkeenomistajille.
Kun kaikki on suostuttelussa tehty, jää jäljelle viimeisten osaajien työpanoksen täydellinen hyväksikäyttö.
Sen jälkeen on uhattava, kiristettävä, taannuttava, poistuttava maasta, haettava lisää työvoimaa muualta, koulutettava tarkemmin pakolla sinne missä tarvitaan, ei enää kysellä mikä ala olisi miellyttävä annetaan surutta porkkanaa, piiskaa, lahjontaa, perusteluja ja toimitaa, mainontaa ja markknointia, sekä huonojen vaihtoehtojen esittämistä.
Onko elämää työn ulkopuolella?
Valtio on pessyt kätensä kansalaisista ja yhteiskunnasta.
Yhteiskuntaa ei ole yksityisentyönantajan ulkopuolella.
Valtio työnantajna on liikelaitostunut ja vaatii tulosta siinä missä yksityinenkin.
On siis oltava ansainnassa tai maksumiehenä.
Kuitenkin.
Työ on aina olemassa itsellä yksilöllä ja tarve on myös työlle ikuinen.
Määrittely mättää.
Siis työpaikka on mahdollinen kaikille ja missä vain.
Työ sinänsä vaikkapa, liikkuminen tai ajattelu on kaikille olemassa.
Niistä vain ei makseta kotona olevalle.
Työ tekemisenä on olemassa myös kaikille vaikka autonpesemisenä tai tiskaamisena.Tämä on lisälisä työ rahatyön lisäksi. Joten se on kai vaiva josta on päästävä eroon.
Teetettävä muilla rahasta.
Kotityö on näkymätöntä joko askartelua tai ruuanlaittoa.
Tuottamatontako? Tuottaahan kaikki työ.
Mutta kun puhutaan palkkatyöstä ollaan heikoilla. Voidaan sanoa että eikö vapaaehtoistyökin ole palkkatyötä, koska siitä saa jonkinlaisen korvauksen.
Kannattamattoman.
Lyhytaikainentyö mikäli palkka on pieni ei ole kuin vapaaehtoistyötä.
Pätkiinlaitettutyö antaa ja samalla ottaa ihmiseltä, siis kuluttaa ja tekee työttömäksi.
Työ jossa on pieni palkka voi johtaa siihen että menot ovat jotakuinkin tulojen luokkaa.
Onko tällöin kysymyksessä palkkatyö?
Työn tekeminen on tuetussa työssä jokseenkin ihmeellistä, myydään työntekijä yritykselle.
Osaaminen joka makaa käyttämättömänä on tuhlausta, siis koulutus onkin tuhlausta niille joiden osaamista ei arvosteta koska he eivät voi käyttää osaamistaan ja koulutustaan.
Koulutuksen arvo onkin vain todistuksessa, missä tahansa.
Työn arvo onkin vain työnantajassa joka haluaa hyötyä tekijästä.
Osaaminen tapahtuu työpaikoilla, mikäli työntekijöistä olisi todellinen pula kelpaisi työpaikoille kuka tahansa koulutettavaksi.
Samoin palkka voisi olla niin korkea että se motivoisi ja sillä voisi elää.
Toisaalta pulmana esitetään nuotuus ja toisaalta vanhuus.
Toisaalta se ettei niillä ole merkitystä.
Toisaalla esitetään koulutus ja toisaalla kouluttamattomuus.
Esteiden rakentaminen tilanteessa jossa työntekijöitä on liian vähän on ristiriitaista.
Toisaalta jos esteitä ei olisi niin asettuisi koulutus ihmeelliseen valoon.
Jos joku työtävailla on esittänyt tahtotilan tehdä työtä on hänelle voitava järjestää työtä, toisaalta työ tässä merkityksessä tarkoittaa keksiansioon verrattavaa korvausta ja pysyvää työsuhdetta.
Kuka lapsiaan arvostava ja rakasteva vanhempi antasi tuollaiseen suljettuun pervopiiriin lapsensa. Ja tuollaiseen se tulisi johtamaan, nämä yksityiset koulut ja yliopistot. Olisi varsin porvallista luoda lisää ja pahemmin häiriintyneitä tulevaisuuden sukupolvia, olisi se vaan niin porvarillista niin porvarillista. Samaan aikaan voitaisiin alkaa rakentamaan aitoja "parempien asuinalueiden ympärille" ... ai niin mutta niinhän tehdäänkin jo ! Onpa meillä todella tulossa yhteiskunta jossa on "ilo elää". Herätkää nyt saatanan pahvit, muutaman vuoden nousukauden jälkeen ei ole syytä hurahtaa siihen "parempaan" elämään, vaikka nyt niin kuvittelevat nuo 35 v. nousukkaat.