sulkee parhaillaan suita eduskuntaryhmissään, mediassa, puolueorganisatioissa jne. Riittäkö enään vain puolueneuvostoissa tms. annetut peitellyt käskyt, ettei pidä jatkaa tai osallistua keskusteluun Ilkka Kanervan seksielämästä.
Porvarihallituksen päivät olisivat luetut, jos näiden puolueiden jäsenistön sekä suomalaisten ääni nyt tulisi vakavasti kuulluksi. Tänään porvariliigan johtava puolue jatkaa edelleen valheellista linjaansa mainostaessan puoluettaan kuulevaksikorvaksi mainoksissaan lehdistössä.
Matti Vanhasen pääministeripäivät ja -kaudet olisivat loppuneet, jos Ilkka Kanerva olisi saanut kenkää ulkoministerin tehtävistä, kuten Suomen edunmukaista olisi. Matti Vanhasen treffipalstahaut ovat ennenkuulumatonta sekoilua. Kaikenkukkuraksi viimepäivinä on kerrottu, että hän on käyttänyt valtion palkkalistoilla olevaa avustajaansa naisten hankintaan. Oliko näin tapahtunut aikaisemmin on todennäköistä? Malli tähänkin on tietysti Yhdysvalloista, jossa tämän suuntainen toiminta tiettävästi on yleinen käytäntö.
Keskustapuolue ja Kokoomuspuolue yhdestä suusta kertovat, että Ilkka Kanervaa on tuettava. Se on käsky niiden eduskuntaryhmien oppositioaineksille. Ilkka Kanervan anteeksipyyntö koski vain puoluettaan ja hänen kannattajiaan, mutta ei Suomen kansaa tai niitä naisia, joille hän on soitellut tai lähettänyt alhaisia viestejään, kysellen housujen ja rintaliivien pitsikuvioita.
Keskustan ja Kokoomuksen on nyt vihdoin pestävä pesänsä puhtaaksi.
Kristillisdemokraattien Päivi Räsäsen julistus anteeksiannosta on kuvottava, Se ei ole kristillisen etiikan mukainen, kun ei ole selitetty synnin tunnustamista. Ilkka Kanerva vain pahoitteli viimeisintä sekoiluaan stripapriin, mutta ei kertonut miten monta naista on olemassa, joita hän lähestyi seksipyrkimyksineen. Anteeksipyyntö siis oli vain pelastautumisyritys, joka jäi törsoksi. On osoitettava katumusta. Synnin tunnustamisen ja katumuksen lisäkin on tehtävä parannusta sanoo sana. Edelleen on kannettava vastuunsa ja sitä ei Ilkka Kanerva myöskään osoittanut. Toistettakoon jälleen, että länsimaiseen demokratiaan, joka perustuu kristillisiin arvoihin, kuuluu vstuun kantaminen eroamalla tehtävistä, joissa on harrastanut vääryyttä. Kansanedustajana ja ministerinä Ilkka Kanerva seksihaussaan käytti hyväkseen asemaansa ja antoi lupauksia. Urheilujohtajana saattoi monet naisurheilijat kiusalliseen tilanteeseen, koska nämä tiesivät tai oli syytä olettaa, että heidän tulevaisuutensa on Ilkka Kanervan käsissä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
puolue kuri pitäisi lailla kieltää.kun nykyinen systeemi ei tue yksittäistä kansanedustajaa lainkaan.SE näkee kun tulee tämmöisiä asioita mitkä ei kuulu tuonne eduskuntatalolle missä pitäisi tehdä kunnollista työtä suomen kansalaisille.JA JAKAA OIKEUDENMUKAISIA PÄÄTÖKSIÄ. eikä päin vastoin
Onko sinulla lainkaan käytöstapoja? Tiedätkö, miten ennen herrasmiehet lähestyivät naisia. Nyt kun Vanhanen sitten käytti tätä hyvää vanhanaikaista käytöstpaa, pyysi lähituttunsa, ja se on hänellä erityisavustajansa, turvamiehet jne, kysymään pöydässä istuvalta naiselta, voiko hän tulla pääministerin pöytään jne, niin mitä helkuttia siinäkin oli väärin. Mieti, kun olet niin tyhmä jästipää, käytöstapasi ovat pimeästä.
Mitä nettideittailussa on rumaa ja väärää? Se on nykyaikaa. Jos et itse osaa sinne mennä, niin älä täällä valita. Ei pääministeri voi näköjään mistään hakea naisseuraa, aina tekee väärin mielestäsi. Eunukiksiko hänen on ruvettava, terveen miehen. Olet harvinaisen ilkeä, törkeä, katkera, hapan, kateellinen tyypillinen suoamalinen kaljamahainen ja naisia kaipaava, mutta et saapa. Joten, mee peiton alle.