voiko korvatulehdus oireilla aionoastaan

10kk vanha tyttö joka nukkunut muutamat yöt nyt todella levottomasti, ihan kokoajan vääntelehtii ja välillä kitisee ja itkee. Haroo toisinaan korvia, sitä tekee myös päivisin, mutta sitä tekee kyllä oikeastaan muutenkin koska kärsii kuivasta kutisevasta vaikusta.

Pientä kuumetta oli viikko sitten, ei muita oireita. Voisko tuo olla kuitenkin korvatulehdusta? Päivisin kaikki ok, päiväunetkin nukkuu mukisematta, mutta ei yöunia.
91998
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

kannattais käydä tarkistuttamassa, meillä usein oireillut noin, että päivisin ei oo ollut muuta kuin korvien haromista. Yöllä pitkään makuulla olo tekee painetta korvaan jos siellä tulehdus on. Eikä meillä ole kunnon kuumetta ollut kuin yhden korvatulehduksen yhteydessä.

Äänestä

oli meillä ja tulehdushan siellä oli. tosin lievä, alkava tulehdus, mutta antibiootit saatiin kuitenkin.

Äänestä
  • Vauvojen ja pienten lasten korvien katsominen vaatii taitoa. Lapsen itku saa korvat punoittamaan sisältä, aivan kuten korvatulehduksessa.

    Lääkärit, jotka eivät ole erikoistuneita korviin tai lapsiin, eivät tätä yleensä osaa ottaa riittävästi (tai lainkaan) huomioon.

    On paljon mukavampaa kun lapsella on selkeä akuutti korvatulehdus, ja saada siihen antibiootteja, kuin että lääkäri näkee "hieman punoitusta" ja lapselle määrätään varoiksi lääkekuuri.

    Esikoisemme söi tod.näk. kolme kuuria antibiootteja turhaan, sillä nuoret lääkärit eivät osanneet katsoa pientä korvaa oikein, vaan tekivät vääriä diagnooseja. Spesialisti totesi "kierteen" lopuksi: "olette syöneet antibiootteja turhaan, tämän lapsen korva ei ole ollut missään vaiheessa tulehtunut".

    Tämän jälkeen olemme menneet korvatulehdusepäilyissä suoraan korviin erikoistuneelle lastenlääkärille.

    Äänestä

  • kokki kirjoitti:

    Vauvojen ja pienten lasten korvien katsominen vaatii taitoa. Lapsen itku saa korvat punoittamaan sisältä, aivan kuten korvatulehduksessa.

    Lääkärit, jotka eivät ole erikoistuneita korviin tai lapsiin, eivät tätä yleensä osaa ottaa riittävästi (tai lainkaan) huomioon.

    On paljon mukavampaa kun lapsella on selkeä akuutti korvatulehdus, ja saada siihen antibiootteja, kuin että lääkäri näkee "hieman punoitusta" ja lapselle määrätään varoiksi lääkekuuri.

    Esikoisemme söi tod.näk. kolme kuuria antibiootteja turhaan, sillä nuoret lääkärit eivät osanneet katsoa pientä korvaa oikein, vaan tekivät vääriä diagnooseja. Spesialisti totesi "kierteen" lopuksi: "olette syöneet antibiootteja turhaan, tämän lapsen korva ei ole ollut missään vaiheessa tulehtunut".

    Tämän jälkeen olemme menneet korvatulehdusepäilyissä suoraan korviin erikoistuneelle lastenlääkärille.

    mutta voisin aika varmaksi sanoa ettei punoitus johdu itkusta...poika kun ei itke kovin paljoa. itkua oli silloin öisin eikä sekään kestänyt kauan. vai riittääkö siihen se vähäinen itku? lääkärissä ei itkenyt ollenkaan eikä sinä aamuna kun käytiin lääkärillä.

    Äänestä

  • viuhti kirjoitti:

    Juu, siis kun lapsi itkeä tirauttaa tai etenkin "huutaa pää punaisena", korvat voivat punoittaa muustakin kuin tulehduksesta.

    Vaatinee itkua juuri ennen tutkimusta tai sen aikana.

    Äänestä

Jos korvatulehdusta ei ole niin se voisi johtua myös hampaista. Meillä ainakin silloin haroo myös korvia, kun hampaita on tulossa.

Äänestä

Mikäli lapsella on jonkunmoinen korvatulehdus, eikä sitä hoida (en aio itse niin tehdä, kunhan vain mietin eri juttuja..) , niin mitä siitä voi seurata? Paraneeko itekseen taas ihan normaaliksi ajan kanssa kuitenkin?

Äänestä
  • korvatulehdusta voi kovin kauan pitää, kyllä lapsi sen verran siitä kipeäksi tulee, jossei heti niin jonkun ajan päästä kuitenkin.Meilläkin kaksi tulehdusta ollut niin rajuja, että poika huusi koko yön kurkku suorana kipulääkkeestä huolimatta, että ei tarvinnut aamulla miettiä että lähteekö lääkäriin vai ei... Jos korvassa on vain vähän punoitusta eikä mitään muuta niin eivät kaikki lääkärit edes heti lääkekuureja määräilekkään.

    Äänestä

  • pahaa kirjoitti:

    korvatulehdusta voi kovin kauan pitää, kyllä lapsi sen verran siitä kipeäksi tulee, jossei heti niin jonkun ajan päästä kuitenkin.Meilläkin kaksi tulehdusta ollut niin rajuja, että poika huusi koko yön kurkku suorana kipulääkkeestä huolimatta, että ei tarvinnut aamulla miettiä että lähteekö lääkäriin vai ei... Jos korvassa on vain vähän punoitusta eikä mitään muuta niin eivät kaikki lääkärit edes heti lääkekuureja määräilekkään.

    Tänään oltiin lääkärissä, korvat täysin terveet. Omituinen juttu, mistä lie sitten yöhuudot johtunee...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

öisin??? kirjoitti:

10kk vanha tyttö joka nukkunut muutamat yöt nyt todella levottomasti, ihan kokoajan vääntelehtii ja välillä kitisee ja itkee. Haroo toisinaan korvia, sitä tekee myös päivisin, mutta sitä tekee kyllä oikeastaan muutenkin koska kärsii kuivasta kutisevasta vaikusta.

Pientä kuumetta oli viikko sitten, ei muita oireita. Voisko tuo olla kuitenkin korvatulehdusta? Päivisin kaikki ok, päiväunetkin nukkuu mukisematta, mutta ei yöunia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu